Kerropa mitä perisynti on ja miten siitä vapautuu?
kolme asiaa olis hyvä osata ja tietää:
Mitä perisynti, kaste ja uudestisyntyminen on!
kolme asiaa olis hyvä osata ja tietää:
Mitä perisynti, kaste ja uudestisyntyminen on!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ensimmäinen ihminen lankesi syntiin ja menetti Jumalan kirkkauden. Lankeemuksen kirous toi mukanaan syyllisyyden, pelon ja kuoleman.
Lankeemus vaikutti koko ihmissukuun periytyvänä ominaisuutena niin, että jokainen ihminen on kuoleman oma syntyessään tähän maailmaan. Liha on katoava ja muuttuva maaksi jälleen. Ihmisen luonto, sielu on luonnostaan, perimältään taipuvainen pahaan, syntiin, kapinointiin.
Jumalan lupaus jo ensimmäiselle Aadamille oli, että vaimon siemen on polkeva rikki käärmeen pään ja tämä tapahtui "viimeisen Aadamin" Kristuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa." "Viimeínen Aadamiin" summattiin koko ihmissuku alusta loppuun asti. Kaikki liha, koko maailma on sovitettu.
Vanhurskautus ei silti ole automaatio vaikka kaikki on jo sovitettu vaan joka uskoo ja ottaa vastaan, antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa, se vanhurskautetaan uskosta.
Pienet vauvat ovat autuaita sellaisinaan sovituksen perustalla. Ilman Kristuksen sovitusta vauvatkin hukkuisivat kadotukseen puhumattakaan aikuisista.
laita 2 pienta lasta samaan leikkikehaan...anna heille yksi lelu...mita tapahtuu..oikein ,tulee tappelu yhdesta lelusta[itsekkyys-synti]..kuka opetti? ...ei kukaan,se oli imetty jo 'aidinmaidossa'---perisynti..
voitko olla erimielta?
Synnin käsitteessä erotetaan tekosynti ja perisynti. Tekosynti on yksittäinen paha teko. Yksittäiset pahat teot nousevat perisynnistä, joka merkitsee ihmiskunnan Jumalan hyvän tahdon vastaista perusasennetta. Esimerkiksi sota ei synny tyhjästä, vaan kasvaa ihmiskunnan syntiinlangenneesta, jumalanvastaisesta olemuksesta. Synti on pimeä valta, joka orjuuttaa ihmistä ja saa hänet kiertymään itsensä ympärille, tavoittelemaan vain omaa etuaan ja käyttämään lähimmäisiä omien pyrkimystensä välineinä sekä nousemaan itse omaksi jumalakseen.
Perisynnin hedelmiä ovat ne teot, joita kymmenen käskyä kieltää tekemästä. Martti Lutherin Ison Katekismuksen mukaan näitä perisynnistä kasvavia pahan hedelmiä ovat mm. epäusko, harhaoppi, epäjumalanpalvelus, ylimielisyys, epätoivo, Jumalan sanan halveksiminen, murha, epäsiveellisyys, varkaus ja petos.
Kristus on itse asettanut pyhän kasteen (Matt. 28:18–20). Kaste on toinen evankelis-luterilaisen kirkon sakramenteista. Kirkon jäseneksi tullaan kasteessa. Kasteessa ihminen syntyy uudesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän pääsee vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä omakseen ja lahjoittaa hänelle oman uskon. Kaste velvoittaa luottamaan Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti.
Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että joka uskoo evankeliumin ja saa kasteen, pelastuu (Mark. 16:16). Siksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kaste on ”välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9).
Kaste toimitetaan kirkossa, kotona tai muualla, sen mukaan kuin pappi ja kastettavan vanhemmat siitä sopivat. Kastettaessa pappi valaa kastettavan päähän vettä kolme kertaa ja lausuu: ”N.N., minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Luterilaisessa kirkossa, kuten kaikissa vanhoissa kirkkokunnissa, kastetaan kaikenikäisiä lapsista aikuisiin, kunhan henkilöä ei ole aiemmin kastettu.
Aikuiskasteen saa aikuinen, joka haluaa liittyä kirkon jäseneksi ja jota ei ole kastettu. Jos joku siirtyy luterilaiseen kirkkoon kirkollisesta yhdyskunnasta, jonka kastetta kirkko pitää oikeana, häntä ei kasteta uudelleen.
käsitteen määritelmiä.
Ihmiselle riittää kun elelee rauhassa ja toimittelee askareitaan muita häiritsemättä ja puuttumatta toisten asioihin.
Siinä sitä on sinullekin elämänohjetta. Ei tarvitse plarata raamattua ja etsiä sieltä elämän tarkoitusta.
Puuhastelu ja työnteko on elämän tarkoitus.
Kun kuolemme uudet ihmiset astuvat remmiin hoitamaan asioita vuorostaan.
Jos uskoo tuonpuoleiseen niin jumala aikanaan päättää kuoltuamme mitä hän meille tekee vai tekeekö yhtään mitään.
Jos uskoo tuonpuoleiseen niin jumala aikanaan päättää kuoltuamme mitä hän meille tekee vai tekeekö yhtään mitään/////tuossa on se virhe,etta ratkaisut puoleen tai toiseen tehdaan jo tallapuolen 'rajan'....toisella puolen ei voi enaa
mitaan muuttaa.siksi ala ole ,kuin 'tukki',joka valuu tahdottomana jokea alas..
ja myos tallapuolen voidaan tietaa,onko Jeesus pelastajana,vai tuomarina elamanjalkeen..
Perisynti on "lankeamaan taipuvainen ihmisluonto", joka syntiinlakeemuksessa satiin osaksemme!
Mutta lankemaan taipuvainen luonto ei vielä ole synti ennenkuin ihminen lankeaa tehtyyn syntiin!
"Uudestisyntyminen" on lihallisen mielenlaadun Jumalan Sanalla ja Pyhällä Hengellä tapahtunut hengellinen uudistuminen!
Kaste on maailmasta eroittautumisen, eli synnistä eroittautumisen ja uuden hengellisen ylösnousemus elämän alkamisen ulkoinen "vertauskuva" jossa syntinen elämä haudataan uskovana kasteen hautaan, niinkuin "vertauskuvallisesti" Nooan aikana kun Jumalan tuomio vedenpaisumuksessa kävi syntisen maailman yli jossa synti hautautui veden alle, mutta vanhurskas Nooan väki pelastui uskonkautta pelastavassa "arkissa" =(Jeesus)!->
>>1 Piet. 3:21
"Tämän vertauskuvan mukaan" vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena- joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
Kirjoitit:
"kaste on maailmasta eroittautumisen, eli synnistä eroittautumisen ja uuden hengellisen ylösnousemus elämän alkamisen ulkoinen "vertauskuva" jossa syntinen elämä haudataan uskovana kasteen hautaan, "
oeta nyt ymmärtää, että kaste EI OLE mikään VERTUSKUVA, eikä siinä tapahdu mitään vertauskuvallisuutta,
VAAN kasteessa TODELLAKIN ihmisen vanha luonto HAUDATAAN, ja tilalle syntyy Pyhästä Hengestä ihmisen uusi luonto (eli henki).
Mistä löydät tuon hapatuksen "vertauskuvallisesti" kasteen yhteydessä.
Muuten, ne jotka upottautuivat veteen , ne hukkuivat, mutta ne jotka joutuivat ainoastaan vedellä pirskottekun kohteeksi, ne palastuivat
En uskalla sanoa, että lapsikaste olisi sinällään väärin, mutta ei siinä mielestäni mitään uudestisyntymistä tapahdu. Ihminen syntyy uudestaan tullessaan uskoon. Kaikille uskoontuleminen ei ole yhtä äkillinen tapahtuma, vaan on myös niitä, jotka ovat kasvaneet uskoon pikku hiljaa.
Jos ajatellaan esimerkiksi, että on kaksi parivuotiasta lasta: toinen on kastettu vauvana, toista ei. Onko kastettu lapsi siis uudestisyntynyt ja uskossa, ja tuo toinen kastamaton vielä uudestisyntymätön? Mielestäni ajatuskin tällaisesta automaattisesta uudestisyntymisestä tietämättä siitä mitään on mahdoton. Syntyäkseen uudelleen ihminen tarvitsee ymmärrystä asioista, ja sitä näillä parivuotiailla ei vielä ole. Uskon, että he molemmat ovat aivan yhtä lailla puhtaita Jeesuksen silmissä ja hänen lapsiaan.
väität että uudestisyntymisessä VAADITAAN ymmärrystä.
Usko nyt hyvällä, että Jumala ei VAADI ihmiseltä yhtikäs mitään.
sulle on syntynyt järjenpäätelmilläsi "järkeisoppi" jonka Raamattu käskee repimään maahan
Jeesus ei edellytä lapsien tulevan ymmärretävään ikän, vaan asettaa lapsen ESIMERKIKSI aikuisille , sanoen että aikuisten on tultava lapsen KALTAISEKSI päästäkseen taivastenvalakutaan.
Eli ,Jeesus esittää ihan päinvastaista kuin sinä, kumpakohan on oikeassa?
Lasten kaltaisuus tarkoittaa ymmärtääkseni mielen puhtautta, vilpittömyyttä, viattomuutta. Uskovan tulisi olla sydämeltään lapsen kaltainen: luottaa Jumalaan ja rakastaa Häntä täydestä sydämestään. Niin kuin lapsi luottaa vanhempiinsa ja turvautuu heihin.
Jos Jumala ei vaatisi ihmiseltä yhtään mitään, ei sillä olisi mitään väliä, millaisella sydämen laadulla täällä elelee. Uskoontulo eli uudestisyntyminen on mielenmuutosta. Ihminen voi käännyttää Jeesuksen pois, kun Hän kolkuttaa sydämen ovella tai laskea Hänet sydämeensä asumaan.
>>Kirjoitat-
>>oeta nyt ymmärtää, että kaste EI OLE mikään VERTUSKUVA, eikä siinä tapahdu mitään vertauskuvallisuutta,>Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena, joka ei ole lihan saastan poistamista....jne...
Kirjoitit:
" Lasten kaltaisuus tarkoittaa ymmärtääkseni mielen puhtautta, vilpittömyyttä, viattomuutta."
oletuksesi on väärä:
Sillä Jeesus edellyttää tulemista "lapsen kaltaiseksi", jotta
"Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa."
"mielen puhtautta, vilpittömyyttä, viattomuutta"
Ei voi KUKAAN saavuttaa, siilä "ei ole maanpäällä ihmistä joka ei tekisi syntiä.
kirjoittaessasi:
"Uskoontulo eli uudestisyntyminen on mielenmuutosta. Ihminen voi käännyttää Jeesuksen pois, kun Hän kolkuttaa sydämen ovella tai laskea Hänet sydämeensä asumaan."
Uskon tulo ja uudstisyntyminen EI OLE MIELENMUUTOS.
Vaan uudestisyntyminen kasteessa tapahtuva vanan ihmisn ,eli LIHASTA syntyneen turlemltuneen luonnon/ihmisen hengen poisriisuminen, eli Kristuksen ympärlaikkaus ja tuon turmeltuneen luonnon ritiinnaulitsemen Kristuksen kanssa ja hautaamien ja kasteessa Jumalan Hengen synnyttämä ihmisen uusi henki.
LAPSI ei omaa kykyä vastustaa tuota kasteessa tapahtuvaan Juamalan tekoa.
Siksi Jeesus edelyttää aikuisen nöyrtymistä lapsen kaltaiseksi.
"voiko vaimosta syntyny olla pydas"
"minä olen synnissä sinny ja syntynyt"
Noin on koska LIHASTA ei voi syntyä mitään puhdasta. siksi sen pitää kuolla ja tulla haudatuksi kasteessa .
tilalle pitää syntyä Jumalasta ihmiseen uusi puhdas henki.
Tuota kasteessa tapahtuvaa vanhan poisriisumista ja hautaamista tarkottaa: "uudestisyntymisen pesu"
seuraava tekstisi on juuri noin:
" Uskovan tulisi olla sydämeltään lapsen kaltainen: luottaa Jumalaan ja rakastaa Häntä täydestä sydämestään. Niin kuin lapsi luottaa vanhempiinsa ja turvautuu heihin."
kirjoit:
">>Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena, joka ei ole lihan saastan poistamista....jne...
Opetat TAAS itsekeksimääsä Kreikkaa:
baptizoo EI TARKOTA vteen uottamista, vaan kaikenlasta veden kanssa eemsissä olemista.
Veteen UPOTTAMISESTA UT käyttää ihan eri sanaa:
"katapontidzoo"
Ole hyvä ja ota oksesi sina viisaampien opetus Kreikan kielestä "Kastaa" ja "kaste" sanoen kohdalla: ja tallenna ne jotta et vastaisuudessa kirjoitasi ja yrittäsi tyrkyttää omaa Kreikan kelioppiasi toisille.
Matti Väisänen:
"Kastaa" ja "kaste" -sanat Raamatun alkukielissä.
Uuras Saarnivaara on suorittanut varsin seikkaperäisen tutkistelun "kastaa" ja "kaste" –sanojen käytöstä Raamatun alkukielissä. Hänen lisäkseen seuraavassa hyödynnetään Willem A. Van Gemerenin, Colin Brownin ja Kittel-Friedrich-Pitkinin teologisia ja eksegeettisiä sanakirjoja.Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään sanoja baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste". Jeesus ei puhunut kreikkaa, vaan arameaa, joka on heprean läheinen sukulaiskieli. Nämä sanat olivat siksi käännöksiä heprean ja aramean - molemmissa käytettiin samoja sanoja - sanoista TaVáL = "kastaa" ja TeViLá = "kaste".
Vanhan testamentin kreikkalaisessa käännöksessä (200 -luvulla eKr.), joka tunnetaan nimellä Septuaginta, TaVáL käännetään tavallisesti sanoilla baptoo ja baptidzoo. Näistä edellinen on lyhempi perusmuoto, jälkimmäinen sen frekventatiivimuoto - joka ilmaisee toistuvaa tapahtumista - ja kuitenkin on menettänyt frekventatiivisen merkityksensä ja yleensä merkitsee samaa kuin baptoo. Baptidzoo on kuitenkin muoto, jota aina käytetään kastetoimituksesta. Vastaava substantiivi on baptisma = "kaste". Jeesus, joka puhui arameaa, ilmeisesti käytti sanoja TaVáL = "kastaa", ja TeViLá = "kaste", ja samoin teki Johannes Kastaja. Näitä sanoja käytetään myös aikamme hepreankielisissä Uuden testamentin käännöksissä.
Niiden merkityksen ymmärtämiseksi on tärkeää tutkia, miten niitä käytetään hepreankielisessä Vanhassa testamentissa ja miten ne on käännetty Septuagintassa, sekä miten Septuaginta käyttää baptidzoo ja baptisma -sanoja.
Vanha testamentti:
"ja kastoivat (JiTBeLu, LXX: emolynan = tahrasivat) puvun vereen" (1 Moos. 37:31). "...ottakaa sitten kimppu isoppia, kastakaa (TeVaLtäm, LXX: bapsantes, aor. part. sanasta baptoo) se vatiin laskettuun vereen..." (2 Moos. 12:22). "Hän kastakoon (TaVaL, LXX: bapsei, fut. sanasta baptoo) sormensa vereen..." (3 Moos.4:6. Samoin 4:17 ja 9:9, paitsi, että viimeksimainitussa on imperfekti: "...hän kastoi (jiTBoL, LXX: ebapsen)..." "Sitten hän ottakoon elävän linnun ja kastakoon (TaVaL, LXX: bapsei) sen ... teurastetun linnun vereen" (3 Moos 14:6; sama j. 51). "Jokainen, joka ... koskee taistelussa kaatuneen ... ruumiiseen ... on epäpuhdas ...
Puhdistamista varten tulee ottaa poltetun syntiuhrin tuhkaa astiaan, ja siihen on kaadettava virtaavaa vettä. Joku, joka on puhdas, ottakoon sitten isopin oksia, kastakoon (TaVaL, LXX:bapsei) ne veteen ja pirskottakoon vedellä asumuksen, kaikki siellä olevat tavarat ja myös ihmiset, jotka ovat olleet siellä... Sitten puhdistettavan on pestävä vaatteensa ja peseydyttävä (RaHaZ). Iltaan mennessä hän on puhdas." (4 Moos. 19:16-19). "Asser ... kastakoon (ToVeL, LXX: bapsei) ... jalkansa öljyyn" (5 Moos. 33:24) (KR-33). "...heidän jalkansa painuivat (sekä KR-33, että KR-92), "kastuivat" (niTBeLu, LXX: ebafeesan, baptoo -verbin pass. aor.) rantaveteen..." (Joos. 3:15). "...kasta (TaVaLt, LXX: bapseis, fut. sanasta baptoo) leipäpalasi hapanviiniin..." (Ruut. 2:14). "...kastoi (jiTBoL, LXX: ebapsen, aor. sanasta baptoo) sauvansa kärjen hunajakennoon..." (1 Sam. 14:27). "...kastautui (jiTBoL, LXX: ebaptisato, aor. verbistä baptidzoo) joessa seitsemän kertaa..." (2 Kun. 5:14). "...sinä ryvettäisit (tiTBeLéni, LXX: ebapsas, aor. verbistä baptoo) minut likakuopassa" (Job 9:31).
Useimmissa näistä kohdista ei ole kysymys upottamisesta veden tai veren alle, vaan osittaisesta kastamisesta.
Joosefin veljet kastoivat hänen ihokkaansa tahraamalla sen eläimen verellä. Vihmomisessa käytettyä isoppikimppua ei ilmeisesti upotettu kädessä oleva osa mukaanluettuna vereen tai veteen, vaan ainoastaan sen pää kastettiin siihen - samaan tapaan kuin meillä vispilä. Elävää lintua oli mahdoton upottaa kuolleen linnun vereen, vaan sen kastaminen ulottui vain pieneen osaan sen ruumista. Kohta, joka kehottaa Asseria kastamaan jalkansa öljyyn, on kuvaannollinen, eikä siinä nähtävästi ajatella koko jalan upottamista öljyyn.
Kun leipäpala kastettiin hapanviiniin, sitä tuskin pantiin käden pitelemää osaa myöten upoksiin, vaan se painettiin siihen vain osaksi. Joonatan ei voinut upottaa sauvaansa mehiläisten kennokakkuun, vaan kastoi sen pään hunajaan. Jobin kirjan puhe likakuoppaan tai lokaan upottamisesta on kuvaannollinen, mutta tuskinpa siinä on kysymys likakuoppaan tai lokaan upoksiin panemisesta. Sormeakaan ei pirskottamista varten nähtävästi upotettu juurta myöten vereen. Naeman saattoi kyllä sukeltaa Jordaniin, kuten KR-33 kääntää. Tämä on kuitenkin epävarmaa, sillä profeetta Elisa ei käskenyt häntä sukeltamaan, vaan vain peseytymään (RaHaZeta)(2 Kun. 5:10).
Uusi testamentti:
Muusta kuin varsinaisesta kasteesta käytettyinä sanat baptidzoo ja baptismos esiintyvät seuraavissa kohdissa:
"...ennen kuin ovat itseään vedellä vihmoneet (baptisoontai = peseytyä; muutamissa käsikirjoituksissa on rantisoontai = puhdistautua); ja paljon muuta..., niin kuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain pesemisiä (baptismuus) (Mark. 7:4, KR-38). "Astia" (batos) on nestemitta, 36,4 litraa.
Kukaan ei pese sen kokoisia kiviastioita upottamalla, ei ainakaan vähävetisessä Palestiinassa. "Fariseus hämmästyi huomatessaan, että hän ei ennen ateriaa peseytynyt" (ebaptisthee, pass. aor. verbistä baptidzoo) (Luuk. 11:38). Sanat baptidzoo ja baptismos merkitsevät näissä kohdissa ilmeisesti samaa kuin heprean ja aramean TaVáL ja TeViLá, vedessä eriasteisesti kastamista tai pesemistä, harvoin upottamista. "...ja erilaiset pesut (baptismois), nämäkin menot perustuvat ulkonaisiin säädöksiin..." (Heb. 9:10). "...isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki.
Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen (ebaptisanto) Mooseksen seuraajiksi" (1 Kor. 10:1-2)."
Näin siis sanat baptidzoo = "kastaa" ja baptisma = "kaste" merkitsevät myös UT:ssa varsinaisen kasteen lisäksi "peseytymistä", "käsien ja jalkojen pesemistä", "sumupilvestä kostumista" jne. Uuden testamentin baptidzoo -sanalla on vanhatestamentillinen tausta. Erilaiset "pesot" (Heb. 9:10), "vihmonta" (Jes. 52:15; Hes. 36:25; Heb. 12:24) ja "pirskottaminen" (4 Moos. 8:7) olivat vanhassa liitossa yleisiä tapoja: Herra käski Moosesta tekemään vaskialtaan peseytymistä varten ilmestysmajan ja alttarin välille. Samassa yhteydessä Raamattu selittää peseytymisen tarkoittavan käsien ja jalkojen pesemistä: "Tee peseytymistä varten pronssinen allas ja sille pronssinen jalusta, sijoita se pyhäkköteltan ja alttarin väliin ja täytä se vedellä. Aaron ja hänen poikansa peskööt siinä kätensä ja jalkansa. Kun he ovat menossa pyhäkkötelttaan, heidän on ensin peseydyttävä vedellä, etteivät he kuolisi. Myös silloin, kun he astuvat alttarin ääreen palvelustoimiinsa polttamaan tuliuhreja Herralle, heidän on ensin pestävä kätensä ja jalkansa, etteivät he kuolisi." (2 Moos. 30:18-21). Jesaja ennusti Messiaasta: "Niin hän on vihmova monet pakanakansat" (heprealaisen tekstin mukaan, Jes. 52:15). Leeviläisten puhdistamiseksi oli "pirskotettava" heidän päälleen synneistä puhdistavaa vettä (4 Moos. 8:7).
Baptidzoo -sana merkitsee Uudessa testamentissa kaikenlaista vedellä koskettamista. Baptidzoo -sana ei vielä itsessään kerro, millä tavalla kosketus tapahtuu. Uudessa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jonka perusteella voitaisiin osoittaa, että baptidzoo merkitsee ainoastaan upottamista, eikä mitään muuta.
Väite, että sanat baptidzoo ja baptisma merkitsisivät aina upottamista, ei täten pidä lainkaan paikkaansa. Erehdys johtuu ainakin osaksi siitä, että näiden ja niiden perustana olevien TaVáL ja TeViLá -sanojen käyttöä Raamatussa ja Septuagintassa ei ole tutkittu. Uusi testamentti käyttää upottamisesta (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta (Matt. 14:30) kokonaan toista sanaa katapontidzoo.
KASTEESTA LISÄKSI VÄHÄN MUUTAKN OPETUSTA SULLE:
Kasteen muoto Uudessa testamentissa.
Uuden testamentin sanonnat "hän nousi heti vedestä" (Matt. 3:16), "astuivat veteen", "Kun he olivat nousseet vedestä" (Apt. 8:38s.) eivät nekään sinänsä sisällä ajatusta "upottamisesta". Näitä sanontoja käytetään eri syvyyksiin veteen menemisestä ja siitä nousemisesta, myös vain nilkkoihin tai polviin asti menemisestä ja nousemisesta. On harhatulkintaa väittää, että ne sinänsä viittaisivat upotuskasteeseen. Kastajan ja kastettavan täytyi astua veteen, koska se aivan rannassa on tavallisesti liejuista ja roskaista.
Kun evankeliumeissa käytetään tätä sanaa astioiden, pöytien ym. pesemisestä, on selvää, ettei se voi tarkoittaa yksinomaan upottamista. Kun puhutaan Pyhällä Hengellä kastamisesta (Luuk.3:16; Apt. 1:5) olisi luonnotonta sanoa, että se oli Pyhään Henkeen upottamista. Gazan lähettyvillä, missä Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran (Apt. 8:36-38), saattoi korkeintaan olla pieni kevätpuro, joka kesäisin oli melkein kuiva. Kun Ananias kastoi Sauluksen Damaskoksessa, Juudaksen talossa, on epäoikeutettua luulla, että siellä olisi ollut amme upottamista varten. Kun Filippin vanginvartija otti Paavalin ja Silaan kotiinsa "samalla yön tunnilla" (en ekeinee tee hoora tees nuktos), ja kun "hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti" (Apt. 16:33), niin on ilmeistä, että sitä ei voitu tehdä upottamalla.
Kun joku otti sanan vastaan, hänet kastettiin heti, vaikka keskellä yötä, kuten Filippin vanginvartijakin perhekuntineen. Kuulijakunnalla ei tietenkään ollut kastepukuja mukanaan - eihän köyhillä ihmisillä edes ollut muuta vaatepartta, kuin päällä oleva. Siihen kääriytyneenä paneuduttiin nukkumaankin. Myöskään alastomana ei voitu esiintyä, sillä toimitusta seurasi yleisöjoukko. Jeesuksen kastetta esittävät varhaiskristilliset maalaukset paljastavat, että valelu on todennäköisesti ollut alkukirkon yleisin kastetapa: kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä. Tällainen Rooman katakombissa Pyhän Calixtuksen kastekappelissa säilynyt vanhin Jeesuksen kastamista esittävä kuva on syntynyt heti ensimmäisen vuosisadan jälkeen, joten sen todistusvoima on suuri.
Justinus Marttyyri (110-165 jKr.) mainitsee kirjassaan "Apologia", että perkeleet ovat ruvenneet matkimaan kristillistä kastetta, kun epäjumalain papit temppeleissään pirskottavat itsensä vedellä. Jos tämä pirskottaminen oli oikean kasteen matkimista, niin oli kristityillä tapana kastaa pirskottamalla. Tertullianus (145-220 jKr.) mainitsee kirjassaan "De Baptismo" ("Kasteesta") "veteen kastamisesta" ja "pirskottamisesta" ja kirjoittaa 4. luvussa: "Ei ole lainkaan väliä kastetaanko ihminen meressä tai lammikossa, virrassa tai maljassa, järvessä tai ruuhessa".
Tällä ei kielletä, että Raamatun aikana olisi toimitettu upotuskasteita, mutta millään alkukielen sanalla tai raamatunkohdalla sitä ei voida todistaa. Didakheessa mainitaan valelukaste. Voidaan olettaa, että Jeesuskin kastettiin valelemalla, kuten Rooman katakombista löydetty ikivanha maalaus kuvaa! Kirkkohistoria kyllä kertoo, että upotuskaste oli muinoin yleinen. Raamatussa ei kuitenkaan ole ohjetta, että kaste olisi toimitettava tällä tavalla. Mikäli upottamista käytettiin, se oli kirkollinen perimätapa, ei Raamatussa määrätty muoto.
Raamatussa ei ole erityistä säädöstä kastetavasta. Siksi on yhdentekevää, valellaanko, vihmotaanko vai upotetaanko, kunhan kaste vain toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen puhtaalla vedellä. Todennäköisintä on, että alkuseurakunta käytti useita eri kastetapoja (arkeologia).
Valeleminen sopi hyvin kuvaamaan "puhdistusta synnistä" ja "elävän veden virtoja". Vihmominen eli pirskottaminen kuvasi "puhdistusta" ja "Jumalan armon siunausta". Upottaminen kuvasti paitsi "puhdistusta synneistä", vanhan ihmisen kuolemaa" ja "uuden ihmisen syntymistä". Alkukirkko ymmärsi, että kasteen olemus ei riipu veden määrästä, vaan laadusta: sen on oltava "Kristuksen veren punaamaa"! Kasteen siunaus ei ole riippuvainen ulkonaisesta kastetavasta "kastajaliikkeet" käyttivät valelukastetta aina vuoteen 1642 asti. Niinpä baptismin perustaja John Smyth kastoi itse itsensä valelemalla 1608. Vasta hollantilaisten Rhijnsburgerien vaikutuksesta alettiin opettaa, että ainoa oikea kastetapa oli kastettavan upottaminen. Vapaitten suuntien vaatimus, että kaste on aina toimitettava upottamalla, on menemistä yli sen, mitä meille on Raamatussa kirjoitettu; se on legalismia eli lakihenkisyyttä.
....
tietoa ASIODEN TODELLISESTA MRKITYKSESTÄ ON SIIS SAATAVISSA, jotenka ei tarvitse turvautua omiin "mutu" oppeihin.
että muoto, jolla vesikaste toimitetaan ei ole niin oleellinen asia, mutta kasteen sisällöstä on kyllä melkoinen, uudestisyntymistä myöten! Pyhä Henkihän saadaan uskoontullessa "evankeliumin sanan kuultuanne" Paavali Efesolaiskirjeessä
Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16)
-Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
- Kaste uudestisynnyttää (Jh 3:5, Tiit 3:5)
- Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemaan ( Rm 6:3)
- Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen ylösnouseuksesta (Rm 6:5)
- Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6)
- Vesikaste pelastaa (1.Piet 3:21)
Tuo 1 Piet 3 luvun maininta "vertauskuvan mukaan"!
Tarkoittaa asiaa joka tapahtui vedenpaisumuksessa!
Nooan perheväki nousi uskossa Nooan rakentamaan "arkkiin" jonka Nooa sai tehtäväkseen rakentaa perheelleen Jumalan tuomiota, eli vedenpaisumusta varten turvaksi!
Kun vesi tuli hukuttamaan syntisen maailman, niin Nooan perhe astui "arkkiin" sisälle joka oli nyt heidän turvansa!
">>Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena ("arkissa"), jne....
Kun Vesi tuli ja arkissa olijat pelastuivat, niin sama "kaste" joka nosti "arkin" ja arkissa olleet pelastukseen, hukutti syntisen maailman Jumalan tuomiona veden alle!
"Tämän vertauskuvan mukaan", vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena"!
Tuo "kaste", eli vedenpaisumus ei ollut pelastava toimi, vaan Jumalan tuomio! Pelastavana toimena siinä toimi "arkki" jossa Nooan perhe oli sisällä uskoen sen palastavaan vaikutukseen"! Ja niinhän siinä tapahtuikin! Ymmärsitkö?
Siis "kaste" ei ollut se pelastava toimi, vaan "arkki" joka toimi palastuksena ja joka puolestaan kuvaa esikuvallisesti pelastavaa Jeesusta!
Siis ensin usko Jeesukseen ja sitten Raamatullinen uskovien vesikaste, veteen upottamalla!
Kaste - ON - vertauskuva siitä mitä sydämessään hengellisesti uskova on uskoontultuaan kokenut!
Siunausta! ;)
TÄTÄ ON PERISYNTI
Monet kiivaasti väittää, että perisyntiä ei ole.
Väite on mahdoton, ja sen kertoo jo sekin, että kun Adamille syntyi poika, niin sanotaan, että tämä oli hänen Adamin ( kaltainen, hänen kuvansa, ei enää Jumalan kuva, kuten Adam ennen syntiinlankeemusta.
” Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, HÄNEN KUVANSA, ja hän antoi hänelle nimen Seet.” ( 1Ms 5:3).
Eli syntiinlankeemuksesta alkaen kaikki syntyneet ihmiset ovat syntiin langenneen Adamin kuvan kaltaisia, ei enää Jumalan kuvan kaltaisia.
Ihminen syntyy siis maailmaan TURMELTUNEESTA LIHASTA, jo valmiiksi syntisenä kuten Raamattu lukuisasti ilmoittaa:
Ps 51:7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
Ps 58:4 Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.
Jes 48:8 sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta.
1Ms 8:21 ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka.
Rm 5:19 Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki KAIKISTA syntisiä
Ef 2:3 ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
Rm 3:9 " Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10.Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
Ef 2:3 olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
Väännä noista nyt sitten oppi jonka mukaan ihminen syntyy maailmaan synnittömänä, ja taivaskelpoisena.
Raamattu ilmoittaa, että taivaaseen ei pääse mitään syntiä, ei edes tuota perisyntiä.
Selvin osoitus perisynnin olemassaolosta on KUOLEMA. Jos ihminen syntyisi maailmaan synnittömänä, niin kukaan pikkuvauva ei voisi kuolla.
Synti tuli maailmaan Adamin kautta ja sen mukana kuolema.
Rm 5:12 12. ”Sentähden, niinkuin YHDEN IHMISEN KAUTTA SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, KOSKA KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET –
Luetun ymmärtämisen koe:
minkä tähden kuolema on kaikkien ihmisten osana?
Adamin lankeemuksen rangaistukseksi asetettiin ”kuolemalla kuoleminen”; ”sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
Rangaistus oli siis ajallinen ja hengellinen kuolema.
Tuon rangaistuksen aliseksi JOKAINEN ihminen syntyy maailmaan, SIIS HENGELLISESTI KUOLLENA ja turmeltueen lihan omaavana,
kuten edellä olevat raamatunkohdat osoittavat.
Ihminenhän syntyy maailmaan lihasta ( Jh 3:6), eli miehen tahdosta( Jh 1:13). Ja lihasta EI VOI syntyä MITÄÄN sellaisista joka perisi Jumalan valtakunnan.
Tullakseen taivaskelpoiseksi ihmisen pitää päästä eroon tuosta lihan ruumiista, eli vanhasta ihmisestä, -se on; siitä turmeltuneesta LIHASTA syntyneestä luonnosta/hengestä, ja se tapahtuu VAIN kasteessa kuten Kol 2:11-12 ja Rm 3:18 kertoo.
Eli ihmisen pitää päästä syntiinlankeemusta EDELTÄVÄÄN tilaan, eli syntyä uudesti Hengestä; Jh 3:3 ”joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Eli ihmisen pitää saada Pyhästä Hengestä turmeltumaton HENKI, ja VAIN tuo Jumalasta syntynyt ihmisen HENKI voi periä Jumalan valtakunnan. KAIKKI muu jää tänne j TULEE MAKSI JÄLLEEN.
Perisynnin olemassaolon takia Jeesuksen ei sopinut syntyä Joosefin syntiin langenneesta siemenestä, ELI lihasta, TAI NIIN KUIN Raamattu toisaalla sanoo ”miehen tahdosta”- vaan Hänen piti siitä Pyhästä Hengestä ollakseen Pyhä ja Tahraton uhri Jumalalle.
Jeesuksen ei siis sopinut syntyä perisynnin alaiseksi.
.
KUKAAN ei synny tänne vapaana perisynnistä; jos syntyisi, niin sellainen ei voisi kuolla vauvana, vaan olisi vapaa syntiinlankeemuksesta langetetusta tuomiosta.
Tuohon Voitto Ramun opetukseen henkeni yhtyy ja sanoo aaamen!
.
"KUKAAN ei synny tänne vapaana perisynnistä; jos syntyisi, niin sellainen ei voisi kuolla vauvana, vaan olisi vapaa syntiinlankeemuksesta langetetusta tuomiosta."
Järkeispäättelysi tuloksena oletat, että pelastuakseen lapsen pitäisi syntyä perisynnistä vapaana. Mihin unohdat tässä asiassa Kristuksen sovitustyön? Lapset tietysti syntyvät Aadamilliseen langenneeseen sukuun, mutta Kristuksessa sovitettuun sukuun. Heidän on taivasten valtakunta.
Kirjoitit:
"Järkeispäättelysi tuloksena oletat, että pelastuakseen lapsen pitäisi syntyä perisynnistä vapaana. Mihin unohdat tässä asiassa Kristuksen sovitustyön? Lapset tietysti syntyvät Aadamilliseen langenneeseen sukuun, mutta Kristuksessa sovitettuun sukuun. Heidän on taivasten valtakunta."
Lapsi ei pysty syntymään perisynnistä vapaana, koska JOKAINEN lapsi syntyy VAIN LIHASTA.
"voiko vaimosta syntynyt olla puhdas"
"minä olen synnistä siinnyt ja syntnyt"
"mikä lihasta on syntynyt on LIHA" ja mikään liha ei voi periä Jumalan valtakunaa" on Jeesuksen selvä sana.
Luet väärin;
Missä sanotaan, että taivastenvaltakunta on lasten?
vositko ystävällisesti laittaa kyseisen raamatunkohdan.
Jos e, niin oppisi on järjenpäätelmiesi synnyttämää järkisoppia.
Kristuksen sovitustyötä ei lueta automaattisesti kenenkään hyväsi ainoastaan sen olemassaolon vuoksi, ei edes ihmiskunnan enemmistölle-lapsille, eikä möskään pakanolle.
usko ja kaste tarvitaa.
"ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen" - ei edes lasten.
jokainen ihminen synyy tänne maailmaan turmeltuneesta siemenestä ja täysin turmeltuneena. Siksi uudestisyntyminen on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ JOKAISELLE.
" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Ketään- ei edes lasta ole vapauettu tuosta uudestisyntymisen vältämättömyysestä, siitä yksinkertaisesta syystä, että "mikään liha ei voi päästä taivasten valtakuntaan"
Lihasta syntyy turmeltunut vanha luonto (ihmisen turmeltunut henki)
Tuo turmeltunut ihmisen henki pitää kuolla jotta uusi voisi syntyä Pyhästä Hengestä tilalle.
Tuo vanha kuolee Raamaatun mukaan VAIN kasteessa.
Kukaan, ei kukaan voi syntyä uudesti vain sovituksen olemassaolen vuoksi,
eikä kukaan voi pelastua vain sovituksen olemassaolon vuoksi.
Huomaa, että väitteesi, että ramu olisi muka olettanut tai väitänyt, että:
"oletat, että pelastuakseen lapsen pitäisi syntyä perisynnistä vapaana"
Lapsi ei VOI syntyä maailaan perisynnistä vapaana, eikä tuo olekaan lapsen pelastumisen edellytys, VAAN
lapsen pitää lihasta syntymisen JÄLKEEN syntyä uudesti ylhäältä.
Todella oleattoman heikko on luetun ymmärtämisen kykysi ihmisen kirjottaman kohdalla . Ei ihme, että Raamatun tekstin kohdalla asiasi on vielä pahempi.
Tuo oppisi "lapsi syntyy sovitettuun sukuun" ja sen perustella lapsi oilsi taivaskelpoinen on TÄYSIN Raamatun vastainen järjenpäätelmistä syntynyt järkeisoppi.
ilmasut:
"sivitettuun sukuun"
"yleisen sovituksen parusteella"
ovat täysin epäraamatullisia ilmasuja, jotka ovat sytyneet järjenpätelmillä jotta oppinne pysyisi pystyssä.
tuomitsee viattomat lapset kadotukseen!
Jos ei luterilainen ehdi kastamaan tai eri kulttuureissa syntyneet lapset joita ei voida kastaa. Helvetissä on oppisi mukaan miljardeja lasten sieluja, kun onnettomat jäivät kastamatta!
Luterilaisiin istutetaan pelkoa, että saataisiin ihmisiä kirkon jäseniksi ja tuleviksi veronmaksajiksi. Moni luulee olevansa pelastettu kasteen turvin, vaikka eläisi ilman Jumalaa.
Minusta on murheellista, että henkilökohtaisen uskon merkityksestä puhutaan paljon vähemmän kuin kasteen armosta.
Jos lasta ei kastea niin luutetko lapsen olevan siihen syypää?
Kukakohan siihen kasamattomuuteen on syypää ?
Lapsikasteet ovat raamatun vastaisui jumalattomuuksia!
näin se on "Lapset tietysti syntyvät Aadamilliseen langenneeseen sukuun, mutta Kristuksessa sovitettuun sukuun. Heidän on taivasten valtakunta."
Raamatun kohdan, Luuk.18:15-17 " Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi:
"Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Nämäkään Jeesuksen sanat eivät ole vain sanoja sanojen joukossa.
Juuri tästä samasta asiasta vastasin eräälle tuolla KASTE palstalla melkein samoin sanoin kuin sinä!
Juuri näin on asia kun kerrot!
Siunausta! ;)
Niinpä.
Jeesus edellyttää että aikuisten on tultava lapsen kaltaiseksi, mutta uudestikastajan edellyttävät, että lapsen on tultava aikuisen kaltaiseksi "ymmärrettävään ikään" jotta olisi kelvollinen kasteella.
KUMMA juttu.
Uudestikastajan tekevät lapsen taivaskelppoiseksi :
- ilman uskoa
-ilman uudestisyntymistä
-ilman Pyhää Henkeä
-pelkän lihasta syntymisen perusteella
Lapsille on siis tehty ERI tie taivaaseen- pelkän lihasta syntymisen perusteella.
Heidän opin mukaan siis LIHASTA syntynyt LIHA voi periä taivasten valtakunnan !!
MUTTA eivät hyväksy lasta kaste-kelpoiseksi!
Kaste vaatii hellarien mielestä ymmärrettävää ikää ,mutta taivas ei.
KUMMA JUTTU
Uusi raamatuun selitysteos on jo laajalti käytössä.
Jeesus sanonut:" Sallikaa lasten tulla minun tyköni: älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Miksi tätä Jeesuksen selvää sanaa vastaan harotaan?
Onko niin, että ei olla itse koskaan päästykkään sisälle Jumalan valtakuntaan?
Koska Raamatussa sanotaan Joh.8:31-32
"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen:" Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Jos siis olette ottaneet vastaan Herran Jeesuksen
oman elämänne Herraksi ja Vapahtajaksi niin ei voi olla pienintäkään epäselvyyttä Jeesuksen sanoista
"lasten on Jumalan valtakunta", amen.
Se on ystävät kalliit niin, että uskoa ei voi toiselle antaa. Eikä uskoa saa syntymään omin voimin. Mutta ilmaiseksi anova sen saa.
Raamatussa sanotaan: "anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan."
Jumala ainoastaan voi meidät johdattaa kaikkeen totuuteen.
Tuntuu surulliselta, kun vatvotaan tällaisia asioita ja riidellään ja perustetaan kuppikuntia perä, perään.
Miettikää mitä touhua tämä tällainen on?
Onko se Jumalan mielen mukaista?
Onko se siis Jumalasta? Mistä se on?
Ef.5:8-17 " Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä
ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;
mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.
Sentähden sanotaan:
" Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista,
niin Kristus sinua valaisee!"
Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat,
ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä,
sillä aika on paha.
Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.
====Synti tuli maailmaan Adamin kautta ja sen mukana kuolema.
Rm 5:12 12. ”Sentähden, niinkuin YHDEN IHMISEN KAUTTA SYNTI TULI MAAILMAAN, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, KOSKA KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET –
Luetun ymmärtämisen koe:
minkä tähden kuolema on kaikkien ihmisten osana?
Adamin lankeemuksen rangaistukseksi asetettiin ”kuolemalla kuoleminen”; ”sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman".
Rangaistus oli siis ajallinen ja hengellinen kuolema.
Tuon rangaistuksen aliseksi JOKAINEN ihminen syntyy maailmaan, SIIS HENGELLISESTI KUOLLENA ja turmeltueen lihan omaavana,
kuten edellä olevat raamatunkohdat osoittavat.
Ihminenhän syntyy maailmaan lihasta ( Jh 3:6), eli miehen tahdosta( Jh 1:13). Ja lihasta EI VOI syntyä MITÄÄN sellaisista joka perisi Jumalan valtakunnan. =====
Ihmiset ovat syntyneet Paratiisin lankeemuksen seurauksena.Ilman sitä lankeemusta emme olisi lainkaan syntyneet tänne maailmaan.
Jumalalle ihmiskunta on patriarkaalinen ja me olemme yhdessä osallisia Aadamin kanssa Paratiisin rikkomukseen.
Jeesus tuli poistamaan tuon rikkomuksen seuraamuksen ja antamaan meille mahdollisuuden päästä takaisin Paratiisiin.
Me emme ole luotuja Jumalan kuviksi niinkuin Aadam luotiin Paratiisiin.
Meille tuo "syntyminen" on vielä edessäpäin.
Matteuksen evankeliumi:
19:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
Kuolemaa ei olisi tullut ilman Kainin synnin tapaista surmatyötä. Kainin teko sinetöi kuoleman ihmisen osaksi .
Kun seuraa Raamattua alusta lähtien ,niin huomaa että ihmisen rikkomisen jälkeen ovat tulleet vasta eri seuraamukset ihmisille virallisesti voimaan.
Siitä Paavalikin mainitsee Mooseksen lainkin kohdalla.
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Lait tulivat yksitellen voimaan vasta kun Jumala oli ne ensin ilmoittanut ja ne oli ensi kerran rikottu.Näin on luettavissa Paratiisin rikkomuksesta asti jokainen Mooseksenkin lain kohta.
Mikä oli esim. Kainin uhrin hylkäämisen syy ja Aabelin uhrin hyväksymisen syy?
Jumala kirosi kaiken maassa kasvavan sen tottelemattomuuden vuoksi kun Paratiisissa syötiin kielletystä puust.Näin Jumala ei katsonut kainin hedelmäuhrin puoleen vaan pahoitti siitä mielensä.
Aabelin uhrieläin oli muisto Jumalan lahjasta ihmisten vaatettamiseksi eläimen taljalla jossa eläin "kuoli" Jumalan uhraamana.
Aabel näin kuoli vastakorvaukseksi uhraamansa eläimen vuoksi.
Sama ketjureaktio jatkuu myös Mooseksen kohdalla.
Mooseshan tappoi egyptiläisen ja joutui pakenemaan 40 vuodeksi.
Jumala muisti tuon verivelan ja kutsui Mooseksen velkaansa hoitamaan tekemällä Mooseksen Jumalan ja Israelin liiton päämieheksi.
Mooseksen teko sidottiin hänen nimeään kantavaan lakiin.
2.Moos.2:11. Ja tapahtui niihin aikoihin, kun Mooses oli kasvanut suureksi, että hän meni veljiensä luo ja näki heidän raskaan työnsä. Ja hän näki egyptiläisen miehen lyövän hebrealaista miestä, erästä hänen veljistään.
12. Silloin hän katseli ympärillensä joka taholle, ja kun hän näki, ettei ketään ollut läheisyydessä, löi hän egyptiläisen kuoliaaksi ja kätki hänet hiekkaan.
13. Ja hän meni toisena päivänä ulos ja näki kaksi hebrealaista miestä tappelemassa keskenään; ja hän sanoi syylliselle: "Miksi lyöt toveriasi?"
14. Tämä vastasi: "Kuka on asettanut sinut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme? Aiotko tappaa minutkin, niinkuin tapoit egyptiläisen?" Silloin Mooses peljästyi ja ajatteli: "Se on siis tullut ilmi".
2.Moos.4:24. Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet.
25. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
26. Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta".
Ympärileikkaus oli Mooseksen liiton jäsenyyden merkkinä ja tuossa Mooses sidottiin lakiinsa ja lain kautta kansaansa.
Näin Mooseksen teko oli nyt yhteinen asia kaikille Mooseksen liitossa olleille.
Tässä syntyi se "vihollisuus juutalaisten ja pakanoiden välillä" josta Paavali kertoo Jeesuksessa poistuneeksi.
Efesolaiskirje:
2:14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Tuon vihollisuuden vuoksi faarao ei olisi laskenut israelilaisia pois orjuudesta.
Tuo oli myös syynä kiistaan Mooseksen ruumiista.
Juudaan kirje:
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
Jeesus siis lunasti tuon Mooseksen "pantin".
Galatalaiskirje:
3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Nyt on asia siis seuraavassa vaiheessa jossa pakanat puolestaan ovat verivelassa Jeesuksen kuolemaan Rooman valtakunnan kautta.Tämä on meiilä yhteinen velka juutalaisten kanssa koska juuri ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista juutalaiset tunnustivat itsekin olevansa keisarin alamaisia.
Johanneksen evankeliumi:
19:15 Niin he huusivat: "Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!" Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari."
Nyt koko kristikunta yhdessä meidän keskuudessamme asuvien juutalaisten kanssa olemme "samassa junassa".
Klobalisaation kautta on tekeillä täällä maailmassa koko ihmiskunnan yhdistäminen yhteiseksi vastuulliseksi.
Näin etenee Jumalan suunnitelma täällä historiallisten maailmantapahtumien kautta loppuaan kohti.
Uskon kautta meille tarjotaan eroa tuosta yhteisestä "syyllisyydestä" joka kohtaa rangaistuksensa maailmanhistorian loppuaikana.
2.Korinttolaiskirje:
4:4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
Efesolaiskirje:
2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
Joh.12:31 Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
16:11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
Roomalaiskirje:
12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Perisynti on se minkä lapsi saa seurakunnaltaan lahjaksi lapsi- hätälapsikasteessa jota myös "pakkokasteeksi" kutsutaan ja jolla riistetään lapselta oikeus itse päättä omasta kasteestaan. Siis lapsikaste on jumalattomuuden osoitus.
Ja se itse perisynti on että jakaa seurakuntansa vuositunhansien synnit toisten seurakunterin jäsenten kanssa. Kristinuskolla on laskematon määrä murhia, tappoja ja tapatuksia sodista, noitavainoista jne joten taakaa riittää.
Synnin tuskan kokemista voi helpottaa ottamalla vastaan sympoolisesti vampyyrin tavoi käymällä ehtoollisella syömässä raadeon, eiku ruumiin lihaa ja juomassa ruumiin verta.
Noita saatanan mieluisia tekoja voi harjoittaa laillisesti ja varastossa suomen maaperässä on kymmeniätuhansia kirkon omia jäseniä haudattuna ilman siunausta joten lihaa riittää pitkäksi aikaa 1918 vuoden tapetuista suomalaisista.
Ja jotta saatana olis tyytyväinen niin osoitamme Jumalalle missä kaappimme seisoo esimerkiksi näiden asioiden kohdallakin:
Älä tapa = tapamme kun tekee mieli
Lapsikaste = kastemme ettei Jumala saa
Hätälapsilkaste = kastamme ettei Jumala saa
Perisynti = Pirun aikaan saamat ilot
Kolminaisuusoppi = instituutio jumalattomuus
Perisynti ei ole raamatullinen ollenkaan vaan kirkkojen välisen kilpailun jäsenistä aikanaan kehitetty tuote jäsenten voittamiseksi.
Todisteet raamatusta:
14. Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva.
19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.
20. Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
21. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
===
Kaste asiaa en ole tutkinut mutta lapsi- hätälapsikasteet eivät ole raamatullisia. Jumala on antanut kaikkille ihmisille valinnanvapaus oikeuden jota ei saa riistää/varastaa edes puolustuskyvyttömältä lapseltakaan.
===
Uudestisyntyminen on minulle vielä tutkimaton asia.
jatka tutkimista, jospa se avautuu ja myöskin kaste,
Jumala avaa, mulla meni 30 vuotta kunnes alkoi avautumaan. jotenka älä turhan hoppuile.
Synti ei ole ihmisen ulkopuolella, vaan synti asuu ihmisessä itsessään. Puhutaan ns. olemussynnistä eli perisynnistä. Meissä ihmisissä, kun puhutaan perisynnistä, on taipumus eli alttius syntiin. Sitten synti ilmenee myös synnillisinä tekoina tai laiminlyönteinä. Tehdään joko vääriä tekoja tai jätetään tekemättä sitä, mitä pitäisi tehdä. Tästä käytetään nimitystä tekosynti. Pelastuakseen synnistä meidän on Pyhän Hengen voimasta synnyttävä uudesti. Hetki, jolloin ihmisessä herää usko ristiinnaulittuun Vapahtajaamme, on tuo adoption hetki, jolloin syntinen armahdetaan ja otetaan Jumalan lapseksi. Näin minä tämän asian ymmärrän.
"synti joka minun lihassani asuu"
Siellä se on viimeiseen hengenvetoon asti.
Rm 5-7 luvuista tarkemmin asiasta.
Perisynti on se synti jonka lapsi saa kasteessa kun se liitetään seurakuntansa ja uskonsa tekemiin ja teettemiin jumalattomuuksiin Kuten esimerkiksi noitavainojen aikaiset tappamisen ja tapattamiset, 1918 suomen sisällissodassakin kirkko oli kans tappamassa ja tapattamassa omia uskovaisia jäseniä. jne jne.
Perisynti on siis ei raamatullinen pirus tuote joka on kehitetty pirun instituutioissa ja sitä todistaa se ettei raamatussa ole edes sanaa perisynti.