Talo sijaitsi peltoaukean reunalla kaukana lähimmästä naapurista. Sopivalla tuulella pystyi juuri ja juuri kuulemaan naapurin koiran haukunnan. Tiilikate oli osin sammaloitunut ja punainen rimalaudoitus kosteuden ansiosta alareunasta halkeillut. Talossa oli lasiveranta, alkeellinen keittiö, matalakattoinen tupa sekä pieni wc suihkunurkkineen. Keittiöön pääsi myös sivuovesta, mutta sitä ovea ei koskaan käytetty. Nainen oli kalustanut huoneet pelkistetysti. Välttämättömimmät huonekalut oli aseteltu tarkasti paikoilleen. Sängyn nainen oli laittanut tuvan nurkkaan, jossa sijaitsi myös tietokone. Valkoinen paperisermi erotti sängyn, tietokonepöydän ja tuolin muusta tilasta.
Tietokone oli aina päällä. Paperisermin sisäpuoli edusti naiselle paikkaa, jossa muun maailman lait eivät päteneet. Sermin ulkopuolisessa maailmassa vallitsi entropia, järjestys väistämättä pyrki muuttumaan epäjärjestykseksi. Jos huoneen antaa vain olla, niin ajan mittaa kaikki hajoaa, sekoittuu ja epäjärjestys ottaa vallan. Sermin sisäpuoli sen sijaan edusti virtuaalin jatketta. Virtuaalin, jossa kaikki perustui logiikkaan, ykkösiin ja nolliin. Maailmaa, jossa kaikki oli kliinistä ja matemaattisesti täsmällistä.
Nainen istui kädet sylissään, hän oli hengästynyt ja levoton. Nainen tuijotti herkeämättä näytönsäästäjää. Viivat ja kuviot kimpoilivat näytön reunoista. Kuvioiden looginen liike rauhoitti naista ja laimensi kaaoksen aikaan saamaa piinaa. Naisen hento käsi puristi mattoveistä, jolla hän oli juuri leikannut ainoan mattonsa hapsut irti. Tunne teon pakollisuudesta oli kasvanut kasvamistaan, kunnes hän ei enää kyennyt sietämään sikin sokin olevia lankoja villamatossa. Matto oli täsmälleen huoneen keskellä ja sen mitat noudattivat huoneen mittasuhteita. Kahdeksan naulaa, neljä nurkissa ja neljä kunkin sivun keskipisteessä, pitivät maton tarkasti paikoillaan. Hengitys alkoi tasaantua ja ote mattoveitsestä hellitti. Sormia pisteli, kun veri alkoi kiertää vapaammin. Nainen laski veitsen pöydälle ja siveli hetken päätään, jonka oli ajellut paljaaksi samasta syystä kuin miksi äsken oli leikannut maton hapsutkin. Hän naputteli itsensä nettiin. Kaikki oli taas hyvin, tai ainakin paremmin kuin tunti sitten.
Aamulla nainen heräsi ahdistuneena. Tänään oli kuukauden ensimmäinen tiistai. Päivä, jolloin hän tekisi kuukausittaisen elintarvikkeiden hankintamatkansa. Kuukausi toisensa jälkeen oli yhä vaikeampaa ajaa kauppaan keskelle kaoottista maailmaa ja tehdä nuo pakolliset ostokset. Nainen nousi vuoteesta, siirsi varovasti sermiä sivuun lattiaan syntynyttä hankaumaa seuraten ja käveli kohti tuvan toisella puolella olevaan wc:tä. Hän vilkaisi oikealle keittiöön ja jähmettyi. Kuvottava tunne iski rajuna, lihakset tuntuivat kramppaavan ja mielen täytti pakokauhu. Nainen sulki silmänsä ja käveli hitaasti taaksepäin. Käsi hapuili seinää ja hikinen kämmen jätti jäljen paperitapettiin. Nainen istuutui sermin taakse vuoteelleen ja haukkoi henkeään. Keittiön lattialla makasi kuollut hiiri.
Nainen puki ylleen kaikki vaatteet, joita sermin sisäpuolelta löytyi. Hän kiristi hupparin hupun tiukaksi, puristi vasemman hihan pään myttyyn nyrkkinsä sisään, jotta ihoa ei näkyisi ja sulloi lahkeet villasukkiin. Oikea käsi puristi rikkalapiota, kun nainen asteli keittiöön kattoa tuijottaen. Hän arvioi olevansa osapuilleen oikealla kohdalla, kyykistyi ja työnsi rikkalapiolla lattiaa pitkin. Ohi. Hänen oli pakko vilkaista sivusilmällään hiirtä, jotta saisi hiiren lapioon. Kuva pienistä etuhamapista ja lasittuneesta katseesta porautui syvälle verkkokalvoon ja sai hänet voimaan pahoin. Hän nosti lapiota, tunsi painon sen päällä ja harppoi ulos. Nainen pudotti kakoen lapion ja rynnisti takaisin sisään, kun ylivoimainen pakokauhu iski. Hän riuhtoi kaikki vaatteensa yltään välittämättä, vaikka ne jäivät sekavaksi mytyksi lattialle. Suihkun vesi oli ensin jääkylmää, mutta nainen ei siitä välittänyt. Hän pursotti itsensä saippualla, otti juuriharjan ja alkoi hangata hysteerisenä kehoaan. Iho alkoi punottaa, paikoitellen repeytyi vereslihalle ja virtaava vesi kirveli. Hän asensi harjan itse tekemäänsä telineeseen ja painoi voimalla selkäänsä kovia sukia vasten. Nainen hankasi ja hankasi, kunnes jokainen neliösentti kaulasta alaspäin helotti punaisena. Sieltä täältä valui ohuita verinoroja, jotka värjäsivät suihkukaapin valkoisen lattian vaaleanpunaiseksi.
Alaston nainen makasi henkeään haukkoen vuoteella. Lakana hänen allaan oli täynnä pieniä punaisia pisaroita. Kehoa kihelmöi ja poltti, mutta se tuntui vain taivaalliselta, vapauttavalta, puhtaalta. Hiljalleen kipu alkoi hiipua ja muuttui tasaiseksi sykkeeksi. Kuin avantouinnin ensi polttojen jälkeen kun tunto palaa ihoon veren kohistessa pintasuonissa. Nainen nousi istumaan, veti osittain selkäänsä tarttuneen lakanan irti ja pukeutui tarkasti tietyn kaavan mukaisesti koko ajan näyttöä tuijottaen. Hän käveli ulko-ovelle, puki takkinsa, mutta se ei laskostunut oikein vaan jäi poimulle. Nainen palasi sermin taakse ja käveli uudelleen ulko-ovelle. Tällä kertaa takki laskeutui täsmälleen kuten pitikin.
Nainen otti digikameran takin oikeasta taskusta ja käveli keittiöön. Hän kyykistyi ja otti kuvan liedestä, siirtyi sitten tupaan ja nappasi toisen kuvan. Hän avasi WC:n oven, painoi laukaisnta ja palasi lopuksi taas keittiön ovelle ottaen kuvan koko huoneesta. Nainen pudotti kameran taskuunsa ja asteli autolleen. Tieto siitä, että hän olisi pian kilometrien päässä sermien rajaamasta suojastaan, tuntui miltei sietämättömältä, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Hän ajoi toista kilometriä ja saapui valtatielle. Auto kääntyi asfaltoidulle tielle, pysähtyi linja-autopysäkille ja kaivoi kameran taskustaan. Nainen katsoi kuvia. Liesi ei ollut päällä, hienoa. Tuvan valot olit sammutettu, näyttö vain kajasti kuvan reunassa lohduttavaa valoaan. WC:n valot eivät olleet päällä ja tavarat olivat oikeilla paikoillaan. Keittiön yleiskuva todisti, että sieltäkin valot oli sammutettu. Varmistuttuaan, että kaikki oli kuten pitikin, nainen laittoi tyytyväisenä kameran takaisin taskuunsa ja tunsi olonsa hivenen helpottuneemmaksi.
Tunne kihosi hitaasti. Jokin epämääräinen aavistus siitä, että kaikki ei ollut kuten piti. Jo heikkonakin tuo kalpea aavistus alkoi ahdistaa hengitystä ja tuntui halvaannuttavan lihaksiston. Sydämen lyönnit kuuluivat selvästi ja epätoivo kuristi. Nainen pakotti kätensä takasin taskuun ja kaivoi kameran esiin. Hän katsoi keittiön kuvaa. Ei mitään erikoista. Nainen klikkaili kuvia taaksepäin. Tupa, WC, liesi, kaikki näytti olevan kunnossa. Tunne ei kuitenkaan hellittänyt, joten hän suurensi lähikuvaa liedestä. Lieden lasipinnasta näkyi heijastus. Keittiön sivuovi, se oli raollaan. Nainen klikkasi muutaman kuvan eteenpäin paniikin kasvaessa. Hän katsoi yleiskuvaa keittiöstä. Kamera putosi hänen käsistään ja nainen vapisi kauttaaltaan. Keittiön sivuovi oli kiinni.
Nainen pysäköi auton talonsa eteen. Hän avasi oven ja kuunteli. Ei mitään erityistä, vain vaimea kohina, kun tuuli heilutteli suurten kuusien oksia. Ulko-ovi narahti ja verannan irtonainen ikkuna päästi pienen helähdyksen naisen astuessa sisään. Hänen teki mieli sanoa jotain, kuten ”huhuu” tai ”onko täällä ketään”, mutta sanat eivät tulleet ja toisaalta sellaisten huutelussa ei tuntunut olevaan mitään järkeä. Ohueksi hangattu iho korosti sydämen iskut ja nainen taisteli pakokauhua vastaan astuessaan tupaan. Nainen ei edes muistanut, ettei ollut ripustanut ulkotakkiaan sille kuuluvalle paikalle. Hän seisoi täysin liikkumatta huoneen keskellä uskaltamatta juuri sivuilleen katosa. Hän tuijotti sermin läpi kajastavaa lohdullista näytön valoa ja koitti vakuuttaa itselleen kaiken olevan hyvin. Silmät valuivat kyyneliä ja hän puri alahuulensa puhki, jottei olisi revennyt kappaleiksi sietämättömän tunteen velloessa sisällään.
WC:ssä kolahti, aivan selvästi. Nainen kiljaisi ja ryntäsi serminsä taakse. Hysteerinen itku tulvi ulos ja hämärsi näkökentän. Hän hakkasi näppäimistöä alahuuli verta valuen ja klikkasi itseään chattiin. Huone oli täynnä. Sermin kalpean paperin takaa kuului askelia, jotka lähestyivät. Nainen hakkasi näppäimistöä ja tällä kertaa pääsikin sisään. Askeleet pysähtyivät ja nyt nainen oli näkevinään selvästi hahmon sermin paperin läpi. Hän iski Caps Lockin päälle ja vapisevat kädet tapailivat kirjaimia. Sana..toinen.. Keho nytkähteli ja huudon ja itkun sekasotku kaikui miltei tyhjässä tuvassa. Nainen tunsi kuinka häneen tartuttiin, kuinka jotain iskeytyi voimalla oikeaan ohimoon ja kaatoi hänet lattiaan. Kaatuessaan nainen ehti lyödä vielä kämmenensä Enter-painikkeelle, kunnes pään ohut kallo tapasi vanhan kaakeliuunin betonisen perustuksen. Chatissa ihmiset katsoivat oudon nimimerkin vähintäänkin yhtä outoa kommenttia.
APUA TTÄÄLLÄ ON JOKUKLHJ'ÅÖ
Hiljalleen teksti siirtyi näytön alareunasta kadoten pian iloisten tervehdysten nostamana näytöltä.
Tietokone oli aina päällä. Paperisermin sisäpuoli edusti naiselle paikkaa, jossa muun maailman lait eivät päteneet. Sermin ulkopuolisessa maailmassa vallitsi entropia, järjestys väistämättä pyrki muuttumaan epäjärjestykseksi. Jos huoneen antaa vain olla, niin ajan mittaa kaikki hajoaa, sekoittuu ja epäjärjestys ottaa vallan. Sermin sisäpuoli sen sijaan edusti virtuaalin jatketta. Virtuaalin, jossa kaikki perustui logiikkaan, ykkösiin ja nolliin. Maailmaa, jossa kaikki oli kliinistä ja matemaattisesti täsmällistä.
Nainen istui kädet sylissään, hän oli hengästynyt ja levoton. Nainen tuijotti herkeämättä näytönsäästäjää. Viivat ja kuviot kimpoilivat näytön reunoista. Kuvioiden looginen liike rauhoitti naista ja laimensi kaaoksen aikaan saamaa piinaa. Naisen hento käsi puristi mattoveistä, jolla hän oli juuri leikannut ainoan mattonsa hapsut irti. Tunne teon pakollisuudesta oli kasvanut kasvamistaan, kunnes hän ei enää kyennyt sietämään sikin sokin olevia lankoja villamatossa. Matto oli täsmälleen huoneen keskellä ja sen mitat noudattivat huoneen mittasuhteita. Kahdeksan naulaa, neljä nurkissa ja neljä kunkin sivun keskipisteessä, pitivät maton tarkasti paikoillaan. Hengitys alkoi tasaantua ja ote mattoveitsestä hellitti. Sormia pisteli, kun veri alkoi kiertää vapaammin. Nainen laski veitsen pöydälle ja siveli hetken päätään, jonka oli ajellut paljaaksi samasta syystä kuin miksi äsken oli leikannut maton hapsutkin. Hän naputteli itsensä nettiin. Kaikki oli taas hyvin, tai ainakin paremmin kuin tunti sitten.
Aamulla nainen heräsi ahdistuneena. Tänään oli kuukauden ensimmäinen tiistai. Päivä, jolloin hän tekisi kuukausittaisen elintarvikkeiden hankintamatkansa. Kuukausi toisensa jälkeen oli yhä vaikeampaa ajaa kauppaan keskelle kaoottista maailmaa ja tehdä nuo pakolliset ostokset. Nainen nousi vuoteesta, siirsi varovasti sermiä sivuun lattiaan syntynyttä hankaumaa seuraten ja käveli kohti tuvan toisella puolella olevaan wc:tä. Hän vilkaisi oikealle keittiöön ja jähmettyi. Kuvottava tunne iski rajuna, lihakset tuntuivat kramppaavan ja mielen täytti pakokauhu. Nainen sulki silmänsä ja käveli hitaasti taaksepäin. Käsi hapuili seinää ja hikinen kämmen jätti jäljen paperitapettiin. Nainen istuutui sermin taakse vuoteelleen ja haukkoi henkeään. Keittiön lattialla makasi kuollut hiiri.
Nainen puki ylleen kaikki vaatteet, joita sermin sisäpuolelta löytyi. Hän kiristi hupparin hupun tiukaksi, puristi vasemman hihan pään myttyyn nyrkkinsä sisään, jotta ihoa ei näkyisi ja sulloi lahkeet villasukkiin. Oikea käsi puristi rikkalapiota, kun nainen asteli keittiöön kattoa tuijottaen. Hän arvioi olevansa osapuilleen oikealla kohdalla, kyykistyi ja työnsi rikkalapiolla lattiaa pitkin. Ohi. Hänen oli pakko vilkaista sivusilmällään hiirtä, jotta saisi hiiren lapioon. Kuva pienistä etuhamapista ja lasittuneesta katseesta porautui syvälle verkkokalvoon ja sai hänet voimaan pahoin. Hän nosti lapiota, tunsi painon sen päällä ja harppoi ulos. Nainen pudotti kakoen lapion ja rynnisti takaisin sisään, kun ylivoimainen pakokauhu iski. Hän riuhtoi kaikki vaatteensa yltään välittämättä, vaikka ne jäivät sekavaksi mytyksi lattialle. Suihkun vesi oli ensin jääkylmää, mutta nainen ei siitä välittänyt. Hän pursotti itsensä saippualla, otti juuriharjan ja alkoi hangata hysteerisenä kehoaan. Iho alkoi punottaa, paikoitellen repeytyi vereslihalle ja virtaava vesi kirveli. Hän asensi harjan itse tekemäänsä telineeseen ja painoi voimalla selkäänsä kovia sukia vasten. Nainen hankasi ja hankasi, kunnes jokainen neliösentti kaulasta alaspäin helotti punaisena. Sieltä täältä valui ohuita verinoroja, jotka värjäsivät suihkukaapin valkoisen lattian vaaleanpunaiseksi.
Alaston nainen makasi henkeään haukkoen vuoteella. Lakana hänen allaan oli täynnä pieniä punaisia pisaroita. Kehoa kihelmöi ja poltti, mutta se tuntui vain taivaalliselta, vapauttavalta, puhtaalta. Hiljalleen kipu alkoi hiipua ja muuttui tasaiseksi sykkeeksi. Kuin avantouinnin ensi polttojen jälkeen kun tunto palaa ihoon veren kohistessa pintasuonissa. Nainen nousi istumaan, veti osittain selkäänsä tarttuneen lakanan irti ja pukeutui tarkasti tietyn kaavan mukaisesti koko ajan näyttöä tuijottaen. Hän käveli ulko-ovelle, puki takkinsa, mutta se ei laskostunut oikein vaan jäi poimulle. Nainen palasi sermin taakse ja käveli uudelleen ulko-ovelle. Tällä kertaa takki laskeutui täsmälleen kuten pitikin.
Nainen otti digikameran takin oikeasta taskusta ja käveli keittiöön. Hän kyykistyi ja otti kuvan liedestä, siirtyi sitten tupaan ja nappasi toisen kuvan. Hän avasi WC:n oven, painoi laukaisnta ja palasi lopuksi taas keittiön ovelle ottaen kuvan koko huoneesta. Nainen pudotti kameran taskuunsa ja asteli autolleen. Tieto siitä, että hän olisi pian kilometrien päässä sermien rajaamasta suojastaan, tuntui miltei sietämättömältä, mutta vaihtoehtoa ei ollut. Hän ajoi toista kilometriä ja saapui valtatielle. Auto kääntyi asfaltoidulle tielle, pysähtyi linja-autopysäkille ja kaivoi kameran taskustaan. Nainen katsoi kuvia. Liesi ei ollut päällä, hienoa. Tuvan valot olit sammutettu, näyttö vain kajasti kuvan reunassa lohduttavaa valoaan. WC:n valot eivät olleet päällä ja tavarat olivat oikeilla paikoillaan. Keittiön yleiskuva todisti, että sieltäkin valot oli sammutettu. Varmistuttuaan, että kaikki oli kuten pitikin, nainen laittoi tyytyväisenä kameran takaisin taskuunsa ja tunsi olonsa hivenen helpottuneemmaksi.
Tunne kihosi hitaasti. Jokin epämääräinen aavistus siitä, että kaikki ei ollut kuten piti. Jo heikkonakin tuo kalpea aavistus alkoi ahdistaa hengitystä ja tuntui halvaannuttavan lihaksiston. Sydämen lyönnit kuuluivat selvästi ja epätoivo kuristi. Nainen pakotti kätensä takasin taskuun ja kaivoi kameran esiin. Hän katsoi keittiön kuvaa. Ei mitään erikoista. Nainen klikkaili kuvia taaksepäin. Tupa, WC, liesi, kaikki näytti olevan kunnossa. Tunne ei kuitenkaan hellittänyt, joten hän suurensi lähikuvaa liedestä. Lieden lasipinnasta näkyi heijastus. Keittiön sivuovi, se oli raollaan. Nainen klikkasi muutaman kuvan eteenpäin paniikin kasvaessa. Hän katsoi yleiskuvaa keittiöstä. Kamera putosi hänen käsistään ja nainen vapisi kauttaaltaan. Keittiön sivuovi oli kiinni.
Nainen pysäköi auton talonsa eteen. Hän avasi oven ja kuunteli. Ei mitään erityistä, vain vaimea kohina, kun tuuli heilutteli suurten kuusien oksia. Ulko-ovi narahti ja verannan irtonainen ikkuna päästi pienen helähdyksen naisen astuessa sisään. Hänen teki mieli sanoa jotain, kuten ”huhuu” tai ”onko täällä ketään”, mutta sanat eivät tulleet ja toisaalta sellaisten huutelussa ei tuntunut olevaan mitään järkeä. Ohueksi hangattu iho korosti sydämen iskut ja nainen taisteli pakokauhua vastaan astuessaan tupaan. Nainen ei edes muistanut, ettei ollut ripustanut ulkotakkiaan sille kuuluvalle paikalle. Hän seisoi täysin liikkumatta huoneen keskellä uskaltamatta juuri sivuilleen katosa. Hän tuijotti sermin läpi kajastavaa lohdullista näytön valoa ja koitti vakuuttaa itselleen kaiken olevan hyvin. Silmät valuivat kyyneliä ja hän puri alahuulensa puhki, jottei olisi revennyt kappaleiksi sietämättömän tunteen velloessa sisällään.
WC:ssä kolahti, aivan selvästi. Nainen kiljaisi ja ryntäsi serminsä taakse. Hysteerinen itku tulvi ulos ja hämärsi näkökentän. Hän hakkasi näppäimistöä alahuuli verta valuen ja klikkasi itseään chattiin. Huone oli täynnä. Sermin kalpean paperin takaa kuului askelia, jotka lähestyivät. Nainen hakkasi näppäimistöä ja tällä kertaa pääsikin sisään. Askeleet pysähtyivät ja nyt nainen oli näkevinään selvästi hahmon sermin paperin läpi. Hän iski Caps Lockin päälle ja vapisevat kädet tapailivat kirjaimia. Sana..toinen.. Keho nytkähteli ja huudon ja itkun sekasotku kaikui miltei tyhjässä tuvassa. Nainen tunsi kuinka häneen tartuttiin, kuinka jotain iskeytyi voimalla oikeaan ohimoon ja kaatoi hänet lattiaan. Kaatuessaan nainen ehti lyödä vielä kämmenensä Enter-painikkeelle, kunnes pään ohut kallo tapasi vanhan kaakeliuunin betonisen perustuksen. Chatissa ihmiset katsoivat oudon nimimerkin vähintäänkin yhtä outoa kommenttia.
APUA TTÄÄLLÄ ON JOKUKLHJ'ÅÖ
Hiljalleen teksti siirtyi näytön alareunasta kadoten pian iloisten tervehdysten nostamana näytöltä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Siis mikä ihmeen kielihormonaalinen ylituontanto nyt on päässyt irralleen!!!!
Huh,huh.
Komenttia enempi, kun hengitys tasaantuu.
..huh, mulle tuli jotenkin tukahduttava tunne.
Upea kirjotus ja tunnelma..*hakee sanoja*...tuntui kuin kättä ojentamalla olisi voinut koskettaa sermiä, huonekaluja.
Todella vangitseva kirjoitus..kiitos:)
*vilkaisee vaistomaisesti olkansa yli*
Seuraavaksi sinun sitten hankittava japanilainen sermi huoneesi nurkkaan...? Muuten..älä liiku.. nyt kun täältä katson, olkasi takana... jokin hahmo...
=)
laajeten sieppaa nuppineulan tietokoneen vierellä roikkuvasta muistitaulusta.Sydän jyskyttäen kääntyy hyvin hitaasti ja kohtaa kiinteästi tuijottavat vihertävät silmät.Nuppineula putoaa ja hento kilahdus rikkoo painostavan hiljaisuuden...kädet täristen naputtelee tekstiä ja lopulta ilmoille purkautuu hermostunut nauru...kissa vieköön*:D
Juu, joskus olen huonekaluliikkeissä nähnyt.Hinta vaan on aika uskomaton..:)
Nyt jo hengitän hiukan!
Melkein piti käydä katsomassa onko täälläkin joku.
Tätä pitää nyt sulatella.
Sulattelu on tärkeää, hengittämisestä puhumattakaan. =)
kerrontaa.
Uppouduin tarinasi tunnelmaan niin että meinasin kuolla säihkähdyksestä postiluukun kolahdettua. Ilmaisjakeluja eteisen lattialla oli, ei sen kummempaa.
Tuo jossain määrin tuttua! Kun oikeen keskittynyt johonkin, vaikka sitten jännittävään leffaan tms ja kuuluukin paukahdus, niin kyllä se paskahalvaus on hyvinkin lähellä toteutua!
Hyvä tarina, mutta jättää sen verran auki että toimisi mieluummin dekkarin johdantona kuin itsenäisenä novellina. Miksi ihminen joka tappaa itseään asuntoonsa linnoittautumalla tapettaisiin? Miksi hänellä on niin kiire kirjoittautua johonkin nettipaikalle kuin esimerkiksi soittaa ensin poliisille tai tutuille tai suvulle tai lääkärilleen (varmasti sellainenkin on jossakin?) tai edes ryhtyä huutamaan? Kuka tuollaisesta ihmisestä kiinnostuisi niin että lähtisi mitään puhumatta tappamaan? Kyseessähän ei voi olla mikään tavallinen rahat tänne -rosvo.
Kirjoitapa esiin koko dekkari.
miten lukijat voivatkaan eri tavalla tulkita saman tekstin.
Yllätyksellisyys on ykkönen.
Alkaessani naputella ei minulla ollut muuta kuvaa tekstistä kuin se, että halusin kirjoittaa neuroottisesta ihmisestä. Siitä se kirjoittaessa muuttui ja eteni, pimeni, syveni.
Digikamera, ovi raollaan ja ylipäätään ylimääräinen henkilö talossa.. kaikki syntyi kirjoittaessa enkä jäänyt miettimään henkilöille historiaa, motiiveja tahi tulevaisuutta.
Näin jälkikäteen ajatellen.. ehkä chat/netti oli naisen ainoa turva? Juuri se paikka, jonne hän aina pakeni, johon otti yhteyttä kun tuska iski. Ehkä ei edes omistanut puhelinta tai jos omisti, oliko ketään jolle soittaa. Toisaalta, kauan eristäytynyt ja sairas ihminen ei helposti yhteyttä ota ja vaikka sitten todellinen hätä iskee, ei osaakaan toimia.
Noh, nämä nyt yht'äkkiä heitettyjä aatoksia, hiukan kuten stoorikin.=)
Henkilö oli hyvä ja samoin tarina, mutta siihen jäi toisen henkilön kokoinen aukko, joka kaipaa jatkoa. Hänestä tiedetään vain toiminta: piiloutuminen, odotus, aktiivinen lähestyminen ja lyönti. Kaikki viittaa siihen että motiivi oli, mutta hajuakaan siitä mikä se olisi ei löydy. Tarinan sulkee oikeastaan vain motiivin raottaminen: oliko se henkilöstä johtuva kuten nyt näyttäisi vai silti henkilöstä riippumaton. Mikä oli päähenkilön rikos josta kirjoittaja langetti kuolemantuomion?
Tietysti tarinan olisi voinut sulkea monellakin tavalla, ihminen vain sulkeutuu tilaansa ja kuolee kun elintarpeet loppuvat vaikkapa paniikkihäiriön, sähkökatkon tms. johdosta. Tavallinen katuväkivalta olisi voinut olla tappaja, samoin vankikarkuri, mökkirosvo, raiskaaja, toinen hullu tuttu netistä, mikä vain, sattuma tai vahinkokin on jo selitys.
Siinä olisi hyvä aihio laventaa romaaniksi asti.
on ihan hyvä antaa mielikuvituksen nelistää:)
Tarkoitan että onko kaikelle oltava selitys.Pidän itse tarinoista jotka eivät selittele syitä, tekoja ja seurauksia.Tämäntapaisissa tarinoissa vaihtoehtojen määrä on lukematon ja jokainen voi omien tuntemustensa mukaan tehdä päättelyja tai jäädä vain kutkuttavan epätietoisuuden valtaan:)
Mietin tässä pääni soikeaksi mikä tämä tyylilaji mahdollisesti eniten on.
Trilleri, dekkari,....vai psygologinen draama.
Psygologinen jännite,neuroottinen ja ahdistunut ilmapiiri henkii tekstin sisältä karvat pystyyn nostattavana. Nuo hienot oivallukset on kirjattu Agathamaisella tarkuudella ja valokuvauksellisella silmällä. Kamerallahan oli oma roolinsa tässä tekstissä. Tuo naisen neuroosi, vai voisikko sanoa pakkomielle oli johtanut jo matonhapsujen leikkaamiseen ja omat hiuksetkin oli päästä pitänyt puhdistaa. Kaiken olisi pitänyt noudattaa selkeää ja varmaa turvallista järjästystä sisäisen kaaoksen ja pelkojen valtaaman mielen vastapainoksi.
Yksinäisyyden ja epätoivon huuto tuntuu takertuvana, kurkkua kuristavana kaikessa toiminnassa. Elämä on pysähtynyt. Vain tietty samojen asioiden toisto tuo sisällön.
Mutta tarnia on tänäpäivänä totta monelle ihmiselle. Siksi se myös koskettaa. Oman kodin seinät voivat olla ainoa turva muutoin kaottisessa maailmassa. Tässä tarinassa eivät edes nämäkään seinät enää suoneet turvaa.
Tosin minäkin mietin, kenellä oli syytä tunkeutua tämän naisen kotiin.Se kait tässä jännitysnäytelmässä jäikin suurimmaksi arvoitukseksi.
Kielellisesti lahjakasta ja oivaltaen hienosti kirjoitettu joka tapauksessa. Mutta jännite jäi silti jotenkin päälle, vaikka teksti loppuikin Catin ihmisten keveään jutusteluun.
Tämä tarina tuntuisi kaipaavan jatkoa. Se on kuin ote pitemmästä tarinasta.
Surullisintahan onkin se, että vaikka jutussa aika lailla rajua tuo neuroottisuus, niin joillekin se on todellisuutta ja jopa yhtä rajuakin.. jos ei rajumpaakin.
Ensin mietin tuon yhden kappaleen alkua.. kun kirjoitit "Mutta tarnia on tänäpäivänä.." ja oletin, että tarnia on jokin neuroottisuuteen liittyvä termi, kunnes hoksasin sen olevaan vaan painovirhe paholainen..siis tarina. ;)
Tarinalle jatkoa tai sitten aika ennen tapahtumia..? No, en tiedä, ehkä, eli saapi nähdä, jos fiilis sopiva..=)
smile hyytyy, kun lopun yllätys pylläyttää.
Smilen hyytyminen on toisinaan välttämätöntä, jotta smilen uudelleen tullessa se tuntuisi joltain. Vilosohvin oppieepos luku 1 =)
Ihmeellinen tarina.. luin hermostuksissani koko tarinan, en voinut keskeyttää hetkeksikään, vaan täytyi ahmia ja ahmia, loppuun saakka. Tunsin sisälläni saman jännityksen, jonka tarinan nainen ilmeisimmin tunsi.
Olen samanlaista hermostuneisuutta ja jännitystä kokenut itse joskus, ehkä vähän erilaisessa yhteydessä, mutta hyvin todelta tuntui.
Osasit todella tuoda esiin sen jännityksen ja kaikki ne tunteet!!!
Siis.. kommentissasi eniten lämmittivät nuo kaksi ensimmäistä sanaa, kun kirjoitit:
Ihmeellinen tarina.
Sillä kun olin eläytyen sen kirjoittanut, kuten teen kirjoitellessani, niin oloni oli jokseenkin omituinen. En oikein tiennyt itsekään, miten tähän olisin suhtautunut. Yhtä lailla toivoin, että juttu jättäisi sellaisen..hmm.. epätodellisen ja hiukan häiritsevän jäljen lukijaansa?
Sellaista..tuli mieleeni. =)
on aina hitunen totuutta mukana. Mielestäni tarina toi esiin chatin/virtuaalimaailman syvintä olemusta! - olla kontaktissa olematta kontaktissa. -eristäytyä maailmasta olemalla virtuaalisosiaalinen.
Oikeastaan löysin kosketuspintaa jopa omaan itseeni aikoina jolloin notkuin chatissa.
Hyvä tarina!
..että samaistuminen on jonkinlainen ehto sille, että teksti, leffa tms tuntuu hyvältä.
Chat ja addiktio on tuttu ja liian monelle arkipäiväinen yhdistelmä, mutta pääsääntöisesti näen virtuaalin (en pidä sanasta, parempaakaan ei ole) ainoastaan mahdollisuutena. Kohtuus kaikessa, niinhän se on. =)