eksyin matkalla

ESKO TUULOSMAA

eilen kävi hassu tapaus matkalla malmin kauppakeskukseen. koko matka on täynnä jäistä maata ja siinä meinaa koko ajan kaatua ja joutuu varo-vasti kulkemaan, no sitten pukinmäen kohdalla kun mennään sillan yli metsänlaidassa tuli kauhee wc-hätä. kello oli jotain seitsemän illalla ja oli jo pimeää joten ajattelin että voin poiketa metsän puolelle rauhassa pissalle että kukaan ei näe. menin puiden lomitse ja kuljettuani kotvasen kuullostein että kuuluuko mitään, eli olisko lähistöllä ihmisiä. mitään ei kuulunut noin 2 minuuttiin joten rupesin siinä laskemaan vettä metsään rauhassa. kesken toimituksen jostain puun takaa hyppii yhtäkkiä jänis ja jatkaa loikkimista kaakon suuntaisesti, pelästyin sitä todella pahasti ja menetin tasapainoni jään päällä. kaaduin puoli-alastomana kiven päälle mutta onneksi pissa ei mennyt mun päälle. No sitten laitoin kaikki takaisin paikoilleen ja lähdin kulkemaan takaisinpäin, mutta jostain syystä siinä varttitunnin aikana kun menin metsään oli taas pimentynyt paljon ja en oikein osannut sanoa mistäpäin olin tullut. Lähdin kulkemaan lounaan suuntaisesti ja yritin katsella jos näkyy valoja. Kuljettuani 20 min tajusin että nyt menee huonosti, mutta sitten onneksi näkyi joku talo ja menin sen takapihalle. Olin kulkenut lähelle maantietä ja täällä oli rivitaloja. Lähdin kulkemaan niiden takapihaa pitkin ja huomasin että siellä joku nainen hortoilee saunatakissa ulkona ja kääre päässä. Se rupeskin yhtääkkiä tulemaan kohti ja huusi jotain että sillä on asiaa. Ajattelin että mitäs hittoa. Se tuli selittämään että oli käynyt ulkosaunassa ja oli jättänyt avaimet sisään, ja että voisinko kavuta heidän palotikkaita pitkin sisään ja avata oven, koska yläparvekkeen ovi pitäis olla auki. No, eka en tietysti halunnut vaan ehdotin että kysy naapureiltas apua. Ei se halunnut sitä tehdä koska olis liian noloa, helpompi pyytää tuntematonta henkilöä. Kun se sitten tarjos 20e pakkioksi niin kapusin sinne parvekkeelle. Kuljin alakertaan ja siellä se muija jo esitteli käsimerkein ikkunantakana että "käy avaa ovi". Talon sisällä tuli sairaalloinnen halu tehdä pieni jekku sille muijalle. Lähdin kulkemaan mutta poikkesin keittiön puolelle. Otin kaapista lautasen ja väänsin kakat siihen lautaselle ja laitoin sen mikroon. Asetin "täysi kypsennys" option päälle ja 10min aikaa ja käynnistin. Sitten otin kaapista kananmunia ja asettelin niitä pitkin huoneistoa, esim sohvatyynyn alle, kenkään ja hattutelineelle. Avasin ulko-oven koska se oli ruvennut ringuttamaan kelloa jo hysteerisenä. Se kysyi "otinko sieltä jotain" mutta sanoin että "ei.. tarkista vaikka mun taskut jos haluat". No ei se tarkistanut vaan pyysi poistumaan ja en ees kysynyt sitä 20e vaan lähdin menemään ja sanoin "hyvästi". Meninkin suoraan kolmen rivitalonaapurin luo ja soitettuani kunkin ovikelloa, kerroin jokaiselle heista että olen tuosta naapurista (nimi), ja että nyt olis kutsut siellä. Sisään voi mennä ilman että soittaa ovikelloa, siellä on jo porukkaa sisässä. Hoh hoh hoh, mahtoi olla iltamat siellä talossa. En mee kyllä sen alueen lähelle vähään aikaan.

5

1679

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja tulihan se

      juttusi oli niin pitkä, että minulta tuli lopulta ripulipaska housuun, kun en kerennyt vessaan....

      • neiti M

        esko = hauska

        ripulipaskapoika = wanhaa


    • missä kohti

      piti nauraa. Jätit dna:ta rikospaikalle ja kohta on pollari ovellas.

      • olet

        1. miksi olisi pitänyt nauraa?

        2. dna:ta? nyt naurattaakin


    • dna:ta metsään

      mullakin on tullut dna:ta metsään, ja toisinaan vähäsen housuun.
      Kohta on pollari ovella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2127
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1289
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1200
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      152
      926
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      866
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      746
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe