Itseään humaanina presidenttinä mainostava Tarja Halonen ei tukenut Lech Walesan Solidaarisuus-liikettä, vaikka Chilen sosialistit kiinnostivatkin. Puolan kommunistiselle puolueelle antoi tukensa myös Markku Jääskeläinen.
Käsikirjoitusarkisto
TV1 perjantaina 07.01.2005 klo 21.00
Suomi ja Solidaarisuus -erikoisraportti
Kylmä sota oli kuumassa vaiheessa 1980 ?luvun alussa: Neuvostoliitto oli miehittänyt Afganistanin ja Moskovassa urheiltiin boikottien varjossa. Puolassa tapahtui kansannousu. Gdanskin telakkalakoista sai alkunsa Solidaarisuus ?ammattiliike. Solidaarisuus oli yksi kipinöistä, joka myöhemmin räjäytti koko itäblokin.
Solidaarisuuden ja Suomen vallanpitäjien suhteita ei ole tarkemmin tutkittu. A-pisteen raportti paljastaa surullisen kuvan suomalaisten solidaarisuudesta puolalaisia kohtaan.
Solidaarisuus -liikettä tukemaan perustettu kansalaisliike vaiettiin. Kannanottoja kerättiin mieluummin Chilen puolesta, eikä SAK halunnut Solidaarisuutta mukaan kansainväliseen ammattiyhdistysliikkeeseen.
Suomen ei haluttu leimautuvan Solidaarisuuden kannattajaksi. Puolassa Solidaarisuus ?liikkeen johtohahmot luokittelivatkin Suomen selvästi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvaksi maaksi.
Suomi ja Solidaarisuus
Andrzej Gwiazda, Solidaarisuuden perustajajäsen:
"En muista, että suomalaisilta olisi saatu aineellista apua. Meille se oli itsestään selvää, sillä olihan Suomi riippuvainen Moskovasta, eikä se ollut täysin suvereeni maa."
Pertti Viinanen, SAK:n puheenjohtaja 1981-90:
"Emme yleensäkään ole puuttuneet muiden maiden niin sanottuihin sisäisiin asioihin."
GDANSKIN ELOKUU
Vuonna 1980 elettiin kylmän sodan kiihkeitä aikoja.
Neuvostoliitto oli juuri ajanut tankkinsa Afganistaniin. Vastavetona tälle kymmenet maat - Yhdysvaltain johdolla - boikotoivat Moskovan olympialaisia. Suomi oli kisoissa mukana täysin rinnoin.
Andrzej Gwiazda, Solidaarisuuden perustajajäsen:
"Kaikkein ensimmäinen mielensoitus tapahtui tällä aukiolla, telakkajohdon rakennuksen edessä. Katsotaan nyt tuota rakennusta tuolla, tehtaidenvälinen lakkokomitea piti majaa siellä."
Elokuussa -80, vain reilu viikko Moskovan olympialaisten päättäjäisten jälkeen täällä Gdanskin Lenin-telakalla Puolassa tehtiin historiaa. Andrzej ja Joanna Gwiazda olivat keskeisesti mukana sitä tekemässä. Valtavan telakat työläiset olivat saaneet tarpeekseen hallitsevan yhtyneen työväenpuolueen yksinvallasta. Puolan salainen poliisi piti kansalaisia kuristusotteessaan, vapaita ammattiliittoja ei sallittu ja taloudellinen tilanne oli kehno. Telakan työläiset menivät lakkoon, joka muutti koko Puolan ja säteili kaikkialle itäblokin maissa. Syntyi Solidaarisuus -ammattiyhdistysliike.
Andrzej Gwiazda, Solidaarisuuden perustajajäsen, 1980 lakkojen johtajiston jäsen:
"Vaadimme valtiosta riippumattomien ammattiliittojen perustamista, lakko-oikeutta, lakkolaisiin kohdistuvien painostustoimenpiteiden lopettamista ja sensuurin lakkauttamista."
TUKEA VAIN KULISSEISSA
Itämeren toisella laidalla, Suomessa, Puolan työläisten taistelua seurattiin hyvin hiljaa, ehkä jopa hieman peloissaan. Pelättiin Neuvostoliiton ja Varsovan liiton reaktiota. Neuvostoliitto ei peitellyt inhoaan kommunistista järjestelmää uhannutta Solidaarisuus -liikettä kohtaan.
Andrzej Gwiazda:
"Solidaarisuus sai paljon suosiota ei vain läntisissä ammattiliitoissa, vaan myös länsimaisten kansalaisten keskuudessa pitkään vuoden 1980 jälkeenkin. Puolassa kävi valtava määrä valtuuskuntia eri ryhmistä, ay-liikkeestä ja muualta ja saimme paljon apua."
Muun muassa Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Ruotsissa kerättiin kouriintuntuvaa apua Solidaarisuus -liikkeelle.
Jerzy Borowczak, Solidaarisuus-keskuksen johtaja, Solidaarisuuden perustajajäsen:
"Neuvottelimme näiden demokraattisten maiden kanssa ja saimme muun muassa rahaa ja painokoneita."
Suomessakin tunnettiin sympatiaa urheita puolalaisia kohtaan, mutta sympatiat haluttiin pitää piilossa. Puhuttiin vain kulissien takana.
Markku Jääskeläinen, SAK:n Eurooppa -sihteeri:
"Kulissien takana oltiin varmasti tyytyväisiä.."
Sympatiaa ei Suomessa riittänyt käytännön avuksi asti. Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittinen varovaisuusoppi piti Suomea tiukasti kurissa.
Pertti Viinanen, SAK:n puheenjohtaja 1981-90:
"Suoria suhteita Solidarnokseen ei ollut.."
Solidaarisuus -liikkeen johtajille Suomen asenne ei sinänsä tullut yllätyksenä. Puolalaiset eivät uskoneet, että suomalaisten kanssa saataisiin aikaan kunnon yhteistyötä.
Jerzy Borowczak:
"Se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Suomi oli Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Emme voineet solmia suhteita sen paremmin DDR:n, Neuvostoliiton, Unkarin, Romanian kuin Suomenkaan ay-liikkeisiin."
KANSALAISTOIMINTA VAIETAAN
Tunnettu kansalaisaktivisti Raimo Laakia oli reilu kolmikymppinen nuorimies, kun Puolassa kuohui. Laakia ystävineen ryhtyi organisoimaan Suomeen Solidaarisuuden tukitoimintaa. Toiminta oli pienimuotoista: yleisötilaisuuksia, kynttilämielenosoituksia, tiedotuslehtisiä, vetoomuksia ja pientä humanitääristä apua Puolaan. Pienimuotoisenakin tämä toiminta oli liikaa Suomen vallanpitäjille.
Raimo Laakia, kansalaisaktivisti, toimittaja:
"Suomessa eliitti oli täysin sitoutunut Neuvostoliittoon ja pienikin hisahdus sieltä aiheutti täyden hiljaisuuden täällä. Eliitti ei halunnut missään asettua ristiriitaan naapurisuurvallan kanssa. Me ei saatu mihinkään näistä tilaisuuksistamme ketään vallassa olevan eliitin jäsentä tukemaan meitä. Ei kukaan poliitikko, ei kukaan ministeri.."
Laakian puheenjohtama Puola Solidaarisuus -toimintaryhmä anoi pääsyä yhdistysrekisteriin toukokuussa -81. Oikeusministeriö pyysi toimintaryhmästä lausuntoa ulkoministeriöstä. Myöhemmin kävi ilmi, että ulkoministeriö oli käyttänyt lausuntoa laatiessaan ns. mustaa listaa. Se sisälsi tietoja toimintaryhmän postituslistalla olleista henkilöistä. Puola Solidaarisuus -ryhmään oli soluttautunut mieshenkilö, joka oli urkkinut tietoja ryhmän jäsenistä, muun muassa mahdollisia puoluekantoja. Joku taho koki Solidaarisuus -ryhmän toiminnan uhkaavaksi. Mikä taho - siitä on vain arvailuja. Se taho kuitenkin toimitti mustan listan ulkoministeriöön.
Raimo Laakia:
"Meillä on muutamia tietoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä ettei se ole suojelupoliisi vaan se olisi ollut Neuvostoliiton tiedustelupalvelu. Ympäri maailmaa syntyi pieniä ryhmiä, jotka alkoi tukemaan Puolan kansannousua. Niin kuului tietysti asiaan, että tiedtustelupalvelut kartoittaa nää ryhmät."
Mustan listan käytöstä ulkoministeriössä otti vastuun silloinen itätoimiston päällikkö Heikki Talvitie. Hän ei vielä tänäänkään suostu kertomaan totuutta mustasta listasta.
Heikki Talvitie, suurlähettiläs, ulkoministeriö:
"Kun ei näillä esimiehilläni ollut mitään tekemistä koko listan kanssa, niin ensinnäkin halusin et se vastuu siltä puolelta jää niinkun minuun, ja sitten mitä tulee tähän, että mistä minä tämän listan sain, niin en ole ollut tekemisissä ulkopuolisten kanssa, lista tuli niinkuin talon sisältä. Siinä on useita henkilöitä, jotka sen ovat voineet lähetekirjeellä lähettää.
Tiedättekö Te, kuka sen listan??
En tiedä, en."
Eduskunnassa useat kansanedustajat, muun muassa Tarja Halonen, vaativat mustan listan tarkoituksen selvittämistä. Asia ei selvinnyt. Kun Halosesta sitten tuli ulkoministeri vuonna -95, soitti Raimo Laakia hänelle ja pyysi häntä avaamaan ulkoministeriön salaisuuksia tältä osin.
Raimo Laakia:
"Tarja Halonen oikein suuttui puhelimessa mulle, että mitä sinä tätä nyt oikein veivaat. Eihän siitä ollut kenellekään haittaa, että mitä te tämmöistä kyselette. Ja sen jälkeen sitten lähetti vielä sihteerinsä pari kertaa soittamaan ja hyssyttelemään mua, että ei sitä kannata veivata."
Halosta ulkoministerinä seurannut Erkki Tuomioja oli asialle myönteisempi.
Raimo Laakia:
"Hän ystävällisesti kommunikoi kyllä ja sanoi, että tää ei nyt ulkoministeriön kannalta ole ollut niitä kunniakkaimpia hetkiä, mutta ei hänkään mitään selvitystä siitä tehnyt."
A-piste pyysi tätä ohjelmaa varten ulkoministeriöstä Suomen ja Puolan suhteista -80 -luvulla laadittuja asiakirjoja. Emme saaneet niitä. Ministeriöstä annettiin ymmärtää, että aihepiiri on edelleen arka.
"OLEMME HUOLESTUNEITA.."
Mutta ei suomalaisilta poliitikoilta ja ammattiliitoilta kokonaan puuttunut solidaarisuutta noina aikoina. Samaan aikaan kun Solidaarisuus -liike taisteli oikeuksistaan Puolassa, Suomessa kerättiin allekirjoituksia vetoomukseen.
Naislukija: "..päätti maan pitkät demokraattiset perinteet, johti poliittisten ja ammatillisten oikeuksien tukahduttamiseen ja toi mukanaan järkyttävää väkivaltaa kansalaisia kohtaan. Ihmisoikeudet poljettiin maahan?"
Oliko kyseessä huolestunut kannanotto puolalaisten puolesta? Niin voisi luulla, mutta ei. Kyseessä oli Suomi-Chile -seuran vetoomus maan diktaattorille kenraali Augusto Pinochetille. Vetoomuksen puuhahenkilönä hääri seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Halonen. Vastaavia vetoomuksia ei Suomesta koskaan lähtenyt Puolaan. Ammattiyhdistysliikekin oli mukana osoittamassa mieltään Chilen diktaattoriin Pinochetiin.
SAK:n puheenjohtaja vv. 1981-1990 Pertti Viinanen:
"Olisiko kyse sitten myös siitä, että tässä kansainvälisessä toiminnassa olen havainnut, että aktiivisempia ollaan kauas kuin lähelle.
TANKIT KADULLE
Joulukuussa -81 Puolan Solidaarisuus -liike murskataan. Kenraali Wocjiech Jaruzelski julistaa maahan sotatilan.
Jerzy Borowczak:
"Kun sotatila julkistettiin, minut pidätettiin 20. joulukuuta. Sitä ennen, 13. joulukuuta alkaen, olin mukana Gdanskin telakan protestilakossa telakan alueella. Olin vangittuna 20. maaliskuuta -82 asti."
Andrzej Gwiadza:
"Meidät molemmat pidätettiin joulukuun 12-13 päivien välisenä yönä. Janka pääsi vapaaksi seitsemän kuukauden päästä, minä taas paria pientä taukoa lukuunottamatta istuin kolme vuotta."
Sotatilan julistaminen järkytti kaikkialla - paitsi tietenkin Neuvostoliitossa, joka oli voimakkaasti kritisoinut Solidaarisuus-liikettä. Suomessa Jaruzelskin tiukkoja otteita oli ihailtu jo ennen sotatilan julistamista. Näin Helsingin Sanomissa kuvailtiin pääministeriksi noussutta kenraalia: "Puolassa on vihdoinkin johtaja, jolla on jonkinlainen käsitys siitä, mihin uomiin maan toivotaan asettuvan".
Heikki Talvitie:
"Jaruzelski hallitsi tilanteen, niin siihen suhtauduttiin positiivisesti."
Andrzej Gwiadza:
"Tässä näemme, millaista argumenttia Jaruzelski käytti keskustelussa Puolan kansan kanssa."
Ammattiyhdistysliikkeessä päätettiin jälleen....odotella. Kuukausia sotatilan julistamisen jälkeen Pohjolan Ammatillinen Yhteisjärjestö ottikin kantaa Puolan tilanteeseen. Lausumassa tuomittiin Puolan ammattiyhdistysliikkeen tukahduttaminen. SAK:kin yhtyi moitteisiin. SAK:n mukanaolo kannanotossa aiheutti pahaa närästystä useissa Suomen ulkopolitiikan avainhenkilöissä.
Markku Jääskeläinen, SAK:n Eurooppa-sihteeri:
"Sen muistan itse, että sain tunnin pari silloiselta poliittiselta alivaltiosihteeriltä Keijo Korhoselta hyvin kiukkuisen puhelun, jossa hän yksinkertaisesti tuomitsi meidän tuomitsemisemme."
Suomen hallitus kommentoi sotatilan julistamista tyylilleen uskollisena, pahoiteltiin ja toivottiin - mutta ei tietenkään kritisoitu.
Heikki Talvitie, suurlähettiläs, UM:
"Suomen rooliin kuului, ettei juostu ? Oltiin lääkäreitä, eikä tuomareita. Niinhän se sanonta kuului."
Sotatila sai lopulta ay-liikkeenkin ryhtymään käytännön toimiin. Suomen Punainen Risti toimitti ay-liikkeen rahoittamana Puolaan mm. lääkkeitä.
EI MEIDÄN KERHOON
Sotatila lakkautettiin virallisesti kesällä -83, mutta monet rajoitukset jäivät voimaan. Ulkoministeri Paavo Väyrynen vieraili Puolassa lokakuussa -84 ja tapasi myös sotilasvallankaappauksen tehneen kenraali Jaruzelskin. Suomen hallitus oli tyytyväinen, että Puolan vallankaappauksen oli tehnyt nimenomaan Jaruzelski eikä Varsovan liiton joukot. Puolan sotilashallituksen ihmisoikeusloukkauksia Suomi ei ottanut esiin.
suurlähettiläs Heikki Talvitie:
"Minä olen aika paljon sitä mieltä, että kun on Suomen intressit kyseessä, niin ne on ne ensisijaiset. Ja se on ihan eri asia, että tunnetaan sympatiaa jotakin liikettä kohtaan kuin se, että toimitaan siten että vaarannetaan ne Suomen intressit. Ja kyllä näissä valtioiden välisissä hommissa kaikkein suurimpia murheita tulee naiiviudesta. Kyllä naiivi touhu - siitä ei ole paljon hyötyä kenellekään."
Suomalaiset eivät naiviuden ansaan langenneet.. Poliittinen eliittimme ylläpiti hyviä suhteita Puolan hallituksen edustajiin.
Puolan Latvian suurlähettiläs Tadeusz Fiszbach, diplomaattina Suomessa 1982-86:
"Kohtalo oli suopea lähettäessään minut Suomeen, joka otti minut vastaan erittäin lämpimästi, mistä vakuutuin monta kertaa tavatessani presidentti Mauno Koiviston, Kalevi Sorsan ja muita ihmisiä."
Solidaarisuus -liike oli toiminut vuodesta -82 maan alla. Näin ollen Puolan ammattiyhdistysliike oli jälleen maan hallituksen talutusnuorassa. Kansainvälisillä ammattiyhdistysareenoilla Solidaarisuuden edustajat olivat kuitenkin edelleen mukana. Näillä kansainvälisillä areenoilla suomalaisetkin lähestyivät Solidaarisuuden edustajia, vaikkakin tietyllä varovaisuudella.
Pertti Viinanen:
"Varmasti siinä ajassa, jota elettiin, niin ei tämä ongelmaton ollut. Kyllä siinä ilman muuta joutui hieman taiteilemaan sillä lailla, ettei nyt ihan sellaisia kannanottoja ottaisi, jossa taas nämä suuremmat suhteet joko itäiseen tai läntiseen ay-liikkeeseen jollain tavalla kärsisivät."
Puola-Solidaarisuus-yhdistyksen kutsumana joitakin Solidaarisuuden edustajia kävi myös Suomessa. Sen paremmin ay-liike kuin poliitikotkaan eivät halunneet tavata heitä virallisesti. Pöytäkirjojen ulkopuolella joitakin tapaamisia oli.
Vuonna -86 länsimaiden ammattiliittojen järjestö, vapaiden ammattiyhdistysten liitto, hyväksyi Solidaarisuuden jäsenliitokseen. Se oli merkittävä voitto Solidaarisuus -järjestölle, jonka toiminta tuolloin oli edelleen kiellettyä Puolassa.
Suomen SAK:n puheenjohtaja Viinanen kritisoi rajusti Solidaarisuuden pääsyä kansainväliseen ammattijärjestöön. SAK:ssa ei pidetty siitä, että eräät länsimaat "runttasivat" Solidaarisuuden VAKL:n jäseneksi. Kansan Uutisissa todettiin tuolloin, että Viinasen kriittinen linja oli Suomen ja SAK:n ulkopolitiikan kannalta johdonmukainen.
Juha Ristamäki: "Lehtileikkeiden mukaan vuonna 1986 SAK ja nimenomaan te puheenjohtajana paheksuitte, että VAKL otti Solidaarisuuden jäsenekseen. Miksi te paheksuitte sitä?
Pertti Viinanen, SAK:n puheenjohtaja 1981-90:
"Enpä osaa tohon kyllä vastata..."
Tovin mietittyään Viinanen muistelee, että Solidaarisuutta saatettiin karsastaa SAK:ssa siksi, että se oli ay-toiminnan ohella ryhtynyt politikoimaan Puolassa.
Pertti Viinanen:
"Mä en siis ihan siihen liittyviä kaikkia taustatekijöitä muista, mutta olisko eräänä taustavaikuttimena ollut tämä ikään kuin ajautuminen sellaisillekin alueille, mitkä eivät ole ay-liikkeelle perinteisiä."
YHTEYDET VANHAAN VALTAAN
Kun Solidaarisuus -liike oli Puolassa väkivalloin painettu maan alle, oli ammattiyhdistyksen valta taas hallitusta tukevalla keskusjärjestöllä. Sen nimi oli OPZZ. SAK:ssa vähätellään yhteyksiä tähän sotilasvallankaappauksen valtaan nostamaan ay-keskusjärjestöön.
Pertti Viinanen:
"Emme me myöskään nähneet sitä, että tällaisen valtionhallinnon nimeämä järjestö olisi sellainen vapaa ammattijärjestö, johon meillä olisi syytä solmia suhteita."
Markku Jääskeläinen:
"Pyrimme välttelemään kontakteja, se oli kansainvälisesti aika eristäytynyt järjestö."
Välttelemään kontakteja, vai?
A-pisteen muun muassa SAK:n arkistosta löytämät paperit puhuvat toista kieltä. Vierailuja ja tapaamisia oli, puolin ja toisin. Korkeita puolalaisvieraita kestittiin Suomessa, ja vastavuoroisesti suomalaisia Puolassa. Suomalaisten yhteistyökumppani OPZZ saa tylyn tuomion Soldaarisuus-liikkeen veteraaneilta.
Joanna Duda-Gwiazda:
"Ne pettivät koko ay-toiminnan idean. Yli 10 000 ay-aktiivia pidätettiin ja heidän mielestään se oli oikein."
HENKISTÄ TUKEA SUOMALAISILLE
Solidaarisuus -liikkeen keskeisille vaikuttajille on jäänyt surullinen kuva Suomen asemasta -80-luvun vuosina.
Jerzy Borowschak:
"Meistä Suomi oli ilman muuta osa itäblokkia.. Gdanskin telakalla puhuttiin, että Neuvostoliitto voisi kenties suostua siihen, että Puola ikään kuin suomettuisi ja saisi sen verran autonomiaa kuin Suomella on."
Joanna Duda-Gwiazda:
" Meillä puhuttiin siitä, että Puolan ei ehkä ole mahdollista irtautua vapaaksi ja liittyä läntisiin rakenteisiin, vaan että meidän on kenties käytävä läpi samanlainen riippuvuuden tie kuin Suomen osaksi tuli toisen maailmansodan jälkeen."
Se, että Suomi ei voinut enempää auttaa Solidaarisuus-liikettä Neuvostoliiton takia, perustellaan meillä aina samalla lailla: Suomen etu ensin - ei kannata melskata muiden maiden ihmisoikeuksilla.
Heikki Talvitie, suurlähettiläs, UM:
"Sanotaan niin, että Suomi ei ollut missään vastakkainasettelussa Neuvostoliiton kanssa. Ja lähinnä ne syyt, joissa Suomi olisi voinut olla vastakkainasettelussa, ne syyt piti liittyä Suomeen. Jos Suomen intressit Suomessa olisivat olleet uhattuina Neuvostoliiton takia, niin silloin tietysti olisi konfrontaatio syntynyt. Ei pidä hakea ulkoisia tekijöitä Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden järjestelyyn. Se, että Solidaarisuuden edustjat näin laskivat, niin varmasti ihan oikein"
Pelättiinkö Neuvostoliiton reaktiota?
Pertti Viinanen:
"Ainahan, ei ole syytä pelätä, mutta on syytä ottaa huomioon ja tarkkailla mitä se käytännössä tarkoittaa."
Puolan Solidaarisuudelle ei suomalaisten vähäisestä tuesta jäänyt oikein mitään käteen. Vaikuttaakin siltä, että Suomesta Puolaan mennyt tuki olikin enemmän sielunhoitoa suomalaisille kuin todellista apua puolalaisille.
Raimo Laakia:
"Se me tajuttiin hyvin alussa ja hyvin selvästi, että katuyleisö 99-prosenttisesti oli hyvin tyytyväinen että vihdoinkin on Suomessa on joku, joka tukee Solidaarisuutta ihan näkyvästi, julkisesti, niinhän sen voi plakaatista lukea. Että tällä meidän työllä oli paljon suurempi henkinen merkitys Suomessa kuin Puolassa. Näin on rehellisesti sanottava. Se tuki, mitä me osattiin Puolalle antaa, oli hyvin vähäistä, mutta se tuki mikä annettiin Suomen sielulle, kadun kansan sielulle, oli paljon suurempi."
Markku Jääskeläinen:
"Jotenkin Suomen ja Puolan suhteet olivat silloin, olivat olleet ja ovat ehkä vieläkin, turhan etäiset. Olisimme ehkä voineet tehdä jonkin verran enemmän, mutta..."
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta Solidaarisuus -liikkeen kunnian päivistä. Nuo vuosien -80-81 kiihkeät ajat kiinnostavat edelleen nuoria puolalaisia. Vallankumouksen tekijöistä monet ovat nykyisin osa Puolan yhteiskunnan kermaa. Etenkin Lech Walesa, joka nousi aina presidentiksi asti.
Osa heistä elää edelleen köyhyydessä.
Osa harmittelee sitä, että Solidaarisuus-liikkeestä tuli osa poliittista valtakoneistoa, kun sen toiminta jälleen vapautettiin vuonna -89.
Joanna Duda-Gwiazda:
"Tämä on ollut aika surullinen haastattelu. Solidaarisuus on petetty, ihmisten toiveet ovat sammuneet. Luulen kuitenkin, että Solidaarisuus onnistui osoittamaan tien yhteiskunnan etujen ajamiseen siten, että ketään ei kohdeltaisi väärin ja että me kaikki pääsisimme eteenpäin ilman, että ihmiset polkisivat toisiaan jalkoihinsa. Se olisi ollut tie, joka olisi muuttanut maailmaa koko yhteiskunnan hyvää kunnioittaen."
Käsikirjoitusarkisto
TV1 perjantaina 07.01.2005 klo 21.00
Suomi ja Solidaarisuus -erikoisraportti
Kylmä sota oli kuumassa vaiheessa 1980 ?luvun alussa: Neuvostoliitto oli miehittänyt Afganistanin ja Moskovassa urheiltiin boikottien varjossa. Puolassa tapahtui kansannousu. Gdanskin telakkalakoista sai alkunsa Solidaarisuus ?ammattiliike. Solidaarisuus oli yksi kipinöistä, joka myöhemmin räjäytti koko itäblokin.
Solidaarisuuden ja Suomen vallanpitäjien suhteita ei ole tarkemmin tutkittu. A-pisteen raportti paljastaa surullisen kuvan suomalaisten solidaarisuudesta puolalaisia kohtaan.
Solidaarisuus -liikettä tukemaan perustettu kansalaisliike vaiettiin. Kannanottoja kerättiin mieluummin Chilen puolesta, eikä SAK halunnut Solidaarisuutta mukaan kansainväliseen ammattiyhdistysliikkeeseen.
Suomen ei haluttu leimautuvan Solidaarisuuden kannattajaksi. Puolassa Solidaarisuus ?liikkeen johtohahmot luokittelivatkin Suomen selvästi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvaksi maaksi.
Suomi ja Solidaarisuus
Andrzej Gwiazda, Solidaarisuuden perustajajäsen:
"En muista, että suomalaisilta olisi saatu aineellista apua. Meille se oli itsestään selvää, sillä olihan Suomi riippuvainen Moskovasta, eikä se ollut täysin suvereeni maa."
Pertti Viinanen, SAK:n puheenjohtaja 1981-90:
"Emme yleensäkään ole puuttuneet muiden maiden niin sanottuihin sisäisiin asioihin."
GDANSKIN ELOKUU
Vuonna 1980 elettiin kylmän sodan kiihkeitä aikoja.
Neuvostoliitto oli juuri ajanut tankkinsa Afganistaniin. Vastavetona tälle kymmenet maat - Yhdysvaltain johdolla - boikotoivat Moskovan olympialaisia. Suomi oli kisoissa mukana täysin rinnoin.
Andrzej Gwiazda, Solidaarisuuden perustajajäsen:
"Kaikkein ensimmäinen mielensoitus tapahtui tällä aukiolla, telakkajohdon rakennuksen edessä. Katsotaan nyt tuota rakennusta tuolla, tehtaidenvälinen lakkokomitea piti majaa siellä."
Elokuussa -80, vain reilu viikko Moskovan olympialaisten päättäjäisten jälkeen täällä Gdanskin Lenin-telakalla Puolassa tehtiin historiaa. Andrzej ja Joanna Gwiazda olivat keskeisesti mukana sitä tekemässä. Valtavan telakat työläiset olivat saaneet tarpeekseen hallitsevan yhtyneen työväenpuolueen yksinvallasta. Puolan salainen poliisi piti kansalaisia kuristusotteessaan, vapaita ammattiliittoja ei sallittu ja taloudellinen tilanne oli kehno. Telakan työläiset menivät lakkoon, joka muutti koko Puolan ja säteili kaikkialle itäblokin maissa. Syntyi Solidaarisuus -ammattiyhdistysliike.
Andrzej Gwiazda, Solidaarisuuden perustajajäsen, 1980 lakkojen johtajiston jäsen:
"Vaadimme valtiosta riippumattomien ammattiliittojen perustamista, lakko-oikeutta, lakkolaisiin kohdistuvien painostustoimenpiteiden lopettamista ja sensuurin lakkauttamista."
TUKEA VAIN KULISSEISSA
Itämeren toisella laidalla, Suomessa, Puolan työläisten taistelua seurattiin hyvin hiljaa, ehkä jopa hieman peloissaan. Pelättiin Neuvostoliiton ja Varsovan liiton reaktiota. Neuvostoliitto ei peitellyt inhoaan kommunistista järjestelmää uhannutta Solidaarisuus -liikettä kohtaan.
Andrzej Gwiazda:
"Solidaarisuus sai paljon suosiota ei vain läntisissä ammattiliitoissa, vaan myös länsimaisten kansalaisten keskuudessa pitkään vuoden 1980 jälkeenkin. Puolassa kävi valtava määrä valtuuskuntia eri ryhmistä, ay-liikkeestä ja muualta ja saimme paljon apua."
Muun muassa Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Ruotsissa kerättiin kouriintuntuvaa apua Solidaarisuus -liikkeelle.
Jerzy Borowczak, Solidaarisuus-keskuksen johtaja, Solidaarisuuden perustajajäsen:
"Neuvottelimme näiden demokraattisten maiden kanssa ja saimme muun muassa rahaa ja painokoneita."
Suomessakin tunnettiin sympatiaa urheita puolalaisia kohtaan, mutta sympatiat haluttiin pitää piilossa. Puhuttiin vain kulissien takana.
Markku Jääskeläinen, SAK:n Eurooppa -sihteeri:
"Kulissien takana oltiin varmasti tyytyväisiä.."
Sympatiaa ei Suomessa riittänyt käytännön avuksi asti. Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittinen varovaisuusoppi piti Suomea tiukasti kurissa.
Pertti Viinanen, SAK:n puheenjohtaja 1981-90:
"Suoria suhteita Solidarnokseen ei ollut.."
Solidaarisuus -liikkeen johtajille Suomen asenne ei sinänsä tullut yllätyksenä. Puolalaiset eivät uskoneet, että suomalaisten kanssa saataisiin aikaan kunnon yhteistyötä.
Jerzy Borowczak:
"Se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Suomi oli Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Emme voineet solmia suhteita sen paremmin DDR:n, Neuvostoliiton, Unkarin, Romanian kuin Suomenkaan ay-liikkeisiin."
KANSALAISTOIMINTA VAIETAAN
Tunnettu kansalaisaktivisti Raimo Laakia oli reilu kolmikymppinen nuorimies, kun Puolassa kuohui. Laakia ystävineen ryhtyi organisoimaan Suomeen Solidaarisuuden tukitoimintaa. Toiminta oli pienimuotoista: yleisötilaisuuksia, kynttilämielenosoituksia, tiedotuslehtisiä, vetoomuksia ja pientä humanitääristä apua Puolaan. Pienimuotoisenakin tämä toiminta oli liikaa Suomen vallanpitäjille.
Raimo Laakia, kansalaisaktivisti, toimittaja:
"Suomessa eliitti oli täysin sitoutunut Neuvostoliittoon ja pienikin hisahdus sieltä aiheutti täyden hiljaisuuden täällä. Eliitti ei halunnut missään asettua ristiriitaan naapurisuurvallan kanssa. Me ei saatu mihinkään näistä tilaisuuksistamme ketään vallassa olevan eliitin jäsentä tukemaan meitä. Ei kukaan poliitikko, ei kukaan ministeri.."
Laakian puheenjohtama Puola Solidaarisuus -toimintaryhmä anoi pääsyä yhdistysrekisteriin toukokuussa -81. Oikeusministeriö pyysi toimintaryhmästä lausuntoa ulkoministeriöstä. Myöhemmin kävi ilmi, että ulkoministeriö oli käyttänyt lausuntoa laatiessaan ns. mustaa listaa. Se sisälsi tietoja toimintaryhmän postituslistalla olleista henkilöistä. Puola Solidaarisuus -ryhmään oli soluttautunut mieshenkilö, joka oli urkkinut tietoja ryhmän jäsenistä, muun muassa mahdollisia puoluekantoja. Joku taho koki Solidaarisuus -ryhmän toiminnan uhkaavaksi. Mikä taho - siitä on vain arvailuja. Se taho kuitenkin toimitti mustan listan ulkoministeriöön.
Raimo Laakia:
"Meillä on muutamia tietoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä ettei se ole suojelupoliisi vaan se olisi ollut Neuvostoliiton tiedustelupalvelu. Ympäri maailmaa syntyi pieniä ryhmiä, jotka alkoi tukemaan Puolan kansannousua. Niin kuului tietysti asiaan, että tiedtustelupalvelut kartoittaa nää ryhmät."
Mustan listan käytöstä ulkoministeriössä otti vastuun silloinen itätoimiston päällikkö Heikki Talvitie. Hän ei vielä tänäänkään suostu kertomaan totuutta mustasta listasta.
Heikki Talvitie, suurlähettiläs, ulkoministeriö:
"Kun ei näillä esimiehilläni ollut mitään tekemistä koko listan kanssa, niin ensinnäkin halusin et se vastuu siltä puolelta jää niinkun minuun, ja sitten mitä tulee tähän, että mistä minä tämän listan sain, niin en ole ollut tekemisissä ulkopuolisten kanssa, lista tuli niinkuin talon sisältä. Siinä on useita henkilöitä, jotka sen ovat voineet lähetekirjeellä lähettää.
Tiedättekö Te, kuka sen listan??
En tiedä, en."
Eduskunnassa useat kansanedustajat, muun muassa Tarja Halonen, vaativat mustan listan tarkoituksen selvittämistä. Asia ei selvinnyt. Kun Halosesta sitten tuli ulkoministeri vuonna -95, soitti Raimo Laakia hänelle ja pyysi häntä avaamaan ulkoministeriön salaisuuksia tältä osin.
Raimo Laakia:
"Tarja Halonen oikein suuttui puhelimessa mulle, että mitä sinä tätä nyt oikein veivaat. Eihän siitä ollut kenellekään haittaa, että mitä te tämmöistä kyselette. Ja sen jälkeen sitten lähetti vielä sihteerinsä pari kertaa soittamaan ja hyssyttelemään mua, että ei sitä kannata veivata."
Halosta ulkoministerinä seurannut Erkki Tuomioja oli asialle myönteisempi.
Raimo Laakia:
"Hän ystävällisesti kommunikoi kyllä ja sanoi, että tää ei nyt ulkoministeriön kannalta ole ollut niitä kunniakkaimpia hetkiä, mutta ei hänkään mitään selvitystä siitä tehnyt."
A-piste pyysi tätä ohjelmaa varten ulkoministeriöstä Suomen ja Puolan suhteista -80 -luvulla laadittuja asiakirjoja. Emme saaneet niitä. Ministeriöstä annettiin ymmärtää, että aihepiiri on edelleen arka.
"OLEMME HUOLESTUNEITA.."
Mutta ei suomalaisilta poliitikoilta ja ammattiliitoilta kokonaan puuttunut solidaarisuutta noina aikoina. Samaan aikaan kun Solidaarisuus -liike taisteli oikeuksistaan Puolassa, Suomessa kerättiin allekirjoituksia vetoomukseen.
Naislukija: "..päätti maan pitkät demokraattiset perinteet, johti poliittisten ja ammatillisten oikeuksien tukahduttamiseen ja toi mukanaan järkyttävää väkivaltaa kansalaisia kohtaan. Ihmisoikeudet poljettiin maahan?"
Oliko kyseessä huolestunut kannanotto puolalaisten puolesta? Niin voisi luulla, mutta ei. Kyseessä oli Suomi-Chile -seuran vetoomus maan diktaattorille kenraali Augusto Pinochetille. Vetoomuksen puuhahenkilönä hääri seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Tarja Halonen. Vastaavia vetoomuksia ei Suomesta koskaan lähtenyt Puolaan. Ammattiyhdistysliikekin oli mukana osoittamassa mieltään Chilen diktaattoriin Pinochetiin.
SAK:n puheenjohtaja vv. 1981-1990 Pertti Viinanen:
"Olisiko kyse sitten myös siitä, että tässä kansainvälisessä toiminnassa olen havainnut, että aktiivisempia ollaan kauas kuin lähelle.
TANKIT KADULLE
Joulukuussa -81 Puolan Solidaarisuus -liike murskataan. Kenraali Wocjiech Jaruzelski julistaa maahan sotatilan.
Jerzy Borowczak:
"Kun sotatila julkistettiin, minut pidätettiin 20. joulukuuta. Sitä ennen, 13. joulukuuta alkaen, olin mukana Gdanskin telakan protestilakossa telakan alueella. Olin vangittuna 20. maaliskuuta -82 asti."
Andrzej Gwiadza:
"Meidät molemmat pidätettiin joulukuun 12-13 päivien välisenä yönä. Janka pääsi vapaaksi seitsemän kuukauden päästä, minä taas paria pientä taukoa lukuunottamatta istuin kolme vuotta."
Sotatilan julistaminen järkytti kaikkialla - paitsi tietenkin Neuvostoliitossa, joka oli voimakkaasti kritisoinut Solidaarisuus-liikettä. Suomessa Jaruzelskin tiukkoja otteita oli ihailtu jo ennen sotatilan julistamista. Näin Helsingin Sanomissa kuvailtiin pääministeriksi noussutta kenraalia: "Puolassa on vihdoinkin johtaja, jolla on jonkinlainen käsitys siitä, mihin uomiin maan toivotaan asettuvan".
Heikki Talvitie:
"Jaruzelski hallitsi tilanteen, niin siihen suhtauduttiin positiivisesti."
Andrzej Gwiadza:
"Tässä näemme, millaista argumenttia Jaruzelski käytti keskustelussa Puolan kansan kanssa."
Ammattiyhdistysliikkeessä päätettiin jälleen....odotella. Kuukausia sotatilan julistamisen jälkeen Pohjolan Ammatillinen Yhteisjärjestö ottikin kantaa Puolan tilanteeseen. Lausumassa tuomittiin Puolan ammattiyhdistysliikkeen tukahduttaminen. SAK:kin yhtyi moitteisiin. SAK:n mukanaolo kannanotossa aiheutti pahaa närästystä useissa Suomen ulkopolitiikan avainhenkilöissä.
Markku Jääskeläinen, SAK:n Eurooppa-sihteeri:
"Sen muistan itse, että sain tunnin pari silloiselta poliittiselta alivaltiosihteeriltä Keijo Korhoselta hyvin kiukkuisen puhelun, jossa hän yksinkertaisesti tuomitsi meidän tuomitsemisemme."
Suomen hallitus kommentoi sotatilan julistamista tyylilleen uskollisena, pahoiteltiin ja toivottiin - mutta ei tietenkään kritisoitu.
Heikki Talvitie, suurlähettiläs, UM:
"Suomen rooliin kuului, ettei juostu ? Oltiin lääkäreitä, eikä tuomareita. Niinhän se sanonta kuului."
Sotatila sai lopulta ay-liikkeenkin ryhtymään käytännön toimiin. Suomen Punainen Risti toimitti ay-liikkeen rahoittamana Puolaan mm. lääkkeitä.
EI MEIDÄN KERHOON
Sotatila lakkautettiin virallisesti kesällä -83, mutta monet rajoitukset jäivät voimaan. Ulkoministeri Paavo Väyrynen vieraili Puolassa lokakuussa -84 ja tapasi myös sotilasvallankaappauksen tehneen kenraali Jaruzelskin. Suomen hallitus oli tyytyväinen, että Puolan vallankaappauksen oli tehnyt nimenomaan Jaruzelski eikä Varsovan liiton joukot. Puolan sotilashallituksen ihmisoikeusloukkauksia Suomi ei ottanut esiin.
suurlähettiläs Heikki Talvitie:
"Minä olen aika paljon sitä mieltä, että kun on Suomen intressit kyseessä, niin ne on ne ensisijaiset. Ja se on ihan eri asia, että tunnetaan sympatiaa jotakin liikettä kohtaan kuin se, että toimitaan siten että vaarannetaan ne Suomen intressit. Ja kyllä näissä valtioiden välisissä hommissa kaikkein suurimpia murheita tulee naiiviudesta. Kyllä naiivi touhu - siitä ei ole paljon hyötyä kenellekään."
Suomalaiset eivät naiviuden ansaan langenneet.. Poliittinen eliittimme ylläpiti hyviä suhteita Puolan hallituksen edustajiin.
Puolan Latvian suurlähettiläs Tadeusz Fiszbach, diplomaattina Suomessa 1982-86:
"Kohtalo oli suopea lähettäessään minut Suomeen, joka otti minut vastaan erittäin lämpimästi, mistä vakuutuin monta kertaa tavatessani presidentti Mauno Koiviston, Kalevi Sorsan ja muita ihmisiä."
Solidaarisuus -liike oli toiminut vuodesta -82 maan alla. Näin ollen Puolan ammattiyhdistysliike oli jälleen maan hallituksen talutusnuorassa. Kansainvälisillä ammattiyhdistysareenoilla Solidaarisuuden edustajat olivat kuitenkin edelleen mukana. Näillä kansainvälisillä areenoilla suomalaisetkin lähestyivät Solidaarisuuden edustajia, vaikkakin tietyllä varovaisuudella.
Pertti Viinanen:
"Varmasti siinä ajassa, jota elettiin, niin ei tämä ongelmaton ollut. Kyllä siinä ilman muuta joutui hieman taiteilemaan sillä lailla, ettei nyt ihan sellaisia kannanottoja ottaisi, jossa taas nämä suuremmat suhteet joko itäiseen tai läntiseen ay-liikkeeseen jollain tavalla kärsisivät."
Puola-Solidaarisuus-yhdistyksen kutsumana joitakin Solidaarisuuden edustajia kävi myös Suomessa. Sen paremmin ay-liike kuin poliitikotkaan eivät halunneet tavata heitä virallisesti. Pöytäkirjojen ulkopuolella joitakin tapaamisia oli.
Vuonna -86 länsimaiden ammattiliittojen järjestö, vapaiden ammattiyhdistysten liitto, hyväksyi Solidaarisuuden jäsenliitokseen. Se oli merkittävä voitto Solidaarisuus -järjestölle, jonka toiminta tuolloin oli edelleen kiellettyä Puolassa.
Suomen SAK:n puheenjohtaja Viinanen kritisoi rajusti Solidaarisuuden pääsyä kansainväliseen ammattijärjestöön. SAK:ssa ei pidetty siitä, että eräät länsimaat "runttasivat" Solidaarisuuden VAKL:n jäseneksi. Kansan Uutisissa todettiin tuolloin, että Viinasen kriittinen linja oli Suomen ja SAK:n ulkopolitiikan kannalta johdonmukainen.
Juha Ristamäki: "Lehtileikkeiden mukaan vuonna 1986 SAK ja nimenomaan te puheenjohtajana paheksuitte, että VAKL otti Solidaarisuuden jäsenekseen. Miksi te paheksuitte sitä?
Pertti Viinanen, SAK:n puheenjohtaja 1981-90:
"Enpä osaa tohon kyllä vastata..."
Tovin mietittyään Viinanen muistelee, että Solidaarisuutta saatettiin karsastaa SAK:ssa siksi, että se oli ay-toiminnan ohella ryhtynyt politikoimaan Puolassa.
Pertti Viinanen:
"Mä en siis ihan siihen liittyviä kaikkia taustatekijöitä muista, mutta olisko eräänä taustavaikuttimena ollut tämä ikään kuin ajautuminen sellaisillekin alueille, mitkä eivät ole ay-liikkeelle perinteisiä."
YHTEYDET VANHAAN VALTAAN
Kun Solidaarisuus -liike oli Puolassa väkivalloin painettu maan alle, oli ammattiyhdistyksen valta taas hallitusta tukevalla keskusjärjestöllä. Sen nimi oli OPZZ. SAK:ssa vähätellään yhteyksiä tähän sotilasvallankaappauksen valtaan nostamaan ay-keskusjärjestöön.
Pertti Viinanen:
"Emme me myöskään nähneet sitä, että tällaisen valtionhallinnon nimeämä järjestö olisi sellainen vapaa ammattijärjestö, johon meillä olisi syytä solmia suhteita."
Markku Jääskeläinen:
"Pyrimme välttelemään kontakteja, se oli kansainvälisesti aika eristäytynyt järjestö."
Välttelemään kontakteja, vai?
A-pisteen muun muassa SAK:n arkistosta löytämät paperit puhuvat toista kieltä. Vierailuja ja tapaamisia oli, puolin ja toisin. Korkeita puolalaisvieraita kestittiin Suomessa, ja vastavuoroisesti suomalaisia Puolassa. Suomalaisten yhteistyökumppani OPZZ saa tylyn tuomion Soldaarisuus-liikkeen veteraaneilta.
Joanna Duda-Gwiazda:
"Ne pettivät koko ay-toiminnan idean. Yli 10 000 ay-aktiivia pidätettiin ja heidän mielestään se oli oikein."
HENKISTÄ TUKEA SUOMALAISILLE
Solidaarisuus -liikkeen keskeisille vaikuttajille on jäänyt surullinen kuva Suomen asemasta -80-luvun vuosina.
Jerzy Borowschak:
"Meistä Suomi oli ilman muuta osa itäblokkia.. Gdanskin telakalla puhuttiin, että Neuvostoliitto voisi kenties suostua siihen, että Puola ikään kuin suomettuisi ja saisi sen verran autonomiaa kuin Suomella on."
Joanna Duda-Gwiazda:
" Meillä puhuttiin siitä, että Puolan ei ehkä ole mahdollista irtautua vapaaksi ja liittyä läntisiin rakenteisiin, vaan että meidän on kenties käytävä läpi samanlainen riippuvuuden tie kuin Suomen osaksi tuli toisen maailmansodan jälkeen."
Se, että Suomi ei voinut enempää auttaa Solidaarisuus-liikettä Neuvostoliiton takia, perustellaan meillä aina samalla lailla: Suomen etu ensin - ei kannata melskata muiden maiden ihmisoikeuksilla.
Heikki Talvitie, suurlähettiläs, UM:
"Sanotaan niin, että Suomi ei ollut missään vastakkainasettelussa Neuvostoliiton kanssa. Ja lähinnä ne syyt, joissa Suomi olisi voinut olla vastakkainasettelussa, ne syyt piti liittyä Suomeen. Jos Suomen intressit Suomessa olisivat olleet uhattuina Neuvostoliiton takia, niin silloin tietysti olisi konfrontaatio syntynyt. Ei pidä hakea ulkoisia tekijöitä Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden järjestelyyn. Se, että Solidaarisuuden edustjat näin laskivat, niin varmasti ihan oikein"
Pelättiinkö Neuvostoliiton reaktiota?
Pertti Viinanen:
"Ainahan, ei ole syytä pelätä, mutta on syytä ottaa huomioon ja tarkkailla mitä se käytännössä tarkoittaa."
Puolan Solidaarisuudelle ei suomalaisten vähäisestä tuesta jäänyt oikein mitään käteen. Vaikuttaakin siltä, että Suomesta Puolaan mennyt tuki olikin enemmän sielunhoitoa suomalaisille kuin todellista apua puolalaisille.
Raimo Laakia:
"Se me tajuttiin hyvin alussa ja hyvin selvästi, että katuyleisö 99-prosenttisesti oli hyvin tyytyväinen että vihdoinkin on Suomessa on joku, joka tukee Solidaarisuutta ihan näkyvästi, julkisesti, niinhän sen voi plakaatista lukea. Että tällä meidän työllä oli paljon suurempi henkinen merkitys Suomessa kuin Puolassa. Näin on rehellisesti sanottava. Se tuki, mitä me osattiin Puolalle antaa, oli hyvin vähäistä, mutta se tuki mikä annettiin Suomen sielulle, kadun kansan sielulle, oli paljon suurempi."
Markku Jääskeläinen:
"Jotenkin Suomen ja Puolan suhteet olivat silloin, olivat olleet ja ovat ehkä vieläkin, turhan etäiset. Olisimme ehkä voineet tehdä jonkin verran enemmän, mutta..."
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta Solidaarisuus -liikkeen kunnian päivistä. Nuo vuosien -80-81 kiihkeät ajat kiinnostavat edelleen nuoria puolalaisia. Vallankumouksen tekijöistä monet ovat nykyisin osa Puolan yhteiskunnan kermaa. Etenkin Lech Walesa, joka nousi aina presidentiksi asti.
Osa heistä elää edelleen köyhyydessä.
Osa harmittelee sitä, että Solidaarisuus-liikkeestä tuli osa poliittista valtakoneistoa, kun sen toiminta jälleen vapautettiin vuonna -89.
Joanna Duda-Gwiazda:
"Tämä on ollut aika surullinen haastattelu. Solidaarisuus on petetty, ihmisten toiveet ovat sammuneet. Luulen kuitenkin, että Solidaarisuus onnistui osoittamaan tien yhteiskunnan etujen ajamiseen siten, että ketään ei kohdeltaisi väärin ja että me kaikki pääsisimme eteenpäin ilman, että ihmiset polkisivat toisiaan jalkoihinsa. Se olisi ollut tie, joka olisi muuttanut maailmaa koko yhteiskunnan hyvää kunnioittaen."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.