Kuin trolli

Tämä keskusteluale on aivan ainutlaatuinen, mutta ei kuitenkaan sen kannalta edullisessa mielessä.

Useimmiten internetin keskustelufoorumeilla hyvin nopeasti aistii, milloin viestissä on kyseessä ns. trolli, eli vedätys, jossa joku ajankulukseen ja piruuttaan vedättää toisia ja esittää viesteissään niin naivin kärjistettyjä, yksipuolisia ja toisia loukkaavia näkökulmia, ettei juuri kukaan jaksa provosoitua vastaamaan. Täällä kuitenkin asiasta on vaikeampi olla varma, koska tuntuu, että alueen olemus on yhtä tiedostamatonta trollausta. Täällä kaikkiin tällaisiin, äkkiseltään arvioiden, trolli –viesteihin, suuri joukko vastaajia tarttuu innokkaasi ja vastineetkin puolestaan muistuttavat trollia. Sivullinen lukija kuitenkin ajattelee, ettei kaikki voi olla vain vedätystä ja kirjoittajien on oltava vilpittömiä tai muuten ei ymmärrä, mitä mieltä näissä väittelyissä oikein on.

En kuitenkaan usko, että tällainen antaa aivan realistista kuvaa uskovaisista yleensä, tai sen enempää herätysliikkeistä kuin adventisteista, tosin en ole asiasta aivan varma. Humoristisesti tulee mieleen, että uskovaisille trolleille pitäisi keksiä jokin osuvampi nimi, heh.


http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#trolli
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ja ylpeä siitä? kirjoitti:

Tämä keskusteluale on aivan ainutlaatuinen, mutta ei kuitenkaan sen kannalta edullisessa mielessä.

Useimmiten internetin keskustelufoorumeilla hyvin nopeasti aistii, milloin viestissä on kyseessä ns. trolli, eli vedätys, jossa joku ajankulukseen ja piruuttaan vedättää toisia ja esittää viesteissään niin naivin kärjistettyjä, yksipuolisia ja toisia loukkaavia näkökulmia, ettei juuri kukaan jaksa provosoitua vastaamaan. Täällä kuitenkin asiasta on vaikeampi olla varma, koska tuntuu, että alueen olemus on yhtä tiedostamatonta trollausta. Täällä kaikkiin tällaisiin, äkkiseltään arvioiden, trolli –viesteihin, suuri joukko vastaajia tarttuu innokkaasi ja vastineetkin puolestaan muistuttavat trollia. Sivullinen lukija kuitenkin ajattelee, ettei kaikki voi olla vain vedätystä ja kirjoittajien on oltava vilpittömiä tai muuten ei ymmärrä, mitä mieltä näissä väittelyissä oikein on.

En kuitenkaan usko, että tällainen antaa aivan realistista kuvaa uskovaisista yleensä, tai sen enempää herätysliikkeistä kuin adventisteista, tosin en ole asiasta aivan varma. Humoristisesti tulee mieleen, että uskovaisille trolleille pitäisi keksiä jokin osuvampi nimi, heh.


http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#trolli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu