Muutama poiminta Herman Lindqvistin Ruotsin Historia kirjasta:
1.) Ahvenanmaalaiset ovat yhtä ruotsalaisia kuin Roslagenin väestö ja ovat kuuluneet Ruotsin yhteyteen Viikinkiajoista lähtien. Alue luovutettiin Venäjälle 1809 rauhassa.
2.) Ruotsi lähetti 1918 saarelle laivasto-osaston ja sotilaita "suojaamaan" väestöä venäläisiltä. Suomessa riehui sisällissota ja euroopassa maailmansota. Suomessa sekä valkoiset että punaiset tulkitsivat liikkeen miehitykseksi.
3.) Valkoiset ja punaiset lähettivät joukkoja saarelle. Myös saksalainen osasto saapui, ja nyt saarella oli ahvenanmaalaisia, venäläisiä, ruotsalaisia, valkoisia/punaisia-suomalaisia ja saksalaisia. Valkoiset ja punaiset ottivat yhteen ja PUNAISET LIITTYIVÄT VENÄLÄISIIN. (todellinen sisällisota vai?)
4.) Ruotsalaiset joukot vedettiin pois Saksan ja Venäjän tehtyä rauhan. Ahvenanmaalaisista 9900 henkeä 10 000:sta äänesti ruotsalaisuuden puolesta. Ruotsi lähetti taas joukkoja ja otti asian esiin Pariisissa.
4.) Suomi pidätti Ahvenanmaan johtoa ja oli valmis sotaan Ruotsin kanssa. Asian ratkaisi Kansainliitto 1921 Suomen eduksi, mutta tunnetuin ehdoin. Saari on eurooppalainen erikoisuus.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ruotsi saakoon Ahvenanmaan, Se on tarpeeksi ollut vapaamatkustaja ja nakertanut rahaa ja etuisuuksia Suomelta. Tai perustakoot oman valtionsa, niin sitten nähdään tulevatko toimeen omillaan.
"Suomen" "sisällissodasta" ja siitä ettei meillä puhuta juurikaan punaisten luontevasti hyppäämisestä venäläisten rinnalle?
""Suomen" "sisällissodasta" ja siitä ettei meillä puhuta juurikaan punaisten luontevasti hyppäämisestä venäläisten rinnalle?"
Sota oli nimenomaan Vapaussota. Isolla V:llä. Punaisten voittaessa olisi maamme liitetty mitä todennäköisemmin joko heti tai myöhemmin N:liittoon.
Sisällissotiin osallistuu usein ulkoisia voimia. Olihan Espanjan sisällissodassakin muun muassa Saksalla sormet pelissä ja vapaaehtoisia meni molemmalle puolelle monesta maasta.
jutussa olekaan mitään ihmeellistä jos myös Suomessa tunnustettaisiin kyseessä olleen Vapaussota Venäjää ja sen aivopesemiä vastaan eikä sisällissota. Ruotsi ja Saksa auttoivat tekemään itsenäisen Suomen.
......Suomen vastavakoilusta kävi Ahvenanmaalla tarkistamassa erinäisiä huhuja.
Hän päätyi juhliin jollakin huvilalla, jossa vierasjoukon puheet olivat kovia, salossa Ruotsin lippu, ja paikalla Ruotsin armeijan uniformuun puettu upseeri.
Hanke oli jo aika pitkällä, mutta sepä torjuttiin.
Heh heh.
Mutta yritetään asia kerrallaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000009828447
1) Ruotsalaisten suomalaisia koskevasta vihasta en tiedä, mutta on erittäin paljon aineistoa siitä, miten Ruotsi on kohdellut omaa ikimuistoista suomenkielistä vähemmistöään. Sortoa ja vainoa, joka kohdistettiin aivan pieniin lapsiin asti. Vielä 1980-luvun puolivälissä Pohjois-Ruotsin suomenkielisiä esikoululapsia rangaistiin oman äidinkielen puhumisesta. Lukekaa vaikka maaherra Ragnar Lassinantin muistelmat. Myös Matti Höökin uusi kirja "Paavo Halttunen ja pojat - Metsäsuomalaisia kahdella mantereella" on suositeltavaa luettavaa.
Vuonna 1918 Ruotsi suoritti maihinnousun Ahvenanmaalle, josta saksalaiset heittivät heidät pois. Kansainliitolle Ruotsi esitti kartan, mistä Turun saaristo on pyyhitty pois, jotta Ahvenanmaa näyttäisi olevan lähempänä Ruotsia kuin Suomea. Suomen Japanin suurlähettiläs G J Ramstedt paljasti juonen ja sai Japanin huolehtimaan Ahvenanmaa Suomelle.
Ruotsilla oli Tornionjokilaaksossa valmiina 5.000 miehen prikaati tulemaan Suomeen 1918 ja asettamaan Suomeen ruotsalainen prinssi kuninkaaksi (tuore Åbo Akademin tutkimus).
5000 miehelläkö svedut luulivat voittavansa sekä valkoiset ja punaiset ynnä saksalaisen divisioonan? Elivät yhä 1600-luvulla?
vaikea tajuta, että valkoinen "Suomi" ja Saksa olivat sodassa punaista "Suomea" ja käytännössä myös Venäjää vastaan?
Mannerheim teki Suomen ja suomalaiset.
Pointtisi oli? Enhän minä tuota vastaan mitään kirjoittanutkaan.
Onko sinun vaikeaa ymmärtää, että jos Ruotsin valtio olisi lähettänyt armeijan valtaamaan Suomen ja asettamaan sille ruotsalaisen prinssin kuninkaaksi, tilanne olisi ollut HIEMAN erilainen?!