pohdittavaksi

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen.

Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.

He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkon epäraamatullisesta valeluriitistä.

Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin.

Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.

Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa.

Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa.

Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
9202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näihin lapsikastevastaisiin propagandaviesteihin on joka kerta tullut paljon vastauksia, vbaan eipä nämä propagandan levittäjät ole kertaakaan vaivautuneet vastaamaan. Onko niin, että ei voi alkaa kunnolla keskustelemaan, kun voivatkin omat ajatukset joutua kyseenalaisiksi?

Äänestä

Mutta silti uskovana kristittynä vietän joulua ja lapsemme on kastettu vaimoni toimesta ihan vauvoina.

Kaste ei silti pelkästään pelasta, vaan usko.

Kristikuntaa repii kuitenkin paljon pahemmin auki tämänkaltaiset keskustelut ja pyytäisinkin yhteyden nimissä teitä "parempaa pyhää" miettimään todellisia asioita.

Ihmisille ei saa antaa harhakuvaa kasteen pelastavasta vaikutuksesta, mutta ei saa repiä seurakuntaakaan rikki. Lopeta siis tuollaiset puheet ja RAKENNA.

ps. Raamatusta löytyy tilanne, jossa on ihmisiä kastettu talossa, eikä ole menty jokeen.

Äänestä
  • Ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
    noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen
    Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen
    kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa
    koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

    Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain
    evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa
    edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista
    uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset
    kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun
    SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin
    Raamatussa on kirjoitettu!

    Älä kulje enää ohi Raamatun SANAN, vaan pakota itsesi
    katsomaan Raamatun Sanaa:

    1. Helluntaina opetuslapset saivat voiman
    todistamiseen (Apt. 1:8).

    Pietari puhui kansanjoukolle: "Tehkää parannus ja
    ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
    Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja
    teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille,
    jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
    Jumalamme, kutsuu" (Apt. 2:38, 39).

    Pietari seurasi tarkasti Jeesuksen käskyä:
    Syntien anteeksisaamiseksi tuli tehdä parannus ja
    ottaa kaste.

    Myös lapsille kuului sama lupaus: He saavat Pyhän
    Hengen, kun tekevät parannuksen ja ottavat
    kasteen.

    Lupaus koskee vieläkin kaikkia. "Jotka nyt ottivat
    hänen sanansa vastaan ne kastettiin ja niin heitä
    lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"
    (Apt.2:41).

    Sanan vastaanottaminen merkitsi sitä, että nämä
    kolmetuhatta antoivat pelastaa itsensä nurjasta
    sukupolvesta (Apt. 2:40). Raamatullisesti pelastetut
    ottivat sitten raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet
    ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    2. "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi
    heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti
    vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen
    sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
    Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
    evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen
    Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä
    miehet että naiset" (Apt. 8:5, 6, 12).

    Alkukielen sana "ottaa vaarin" tarkoittaa myös
    noudattamista ja pitäytymistä. Koko kansa tuli
    raamatullisesti uskoon, ja he ottivat sitten myös
    raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet ottivat
    raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    3. Enkeli lähetti Filippuksen Gassan tielle, ja
    tämä tapasi Etiopian kuningattaren Kandaken
    hoviherran.

    "Niin Filippus avasi suunsa ja ... julisti hänelle
    evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he
    tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: 'Katso,
    tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?' Niin
    Filippus sanoi hänelle: 'Jos uskot koko
    sydämestäsi, niin se tapahtukoon.' Hän vastasi ja sanoi:
    'Minä
    uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.' Ja
    hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin
    veteen sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi
    hänet"(Apt. 8:36—38).

    Filippus edellytti kastettavaltaan
    henkilökohtaista uskonsuhdetta Jeesukseen. Riitti, kun
    hoviherra
    tunnusti raamatullisesti suullaan Jeesuksen ja
    pyysi raamatullisesti raamatullista kastetta.

    Raamatullinen uskovien kaste oli ainoa käytäntö
    alkuseurakunnassa.

    Kandaken hoviherran kohdalla on kysymys uskovien
    raamatullisesti kasteesta.

    4. Jeesus ilmestyi Saulukselle tiellä. Kohta sen
    jälkeen "Ananias pani molemmat kätensä hänen
    päälleen ja sanoi: 'Veljeni Saul, Herra lähetti minut —
    Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit — että
    saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä
    Hengellä.' Ja heti putosivat hänen silmistään
    ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi
    ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän
    vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa
    Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi
    synagoogissa
    Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika"
    (Apt.9:17—20).

