väsyneile

Minäkin olin väsynyt. Miksi?
Koska kannoin huolten säkkiä hartioillani ja halusin voida kaikille asioille jotain.
Väsyin koska en voinut ja väsyin raskaan huoltensäkin kantamiseen.
Kaksikymmentä vuotta se säkki on ollut poissa hartioiltani ja energiaa, jota ennen ei ollut juuri mihinkään, on riittänyt kaikkeen tarvittavaan ja pursunnut ylikin.
Miten muutos tapahtui?
Annoin raskaan säkin Jeesukselle ja en halunnut enää itse voida kaikille asioille jotain, vaan halusin, että Jeesus voi.
Täydellinen rakkaus vapautti minut elämään tässä hetkessä. En huomista murehdi, en eilistä muista.
JEESUS ON OPETTANUT MINUT ELÄMÄÄN NÄIN. Se on ollut täysin elämäni uudistava opetus.
Väsyneet, energiamattomat, pelkäävät, ahdistuneet, masentuneet (kaikki tunteet tuttuja elämästä jota elin ennen Jeesusta) uskokaa Jumalan sanaan, jonka te löydätte raamatusta. Se sana pitää paikkansa ja se sana tekee terveeksi ja vapaaksi.
Ei ole niin suurta syntiä, mitä katuva ei anteeksi saa, ei ole sellaista sairautta, mitä Jeesus ei parantaa voi, ei ole niin vaikeaa ongelmaa, mihin Herra ei mukaan tule.
Ole saanut Häneltä uuden elämän.
TOIVON SINULLE SAMAA. Tien sinä nyt tiedät. Se on oman elämän luovuttaminen tekijän ja elämän hallitsijan käsiin. Ja se luovutus tapahtuu vain Jeesuksen kautta.
12514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

väsymykseesi.

Olet henkisesti sairas. Sitä kuvastaa myös se että hurahdit taikauskoon. Korvikkeena todelliselle elämälle.

Mistä muista riippuvuuksista kärsit?

Äänestä
  • sitten, miten tämä tyyppi on selvinnyt masennuksestaan ja ahdistuksestaan Jeesuksen avulla, jos häntä ei ole olemassa, ja voisit samalla miettiä, miksi tämä paha ja Jumalalle selkänsä kääntänyt maailma kärsii mielisairauksista ja väsymisestä?
    Sympatiat sulle, keskustelun aloittanut, onnellinen kuinka pääsit taakastasi.
    Jeesus ja Jumalan valtakunta on todellisuus, paljon todellisempaa kuin pieni oravanpyörä, jota myös elämäksi kutsutaan...

    Äänestä

.

Jeesus on Tie ja Totuus ja Elämä! Aamen!
Hän johdattaa omiaan ahdistusten ja vaikeuksienkin keskellä. Hän on Hyvä Vapahtaja!

Äänestä

minä olen väsynyt ja ahdistunut kristinuskon takia. minä en halua uskoa, jotta saisin huolitaakkani siirrettyä jollekkin toiselle tai että tuntisin että vaikka kaikki menee päin persettä, joku pitäisi minusta huolta. minä en tarvitse tällaista. mutta tunnen tarvetta uskoa, koska jos tämä kaikki paska onkin totta, minä en koskaan uskonut jeesukseen ja joudun helvettiin. siitä huolimatta en pysty uskomaan jeesukseen vaan pelkästään mahdollisuuteen helvetin olemassaolosta. koen turhaksi ajatella että "uskompas nytten sitten jumalaan varmuuden vuoksi niin kuolema on turvattu". tämä ei olisi vilpitöntä uskoa ja rakkautta, ja ilman vilpittömyyttä joutuisin kuitenkin helvettiin. lisäksi, vaikka uskoisin, on aina vaarana että teen jotain väärin, enkä tajua katua sitä, osaa katua sitä vilpittömästi tai kerkeä katumaan äkkinäisen kuoleman vuoksi ja joudun helvettiin huolimatta siitä että elin uskossa. tämän takia alan vihaamaan kristinuskoa jatkuvasti yhä enemmän pahentaen asemaani helvetissä ja tämä on myös valtavan stressaavaa, ahdistavaa ja aivan liikaa tämän "oikean elämän" jokapäiväisten ongelmien päälle aiheuttaen minulle suurta ahdistusta ja painajaisia. jeesus on paska jätkä.

Äänestä
  • Et sinä kummemmi kuin minäkään voi omasta voimasta uskoa. Se on lahja Jumalalta ja täysin ilmainen. Et voi hankkia sitä hyvillä teoilla etkä millään ansiolla. Jumala antaa uskon lahjan armosta. Koska sinä tahdot uskoa, on se kolkuttamista ja sinulle avataan.
    Sana sanoo, kolkuttakaa niin teille avataan.
    Kun Pyhähenki lasketaan ihmiseen, johdattaa se kaikkeen totuuteen ja auttaa uskomaan.
    Kehoitan sinua lukemaan Johanneksen evankeliumia ja muitakin evankelistoja, jotta pääsisit eksyksissä harhailemisesta. Maailmassa on suuri joukko joka todistaa Jeesuksen uudistaneen heidän elämänsä täysin.
    Ei siis omasta ansiosta vaan armosta.

    Äänestä

Onnea ja menestystä sinulle. Masennus on paha asia, riippumatta siitä miksi siihen lankeaa, miten sen kestää ja miten siitä selviää. Se, että olet selvinnyt Jeesuksen avulla, on hyvä asia, riippumatta siitä miksi muut sitä kutsuvat.

Silti, sekä te jotka haluatte potkia selviytyjää päähän koska hänen tapansa selviytyä tekee teistä katkeria, että te joiden mielestä Jeesus on ainoa oikea tapa ja kaikki muu selviytyminen on vain harhaa: lopettakaa. Ei se voi olla teiltä pois, että toisella menee hyvin, riippumatta siitä onko hän uskossa vai ei.

Maailmassa riittää onnea kaikille aivan tarpeeksi jos sille vain viitsii avata silmänsä. Jos joku on niin onnekas että uskoo Jeesuksen auttavan, se on mahdottoman hienoa. Toisaalta niin on sekin, että joku toinen yksin ja omin voimin ponnistellen saa itsensä kammettua takaisin jaloilleen. Kumpikin on ihan yhtä aitoa ja hyvää.

Äänestä
  • Kiitos ystävällisyydestäsi. Tiedätkö, että on niin vaikeita tunnevammoja olemassa, että niistä ei parhaalla tahdollaankaan ja kovilla ponnistuksillaankaan voi selvitä. Jokainen meistä tietää psyykkisesti vammautuneita, jotka ovat jääneet koskaan paranematta. Psykiatria on useinkin vain häivähtävä varjo tälläisten ihmisten auttajana. Sellainen ihminen, joka on joutunut vaikeasti vammauttavan tunnevamman uhriksi, on kokenut paljon suurempaa kärsimystä kuin kukaan voi kuvitella. Tiedän useamman ihmisen, jotka vain Jeesus on kyennyt vapauttamaan ja parantamaan. He ovat vuodesta toiseen etsineet apua eri psykiatrisista lähteistä ja jääneet avun ulottumattomiin. Tälläisiä ihmisiä meidän Herramme Jeesus auttaa ja parantaa. Olen onnellisena ja joskus hämmästyneenäkin saanut seurata, miten vaikea vammainen on saanut rauhan ja ilon ja elämänhalun, mutta vaikka olen saanut olla Jeesukssen välikätenä heidän auttamisessaan en voi ottaa pinintäkään kunniaa siitä itselleni. Koskapa ei pitkälle lukeneet ammattiauttajatkaan kyenneet heitä auttamaan, niin miten sitten minä. Jeesus kykeni ja kykenee.

    Äänestä

  • Lähettiläs kirjoitti:

    Kiitos ystävällisyydestäsi. Tiedätkö, että on niin vaikeita tunnevammoja olemassa, että niistä ei parhaalla tahdollaankaan ja kovilla ponnistuksillaankaan voi selvitä. Jokainen meistä tietää psyykkisesti vammautuneita, jotka ovat jääneet koskaan paranematta. Psykiatria on useinkin vain häivähtävä varjo tälläisten ihmisten auttajana. Sellainen ihminen, joka on joutunut vaikeasti vammauttavan tunnevamman uhriksi, on kokenut paljon suurempaa kärsimystä kuin kukaan voi kuvitella. Tiedän useamman ihmisen, jotka vain Jeesus on kyennyt vapauttamaan ja parantamaan. He ovat vuodesta toiseen etsineet apua eri psykiatrisista lähteistä ja jääneet avun ulottumattomiin. Tälläisiä ihmisiä meidän Herramme Jeesus auttaa ja parantaa. Olen onnellisena ja joskus hämmästyneenäkin saanut seurata, miten vaikea vammainen on saanut rauhan ja ilon ja elämänhalun, mutta vaikka olen saanut olla Jeesukssen välikätenä heidän auttamisessaan en voi ottaa pinintäkään kunniaa siitä itselleni. Koskapa ei pitkälle lukeneet ammattiauttajatkaan kyenneet heitä auttamaan, niin miten sitten minä. Jeesus kykeni ja kykenee.

    Olet ainakin tämän palstan mittapuulla poikkeuksellinen uskovainen: vaikutat myös kuuntelevan, mitä vastapuolella on sanottavana, sen sijaan että hullun kiilto silmissä julistaisit raamatunlauseita vastauksena kaikkeen. Se on virkistävää, eikä heti aja puolustuskannalle tai sen kautta siihen samaan huutokilpailuun, mitä näillä palstoilla yleisesti harrastetaan. On mukava tuoda omat argumenttinsa esille oikeasti siinä toivossa, että joku joskus vastaa niihin jotakin viisasta.

    Edelliseen viitaten on kuitenkin vielä tarkennettava sitä, mihin ensimmäisessä viestissäni viittasin: selviytyminen on yhtä hyvää riippumatta siitä kenen/minkä avulla selviää. Varmasti yksi tapa saattaakin joskus olla parempi kuin toinen, mutta se on tapauskohtaista; yhdessä tapauksessa voi olla ensiarvoisen tärkeää selvitä vaikeuksistaan mahdollisimman pian, toisessa taas mahdollisimman perusteellisesti, ja riippuen ihmisestä, yksi tapa saattaa toimia siinä missä toinen ei. Loppusaldo on kuitenkin plus miinus nolla. Maailmasta löytyy paljon ihmisiä, jotka ovat löytäneet vaikeuksissaan pelastuksen Jeesuksesta, mutta niin on niitäkin, joiden kohdalla terapia toimii. Ei ole niinkään kyse traumojen syvyydestä kuin erilaisten ihmisten erilaisista mielenlaaduista.

    Puhun henkilökohtaisesta kokemuksesta. Murrosiässä yritin uskoa Jumalaankin, kun elämän viimeiset tukipilarit murenivat silmissä, mutta se oli lyhytaikaista itsepetosta jonka käsitin jo silloin, en vain halunnut itselleni myöntää. Tämä "uskossa olo" kesti noin kolme kuukautta, jonka jälkeen kysyin itseltäni että ketä minä tässä oikein huijaan? Jos Jumala on olemassa, häntä todennäköisesti vituttaa tämä muka-uskomiseni melko lailla enemmän kuin uskomattomuuteni.

    Siitä on nyt vuosia, ja olen heittelehtinyt elämässäni puolelta toiselle tahdilla, jossa moni muu olisi jo pudonnut kelkasta. Jumalasta huolimatta uskoin kuitenkin huomiseen, ja nyt pääsen viimein poimimaan työni hedelmiä. Minun tapani selviytyä oli eteenpäin hammasta purren, seuraavasta minuutista päivään ja vuoteen, kunnes löysin sen mitä etsin. Onnen. En löytänyt sitä Jeesuksen avulla, vaan ihan itse yrittämällä, ja se, joka kehtaa mitätöidä tämän saavutuksen vain koska päädyin siihen "väärällä tavalla", on minun näkökulmastani se todellinen paha ihminen.

    Äänestä

  • Mageling kirjoitti:

    Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt onnen, pitkän ja varmasti vaikeankin etsinnän jälkeen.
    Tuolla alkukirjeellä tahdoin kertoa, että Jeesus elää ja huom. toimii tänäkin päivänä.
    Uskolla ja uskolla on ero. Tiedän, että monet uskovat uskovansa, mutta he eivät usko.
    Jokainen jolla on Pyhänhengen vaikuttama usko sydämmessään uskoo ja saa opastuksen, neuvot ja avun sen kautta.
    Kahdesti olen parantunut kuoleman vakavasta sairaudesta ja kummallakin kertaa hetkessä. Lääkäreille olen ollut suuri hämmästyksen aihe. Molemmilla kerroilla Herra kertoi edeltä, että sairastun, mutta paranen Hänen käskystään hetkessä. Nämä tapaukset ja lukemattomat muut tapaukset ovat liittäneet minut pysyvästi Jeesukseen.
    Sitä tarkoitin, kun sanoin, että uskolla ja uskolla on ero. On heitä, jotka luulevat olevansa uskossa ja täyttävät jokaisen lainpiirron ja vaativat muitakin täyttämään, syntyy tuomiohenkeä.Jeesus ei elä heille, eikä siten toimi. On meitä jotka uskomme ja olemme vapaita: kohdallamme toteutuu rakkauden laki:rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaasi yli kaiken. Jos rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään, tekee hänelle sen mitä toivoisi itselleen tehtävän. Se on uskosta syntyvä hedelmä. Jeesus täyttää meille antamansa lupukset, jotka sana kertoo. Hän siis elää kanssamme.
    Olen kanssasi samaa mieltä, että on hyvä asia, jos selviytyy vaikeuksistaan terapialla, Jeesuksen avulla tai kuka milläkin. Mutta edelleenkin sanon, että on sairauksia, joista ei selviä, ei terapialla, ei ajan kanssa, ei lääkkeillä,vaan ainoastaan Jeesuksen avulla.
    Olisiko ihmiskunnan joukossa niin paljon pitkäaikaissairaita, jos olisi keino heitä auttaa. Mielisairaudet ja ahdistusmasennukset ovat lisääntyneet ja vaikka terapioita ja lääkkeitä on kehitelty ei niistä hetikään aina ole apua.
    Ihmiskunnan vitsaukset ovat vaikeita.
    Olen saanut Jeesuksen kanavana auttaa lääkäriavun ulottumattomissa olevia ihmisiä. He ovat parantuneet, toinen hitaammin ja toinen nopeammin.
    Mielestäni suurin syy mielen sairastumisiin on se, että ei rakasta itseään, ei kunnioita itseään eikä anna minkäänlaista arvoa itselleen, mutta helposti kyllä syyttää itseään. Jumala kehoittaa, että rakasta itseäsi.
    Huomaan, että sinulla on tasapainoinen suhde itseesi, pyydä Jeesusta suojelemaan, jotta se säilyisi ja jotta saisit ikuisen onnen. Onnen joka kestää täällä maanpäällä ja kestää tulevassa ajassa. Toivon mielenkiintoista ja seikkailurikasta elämää sinulle, huom. yksi mielenkiinnon aihe sinulla olisi tutustua Jeesukseen sanan kautta. Muualta et voi Hänen muotoansa löytää niin selkeästi. Papit tai ketkä tahansa ovat vain ihmisiä ja heidän julistuksissaan on aina ihmisen ajatuksia mukana ja usein vieläpä niinkin, että Jeesuksen kuva vääristyy täysin.

    Kiitokseni kohteliaisuuksistasi. Sellaiset ovat harvassa näinä päivinä.

    Ja kaunistahan tuo sinun kertomasi on, ihailtavaakin. Olet onnekas ihminen uskossasi. Onnekkaita nekin, joita olet auttanut. Enkä pane pahakseni yritystäsi auttaa minuakin; olisi helppoa sanoa etten kaipaa apuasi, mutta totuus on, ettei ihminen voi koskaan olla liian viisas.

    Silti, tilanteen ironia on juuri näissä ihmisryhmissä, joita kuvailet. On niitä, jotka todella uskovat, ja saavat uskostaan onnensa; on niitä, jotka luulevat ja väittävät uskovansa, mutta eivät tekopyhyydeltään suostu näkemään omaa onttouttaan. Sitten on niitä, jotka eivät usko, ja ovat sinut uskomattomuutensa kanssa, välittämättä tuon taivaallista Jumalasta tai sellaisen puutteesta. Itse kuulun viimeiseen, mielestäni pahiten väärinymmärrettyyn ryhmään: niihin, jotka eivät usko, mutta haluaisivat; jotka eivät tahdo häväistä toisten ihmisten totuutta olemalla olevinaan jotain mitä eivät ole.

    Uskovat komentavat kovin mielellään rukoilemaan ja kuuntelemaan Jumalan sanaa, ottamaan vastaan mitä Jeesuksella on annettavanaan. Siinä tapaa vain unohtua yksi perustavan laatuinen seikka: uskoon ei tulla tahtomalla. Jos kaikki olisikin niin helppoa, että vain sanomalla uskovansa voisi todella uskoa, mutta se ei vain mene niin.

    Tästä syystä on mielestäni erittäin tekopyhää väittää uskovansa silloinkin, kun on omassa sielussaan syvästi tietoinen uskomattomuudestaan. Tämä on syy sille, että näen kaikenlaiset käännytysyritykset väärinä. Ihmistä ei voi pakottaa uskomaan mihinkään, eikä mikään tieto voi muuttaa sitä tosiasiaa, että henkilökohtaisella tasolla Jumala ei vaikuta elämääni. On mielestäni julmaa, ei todellakaan armollista, inttää ei-uskovalle Jumalan olevan ainoa oikea totuus. Se tekee katkeraksi ja surulliseksi, ei toiveikkaaksi.

    Uskovat: uskoisin jos osaisin. En osaa tai pysty. Tunnen Raamattuni enkä perusta mitään näkemyksistäni pappien puheisiin sen paremmin kuin muidenkaan ihmisten; uskonto ei ole ainoa asia, joka lähtee omasta kokemuksesta ja ymmärryksestä, siitä pitäisi lähteä jokaisen ihmisen arvopohja. En ota mitään vastaan pureksimatta. Ehkä se onkin este uskomiselle, eikä peruste, kuten jotkut antavat ymmärtää.

    Lopputulos on joka tapauksessa, että minut voi saada uskoon vain Jumala itse, ei kukaan hänen palvelijoistaan, eikä hän tähän mennessä ole onnistunut.

    Sinä olet rehellinen ja rohkea, et mielistele etkä ole olevinasi jotain muuta kuin olet.
    Olet totisesti oikeassa, että sinua ei saa uskoon kukaan muu kuin Jumala. Ja on varma, että sinä et sorru koskaan tehtyihin uskontoihin.
    Ole aivan rauhassa ja iloitse elämästäsi. Elä tässä hetkessä, älä eilistä muistele, älä huomista murehdi. Älä anna kenenkään meidän lähettiläiden murehduttaa mieltäsi. Ei ole tarkoitus pelotella eikä ahdistaa sinua. Ainoastaan on tarkoitus jakaa ilosanomaa. Uskon sinun olevan valittu, mutta ei ole sinun aikasi, eikä minunkaan, tietää milloin Herra kutsuu sinua ja saa uskomaan. Onko se nyt vai kaukana tulevaisuudessa. Älä edes pohdi sitä, sillä sinä totisesti huomaat aikanaan, kun Jumala on kutsumassa.
    Sen tiedän, että sinulla on edessäsi uskomattoman rikas ja mielenkiintoinen elämä. Senkin tiedän, että aina se ei ole aivan helppoa oleva, mutta sinussa on viisautta ja sinä kestät huonommatkin ajat hyvin. Iloitse ja elä vapauden hengessä, älä anna minkään ahdistaa itseäsi, vaan luota pysyvään ja pystyvään voimaan jonka omaat.

    Äänestä

ja rakastaa, vaikka suuri osa ihmisistä ei uskokkaan. Säälittää he jotka eivät pääse tuntemaan totuutta ja vapaudu sairauksistaan ja synneistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lähettiläs kirjoitti:

Minäkin olin väsynyt. Miksi?
Koska kannoin huolten säkkiä hartioillani ja halusin voida kaikille asioille jotain.
Väsyin koska en voinut ja väsyin raskaan huoltensäkin kantamiseen.
Kaksikymmentä vuotta se säkki on ollut poissa hartioiltani ja energiaa, jota ennen ei ollut juuri mihinkään, on riittänyt kaikkeen tarvittavaan ja pursunnut ylikin.
Miten muutos tapahtui?
Annoin raskaan säkin Jeesukselle ja en halunnut enää itse voida kaikille asioille jotain, vaan halusin, että Jeesus voi.
Täydellinen rakkaus vapautti minut elämään tässä hetkessä. En huomista murehdi, en eilistä muista.
JEESUS ON OPETTANUT MINUT ELÄMÄÄN NÄIN. Se on ollut täysin elämäni uudistava opetus.
Väsyneet, energiamattomat, pelkäävät, ahdistuneet, masentuneet (kaikki tunteet tuttuja elämästä jota elin ennen Jeesusta) uskokaa Jumalan sanaan, jonka te löydätte raamatusta. Se sana pitää paikkansa ja se sana tekee terveeksi ja vapaaksi.
Ei ole niin suurta syntiä, mitä katuva ei anteeksi saa, ei ole sellaista sairautta, mitä Jeesus ei parantaa voi, ei ole niin vaikeaa ongelmaa, mihin Herra ei mukaan tule.
Ole saanut Häneltä uuden elämän.
TOIVON SINULLE SAMAA. Tien sinä nyt tiedät. Se on oman elämän luovuttaminen tekijän ja elämän hallitsijan käsiin. Ja se luovutus tapahtuu vain Jeesuksen kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu