ihana map-kirkko

Voi että , olen seuraillut näitä keskusteluja ja en voi muuta kuin ihmetellä sitä kärsivällisyyttä ja rakkautta jolla map-kirkon ihmiset täällä vastaavat vaikka minkälaisiin syytöksiin ja ivaileviin aoituksiin.esim. lähetystyökäskyyn Tsetseniaan, huhhuh. aika törkeätä !!
Ja voi Joseph Smith parkaa, kyllä kaikki alapääjutut on hänen kohdallaan mainittu näillä sivuilla vaikka kuinka moneen kertaan. Ja kuitenkin hän on Map-kirkon ensimmäinen profeetta joka eli aikana joka on niin erilainen kuin omamme.Kirkko oli ymmärtäkseni aikamoisessa ahdingossa ja epätoivoiset ihmiset sinetöivät tyttäriään profeettaan ennen lähtöään kalliovuorten yli turvaan täysin tietoisina siitä kuinka vaarallinen matkasta tulisi ja kuinka monet tulisivat kuolemaan tuolla reissulla.
Ei ne luettelot muka Josephin monista nuorista "vaimoista" olleet sellaisia että hän niitten kanssa elänyt olisi, vaan yksinkertaisesti ne olivat epätoivoisten ymmärtämättömien ja hätääntyneitten senaikaisten ja tietojen varassa olleiden ihmisten tekemiä "paperiavioliittoja" sinetöintejä , joista monet tehtiin vastoin kirkon ohjeitakin jo kuolleeseen profeettaan.
hätävarjelua.
tämän päivän maailman moraali on niin huono, tuskin voidaan edes puhua moraalista maailmassa, että minusta olisi parempi keskittyä nostamaan sitä,josta varmasti tiedämme ja johon voimme omalla panoksellamme vaikuttaa. Se on rakentavaa ja vain sillä saattaa olla todellista merkitystä.
Ei tällä iva-pilkka-haukuntalinjalla, mitä täällä niin paljon saadaan lukea.
16642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä näyttöä on siitä, ettei noissa "avioliitoissa" harjoitettu seksiä?

Äänestä
  • ja varmaan itsekin ymmärrät, ettei kuolleen kanssa voi harjoittaa seksiä.
    Oli paljon sellaisia nuoria tyttöjä jotka vain "liitettiin" profeettaan hänen kuolemansa jälkeenkin- kirkko oli nuori, johtaja oli tapettu, oli vainoa, epäselvyksiä asioista, tehtin paljon sellaista mikä ei ollut oikein opillisesti.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    ja varmaan itsekin ymmärrät, ettei kuolleen kanssa voi harjoittaa seksiä.

    ...kertonut uudessa alotuksessaan, ettei temppelissä solmita mitään liittoja elävien ja kuolleiden välillä....?

    Kirkossa siloitellaan kaikki rosot.

    Tämä Smithin naisasia on juuri sellaista vääristelyä, jota Jeesuksen ikioman kirkon ei sopisi harjoittaa.

    Tuo aloittajakin on pyrkinyt esittämään "kirkon ystävää" vaikka on ilmiselvästi itse jäsen.

    Se on "valehtelua Herran asian tähden".

    Omituinen Jeesuksen kirkko, jossa valehtelua suositaan, jos se edistää kirkon asiaa.

    Omituista, että totuutta joutuu etsimään kirkon "vastustajien" kirjoituksista, kun kirkko ei sitä itse tarjoa.

    Joseph Smith oli jo eläessään "naimisissa" siinä neljänkymmenen naisen kanssa. Useat hyvin paljon nuorempia kuin hän itse, ainakin 11 oikeasti naimisissa jonkun muun miehen kanssa jo ennen liittoa Smithiin. Nämä liitot ikään kuin unohtuvat opetuksesta, ja siirrytään helppeästi Smithin kuoleman jälkeisiin sinetöinteihin. Onhan se mukavaa.

    Sitten vielä monet jäsenet oikein kehuvat, etteivät heitä tosiasiat hetkauta, uskovat Smithiin joka tapauksessa.

    Että sellainen Jeesuksen kirkko.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ...kertonut uudessa alotuksessaan, ettei temppelissä solmita mitään liittoja elävien ja kuolleiden välillä....?

    että silloin kirkon ns. alkuaikoina tehtiin asioita jotka olivat opillisesti vääriä.Lue tarkemmin , siitähän just siinä puhui ja perusteli.

    Äänestä

  • ja väärin kirjoitti:

    Kirkossa siloitellaan kaikki rosot.

    Tämä Smithin naisasia on juuri sellaista vääristelyä, jota Jeesuksen ikioman kirkon ei sopisi harjoittaa.

    Tuo aloittajakin on pyrkinyt esittämään "kirkon ystävää" vaikka on ilmiselvästi itse jäsen.

    Se on "valehtelua Herran asian tähden".

    Omituinen Jeesuksen kirkko, jossa valehtelua suositaan, jos se edistää kirkon asiaa.

    Omituista, että totuutta joutuu etsimään kirkon "vastustajien" kirjoituksista, kun kirkko ei sitä itse tarjoa.

    Joseph Smith oli jo eläessään "naimisissa" siinä neljänkymmenen naisen kanssa. Useat hyvin paljon nuorempia kuin hän itse, ainakin 11 oikeasti naimisissa jonkun muun miehen kanssa jo ennen liittoa Smithiin. Nämä liitot ikään kuin unohtuvat opetuksesta, ja siirrytään helppeästi Smithin kuoleman jälkeisiin sinetöinteihin. Onhan se mukavaa.

    Sitten vielä monet jäsenet oikein kehuvat, etteivät heitä tosiasiat hetkauta, uskovat Smithiin joka tapauksessa.

    Että sellainen Jeesuksen kirkko.

    kun et muhun pysty, niin alat hutkimaan taas.Ihan hyvä aloitus kuitenkin nimimerkiltä ja hyvä yritys saada asiallista keskustelua aiheesta. Tuntuu turhalta kylläkin täällä sivustolla, niinkuin on moni muukin jo aiemmin todennut.

    Äänestä

  • Emman kanssa oli liuta lapsia ...en muista kuinka monta tarkalleen, mutta eiköhän ollut 10 kunta, joista vain nelisen kappaletta säilyi hengissä. Yhden he ainakin menettivät KIITOS kirkon vastustajien.

    No MISSÄ ovat Josephin muut lapset näiden muiden naisten kanssa... vai olivatko he kaikki 2-30 täysin hedelmättömiä??

    Nyt on jopa todistettu geenien avulla, että Josephilla EI todellakaan ollut mitään tekemistä sen yhden johtavan veljen lapsen kanssa, joka syntyi isän ollessa lähetyskentällä. Tätä on kaikkina aikoina kovasti vastustajat väittäneet, mutta kiitos geenitutkimuksen EI tuossa ollut perää....

    Kuinkahan moni muukin vastustajan väitös on yhtä tuulesta temmattu kuin tuokin oli! Totena sitä vaan aina toitotettiin!!

    Vaikka tuo nainen sinetöitiinkin Temppelissä Josephiin EI se tarkoittanut muuta, kuin kuten tässä keskustelussa aiemmin on sanottu, että varmistettiin hänelle hyvä paikka kuoleman jälkeen.

    Luulen kyllä, että tuo käytäntö oli hieman väärinymmärryksen syytä, mutta kaikki asetetaan paikalleen aikanaan. Olihan sinetöinti aivan outo asia näille ihmisille ja he halusivat tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla suojatakseen rakastamansa henkilöt, ei ole ihme jos he hieman innostuivat liikaa eivätkä aivan vielä ymmärtäneet asioiden oikeata laitaa.

    Kuten veli Kimball rukoilemallarukoili että heidän tyttärensä sinetöitäisiin Joseph Smithiin. Tytär oli viikkoa vaille 14 sinetöinnin tapahtuessa eikäkoskaan asunut Joseph Smithin luona vaan kotonaan kunnes he lähtivät itään. Kuinka monta vastaavaatapausta on listoilla en tiedä, mutta tiedän että lapsia ei Josephilla ollut kuin Emman kanssa.

    Äänestä

  • ja väärin kirjoitti:

    Kirkossa siloitellaan kaikki rosot.

    Tämä Smithin naisasia on juuri sellaista vääristelyä, jota Jeesuksen ikioman kirkon ei sopisi harjoittaa.

    Tuo aloittajakin on pyrkinyt esittämään "kirkon ystävää" vaikka on ilmiselvästi itse jäsen.

    Se on "valehtelua Herran asian tähden".

    Omituinen Jeesuksen kirkko, jossa valehtelua suositaan, jos se edistää kirkon asiaa.

    Omituista, että totuutta joutuu etsimään kirkon "vastustajien" kirjoituksista, kun kirkko ei sitä itse tarjoa.

    Joseph Smith oli jo eläessään "naimisissa" siinä neljänkymmenen naisen kanssa. Useat hyvin paljon nuorempia kuin hän itse, ainakin 11 oikeasti naimisissa jonkun muun miehen kanssa jo ennen liittoa Smithiin. Nämä liitot ikään kuin unohtuvat opetuksesta, ja siirrytään helppeästi Smithin kuoleman jälkeisiin sinetöinteihin. Onhan se mukavaa.

    Sitten vielä monet jäsenet oikein kehuvat, etteivät heitä tosiasiat hetkauta, uskovat Smithiin joka tapauksessa.

    Että sellainen Jeesuksen kirkko.

    korvienväliin uppoa taitas olla aika siivota ja heittää roskia riskakoppaan.

    Äänestä

  • Joseph Smithiä kohtaan koskivat mm. henkivaimojen pitämistä eikä fyysisesti toteutettuja avioliittoja. Niitä on tuskin ollutkaan.

    Äänestä

  • sekin sanoo jotain kun kirjoitti:

    Emman kanssa oli liuta lapsia ...en muista kuinka monta tarkalleen, mutta eiköhän ollut 10 kunta, joista vain nelisen kappaletta säilyi hengissä. Yhden he ainakin menettivät KIITOS kirkon vastustajien.

    No MISSÄ ovat Josephin muut lapset näiden muiden naisten kanssa... vai olivatko he kaikki 2-30 täysin hedelmättömiä??

    Nyt on jopa todistettu geenien avulla, että Josephilla EI todellakaan ollut mitään tekemistä sen yhden johtavan veljen lapsen kanssa, joka syntyi isän ollessa lähetyskentällä. Tätä on kaikkina aikoina kovasti vastustajat väittäneet, mutta kiitos geenitutkimuksen EI tuossa ollut perää....

    Kuinkahan moni muukin vastustajan väitös on yhtä tuulesta temmattu kuin tuokin oli! Totena sitä vaan aina toitotettiin!!

    Vaikka tuo nainen sinetöitiinkin Temppelissä Josephiin EI se tarkoittanut muuta, kuin kuten tässä keskustelussa aiemmin on sanottu, että varmistettiin hänelle hyvä paikka kuoleman jälkeen.

    Luulen kyllä, että tuo käytäntö oli hieman väärinymmärryksen syytä, mutta kaikki asetetaan paikalleen aikanaan. Olihan sinetöinti aivan outo asia näille ihmisille ja he halusivat tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla suojatakseen rakastamansa henkilöt, ei ole ihme jos he hieman innostuivat liikaa eivätkä aivan vielä ymmärtäneet asioiden oikeata laitaa.

    Kuten veli Kimball rukoilemallarukoili että heidän tyttärensä sinetöitäisiin Joseph Smithiin. Tytär oli viikkoa vaille 14 sinetöinnin tapahtuessa eikäkoskaan asunut Joseph Smithin luona vaan kotonaan kunnes he lähtivät itään. Kuinka monta vastaavaatapausta on listoilla en tiedä, mutta tiedän että lapsia ei Josephilla ollut kuin Emman kanssa.

    Te näytätte nyt käyttävän kovasti energiaa yrittääksenne osoittaa, että Smith ei harrastanut seksiä jalkavaimojensa kanssa. Voi vain kysyä, miksi ihmeessä? Miksi te haluatte uskoa, ettei seksisuhdetta ollut? Pyrkimyksenne paljastaa, että itsekin tiedätte sisimmässänne kuinka väärin Smith teki tehtaillessaan "ilmoituksen" sumuttaakseen vaimoaan hyväksymään aviorikoksensa.
    Entistä oudompaan valoon todistelunne joutuu kun sitä verrataan Tapanin toistuvasti esittämään moniavioisuuden oikeutukseen. Hänhän aina jaksaa kirjoittaa, kuinka Jumala sallii moniavioisuuden LISÄTÄKSEEN VÄESTÖNKASVUA. Ja sitten osalle teistä on tärkeää todistaa, ettei mitään seksiä ollutkaan - silloinhan Smith selvästi rikkoi Jumalaa vastaan, jos hän ei sekstaillutkaan vaimojensa kanssa.
    Miten siis on:
    - Tuliko käsky moniavioisuuteen Jumalalta?
    - Harrastiko Smith seksiä jalkavaimojensa kanssa vai ei
    - Miksi Jumala antoi moniavioisuuskäskyn Smithille, jos hän kaikkivaltiaana tiesi, ettei liitoista synny lapsia?
    - Rikkoiko Smith Jumalaa vastaan kun ei hoitanut lisääntymisvelvoitettaan?

    Äänestä

  • Pukkeli kirjoitti:

    on vielä tärkeämpää kuin jälkeläisten saaminen. Joseph Smith sai sitä koskevan ilmoituksen rukoiltuaan tietoa, miksi VT:n patriarkat olivat vanhurskaita monivaimoisuudesta huolimatta. Tuossa imoituksessa ei puhuta mitään maallisista jälkeläisistä. Sen sijaan Mormonin kirjassa MK Jaak. 2:30 mainitsee jälkeläisten saamisen.

    Äänestä

Onneksi tällaisia vastustajia ei ole kovinkaan monta maailmassa, vaan useimmat ovat erittäin ystävällisiä. Istuin tässä muutama viiko sitten eräässä kokouksessa jossa aivan odottamatta kertoi puhuja mormoneistaja kehui heitä hyviksi ihmisiksi. Tuntui tosi hyvältä kuulla jotain positiivista EI jäsenen puheessa kirkostamme.

On se hyvä, että useimmat ajattelevat omilla aivoillaan.

Äänestä
  • Kaikkea sitä kuulee.

    Äänestä

  • joopa. kirjoitti:

    Kaikkea sitä kuulee.

    niinpä niin,
    saataisit itsekin hämmästyä jos ottaisit asiasta selvää etkä olisi kaikenlaisten huuhaatten vietävissä ja uskoisi kaikkea mitä puhutaan muka historian valossa..

    Äänestä

  • joka sana kirjoitti:

    niinpä niin,
    saataisit itsekin hämmästyä jos ottaisit asiasta selvää etkä olisi kaikenlaisten huuhaatten vietävissä ja uskoisi kaikkea mitä puhutaan muka historian valossa..

    Huuhaatapa hyvinkin siellä juuri opetettiin "historian valossa". Pimeää se oli.

    Äänestä

Kyllähän täällä kaikenlaista kirjoitellaan. Asiallisuutta minäkin välillä kaipaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ystävä kirjoitti:

Voi että , olen seuraillut näitä keskusteluja ja en voi muuta kuin ihmetellä sitä kärsivällisyyttä ja rakkautta jolla map-kirkon ihmiset täällä vastaavat vaikka minkälaisiin syytöksiin ja ivaileviin aoituksiin.esim. lähetystyökäskyyn Tsetseniaan, huhhuh. aika törkeätä !!
Ja voi Joseph Smith parkaa, kyllä kaikki alapääjutut on hänen kohdallaan mainittu näillä sivuilla vaikka kuinka moneen kertaan. Ja kuitenkin hän on Map-kirkon ensimmäinen profeetta joka eli aikana joka on niin erilainen kuin omamme.Kirkko oli ymmärtäkseni aikamoisessa ahdingossa ja epätoivoiset ihmiset sinetöivät tyttäriään profeettaan ennen lähtöään kalliovuorten yli turvaan täysin tietoisina siitä kuinka vaarallinen matkasta tulisi ja kuinka monet tulisivat kuolemaan tuolla reissulla.
Ei ne luettelot muka Josephin monista nuorista "vaimoista" olleet sellaisia että hän niitten kanssa elänyt olisi, vaan yksinkertaisesti ne olivat epätoivoisten ymmärtämättömien ja hätääntyneitten senaikaisten ja tietojen varassa olleiden ihmisten tekemiä "paperiavioliittoja" sinetöintejä , joista monet tehtiin vastoin kirkon ohjeitakin jo kuolleeseen profeettaan.
hätävarjelua.
tämän päivän maailman moraali on niin huono, tuskin voidaan edes puhua moraalista maailmassa, että minusta olisi parempi keskittyä nostamaan sitä,josta varmasti tiedämme ja johon voimme omalla panoksellamme vaikuttaa. Se on rakentavaa ja vain sillä saattaa olla todellista merkitystä.
Ei tällä iva-pilkka-haukuntalinjalla, mitä täällä niin paljon saadaan lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu