Menen nyt vaikeaan ja hyvin perustavanlaatuiseen asiaan. Alempana tuli nimittäin mieleeni että se mikä saa naisen suhtautumaan mieheen epäluuloisesti voi olla niin yksinkertainen seikka kuin PELKO. Miehillä keskimäärin on kuitenkin kookkaampi keho ja enemmän fyysistä voimaa. Perinteisesti heitä on myös kannustettu fyysistä voimaansa parantamaan, sekä olemaan reippaita ja rohkeita.
Onko niin ihmeellistä jos naisena tulee välillä paranoidi olo että lähin kohdalle osuva mies saattaisi raiskata ja murhata niin halutessaan? Työmatkat ja -ajat saattavat pakottaa liikkumaan pimeällä ja metsäisiä teitä pitkin. Entäs sitten ne äidit, jotka sydän syrjällään päästävät lapsensa pihalle, jossa pyörii jos jotakin epämääräistä sakkia? (Yritäpäs pitää lapset täysi-ikäiseksi asti sisätiloissa.)
Jos ns. normaali mies voi myöntää että häntä joskus on huvittanut raiskata joku nainen koska tämä oli "rasittava ämmä", niin mitä pitäisi ajatella miehistä yleensä? Olen myös saanut tutultani kuulla siitä kuinka eräiden maiden erikoisjoukoissa naissotilaat valmennetaan psyykkisesti siihen, että taiston tullen heidät "kuitenkin raiskataan". (Suoraan sanoen olen kurkkuani myöten täynnä sitä kuinka nämä raiskauksen kestävät naiset ovat tutun mielestä ihmiskunnan parhaimmistoa, mutta tämä ei ehkä kuulu tähän...)
Jos sitten raiskaus pääsee tapahtumaan, raiskattu "raiskataan" vielä yhteiskunnan toimesta (kaikki kyllä tietävät nämä yksityiskohdat), ja lisäksi hän saattaa päätyä eroon parisuhteessaan koska kumppanilta puuttuu kykyä ymmärtää tapahtunut - ja uhrilta kykyä päästä asian yli. Pitäisikö raiskatun vain reippaasti todeta että semmoista sattuu?
Sanokaapa, hyvät herrat, miten naisena pitäisi suhtautua näihin asioihin? Miten voi ikinä tavoitella järkevää tasa-arvoa ja yhteistyötä miesten kanssa, jos sydämessä elää koko ajan pieni järjetön(?) pelko miehiä kohtaan? Väittäisin että miesten feministejä kohtaan tuntema pelko ei voi tulla lähellekään sitä pelkoa mitä vain nainen voi kokea. Vai ovatko miesten vitsit "varo ettei saippua putoa uimahallin suihkussa" merkkejä heidän pelostaan?
Onko niin ihmeellistä jos naisena tulee välillä paranoidi olo että lähin kohdalle osuva mies saattaisi raiskata ja murhata niin halutessaan? Työmatkat ja -ajat saattavat pakottaa liikkumaan pimeällä ja metsäisiä teitä pitkin. Entäs sitten ne äidit, jotka sydän syrjällään päästävät lapsensa pihalle, jossa pyörii jos jotakin epämääräistä sakkia? (Yritäpäs pitää lapset täysi-ikäiseksi asti sisätiloissa.)
Jos ns. normaali mies voi myöntää että häntä joskus on huvittanut raiskata joku nainen koska tämä oli "rasittava ämmä", niin mitä pitäisi ajatella miehistä yleensä? Olen myös saanut tutultani kuulla siitä kuinka eräiden maiden erikoisjoukoissa naissotilaat valmennetaan psyykkisesti siihen, että taiston tullen heidät "kuitenkin raiskataan". (Suoraan sanoen olen kurkkuani myöten täynnä sitä kuinka nämä raiskauksen kestävät naiset ovat tutun mielestä ihmiskunnan parhaimmistoa, mutta tämä ei ehkä kuulu tähän...)
Jos sitten raiskaus pääsee tapahtumaan, raiskattu "raiskataan" vielä yhteiskunnan toimesta (kaikki kyllä tietävät nämä yksityiskohdat), ja lisäksi hän saattaa päätyä eroon parisuhteessaan koska kumppanilta puuttuu kykyä ymmärtää tapahtunut - ja uhrilta kykyä päästä asian yli. Pitäisikö raiskatun vain reippaasti todeta että semmoista sattuu?
Sanokaapa, hyvät herrat, miten naisena pitäisi suhtautua näihin asioihin? Miten voi ikinä tavoitella järkevää tasa-arvoa ja yhteistyötä miesten kanssa, jos sydämessä elää koko ajan pieni järjetön(?) pelko miehiä kohtaan? Väittäisin että miesten feministejä kohtaan tuntema pelko ei voi tulla lähellekään sitä pelkoa mitä vain nainen voi kokea. Vai ovatko miesten vitsit "varo ettei saippua putoa uimahallin suihkussa" merkkejä heidän pelostaan?
Vastaukset 51
Vanhimmat
nainenhan ei koskaan ilmoita tapahtunutta raiskausta, sen sijaan raiskausilmoitus on yleinen keino päästä eroon miehestä joka ei ole esimerkiksi antanut epämiellyttävälle naiselle ja nainen on suuttunut ja päättää että ei se sitten nai muitakaan, jollei minuakaan.
näin ollen nainen pitää raiskaavasta, voimakkaasta miehestä, mutta ei ei-raiskaavasta, heikosta miehestä.
että tuo oli vitsi. Hyvin huono sellainen.
Olisi itsestäsi mukavaa tulla raiskatuksi? Samalla tavalla se loukkaa sukupuoleen katsomatta. Luulet vaan että kaikki naiset on kiimaisia kuin kanit keväällä ja että paneminen on jotenkin sama asia kuin rakastelu.
Joo ja en tosiaankaan tarkoita sanoa että homot muka olisivat taipuvaisia raiskaamaan ketään, tod. näk. vähemmän kuin heterot. Mutta olisiko kivaa jos tunkisin pöydänjalan perseeseesi? saisitko orkut?
Ei raiskattu nainenkaan.
Tuo, mitä kirjoitit, nimenomaan on hölynpölyä.
Ammoisina aikoina voittoisat sotajoukot tapasivat raiskata hävinneen vihollisen miehiä. Mm. Vanhan testamentin puolelta löytyy kuvauksia. En tosin muista, mistä kirjasta, mutta sopiihan sitä Raamattua lukea muutenkin...
Raiskaaminenhan on eräs äärimmäinen alistamisen muoto. Mitään romanttista siinä ei ole; jos rakkautta on joskus ollutkin, niin ei se sillä tavoin ainakaan lisäänny.
Kyllä eläimetkin raiskaavat toisiaan. Kävin taannoin kylässä yhdellä toimittajalla ja sillä oli poikakissoja, jotka raiskasivat toisiaan ihan homona.
Raiskauksen jälkeen uhri luimisteli hetken karvat pystyssä mutta vähän ajan päästä ne nukkuivat taas yhdessä ihan sulassa sovussa.
Ihmisellä on vähän pidempi muisti. Ja se tuikitärkeä arvokkuus, joka pitää säilyttää.
Ihmisarvo ja ihmisen arvokkuus, siinäpä se.
Sorsat harrastavat joukkoraiskauksia, ja lintualtaalla olen nähnyt hanhen raiskaavan toisen hanhen. Nimitän sitä raiskaukseksi, koska uhri juoksi yritti juosta pakoon ja huusi koko ajan hädissään. Olen myös kuullut että jokin jyrsijäuros parittelee niin reippaasti että siltä lähtee henki.
Olen nähnyt kollikissojenkin "parittelevan", ja homma näytti siltä että alempana oleva oli ikäänkuin pumpattava barbara. Eivät riitaantuneet.
Tästä voi tietysti joku uuno päätellä että on luonnollista raiskata. Niin varmaan. Ihmismiehethän ovat lintuja tai jyrsijöitä? Tuskin! Ihmisen yksi funktio on olla ihminen, pyrkiä johonkin parempaan kuin vain fyysisestä kehostaan kumpuavien impulssien tiedoton toteuttaminen. Tämä näkemys tietysti kuulostaa nykyään vanhanaikaiselta, mutta siitä minä viis.
Oikein hyvä kirjoitus.
Tuollainen pelko seuraa naista kehdosta hautaan.
Joo! Monopolisoidaan pelkokin naisten yksinoikeudeksi! Hyvä hyvä! Tosi välkkyä! Typerä nainen.
Kyllä miehetkin pelkäävät ja syytä on paljon enemmän kuin naisilla. Kun mies ja nainen kulkevat kaupungilla, on mies se, jolla on faktisesti huomattavasti suurempi vaara joutua väkivallan kohteeksi. Mies joutuu ylipäätäänkin läpi elämänsä huomattavasti todennäköisemmin väkivallan kohteeksi kuin nainen. Jopa aivan irrationaaliselle ja sattumalta pimeällä kujalla iskevälle random-väkivallalle. Olisi silkkaa hulluutta olla pelkäämättä.
Raiskaukset ovat sitäpaitsi niin marginaalinen väkivallan muoto, että siitä jatkuva vouhottaminen kertoo ainoastaan mielenterveydellisistä ongelmista. Eikä raiskaus ole väkivallan muodoista edes sieltä vakavimmasta päästä. Itse tulisin ainakin huomattavasti mieluummin raiskatuksi kuin vaikka menettäisin näköni, kun joku tuikkaa aseman kulmalla rikotulla pullolla silmät puhki. Vai luopuisitko itse mieluummin näöstäsi kuin hetkeksi seksuaalisesta itsemäärämisoikeudestasi?
Lisäksi sadistiset puskaraiskaajat ovat niin harvinaisia, että sellaisen uhriksi haaveilu on aivan yhtä turhaa kuin lottopotista haaveilu.
Jokainen pelkää jotain. Niin se vaan menee. Sen kanssa kannattaa opetelle elämään. Ei se ole mikään sukupuolikysymys. Sukupuolikysymykseksi se muuttuu ainoastaan näköalattomien ämmien käsissä, joiden kieroutuneessa maailmassa kaikki pyörii oman navan ympärillä. Menkääs nyt itseenne. Säälittävät ihmisen irvikuvat.
Eiköhän olisi syytä alkaa suhtautua feminismiin tismalleen samalla tavalla kuin vaikkapa rasismiin. Nykyisessa maailmantilassa kummassakin on yhtä vähän järkeä ja liturgiakin tuntuu olevan paitsi varsin samankaltaista myös yhtä kaukana reaalimaailmasta.
Häpeä nainen! Häpeä tyhmiä juttujasi.
Minut on raiskannut oma isäni.
Naisista 1/3 kokee seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana, eikä tässä puhuta hipelöinnistä tai "tuhmista katseista". Puskaraiskaajat ovat vähemmistönä, useimmiten raiskaaja on naisen ystävä, mies tai isä/veli. Eräässä nettikeskustelussa on mukana yli 80 lapsena raiskattua. Näistä tapauksista on noin kymmenesosa tullut ikinä viranomaisten tietoon - rangaistuksen saaneet tekijät voidaan laskea yhden käden sormilla.
Myös miehiä ja pieniä poikia raiskataan, eikä heillä ole sen helpompaa, kuin naisillakaan. Raiskaajissa (lähinnä pienten lasten) on myös naisia - reippaasti vähemmän, kuin miehiä, mutta on kuitenkin.
Olisinko valinnut puhkotut silmät, vai satakertaiset raiskaukset 7 vuoden ajan?
Puhkotut silmät, vielä kysytkin!
Häpeä, ihminen!
kissa
Sanoinko muka jossakin että naisella on MONOPOLI pelkäämisessä? Jos puhun siitä mitä naiset pelkäävät, ei kai se tarkoita että mitätöin miesten pelot???
Irrationaalista turpaan saamisen pelkoa kokevat varmasti molemmat sukupuolet. Eikä raiskaus ole niin harvinainen ilmiö kummankaan sukupuolen osalla, kuin luulet. Olen tuntenut henk.koht. miehen jota hänen isänsä lähestyi toistuvasti homoeroottisessa mielessä kun tämä oli lapsi. Itse olen, onneksi, vain kerran ollut läheltä piti -tilanteessa tuntemattoman miehen kanssa.
Voit haukkua minua niin paljon kuin lystäät, jos ja kun et tajua kirjoitustani. Mutta se minua suututtaa että sinä vähättelet niiden naisten tuskaa, jotka ovat todella tulleet raiskatuksi. En ole sillä linjalla että he olisivat marttyyreja, tai että heidän tuskansa olisi korkein ja suurin maailmassa, tai että sitä pitäisi glorifioida. Mutta kyllä siitä, helvetti soikoon, pitää saada puhua ilman sinun typeriä kommenttejasi "ottaisitko mieluummin puhkotut silmät vai raiskauksen".
Se on tapauskohtaista! Itse mieluummin kuolisin kuin tulisin raiskatuksi, varsinkaan joukkoraiskatuksi. Mieluummin tietysti kyllä tappaisin tekijän itsepuolustukseksi.
Haa! Nyt pääset huutamaan siitä että olen murhanhimoinen hullu...
Mieluummin kuolisit kuin tulisit raiskatuksi? Siis: mieluummin kuolisit kuin tulisit raiskatuksi?
Mitä ihmettä se nainen siellä hourailee? Raiskauksesta voi selvitä. Kuolemasta ei. Eikö kukaan ole muistanut kertoa tuollaisia pieniä elämän tosiasioita.
Luopuisit mieluummin hengestäsi, ainoasta todellisuudessa ainoasta asiasta, mitä koskaan tulet omistamaan, kuin olisit hetken aikaa väkivaltaisesti nöyryytetty. Jättäisit vapaaehtoisesti väliin ne kaikki hienot hetket perheesi ja rakkaittesi kanssa, joita on vielä tulossa. Jättäisit väliin kaikki ne hienot yllätyskäänteet, elämykset ja saavutukset, joita et osaa vielä edes arvata tai kuvitella. Et haluaisi kantaa edes lähimmäisistäsi sen vertaa vastuuta, että mielummin luopuisit hengestäsi kuin sietäisit seksuaalista väkivaltaa.
Olet paljon kieroutuneempi ihminen, kuin kuin mitä ensimmäisestä tekstistäsi osasi edes arvata. Pelottavaa. Juuri kaltaisesi fanaatikot pilaavat koko naissukupuolen maineen. Menehän itseesi typerä nainen. Ota se toinenkin aivopuolisko välillä käyttöön. Ei siitä mitään haittaa voi olla...
On asioita, joiden kanssa monet meistä EIVÄT pysty elämään. Aiemmin mainitsemani isänsä kiusaama mies tappoi itsensä koska hän ei löytänyt ketään läheistä ihmistä, eikä jaksanut enää mielenterveysongelmiaan.
Jos päätyisin siihen että en jaksa elää vaikkapa 50 v joka päivä ajatellen miten joku on nujertanut minun itsemääräämisoikeuteni, niin lähimmäiseni kyllä ymmärtäisivät, sillä he tuntevat minut. Yksikään tuskin saisi päähänsä syyttää minua, ennemmin sitä joka pilasi elämäni.
Tottakai raiskauksesta voi selvitä, eikä mielestäni naisten tulisikaan sitä pitää kuolemantuomiona itselleen. Joku toinen saattaa kokea että elämällä eteenpäin hän haistattaa pitkät sille raiskaajalle. Mutta valitettavasti minä nyt olen vain "hullu" ja hullulla on hullun touhut.
(Sanovat että tunne itsesi. No, minä tunnen itseni, tiedän mitä kestän ja mitä en.)
Sä olet varmaan joku teinityttö, kun puhut tuollaista puuta heinää. Ei etukäteen voi tietää kelaileeko raiskaustaan yms. vielä huomenna. Ei kuolleitakaan surra kuin ohikiitävä hetki, saati sitten jotain omia nöyryytyksiään.
Kuten on tullut jo todettuakin, ihmiselle voi tapahtua paljon, paljon pahempiakin asioita kuin raiskaus. Vedätkö itsesi kiikkuun ensimmäisestä vastoinkäymisestä? Jee jee! Just noin!
Eikä hulluudella ja heikkoudella ole yleensä tapana ylpeillä. Hölmö!
Raiskaus on sellainen vastoinkäyminen, että se uhrin ohella vaikuttaa hänen läheisiinsä.
Jos uhri elää parisuhteessa, voiko olla vaikuttamatta? Jos uhrilla on lapsia, voiko olla vaikuttamatta hänen jokapäiväiseen elämäänsä kasvattajana ja itseluottamukseensa turvan antajana ja "naisen mallina" lapsille (tyttölapsille)? Jos uhrilla ei ole lapsia, ja hän on sukukypsässä iässä, voiko olla vaikuttamatta haluun saada lapsia? Jos uhri ei elä parisuhteessa, voiko olla vaikuttamatta hänen haluunsa/kykyynsä vastaisuudessa solmia toimiva ja onnellinen parisuhde? Jos raiskaaja on oma mies/miesystävä, hällävälii? Niinkö?
Kirjoittaja ei ole hölmö, eikä tähän tarvitse vedellä mitään "huulluksia" ja "heikkouksia". Raiskaus on äärimmäinen keino alistaa, äärimmäinen nöyryytyksen teko, eikä osoita mitään hulluutta tai heikkoutta suhtautua siihen vastenmielisyydellä, pelolla ja inholla.
Tuota joo. Toki on totta, ettei etukäteen voi tietää miten raiskaus vaikuttaa ihmiseen. Joku ehkä kelaa sitä pitempään kuin joku toinen. Olen itse sitä mieltä, että mikäli nainen "ei ole tehnyt mitään väärin", eli käyttäytynyt vastuuntuntoisesti (Huom! ei välttämättä tarkoita samaa kuin hyvin) niin hänen on turhaa tuntea syylisyyttä.
Mutta, jos nainen tuntee syyllisyyttä siitä, että hän on käyttäytynyt typerästi (esim. sammunut puistoon tai lähtenyt tuntemattomien matkaan) niin voi olla, ettei pääse raiskauksen yli niin helposti. Raiskaus on yksi vastoinkäyminen; läheisen kuolema, ero, ryöstön uhriksi joutuminen jne. muita vastoinkäymisiä.
Viimeiseksi, mietippä vähäsen mitä sanot hulluudesta ja heikkoudesta. Ei kannata heittää kiviä lasitalossa ;)
sen paremmin kuin minä tunnen itseni. Mitä hölmöä siinä on että rehellisesti kerron miltä minusta hyvin todennäköisesti tuntuisi? Toisin kuin sinä tai joku muu, minä en heti huomenna unohda mitä olen joutunut kokemaan. Minua on nöyryytetty elämässäni lievästi(?) niin miesten kuin naistenkin toimesta, ja luulisinpa että tuo raiskaus olisi se vihonviimeinen pisara.
En todellakaan tuntisi mitään syyllisyyttä siitä että lähes raivoraittiina ihmisenä sattuisin jonakin kauniina kesäpäivänä päätymään jonkin helteen takia himoistaan hulluksi tulleen miehen uhriksi, mutta luulen että tuntemani VIHA olisi niin sietämätön haudottava, että läheistenikin kannalta olisi parempi että lähtisin ainakin huitsin Nevadaan heidän läheltään sellaisessa tilanteessa.
Mitäs sitten itse tekisit, jos sinut raiskattaisiin johonkin aukkoon? Sanoisit että sellaista sattuu, vai?!
Jospa minä kertoisin rehellisesti, että haluaisin vaikkapa heikkouttani paskoa sinun tukkaasi, niin eikö se olisi hölmöä? Ei rehellisyys vähennä idioottimaisten juttujen idioottimaisuutta. Se vain todistaa jutun kertojan idiootiksi.
Ja eikö läheisiltäsi ole odotettavissa tukea, turvaa ja ymmärtämystä heikoilla hetkilläsi? Oletkohan itsekään valmis antamaan em. itsestäänselvyyksiä, jos joku läheisesi olisi pulassa? Missä on turvaverkkosi, johon voit mätkähtää, tapahtuipa mitä tahansa? Juttujesi perusteella sellaista ei ole. Säälisin sinua, ellet olisi edellisten kirjoitustesi perusteella tehnyt itsestä noin epäsamaistuttavaa ihmisen irvikuvaa.
Mielialat ovat naisia ja eläimiä varten, mutta mielestäni mikään ei anna naisille oikeutta käyttäytyä irrationaalisesti, vastuuttomasti ja itsekeskeisesti vain joidenkin kontroloimattomien tunneimpulsiensa (esim. mainitsemasi kuviteltu VIHA) vuoksi. Ihmisiä kun ollaan, niin kyllä moisista pitää yli päästä.
Jos itse tulisin raiskatuksi (tai muulla tavalla pahoinpidellyksi, en vieläkään osaa ymmärtää raiskauksen keinotekoista erikoisasemaa väkivallantekojen joukossa) ottaisin yhteyttä viranomaisiin ja hoitaisin syylliset edesvastuuseen. Sitten jatkaisin elämää eteenpäin himpun verran vahvempana ja viisaampana. Kaikesta selviää paitsi kuolemasta.
Olet todellinen idiootti.
Varmasti olen idiootti, mutta pyrin läiskimisen ohella myös argumentoimaan. Se on juuri se juttu, joka tekee keskustelusta mielekästä. Sinulle moinen on ymmärrettävästi täysin mahdotonta. Hahaa! Olet tyhmä nainen, joka vittuilee huonosti! Eliölajien alinta kastia tällä planeetalla! Kusiaisillakin on tässä eliöyhteisössö tärkeämpi rooli kuin kaltaisillasi paskiaisilla!
Se että rehellisesti kerron että voisin tappaa itseni tai kimppuuni hyökkäävän ihmisen ei ole ollenkaan sama asia kuin että rehellisesti kertoisin haluavani tehdä toiselle pahaa, jos hän ei ole sitä ansainnut. Sikäli vertauksesi paskomisesta toisen tukkaan oli kovin ontuva ja mauton.
Tässä ehkä näkyy juuri ekstroverttiuden ja introverttiuden ero. Intro-na haluan olla ns. rauhassa ja päättää omasta elämästäni. Minulla ei ole mitään hinkua mennä sorkkimaan muiden elämiä ja olemuksia, enkä haluaisi vinkua omia onnettomuuksiani muille. Eli minua ei kiinnosta pitää ihmisiä elämässäni vain jotta voisin käyttää heitä hyväkseni pahan paikan tullen, eli turvaverkkona. Mahdolliset elämässäni olevat ihmiset ovat rakastamista, eivät käyttämistä varten.
Oikeastaan on aika turha jauhaa tästä kuka tekisi missä tilanteessa mitä, jos se perustuu tunteisiin kuten nyt minun tapauksessani. Eiväthän tunteeni muutu siitä miksikään vaikka kuinka sanoisit että SINUN elämäsi jatkuisi vaikka mitä tapahtuisi, eivätkä ne muutu siitä että olisin mielestäsi heikko tai idiootti.
Mielestäni olen ehkä sotaisa ihminen, sillä haluan puolustautua jos kimppuuni käydään, ja minulla ei ole mitään hinkua paikkailla itseäni jonkin kusipään tekosten jäljiltä. Mitä siinä kitumaan, kun poiskin täältä aina pääsee.
Voi tietysti olla että tilanteen tullen olisin toista mieltä. En ole mikään ennaltanäkijä! Toivon vain ettei ko. tilannetta tule.
Pelko ei tosiaankaan ole vain naisten asia. Kyllä miehetkin saattavat hyvinkin pelätä liikkumista väärillä alueilla väärään aikaan. Miehillä on myöskin siihen hyvä syy, koska miehiä tosiaankin pahoinpidellään ja tapetaan paljon enemmän kuin naisia. Kannattaa siis vain pyrkiä välttämään turhia riskejä, eli siis liikkumista hämärillä alueilla.
Mutta jos pelkää töissä toista (kunnollistakin)ihmistä, niin se menee kyllä jo hieman järjettömyyden puolelle. Jos "normaali" mies myöntää, että olisi "halunnut" joskus raiskata jonkun, niin mitä sitten? Kyse on todennäköisesti jostain fantasiasta, jota ei todellisuudessa kuitenkaan tulisi koskaan mieleenkään tehdä. Ihan samoin olen lukenut, että hyvin monet "normaalit" naiset fantasioivat raiskatuksi tulemisesta, siitä että joku tuntematon mies ottaisi heidät väkisin. Sou? Fantasioilla ei oo yleensä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Eli jos sydämessä asuu koko ajan pieni järjetön(!) pelko, niin se on sitten jonkunlainen henkilökohtainen ongelma, josta on pyrittävä pääsemään yli. Varovaisuus on hyväksi, mutta vainoharhaisuus on sairautta. "Varo, ettei saippua putoa" on taas pelkkä vitsi, eiköhän se oo tullu jostain vankilaleffoista yms. Kaikilla asioilla ei ole mitään syvällistä merkitystä.
Hei!
Raiskaus on todella inhottava ja vaikea asia. Ja useasti siitä ei puhuta yhteiskunnassamme, mielestäni asiasta pitäisi puhua enemmän. Mielestäni pitäisi saada naiset ja miehet ymmärtämään, mikä raiskaus on ja miten raiskausta voitaisiin välttää.
Itse en pelkää miehiä. Enkä suhtaudu miehiin epäluuloisesti. Mutta pelkään suuria joukkoja nuoria, moottoripyöräjengiläisiä, huumehörhöjä ja muuten vaan vaarallisilta tuntuvia ihmisiä, sukupuoleen katsomatta. Vaikka tiedän, että maailmassa on raiskaajia, en yleistä tätä niin, että pelkäisin jokaista vastaantulevaa.
Jos ns. normaali mies myöntää, että hän on miettinyt raiskaavansa "rasittavaa ämmää", se on mielestäni yhtä vakavaa kuin jos ns. normaali nainen myöntää, että hän on miettinyt potkivansa "ärsyttävää sikaa" munille. Miten nämä tilanteet eroavat toisistaan?
Itse en pelkää raiskatuksi tulemista, elämässä on suurempia vaaroja. Enemmän pelkään jäädä rattijuopon uhriksi, tai tulla pahoinpidellyksi, tai ammutuksi. Sillä uskon, että pääsisin raiskauksen yli mutta muista olisi vaikeampaa selvitä.
Olen jo aikaisemmin sanonut, että mielestäni on oikein että nainen tuntee jonkin asteista syylisyyttä, tai miettii "miksi minulle kävi näin", jos hän omasta tyhmyydestään joutuu raiskatuksi. Esim. kävelee pimeässä puistossa myöhään, on todella kännissä vieraassa paikassa, lähtee tuntemattoman(ien) miehen(sten) matkaan, ei katso juomansa perään ja joutuu huumatuksi jne. Mutta jos nainen käyttäytyy fiksusti ja vastuutuntoisesti, hänen ei pitäisi murehtia tai tuntea syyllisyyttä raiskauksesta.
Nämä olivat minun ajatukseni asiasta. Kommentteja?
Niin, tietenkin se on jossain määrin naisen vika että joutuu ryöstetyksi/hakatuksi/raiskatuksi kun kävelee pimeässä puistossa myöhään. Ei kiltit tytöt liiku öisin ulkona. Onhan se naisen tehtävä huolehtia siitä että ei joudu tilanteeseen jossa yllyttäisi miehen käymään kimppuunsa? Justiinsa...
Missä tilanteessa naisen EI tarvitse kokea "jonkinasteista syyllisyydentunnetta"?
Okei, itse asun Otaniemessä joten ulkona liikkuminen pikkutunneilla on taatusti turvallista vaikka olisi humalassakin. Enkä varmaankaan lähtisi pimeällä puistoon jossain kaupungilla ainakaan yksin, mutta on väärin että kenenkään pitäisi pelätä ulkona liikkumista mihinkään aikaan vuorokaudesta, missään.
Hahaa! Sun on pakko olla oikeesti mies! Tai jos oot nainen, niin kaikki respect suoraselkäisyydestä, ajatuksen kirkkaudesta ja suhteellisuudentajusta.
Miksen mä tunne tollasia naisia? Voi vittu, missä te luuhaatte?
Tyhmä lehmä! Yhtä lailla mies on itse vastuussa tyhmäilystään. Assan kulmilla heiluminen keskellä yötä on idioottimaista teki sen sitten mies tai nainen. Mutta teille naisille ei saisi olla tällaisi tolkun rajoja. Niinkö? Kun kaikki on miesten vika! Kun ne alistaa ja raiskaa! Niinhän?
Vittu mikä idiootti. Tyhmä elinkelvoton lehmä.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta hieman kiltimmin sanoin...
Kiitoksia kunnioituksesta. Ja kyllä, olen nainen, ja ylpeä siitä. Tuu tänne pohjoiseen, kehä 3:sen ulkopuolelle, täällä meitä kunnon naisia löytyy. PK-seudun naiset taitavat suurimmaksi osaksi olla kanoja ;)
On naisen tehtävä huolehtia itsestään, ja siitä, ettei joudu tilanteeseen jossa voisi joutua rikoksen uhriksi. Tämä huolehtiminen koskee myös miehiä, ei miehenkään kannata hakeutua hankaluuksiin. Eikö tämän pitäisi olla itsestäänselvä?
Tottakai "kiltit tytöt" voivat liikkua öisin ulkona, mutta jos tietoisesti tekee valinna, että kävelee yksin pimeitä puistoja läpi, niin pitäisi olla tietoinen riskeistä. Miksi kävellä yksin? Miksi ei ottaa bussi tai taksi? Tai kävellä porukassa? En tajua kavereita, jotka antavat jonkun porukasta lähteä yksin kävelemään. Mutta jos haluaa elämäänsä vähän jännitystä, niin mikäpä siinä.
"Missä tilanteessa naisen EI tarvitse kokea "jonkinasteista syyllisyydentunnetta"?"
Esimerkkejä tästä: Jos nainen on suht. selvinpäin ja ottaa taksin kotiin jotta ei tarvitsisi kävellä puiston läpi, mutta ulko-ovella odottaakin mies joka raiskaa hänet.
Tai jos naisen kimppuun hyökätään keskellä päivää aseella uhaten.
Tai jos naisen ex- tai nykyinen mies sekoaa, ja raiskaa hänet.
Naista ei pitäisi syyllistää silloin, kun hän on käyttänyt vastuutuntoisesti, kunnolla ja harkiten. Jos nainen kännissä lähtee hortoilemaan pitkin kyliä, tai sammuu vieraiden luo, niin mielestäni silloin osa syy on hänen. Eikö vain?
Kuule pentu, nyt alkaa riittää tuo ainainen vittuilu.
Potku munille sulle, sika.
Raiskaus on AINA rikos ja uhria ei SAA KOSKAAN SYYLLISTÄÄ.
Olette väärillä raiteilla tässä keskustelussa, latenttisia raiskaajia ja raiskaajien ymmärtäjiä kaikki!
Puhutte aivan kuin miehellä olisi raiskaamisvietti jota naisten on kunnioitettava!
SAATANAN SAATANAN HULLUT!
Jos oot homo, niin ota Miina, sillä on munat.
Ensinäkin: Raiskaaja on aina rikollinen ja rikoksen uhri uhri. En ole muuttamassa tätä. MUTTA: jos nainen käyttäytyy vastuuntunnottomaksi, hän on syylinen siihen, että on ottanut riskin ja vienyt itsensä tilanteeseen, jossa raiskaus on mahdollinen.
Olet muutenkin käsittänyt viestejäni ihan väärin. En todellakaan ymmärrä raiskaajia, en todellakaan. Mutta ymmärrän, että mies ei aina tiedä raiskanneensa naisen, koska nainen ei välttämättä tajua/osaa/uskalla sanoa EI! Olen sanonut tämän monesti aikaisemmin, miten miestä voi syyllistää raiskauksesta, jos hän uskoo, että nainen on halunnut seksiä?
Pyydän anteeksi, jos olet saanut sellaisen kuvan viesteistäni, että tarkoitan että miehellä olisi rasikaamisvietti. Näin ei mielestäni ole. Raiskaajat eivät ole ns. normaaleja miehejä, vaan heillä on joku vika päässä. Tätä ei pitäisi hyväksyä. MUTTA: Naisen olisi kunnioitettava itseään sen verran, ettei aseta itsensä vaaraan tai tilanteeseen jossa raiskaus on mahdollinen.
Itse vaikutat paljon, paljon hullummalta kuin minä.
En edes viitsi alentua tasollesi sanomalla esim. "itse vaikutat lesbofemakolta, eli menehän nuolemaan pillua siitä". Vaan totean rauhallisesti, että olet väärässä, olen nainen. Ihan vaan tiedoksesi..
Edellinen viesti
"Kuule pentu, nyt alkaa riittää tuo ainainen vittuilu.
Potku munille sulle, sika."
on hyvä esimerkki siitä, miten nainen uhkailee ärsyttävää miestä. Tämän viestin voi rinnastaa miehen puheeseen, jossa hän kertoo haluavansa raiskata ärsyttävää akkaa. Tavallinen ns. normaali mies tai nainen jättää kuitenkin asian puhetasolle, kun taas sairas yksilö tekee puheista totta. Kumpaankohan ryhmään Totinen nainen kuuluu?
MIES EI SAA RAISKATA JA NAISEN LIIKKUMISVAPAUTTA EI SAA VIEDÄ VAIN SEN VUOKSI ETTÄ MIEHET VOIVAT RAISKATA.
ANKARAT RANGAISTUKSET NAISTEN RAISKAUSKSISTA JA NAISTEN MURHISTA.
En ole koskaan sanonut, että raiskaajien rangaistukset ovat liian vähäiset. Ei, kovemmat rangaistukset niille pitäisi olla. Siinä olemme täysin samaa mieltä.
Mielestäni lasten murhasta pitäisi saada myös paljon kovemmat rangaistukset. Eikö vain?
voi edesauttaa omalla käytöksellään rikoksen toteutumista.
Autonomistaja voi jättää auton avaimet virtalukkoon, raiskatuksi tullut nainen voi olla sammuneena puiston penkillä jne.
Nämä eivät tietenkään anna oikeutta rikoksen suorittamiseen, mutta silloin joka tapauksessa uhri tekee itsestään määrätyllä tavalla osasyyllisen.
PS. Oletko huomannut, että sinulla on RAIVOTAUTI. Etkö ole huolissasi asiasta?
"Jos oot homo, niin ota Miina, sillä on munat."
Tässä on äärifeministin UPEA KOMMENTTI.
Huomaatko itse "Real woman", miten munaat et vain omaa mainettasi vaan myös muiden naisten maineen.
Tai eipä kait äärifeministejä naisina voi pitää. Ehkä ne on jostakin lehmän ja neutrin väliltä?
jos luulette että asiat paranisi rangaistuksia koventamalla,niin olette kaikki väärässä. tästä on näyttöä vaikka miten paljon oikeupoliittisessa tutkimuksissa. samoin voidaan olettaa että jenkeissä on turvallista kun sielä on niin kovat tuomiot. tosiasiassa murhia tapahtuu joka minuutti. ei siis ratkaisu löydy rangaistuksista.
Kyllä ne kovemmat rangistukset raiskauksista ja naisentapoista Suomen kaltaisessa maassa tehoaisivat vallan hyvin.
Amerikassa on niin paljon hirvittävää kurjuutta ja köyhyyttä, ettei sitä maata voi Suomeen verrata ollenkaan.
Siellä on vain kova tyyli kaikkia niitä vastaan jotka yrittävät viedä rikkailta jotakin.
Kuitenkin enin osa vankilaan tuomituista ei pääse istumaan tuomioitaan, vaan kulkee vapaina.
Siellä kun ovat vankilat niin tupaten täynnä.
taitaapi olla vielä tuostakin tutkimustuloksia,jotka väittää että rangaistuksilla ei ole näissä asioissa mitään merkitystä. tappo= äkkipikaistuksissa tehty surma,jossa tilanne kehittyy äkkiarvaamatta. ei suunniteltu ja harkittu teko. silloin on vaikea kuvitella ketään laskelmoimassa että en nyt sitten tapakaan kun tästä saa noin ja noin paljon linnaa. murhassa on taas kyse suunnitellusta teosta jossa vakaa harkinta mukana. samoin voidaan todeta että suomessa murhasta on vain yksi rangaistus=elinkautinen. haluatko tätä vielä pidentää? mitä sitten tulee näiden tappajien oikeustoimikelpoisuuteen niin useimmat näistä ovat täyttä ymmärrystä vailla,jolloin länsimaisen oikuskäytännön mukaan ei voida täyttä rangaisusta mitata. haluatko todella tähän muutosta? esim sharian lait?
Jops minä tulen kotiisi ja tapan sinut, saan todennäköisesti alle kahdeksan vuotta vankeutta, joista istun neljä vuotta ja voin samalla tehdä aikani kuluksi vaikka väitöskirjan ilmaiseksi...hmm...itseasiassa houkutteleva ajatus!
Imatralla annettiin juuri tuomio, että koululaisen on luvallista hukuttaa luokkakaveri ilman syytä lätäkköön ja salata teko vuodeksi...
Raiskaamisesta tai pahoinpitelystä selviää naurettavalla ehdonalaisella tai jopa sakoilla...
Tuomiot kuntoon tai yhteiskunnassa on kohta mahdoton elää.
kyllä se nyt on niin että meitin kotihengetär ottaa sinut vastaan ja silloin taitaa tulla lähtö ennenkö ehdit toteuttaa ajatustasi. mutta jos luulet että tuo olisi tappo,niin olet jo selvästi asiaa suunnitellut ja sinut tuomittaisiin murhasta,jolloin minimi on elinkautinen. siis onko se nyt vähän vai paljon on eri asia. onhan noita maita joissa on kovemmat tuomiot,mutta onko siellä yhtään sen turvallisempaa? epäilen vahvasti
ovat loistohotelleja, saaa kouluttautua tai käyttää kuntosalia niin paljon kuin haluaa ilmaiseksi, vangin ateria maksaa kolminkertaisesti sen, mitä peruskoululaisen vastaava...Mikä rangaistus tällainen on?
Kyllähän se vapaus on hengen jälkeen se toiseksi tärkein asia, minkä ihminen voi menettää. Sen rinnalla jonkun hetkellinen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden menettäminen on aika kevyttä kamaa. Itse asiassa täysin yhdentekevää.
Ja meidän oikeuskäytäntöön ei kuulu (kiitos siitä, että päätöksiä ovat olleet tekemässä miehet eikä tuollaiset katkerat ämmät) kostaminen. Siksi vankiloiden tavoitteena on tehdä ihmisistä jälleen yhteiskuntakelpoisia eikä kiduttaa näistä entistä pahempia hirviöitä. Eihän se vielä toteudu, mutta suunta on oikea.
Tätäkin keskustelua lukiessa on käynyt mielessä kerran jos toisenkin, että järkevintä olisi kriminalisoida koko naissukupuoli. Maailmasta tulisi niiiiiiiin paljon parempi paikka.
linnassa on sellainen hierarkia et nää raiskaajat on alinta kastia jotka ovat sielä pelkääjä osastolla. kompastelevat rapuissa ja liukastelevat saippuaan,joten eiköhän se ole niin että kärsikööt tuomionsa ja palatkoot sen jälkeen yhteiskuntaan tasa-arvoisina
en tietenkään hyväksy raiskausta,mutta tiedän vankiloista senverran että en kadehdi näitä jotka sinne joutuvat. varsinkaan raiskareita. jokainen tietysti itse tiensä valitsee,mutta meidän tulee hyväksyä nämäkin sen jälkeen kun ovat tuomionsa kärsineet.
joo, jätetään vaan jatkossakin kaikki rikokset rankaisematta...Eiköhän sitä asioita voisi miettiä ennen kuin syyllistyy rikokseen, eikä jälkikäteen itkeä, että vapaudenmenetys on niin kauheaa...Vankilat vankiloiksi, eikä hotelleiksi, joista pääsee lomallekin!
Mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksesi ensimmäinen kappale pitää epäilemättä paikkansa. Menemättä sen enempää pelon syvempiin olemuksiin voisi pelon olettaa koskevan muutakin kuin raiskausta ja tappoa. Toisaalta sen voi joskus olettaa johtuvan kasvatuksesta, pelko isompaa ja / tai vahvempaa kohtaan. Tällöin tokikaan sukupuolella ei välttämättä ole merkitystä, koska miespuolisenkin lapsuus on voinut olla tramaattinen ja aiheuttaa pelkoja, yhtenä niistä pelko tulla tapetuksi tai pahoinpidellyksi.
Toisesta kappaleesta jäin miettimään kirjoittamasi paranoidin olon yleisyyttä. En oikeastaan voi tuosta sanoa mitään, koska en ole aiheesta monenkaan kanssa jutellut, enkä mitään tilastoakaan / kyselyä nähnyt.
Mutta ei ole yhtään järjenvastaista nykyaikana edes miehiltä olla peloissaan pimeällä liikkuessaan. Mutta kuitenkin olettaisin (en voi perustella eli vain luulen), että naisilla enemmän on syytä pelkoon mitä miehillä.
"Entäs sitten ne äidit, jotka sydän syrjällään päästävät lapsensa pihalle, jossa pyörii jos jotakin epämääräistä sakkia"
Entäs ne isät? En väitä sinun tarkoittavan, mutta täällä usein viedään mieheltä oikeus tuntea samalla tavalla kuin nainen äitinä. Nykyaikaiset väkivalta tilastot puhuvat karua kieltään. Poliisilla ei ole aikaa eikä resursseja tarpeeksi ja niinpä törkeämpää lievemmät väkivaltateot jätetään lähes noteeraamatta. Väkivallasta on tullut arkipäivää ja tästä muutoksesta olemme hiljalleen alkaneet maksaa hintaa.
"Jos ns. normaali mies voi myöntää että häntä joskus on huvittanut raiskata joku nainen koska tämä oli "rasittava ämmä", niin mitä pitäisi ajatella miehistä yleensä?"
Voidaan tietenkin kysyä, että onko tuo normaali mies? Luulisin että ei. Voidaan toki väittää, että ajatus on ajatus ja vasta teko on teko. Mutta ei ole myöskään tervettä ajatella, että tapan tuon koska se on niin ärsyttävä. Luulisin, että kukaan normaali mies ei ajattele tuollaisia. Ja lievästikään ajatuksiltaan omituinen mies ei vielä edes myöntäisi ajatelleensa tuollaisia.
"Jos sitten raiskaus pääsee tapahtumaan, raiskattu "raiskataan" vielä yhteiskunnan toimesta (kaikki kyllä tietävät nämä yksityiskohdat), "
Moni raiskatuksi tullut nainen tuntee käsitykseni mukaan häpeää. Lisäksi kyseessä on todella henkilökohtainen väkivallan teko verratteassa esim. tavalliseen pahoinpitelyyn. Siksi itse en ymmärrä oikeuslaitosten haluttomuutta käsitellä asiaa suljetusti ja julistaa oikeusasiakirjoja salaisiksi. Monella muullakin tapaa voitaisiin helpoittaa naisen tietä näissä tapauksissa. Toisaalta yhteiskunnan pitäisi tehdä raiskauksen uhrista vähemmän tabu, tällöin kenties kynnys astua jopa julkiseen oikeudenkäyntiin ei olisi naisella niin suuri.
Toteamuksesi viimeisessä kappaleessa miesten pelosta feministejä kohtaan, niin ajattelisin sen olevan paikkansa pitämätön. Feminismi ei vieläkään tarkoita miesvihaa eikä naisvaltaa, vaikka sitä tuntuvat täällä naiset ja miehet kilpaa välillä toivovan. Samanten haluaisin kaikkien täällä vielä tarkistavan sanan sovinismi ja perehtyvän sen alkuperäiseen tarkoitukseen. Sovinismihan tarkoittaa jonkun aatteen (ismin) vuoksi kiihkoilua, eli se voi tarkoittaa myös äärifeminismin vuoksi kiihkoilua.
Varovainen saippuan pitely, jotta tämä ei putoasi taitaa olla kuitenkin vitsi. Ainakin siihen asti kunnes mies joutuu linnaan...
iiroja sorakuopilla keisarin itse runkatessa siinä ohessa mopoineen päivineen ruskeat toppahousut polvissaan niellen tolkuttomasti viagraa häiriöihinsä Mikado-keikkojen ja epäilysten jälkeen miljonäärinä Ugandan shillinkejä jakelevana juutalaisena venäläisenä, kuten myös laita HitmaN-1-llä perusjutskuna.