Rökäletappio Kepulle

Vanhasen odotetun heikko vaalitulos oli rökäletappio Kepulle. Kepun vasen laita vuoti Halosen ja Soinin suuntaan. Tämä ei ollut mikään yllätys. Kepu jäi yli 7 %-yksikköä viime eduskuntavaalien tuloksestaan. Matti Vanhaselle se tietää lähtölaskennan alkamista. Se tietää myös vanhakantaisen haastamispolitiikan paluuta, todennäköisesti.

Ennen kaikkea Kepu joutuu nyt miettimään sitä, kuinka oikealle tai kuinka vasemmalle puolueen pitäisi profiloitua. Jäätteenmäki suuntasi katseen vasemmalle ja rohmusi ääniä, Vanhanen suuntasi katseen oikealle ja kärsi rökäletappion. Jo kunnallisvaalit näyttivät hyvin suuntaa.

Tämä on historiallinen vaali siinä suhteessa, että Kokoomus mitä ilmeisemmin nousee nyt valtakunnan politiikassa yleisemminkin vakiintuneesti toiseksi suurimman puolueen asemaan.

Äänestäjät näyttivät nyt Kepulle kaapin paikan ja se on erinomainen asia. Se on näiden vaalien vaalivoitto Suomen kansalle.

Kepun peruskannattajien vasemmistosiipi tulee ratkaisemaan vaalit. Vanhasen kehotus äänestää Niinistöä toisella kierroksella, kaatunee Kepun niskaan. Se on jokseenkin täydellinen virhearviointi Kepulta. SDP tulee varmasti näyttämään Kepulle, ettei sekää ole naimisissa vain Kepun kanssa. Maan tunnetuimmat satraapit kiroavat nyt kyllä Vanhasta kauan ja hartaasti. Satraapit eivät olisi kuuna päivänä tehneet tällaista poliittista virhearviointia, minkä Vanhanen - Lankia parivaljakko on nyt tehnyt.

Kepun politiikassa tämä merkinnee Anneli Jäätteenmäen paluuta takaisin puoluejohtajaksi. Jos näin ei tule tapahtumaan, voi vain ihmetellä tavallisesti niin juonikkaan puolueen saamattomuutta. Kulisseissa Vanhasen pudotuspeli on jo alkanut aikapäiviä sitten. Jäätteenmäeltä odotan erittäin laimeaa tukea Niinistölle ja jonkinlaista piilotien osoittamista Haloselle. Tämä olisi selkeä merkki tulevista tapahtumista.

Niinistö on tehnyt Kokoomukselle todella suuren palveluksen asettumalla ehdolle. Hän jää puolestaan historiaan miehenä, joka oli nostamassa Suomeen kaksinapaista poliittista järjestelmää Ruotsin mallin mukaan. Meille on tulossa selkeä vasemmsitolpuolue, joka on mahdollisesti yhtynyt SDP ja Vasemmistoliitto ja yhtä selkeä oikeistovaihtoehto, joka on Kokoomus. Sen jälkeen näiden kahden yhteinen hallituskoalitio ei olekaan enää mahdollinen.

7

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on??

      Kepun tulisi yksinkertaisesti profiloitua. Nyt puolue kärsii siitä, että linja on sekava; toisaalta on vasemmistosiipi (Jäätteenmäki) ja toisaalta porvarillinen keskusta (Vanhanen.

      Lisäksi keskusta muistelee liiaksi menneitä. Nuorten piirissä porvallinen yhteistyö lienee melko luonnollista kun ei ole historian painolastia, mutta sitten on vanhat keput, jotka haluavat ensisijassa punamultayhteistyötä.

    • Maltillinen porvari

      ...pääministerinä ja puoluejohtajana.

      Vanhanen tullaan valitsemaan yksimielisesti jatkokaudelle puheenjohtajaksi.

      Vanhanen ei antanut mitään "äänestyskehoitusta", ilmoitti vain reilusti, menneitä muistelematta oman toimintatapansa.

      • Vanhanen sanoi, että hänen oma äänestyskäyttätymisensä toimii esimerkkinä kepulaisille. Tietysti hän realistisesti totesi, ettei ketään voida pakottaa äänestämään Niinistöä.

