oli myytti, eikä mitään painostusta suomalaisia kohtaan koskaan tapahtunut.
Valvontakomissio
JL88
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nuku itsesi selväksi.
Ei sellaista ollut koska ei ollut edes mitään sotaa Suomen ja rauhaa rakastavan Neuvostoliiton välillä. Valvontakomissiohan oli tunnetun yhtyeen nimi. Se esiintyi sodan jälkeen usein Hotelli Tornissa.
Bändin lempeä isähahmo Андрей Александрович Жданов (Andrei Aleksandrovitš Ždanov ) ei tainnut oikei saada jengiään kuriin. Perimätieto kertoo, että hieno hotelli oli onnistuttu asumaan jokseenkin loppuun parissa hassussa vuodessa. Meno oli ollut sellaista, ettei porukalla kaikissa käänteissä muistunut edes mieleen, mikä huone on WC ja mikä ei. Paska lienee haissut ja palalaikka soinut...
Taisi muuten olla Ždanov-ukkelilla itselläkin aika tiukka ote votkapullosta (tai toisinpäin) noina aikoina!