Katselin tuossa DVD:ltä Mel Gibsonin leffan, ja täytyy uskovana ihmisenä todeta, että parempiakin tulkintoja olen Jeesuksesta katsellut.
en ymmärrä sitä kohua, mikä käytiin kun leffa julkaistiin!
Olenko niin turtunut tv:n ylitarjontaan väkivallasta, että K-18 merkintä hieman ihmetyttää.. ?
En siis saanut leffasta irti mitään 'uutta' jota en jo olisi "Jeesus" elokuvasta katsellut aikoinaan.
No, mielipiteensä se on kriitikoillakin lehdissä tästä ollut...
Passion of Christ
5
525
Vastaukset 5
Kyllähän siinä annettiin turpiin kunnolla. Ainakin siinä, jonka katsoin elokuvateatterissa. Olen kylläkin kuullut huhun, josta en tiedä pitääkö paikkansa, että elokuvasta olisi vuokrauslevitykseen tehty siistitty versio.
- Turkka
Moni on arvostellut kohtausta, jossa ristillä riekkuvaan jeesusta tuikataan keihäällä, ettei veri näytä oikealta. Eihän sieltä pelkkää verta kirjan mukaan pitänytkään tursuta, vaan vettä ja verta.
Mutta asiaan, päähenkilön puhe oli välillä ärsyttävän takertelevaa. Liekkö opetellut repliikkinsä foneettisesti?- Zed
kuin antaa. Minusta elokuvassa oli hyviä puolia, mm. kuvaus, hyvä "unenomainen" tunnelma, ja miljöö yleisesti. Keskinkertaisuuteen elokuva vajosi tarinan puutteessa: Se oli käytännöllisesti katsoen pelkkää hakkausta, yksityiskohtaista kärsimyksen kuvausta vailla punaista lankaa. Omia ajatuksia elokuva ei näin raamattua lukemattomalla henkilöllä herättänyt mihinkään suuntaan. "Olipas rankka" oli oikeastaan ainut reaktio. Ehkäpä jollekin aiheeseen perehtyneelle elokuva antoi enemmän...
Zed kirjoitti:
kuin antaa. Minusta elokuvassa oli hyviä puolia, mm. kuvaus, hyvä "unenomainen" tunnelma, ja miljöö yleisesti. Keskinkertaisuuteen elokuva vajosi tarinan puutteessa: Se oli käytännöllisesti katsoen pelkkää hakkausta, yksityiskohtaista kärsimyksen kuvausta vailla punaista lankaa. Omia ajatuksia elokuva ei näin raamattua lukemattomalla henkilöllä herättänyt mihinkään suuntaan. "Olipas rankka" oli oikeastaan ainut reaktio. Ehkäpä jollekin aiheeseen perehtyneelle elokuva antoi enemmän...
Jotkut ovat kritisoineet, että väkivaltaa oli liikaa. Totta onkin, että välillä leffa keikkui aivan sillä rajalla, että muuttuuko touhu tahttoman koomiseksi. Siinä mielessä hakkaamista olisi voinut hiukan rajoittaakin. Mielestäni väkivalta toimi kuitenkin hyvin tehokeinona, ja ainakin ruoskimiskohtaus tuntui hyvin realistiselta. Yleensähän elokuvissa ei näytetä, kuinka pahasti ruoska repii selkää.
- juallaala
Ruoskintakohtaus jossa ruoska repi selästä paloja ja veren ja haavojen peitossa oleva mies ristillä olivat mielestäni ihan k-18 kamaa..
Minua ei ainakaan ihmetyttänyt k-18 merkintä yhtään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901776
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,40951- 81926
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56821- 60668
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?69620Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te66619Olet niin tärkeä
Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.19571Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38556- 21547