        Toivon, että Vanhanen valittaisiin yksimielisesti puheenjohtajaksi. Se kai nyt on selvä asia, jos tovoo Kepun alamäen jatkumista. Ja sitä minä todella toivon. Valitkaa ihmeessä Vanhanen.


      • Zarathustra
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Vanhanen sanoi, että hänen oma äänestyskäyttätymisensä toimii esimerkkinä kepulaisille. Tietysti hän realistisesti totesi, ettei ketään voida pakottaa äänestämään Niinistöä.

        Toivon, että Vanhanen valittaisiin yksimielisesti puheenjohtajaksi. Se kai nyt on selvä asia, jos tovoo Kepun alamäen jatkumista. Ja sitä minä todella toivon. Valitkaa ihmeessä Vanhanen.

        En nyt oikein ymmärrä Mielipidepankin logiikkaa, kun hän on valitsemassa nyt jo puheenjohtajaa. Mutta Vanhasen puheenjohtajaksi valitseminen ei todellakaan keskustan alamäkeä tarkoita, vaan päinvastoin.

        Vanhasen huono kannatus presidentinvaaleissa tarkoittaa ainoastaan sitä, että hänen toivotaan jatkavan pääministerinä: siinä hänen kannatuksensa on huippuluokkaa, Lipponen ei moisesta kannatuksesta pystynyt edes haaveksimaan.


      • linjat
        Zarathustra kirjoitti:

        En nyt oikein ymmärrä Mielipidepankin logiikkaa, kun hän on valitsemassa nyt jo puheenjohtajaa. Mutta Vanhasen puheenjohtajaksi valitseminen ei todellakaan keskustan alamäkeä tarkoita, vaan päinvastoin.

        Vanhasen huono kannatus presidentinvaaleissa tarkoittaa ainoastaan sitä, että hänen toivotaan jatkavan pääministerinä: siinä hänen kannatuksensa on huippuluokkaa, Lipponen ei moisesta kannatuksesta pystynyt edes haaveksimaan.

        >> pääministerinä... hänen kannatuksensa on huippuluokkaa, Lipponen ei moisesta kannatuksesta pystynyt edes haaveksimaan.


        Hups. Tätä logiikkaa ei nyt oikein ymmärrä. Kun Vanhanen nyt liputtaa Sauli Niinistön puolesta, se on nimenomaan sama kuin hän liputtaisi Lipposen ja NATO:n puolesta. Ja tulemme huomaamaan, että hänen alamäkensä alkaa tästä värintunnustuksesta, ja se tulee vain jyrkkenemään.

        Mielipidepankki on oikeassa. Pitäkää vain kiinni Vanhasesta, jos haluatte upottaa puolueen hänen mukanaan.


    • Zarathustra

      Oiva Härkönen tiesi tuloksen logiikan jo etukäteen.
      Keskustalaiset äänestäjät ovat innoissaan siitä, että Vanhanen on pääministerinä suosittu yli puoluerajojen.

      Siksi edes keskustalaiset eivät kaikki Vanhasta äänestäneet. Vanhasen huono tulos on itse asiassa kannatus hänen pääministeriydelleen.

    • ahti

      Sinunkin olisi tehnyt mieli äänestää Hautalaa, mutta äänestit Halosta estääksesi kansan enemmistön ei-sosialistisen linjan toteutuminen. Sinua on jo etukäteen alkanut vituttamaan, että Halonen ei voitakaan toista kierrosta. Uusi tilanne johtaa Halosen tappioon. Hautalan äänimäärän lasku kertoo vihreiden alennustilasta, eikä siellä enää taida olla paljon lisää pumppumiehiä pelastamaan sosialistien hukkuvaa laivaa.

      Olen harmitellut, että Vanhasen vastuullinen linja ei voittanut Niinistön hyökkäyslinjaa.

      Nyt on kuitenkin tullut aika osoittaa sosialisteille ja kommmunisteille oman kannatuksensa rajat. Saat nähdä, että sinunkaltaisesi harjoittama ilkkuminen johtaa sellaiseen lopputulokseen, jota pahiten pelkäät: Keskustan vaalivoittoon 2007 ja vihreänsiniseen hallitukseen. Sinun tyylilläsi esiintyvät yleissosialistit sen saavat aikaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe