Presidentti - ylipäällikkö

Tarja Halonen on ihan mukavan oloinen ja älykäs, mutta juuri niissä asioissa, jotka presidentille kuuluvat ei hän ole juuri loistanut. Siksi olisi aika kokeilla toista henkilöä tähän tehtävään.
Halonen onnistui poistamaan maamiinat - tärkeimmän aseemme.
Halonen ja Vanhanen torpedoivat Euroopan Unionin automaattiset turvatakuut, jättäen ainoaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi NATO:n. Sitä ihmettelen erityisesti, miksi Tarjalle ei kelvannut EU:n turvatakuut vaan hän valitsi NATOn.
Kukaan todellisuudeessa elävä ei voi uskoa vanhaa Kekkosen ajan liturgiaa puolueettomuudesta ja uskottavasta puolustuksesta. Lähtökohtana on se, että Venäjä on tulevaisuudessa se uhka, jota varten pidämme yllä armeijaa. Voisiko joku kertoa jonkinlaisen muun uhkakuvan, jota varten meillä yleensä on puolustusvoimat? Nykyresursseillamme emme ehtisi kissaa sanoa kun Vladimir jo heiluttaisi Venäjän lippua Senaatintorilla. Ainoa mahdollinen vastarinta olisi samanlainen strategia, jota Irakin kapinnalliset harjoittavat. Koska EU:n turvatakuut hylättiin, ainoa uskottava puolustusvaihtoehto on NATO. Mieluummin olisin halunnut nähdä kyllä EU:lla oman puolustusliiton. Nyt asialle ei voi enää mitään.
Koska tämä päätös on jo tehty, uskon Niinistön olevan valmiimpi tämän ajatuksen kansalle myymään. Halonen ei uskonut asian olevan ajankohtainen tällä presidenttikaudella; Eli hänen suunnitelmissaan NATO-jäsenyys allekirjoitetaan 6 - 10 vuoden sisällä. Tämä perustunee siihen käsitykseen, että Putin valitsee itselleen sopivan seuraajan. Entä jos Putinin suunnitelma ei toteudu ja Shirinovskin tyyppinen populisti, jonka mielestä Suomi kuuluu Äitivenäjään nousee valtaan? Silloin meillä on lämmin hyvä olla - paskat housussa.

5

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko varaa kokeilla

      Pelkkä kokeilu voi tulla hyvin kalliiksi.

      Presidentin valta on loppujen lopuksi aika pieni.

      Ei hän yksin voi päätöksiä tehdä.

      Tarja Halonen jo tiedetään.

      Ulkomailla edustanut hyvin, ja hyvin vastaanotettu:)

      Entä jos Niinistö osoittautuukin "maamiinaksi".

      Mitäs kokeilujen kanssa sitten tehdään?

      Turvallisin ja Suomen kansalle myöskin edullisin
      valinta on ehdottomasti säilyttää Tarja Halonen
      presidenttinä.

      Suomessa alkaa tulemaan tungos liikkua,
      törmää kohta jatkuvasti ex-presidenttiin:-

    • pelokas

      Sauli EI tuo/luo turvallisuutta kyllä saisi olla
      tässä pelkoperseessä ! Turvassa kyllä itsensä pitäisi ja Tanjan, muista työtätekevistä EI välittäisi !!!
      Sauli on sotahullu ja pelottava pikku-ukko,HYI .

    • Rauha

      Halonen ei ole sotahullu niinkuin Niinistö!

      Nato tietää mmm. lisää sinkkiarkkusaattueita ja rahanmenoja.

      Mihin jätit eduskunnan vastuun??? Älähän nyt herran jestas vain kahta syytä ei me eletä yksinvaltiuden aikoja.

      • Miksi Tarja sitten valitsi NATOn?
        Se on ihan varma asia, että päätös on jo tehty. Se tehtiin silloin kun EU:n turvatakuut torpedoitiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      239
      4733
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      80
      2275
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      114
      1449
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      316
      907
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      71
      823
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      819
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      112
      746
    8. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      706
    9. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      697
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      662
    Aihe