    Saulus oli jo raamatullisesti uskossa, kun
    Ananias tuli, sillä Herra oli lähettänyt Ananiaan
    rukoilemaan hänelle Pyhän Hengen täyteyttä, ei
    uudestisyntymistä. Ottaessaan raamatullisesti
    kasteen Saulus oli jo Jumalan valittu, sillä
    Ananias sanoi hänelle: "Saul, veljeni, saa näkösi
    jälleen (Saulus sai näön). Meidän isiemme Jumala
    on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa . . .
    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi
    hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä
    pois syntisi" (Apt.22:14, 16).

    On väitetty, että Uuden testamentin alkukielessä
    ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa itsensä', vaan
    verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi jakeessa Mark.
    16:16 kastaa-verbi on passiivissa. Alkukielessä uskoa-
    sana ja kastaa-sana ovat aoristissa, ja Mark.
    16:16 pitää tarkasti ottaen suomentaa
    alkukielestä:

    "Joka tuli uskoon ja kastettiin, se
    pelastuu."

    Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa
    niitä, jotka eivät usko Häneen.

    Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
    Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään
    (pakanaperinteitä noudattava kirkko kiittelee
    pakanaperinteitä noudattavien pappiensa kanssa
    aivan päinvastaisesta) muita kuin Krispuksen ja
    Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
    olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
    Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
    ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei
    lähettänyt minua kastamaan, (pakanaperinteitä
    noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista) vaan
    evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
    ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1
    Kor. 1:14-17.

    On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä
    on aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto.
    Siinä subjekti on myös verbin välittömänä
    objektina. Esim. pesen (aktiivi), minua pestään
    (passiivi), peseydyn (mediumi). Kastaa-verbin
    mediumimuoto merkitsee: 'kastattaudun, annan
    kastaa itseni'. Tämä on yleinen muoto Uudessa
    testamentissa ja esiintyy esimerkiksi jakeessa
    Apt. 22:16.

    Seuraavaksi Apostolien teot kertoo kokonaisten
    perhekuntien kasteista:

    5. Korneliuksen kotiin olivat kokoontuneet tämän
    kutsumat sukulaiset ja lähimmät ystävät (Apt.
    10:24). "Kornelius ... oli kutsunut koolle
    sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä."
    Tilaisuudessa ei siis ollut pikkuvauvoja.

    Kun Pietari puhui heille, "tuli Pyhä Henki
    kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat" (Apt.
    10:44). Pietarin mukana tulleet uskovaiset
    "kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän
    Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi
    kukaan voi kieltää kastamasta vedessä näitä,
    jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?'
    Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen
    nimeen" (Apt. 10:46 48).

    Raamatussa kastettavat kastettiin aina "veteen"
    tai "vedessä". Baptizoo-verbin kanssa käytetään
    prepositiota "eis" (=johonkin) ja "en" (=jossakin)

    Tässä ei ole kysymys varsinaisesti perheestä,
    vaan sukulaisista ja ystävistä. Nämä kaikki tulivat
    raamatullisesti uskoon (Apt. 15:9), täyttyivät
    Pyhällä Hengellä ja he siis uskoon tultuaan vasta
    ottivat raamatullisen kasteen. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    6. "Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä
    Tyatiran kaupungista, jumalaapelkäävä nainen, oli
    kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin
    siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen
    perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä
    sanoen: 'Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin
    tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä' " (Apt. 16:14,
    15).

    Paavali ja Silas joutuivat tämän jälkeen
    vankilaan, mutta vapautuivat ihmeen kautta. "Niin he
    lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja
    nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he
    lähtivätpois" (Apt. 16:40).

    Lyydian perhekuntaan kuului miespuolisia
    henkilöitä. Raamattu nimittää heitä veljiksi,
    mikä tarkoittaa uskoon tulleita miehiä (1 Kor.
    5:11).

    Nämä olivat se perhekunta, joka raamatullisesti
    kastettiin Lyydian kanssa. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    7. Vankilassa Paavali ja Silas tapasivat Filippin
    vanginvartijan. He "puhuivat Jumalan Sanaa
    hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja
    hän otti, heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja
    pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
    omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät
    ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että
    hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan
    uskovaksi" (Apt. 16:32—34).

    Paavali ja Silas osoittivat puheensa koko
    perheelle. He kaikki siis ymmärsivät puheen. Koko
    perhe tuli tuon puheen kautta raamatullisesti
    uskoon (jae 34).

    Ainoastaan raamatullisesti uskoon tulleet
    kastettiin raamatullisesti. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    8. "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko
    hänen perhekuntansa uskoivat Herraan: ja myöskin monet
    korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
    uskoivat, ja heidät kastettiin" (Apt. 18:8).

    Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    9. Paavali kastoi Stefanaan perhekunnan (1 Kor.
    1:16).

    Hän kirjoitti heistä myöhemmin: "Mutta minä
    kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan
    ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että
    he ovat antautuneet pyhien palvelukseen" (1 Kor.
    16:15).

    Koko Stefanaan perhekunta oli Akaian ensi
    hedelmä — he olivat siis tulleet uskoon
    ensimmäisinä koko Akaiassa.

    Kun koko perhe oli henkilökohtaisesti
    raamatullisesti uskossa, ja Paavali saattoi
    kastaa heidät kaikki raamatullisesti.

    Kaikkien näiden perhekuntien jäsenet olivat
    ymmärtävässä iässä, tulivat raamatullisesti
    uskoon ja raamatullisesti kastettiin. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    10. Efesossa oli 12 opetuslasta (Apt. 19:1).
    Opetuslapsi-sana tarkoittaa Uudessa testamentissa
    uskoon tullutta (Apt. 14:22). He ottivat kasteen
    Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5), koska olivat
    kastetut vain Johanneksen kasteella (Apt. 19:3).

    Raamatusta ei siis löydy kirkollista epäraamatullista lapsikastelurituaalia, vaan Raamatussa uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    Koska ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhalahko-oppia.

    Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu!

    Myöhempien aikojen mielipiteet

    Alkuseurakunnat kehittyivät ajan myötä kirkoksi.

    Kastekeskusteluissa on usein vedottu näin
    syntyneen kirkon johtajien mielipiteisiin.

    Heillä oli jo kuitenkin varsin toisistaan
    poikkeavat näkemykset.

    Toisella vuosisadalla eläneet apostoliset isät
    olivat
    vielä uskovien upotuskasteen kannalla.

    Barnabas sanoi: "Autuaat ne, jotka ovat panneet
    toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen."

    'Kahdentoista apostolin opetus' säätää: "Mitä
    kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun
    olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja
    Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä
    käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa
    vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa
    kylmää vettä käyttäen,kasta lämpimällä. Mutta jos
    sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti
    vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen
    kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä
    jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista.
    Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen
    toimitusta."

    Tämä kirjoitus säätää lievennyksiä uskovien
    upotuskaste käytäntöön. Jos seuraamme niitä,
    olemme velvolliset noudattamaan myös
    paastomääräystä. Pienille vauvoille jo yhden
    päivän paasto on hengenvaarallinen. Kaksi
    paastopäivää on jo pikkuvauvoille tappava.

    Polykarpos sanoi tulleensa lapsena pelastetuksi.
    Tätä on pidetty viittauksena lapsikasteeseen.

    Hän on kuitenkin voinut tarkoittaa tuon ajan
    ajatteluntavan mukaisesti mitä tahansa ikäkautta
    vuosien 0 - 20 välillä.

    Myöhemmin eläneiden kirkkoisien mielipiteet
    olivat jo enemmän hajaantuneet:

    Justinus Marttyyri nimitti kastetta
    uudestisyntymiseksi.

    Hän salli kastaa kuitenkin vain uskoontulleita.

    Tertullianus esitti, että viattomia lapsia ei
    tulisi kastaa. Näiden tulisi kasvaa ja itse
    pyytää kastetta.

    Origeneen väitetään kirjoittaneen: "Kirkko on
    perinyt apostoleilta tavan antaa kaste pienille
    lapsillekin."

    On siis mahdotonta rakentaa kasteoppia
    kirkkoisien mielipiteiden varaan.

    Ei ole ihme, että heidän
    näkemyksensä olivat niin toisistaan poikkeavat.

    Esiintyihän apostoli Johanneksen aikana jo
    harhautunut nikolaiittain oppi (llm. 2:15): Erottautui
    papisto, joka väitti olevansa ns. maallikoiden
    yläpuolella.

    Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa meille
    Raamatussa ainoastaan alkuperäisen kastekäytännön.

    Pitäytykäämme siis siihen!

    "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on, ettette
    pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista
    vastaan" (1 Kor. 4:6).

    Luther opetti, että Raamattu on uskon ja elämän
    ainoa ohje. Jos otamme rinnalle varhaiskirkon
    mielipiteet, emme voi torjua niitäkään, jotka
    nojaavat myöhäisemmän katolisen kirkon epäraamatullisiin
    pakanallisiin näkemyksiin.

    Olkaamme kuin jalot Berean juutalaiset, jotka
    tutkivat joka päivä Raamattuaan, oliko niin, kuin heille
    opetettiin (Apt. 17:11).

    Ja tehkäämme Sanan mukaan, ettemme olisi
    vain Sanan kuulijoita, vaan SANAN tekijöitä.

    Äänestä

  • Eero kirjoitti:

    Ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset

    Pelastuvatko kastetut lapsemme ja pelastummeko me, kun olemme kastaneet lapsemme?

    Tuo pitkä kasteen vastaista propakandaa sisältävä kirjoitus näyttää leviävän eri lähettäjänimillä kirjoitettuna kuin hengellinen virus. Onneksi meillä jo lapsena kastetuilla on sellainen viruksentorjuntaohjelma, että kyllä siihen pysähtyy. Yksi Herra,Yksi usko, Yksi kaste.

    Ei uskovien ja vanhurskasten kasteella, vaan syntisten kasteella jo lapsena kastettu. Amen.

    Äänestä

  • Lapsena Kristukseen liitetty kirjoitti:

    Tuo pitkä kasteen vastaista propakandaa sisältävä kirjoitus näyttää leviävän eri lähettäjänimillä kirjoitettuna kuin hengellinen virus. Onneksi meillä jo lapsena kastetuilla on sellainen viruksentorjuntaohjelma, että kyllä siihen pysähtyy. Yksi Herra,Yksi usko, Yksi kaste.

    Ei uskovien ja vanhurskasten kasteella, vaan syntisten kasteella jo lapsena kastettu. Amen.

    Lisäyksenä lapsikasteeseen, että kun se on periytynyt kristilliseen (luterilaiseen) perinteeseen ja kuitenkin perinteellä ei ole pakanallisen alkuperän hakutarkoitusta, niin voimme huoletta ennemmin hyväksyä sen, kun asettaa sen asettaneet kristityt huonoon valoon ja repiä seurakuntaruumista auki.

    Miten Jeesus itse suhtautuisi asiaan? Ei taatusti suurella paatoksella, kuten virkaveljemme, jotka ovat tästä ottaneet päämissionsa.

    Mitä he luulevat voittavansa? Tärkeämpi on kuitenkin yhteys ja yhteyden nimissä lahkolaisiin kirjoituksiin puutun aina. Kasteopin esittäjät näet nostavat itsensä ns. "parempien pyhien" joukkoon ja tätä jos mitä Jeesus ei hyvällä katso.

    Mielestäni vilpitön kristitty kastaessaan lapsen, ymmärtää, että kaste ei pelasta, mutta liittää seurakuntaan.

    Se harhakäsitys, että kaste pelastaa on toki oikaistava ja itsekin pöyristyin tästä ja monesta muustakin asiasta, saadessani tietooni - uskoon tultuani.

    Yksi on rippikoulun ehtoollinen, joka on jo Raamatunkin mukaan väärin, jos ei usko.

    Näitä kiistoja riittäisi ja tekemisen puute on kristityllä, joka avaa otsakkeita esim. juuri kasteeseen liittyen. Se on hurskastelua ja itsensä korottelua.

    Äänestä

Saaran tullessa uskoon koko hänen perhekuntansa kastettiin,,,,,,,

Äänestä

No kaiketi olet oikeassakin,, Mutta Jokaisesta turhasta sanata me tilille joudumme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aino kirjoitti:

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen.

Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän
"vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin.

He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkon epäraamatullisesta valeluriitistä.

Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin.

Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä
maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen.

Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa.

Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää
persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana.

Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa.

Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän
syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.

Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu