Vanpoika Kalle on jo ikääntynyt mies.
Hänen elämänsä kuviot täyttyvät pienistä asiosta.
Liikkuminenkin on jo vaivaloista ja väliin on otettava kävelyä helpottamaan kainalosauvat avuksi.
Sama reitti toistuu päivästä päivään rutiininomaisesti.Päiväkeskuksessa ruokailu.
Ostokeskuksessa hakemassa aski savukkeita ja muutama pullollinen keskaria.Televisiokaan ei liiemmin kiinnosta.Uutiset sentään tulevat vielä katseltua ,kuin vanhasta tottumuksesta. Eläke ei ole kovinkaan kummonen ,vaikka parhaat vuodet menivät yhdelle ja samalle työnantajalle.
Nuorena finninaamaisena hän oli ensin juoksupoikana asiota toimittelemassa. Maalta ja köyhistä olosuhteista lähteneenä ei kouluutusta kansakoulua enempää ollut mahdollisuutta käydä.
Pääsi hän sentään jossain vaiheessa mainososastolle kesäharjottelijaksi. Siitä ura kohosi tekstaukseen ja myöhemmin sitten jo vaikeammatkin tehtävät tulivat mukaan. Samalla osastolla hän työskentelikin siihen saakka kunnes jäi lamavuosina eläkeputkeen työttömänä.
Kalle oli luonteeltaan ujohko ja suhteellisen komeasta ulkonäöstä huolimatta eivät naisjutut kovinkaan ottaneet tulta syttyäkseen. Kuitenkin lempi leiskahti toisen yksinäisen kanssa. Varmaankin nainen oli se aktiivisempi osapuoli suhdetta vauhdittamaan. Muut hieman hymyilivät tilanteelle, kun vanhapoika sai vahanpiian pauloihinsa. Suhde sujui leppoisan ongelmattomasti molempien asuessa omaa kotiaan ja vuorovierailujen
varassa ei suurempia harmin aiheita syntynytkään.
Muutama vuosi menikin kivuttomasti. Totuttiin toisiinsa ja keskinäinen ystävyys oli vakaalla pohjalla.
Mutta sitten yllättäin nainen kuoli ja Kalle jäi taas yksin köpöttelemään.
Yrittihän hän suruaan lieventää Ostarin kapakissa, mutta eivät nämä huolettomat oikein tuntuneet Kallea ymmärtävän. Kalle ei ollut nuorempana edes tullut hankkineeksi tanssitaitoakaan, eikä naisten iskeminenkään häneltä sanallisella tasolla tuntunut sujuvan. Kallelle vähän naureskeltiin ja pidettiin muutoinkin höpsähtäneenä. Ei silti , että Kalle olisi oikein voinutkaan Saaraansa unohtaa.Vaikka olihan hänellä edelleenkin silmää naiskauneudelle. Saara kun oli ollut korea nainen, pitkä ja vieläpä hyvin kouluutettukin ,joten kyllä rinnalla oli kelvannut näyttäytyä.
Ei sellaista naista noin vain voi unohtaa.
Kalle ryhdistäytyi ja lopetti kapakissa kiertelyt.
Hän kehitti omanlaisensa huumorin naisiin vetoavasti. Puhutteli ketä milloinkin vastaan tulevaa leikkisästi:
-Jos sinulla ei ole vielä vakavasti sitoutunutta suhdetta ,niin ottaisitkos minut koekäyttöön? Näin hän sattoi tervehtiä ketä vaan naisihmistä.
Toiset huvittuneesti vastasivat ja toiset taas totesivat mielessään,että taitaa olla pervessi koko äijä ja sivuuttivat sanaakaan sanomatta.
Kalle eleli yksinäistä rutininomaista elämäänsä.
Eihän hänellä ollut omia jälkeläisiä ja kaikki läheiset muutkin sukulaiset olivat jo poistuneet sinne tuntemattomaan. Pyhäpäivät ja juhlapäivät valuivat samaan rutiiniin. Miksipä ne siitä olisivat toinen toistaan kummallisempia olleetkaan.
Kaiho täytti useinkin Kallen mielen.Ei kotona ollut paljoa tekemistä. Eikäpä niitä harrastuksiakaan ollut liiemmin elämään sisältynyt.
Kuinka monesti nyt tulikaan mieleen ,että miksei sitä lasta koskaan rohjennut tehdä. Olisihan sitten niitä lapsenlapsiakin. Tuota iloa kun ei oltu Kallen elämään suotu. Kalle alkoi leperellä pikkuvauvoille, joita kiireiset äidit vaunuissa työntelivät. Hän sai taas osakseen noita pervessi katseita. Tuntuivat vain ajattelevan, että mokoma vanha ukon höperö siinä likaisia ajatuksia miettii.
Eräänä päivänä Kallen ovelle ilmestyi naapurin Elli.Hänellä oli mukanaan pörröinen nalle.
Kalle häkelteli ja touhusi kutsuen Ellin kahville pieneen yksiöönsä.
-Kuulehan Kalle, sanoi Elli reippaasti ja jatkoi samaan hengenvetoon,-kun on nyt sinun nimppari päiväsi ,niin ajattelin tuoda lahjan. Hän ojensi käsissään suurta nallea.
-Niin,,,tuota ,,siis ,,kun mulla on sellainen vauvakuume ,sai Kalle takelettua iloselta hämmennykseltään.
-Vai ,että sellainen.Niinhän vähäsen arvelinkin, Elli hymyillen totesi.
Kalle hymyili takaisin ja jatkoi ujohkosti:
Siis kyllähän tajuan ,että tässä iässä palaa jo itsekkin osittaisesti omaan vauvatuntemuksiin.
Elli käänähti katsomaan piironginpäälle astettua kultakehyksistä kuvaa ,jossa Kalle lekotteli äitinsä pehmoisessa sylissä.Hän pyyhkäisi vaivihkaa silmäkulmaansa.
Kallen silmät välkehtivät veitikkamaisesti ja hän sai kuin sisäiset voimantuntonsa jo vähän kumaraiseen kehoonsa suoristetuksi.
-Siis tää vauvakuume voi tulla jälkikäteenkin, niiku vähäsen myöhässä ja näin se vaan voi tulla miehellekkin, Kalle jo helpottuneena alkoi laskea leikkiä.
-Niin voi,vastasi Elli kujeillen,- vaan mistäpä me niitä hormooneja kovin kyetään hallitsemaankaan. Niillä on omanlaiset kulkureittinsä, hän sai naurultaan sanotuksi.
-Olen minä tuon Luojani kanssa monesti kättävääntänyt, Kalle luritteli,
-Kun kyvyn on jo vienyt, muttei älynnyt halua samalla kertaa poistaa.
Siinä jutustelivat iltamyöhään Kalle ja Elli.
Aamusella he heräilivät vierekkäin pörröinen nalle siinä keskellään.Saihan Kalle lopultakin helpotusta vauvakuumeeseen. Vaan kukapa sitä koskaan tietää , mitä yllätyksiä elämä kenellekin saattelee.
Vauvakuume voi olla yksi sellainen.
Hänen elämänsä kuviot täyttyvät pienistä asiosta.
Liikkuminenkin on jo vaivaloista ja väliin on otettava kävelyä helpottamaan kainalosauvat avuksi.
Sama reitti toistuu päivästä päivään rutiininomaisesti.Päiväkeskuksessa ruokailu.
Ostokeskuksessa hakemassa aski savukkeita ja muutama pullollinen keskaria.Televisiokaan ei liiemmin kiinnosta.Uutiset sentään tulevat vielä katseltua ,kuin vanhasta tottumuksesta. Eläke ei ole kovinkaan kummonen ,vaikka parhaat vuodet menivät yhdelle ja samalle työnantajalle.
Nuorena finninaamaisena hän oli ensin juoksupoikana asiota toimittelemassa. Maalta ja köyhistä olosuhteista lähteneenä ei kouluutusta kansakoulua enempää ollut mahdollisuutta käydä.
Pääsi hän sentään jossain vaiheessa mainososastolle kesäharjottelijaksi. Siitä ura kohosi tekstaukseen ja myöhemmin sitten jo vaikeammatkin tehtävät tulivat mukaan. Samalla osastolla hän työskentelikin siihen saakka kunnes jäi lamavuosina eläkeputkeen työttömänä.
Kalle oli luonteeltaan ujohko ja suhteellisen komeasta ulkonäöstä huolimatta eivät naisjutut kovinkaan ottaneet tulta syttyäkseen. Kuitenkin lempi leiskahti toisen yksinäisen kanssa. Varmaankin nainen oli se aktiivisempi osapuoli suhdetta vauhdittamaan. Muut hieman hymyilivät tilanteelle, kun vanhapoika sai vahanpiian pauloihinsa. Suhde sujui leppoisan ongelmattomasti molempien asuessa omaa kotiaan ja vuorovierailujen
varassa ei suurempia harmin aiheita syntynytkään.
Muutama vuosi menikin kivuttomasti. Totuttiin toisiinsa ja keskinäinen ystävyys oli vakaalla pohjalla.
Mutta sitten yllättäin nainen kuoli ja Kalle jäi taas yksin köpöttelemään.
Yrittihän hän suruaan lieventää Ostarin kapakissa, mutta eivät nämä huolettomat oikein tuntuneet Kallea ymmärtävän. Kalle ei ollut nuorempana edes tullut hankkineeksi tanssitaitoakaan, eikä naisten iskeminenkään häneltä sanallisella tasolla tuntunut sujuvan. Kallelle vähän naureskeltiin ja pidettiin muutoinkin höpsähtäneenä. Ei silti , että Kalle olisi oikein voinutkaan Saaraansa unohtaa.Vaikka olihan hänellä edelleenkin silmää naiskauneudelle. Saara kun oli ollut korea nainen, pitkä ja vieläpä hyvin kouluutettukin ,joten kyllä rinnalla oli kelvannut näyttäytyä.
Ei sellaista naista noin vain voi unohtaa.
Kalle ryhdistäytyi ja lopetti kapakissa kiertelyt.
Hän kehitti omanlaisensa huumorin naisiin vetoavasti. Puhutteli ketä milloinkin vastaan tulevaa leikkisästi:
-Jos sinulla ei ole vielä vakavasti sitoutunutta suhdetta ,niin ottaisitkos minut koekäyttöön? Näin hän sattoi tervehtiä ketä vaan naisihmistä.
Toiset huvittuneesti vastasivat ja toiset taas totesivat mielessään,että taitaa olla pervessi koko äijä ja sivuuttivat sanaakaan sanomatta.
Kalle eleli yksinäistä rutininomaista elämäänsä.
Eihän hänellä ollut omia jälkeläisiä ja kaikki läheiset muutkin sukulaiset olivat jo poistuneet sinne tuntemattomaan. Pyhäpäivät ja juhlapäivät valuivat samaan rutiiniin. Miksipä ne siitä olisivat toinen toistaan kummallisempia olleetkaan.
Kaiho täytti useinkin Kallen mielen.Ei kotona ollut paljoa tekemistä. Eikäpä niitä harrastuksiakaan ollut liiemmin elämään sisältynyt.
Kuinka monesti nyt tulikaan mieleen ,että miksei sitä lasta koskaan rohjennut tehdä. Olisihan sitten niitä lapsenlapsiakin. Tuota iloa kun ei oltu Kallen elämään suotu. Kalle alkoi leperellä pikkuvauvoille, joita kiireiset äidit vaunuissa työntelivät. Hän sai taas osakseen noita pervessi katseita. Tuntuivat vain ajattelevan, että mokoma vanha ukon höperö siinä likaisia ajatuksia miettii.
Eräänä päivänä Kallen ovelle ilmestyi naapurin Elli.Hänellä oli mukanaan pörröinen nalle.
Kalle häkelteli ja touhusi kutsuen Ellin kahville pieneen yksiöönsä.
-Kuulehan Kalle, sanoi Elli reippaasti ja jatkoi samaan hengenvetoon,-kun on nyt sinun nimppari päiväsi ,niin ajattelin tuoda lahjan. Hän ojensi käsissään suurta nallea.
-Niin,,,tuota ,,siis ,,kun mulla on sellainen vauvakuume ,sai Kalle takelettua iloselta hämmennykseltään.
-Vai ,että sellainen.Niinhän vähäsen arvelinkin, Elli hymyillen totesi.
Kalle hymyili takaisin ja jatkoi ujohkosti:
Siis kyllähän tajuan ,että tässä iässä palaa jo itsekkin osittaisesti omaan vauvatuntemuksiin.
Elli käänähti katsomaan piironginpäälle astettua kultakehyksistä kuvaa ,jossa Kalle lekotteli äitinsä pehmoisessa sylissä.Hän pyyhkäisi vaivihkaa silmäkulmaansa.
Kallen silmät välkehtivät veitikkamaisesti ja hän sai kuin sisäiset voimantuntonsa jo vähän kumaraiseen kehoonsa suoristetuksi.
-Siis tää vauvakuume voi tulla jälkikäteenkin, niiku vähäsen myöhässä ja näin se vaan voi tulla miehellekkin, Kalle jo helpottuneena alkoi laskea leikkiä.
-Niin voi,vastasi Elli kujeillen,- vaan mistäpä me niitä hormooneja kovin kyetään hallitsemaankaan. Niillä on omanlaiset kulkureittinsä, hän sai naurultaan sanotuksi.
-Olen minä tuon Luojani kanssa monesti kättävääntänyt, Kalle luritteli,
-Kun kyvyn on jo vienyt, muttei älynnyt halua samalla kertaa poistaa.
Siinä jutustelivat iltamyöhään Kalle ja Elli.
Aamusella he heräilivät vierekkäin pörröinen nalle siinä keskellään.Saihan Kalle lopultakin helpotusta vauvakuumeeseen. Vaan kukapa sitä koskaan tietää , mitä yllätyksiä elämä kenellekin saattelee.
Vauvakuume voi olla yksi sellainen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Liitän tästä tarinasta johdetun selityksen aiempiin epätoivoisiin vonkausriitteihini.
An ny, mul on vauvakuume!
..tuo Mäksi kirjoitte sellasen kauhutarinan yksinäisyyden tuskasta, niin piti tätä tunelmaa tänne vähän keventää:-)))
No elävässä elämässähän näkee monenkinlaista ja kuulee juttuja ,kun kulkee silmät korvat avoimena.
Eilikä tää vauvakuume on oikeesti yhden Kallen tapa vokotella Elliä itselleen. Miehetkin ovat kekselijäitä, kun oikein koville ottaa ;siis vauvakuume.
mäxille? miten vain. juokseva juttu.
Mun aivoissa tapahtui nyt kielihormonaalinen oikosulku. Kuitti????
Kuittihan annetaan ostetusta tavarasta ,tai palvelusta.....ainakin yleensä.
Kuulin tään jutun tänään ja päätin minäkin kerran kokeilla heitää tarinaa niiku lonkalta vetästen.
Yleensä ensin aivot työstää juttua ja sitten uppuodun tutkimaan jotain asiaa ,joka kiinostaa...ja sitä rataa...
Nyt pää jäi ekana askarteleen tuon Mäxin trillerin kans. Joten tää heitto oli vain aivojen tyhjäys.
Sinä se vasta aito kielimystikko oletkin:-)
marhamintasi aina sopivan suorassa.
kuitti, kuitti sehän on sitä sun tätä.
isosisko sanoi kerran pianotunnin jälken olevansa aivan "hintalappu."
...mikä ihme on marhaminta?
No toki tuon kuittauksen tajusin, vaan en oikein tässä yhteydessä:-)
Lapset ja imeväiset ne totuuden sanoo. "Hintalappu" olotila on kyllä mitä loistavin ilmaisu.
Tuon kisan vedon jälkeen on ollutkin , kuin kassakoneesta nykäisty kuitti. Itse ostin ja maksoin ..vai mites se nyt meniskään. *tarkistaa kuittia todeten, että ostoja on ehkä rajoitettava*
riimunaru. painollinen riimunaru oli aikoinaan kytky"automaatti".
muu onkin sitten symbolien taiteellista tulkintaa.
kisas on kisas ja met emme oo kuin vastahankainen kissailija. vaan onneks sait pyyhkästyä porot nokastas. sitkeyttä.
..löytyykös toi riimunaru kuukkelista tuolla nimellä?
Salakielisyys lienee jonkinlainen sublimaatio ilmiö sybooliseen kielikuva verkostoon pääsemiseksi. 'hih*
Poronokkaisuus ,no senkin ymmärrän. Saattaapi papukahvia keittäessä tukkeutua kaffee pannun nokka kiehuessaan.
Vastahankaisuus on mitä ilmeisemmin hangan vastakkainen vetosuunta-Eiks vain?
Taiteellisuus taas on luomutuottoinen ja kehittyy nillä ,jotka saa kyllin syödäkseen.
..nyt meni jakeluun, kun kävin sanat tavaamassa kuukkelista. Aina sitä vaan viisastuu:-)
tekstiä, kiitos*hymy*.
Aika usein unohdetaan, että vanhuksillakin on tunteita, pelkoja ja unelmia.
Täällä maalla..aika usein vanhat isännät kuvailevat tuntojaan asiaa kierrellen ja kaarrellen.Tottumattoman korvissa kummalliset sanonnat voivat herättää ihmetystä ja jopa närääkin:)
Pidin tarinastasi.. siinä oli mukana jotain sellaista inhimmillisyyttä, joka on yksinkertaisuudessaan koskettavaa.
Ilmaisusi kepeän koskettavaa ,on varmaankin eniten juuri sitä ,mitä itsekkin tekstissäni halusin ilmentää. Kaikessa hullunkurisuudessaan tämä juttu on jopa osittaisesti tosi. Kirjallinen luovuus" tietysti aina lisää ,jotain fiktiota ja korostaa taas jotain puolia jne....
Mutta vauvakuume lemmentuskan ilmaisemiseksi ,kutkutti todella humoristista puoltani.
Huumorin, erotiikan, ajattelun ja tuntemisen ei tarvitse kadota ihmisen vanhetessa.
Vanhojen ihmisten seksinälkää saatetaan pitää ,jotenkin huvittavana jopa. Yksinäisen ihmisen kaipuuta saada kosketusta ja läheisyyttä ei voi rajoittaa mihinkään ikäryhmään.
Kuulin nyt Joulunaikaa yhdeltä ystävältäni ihastuttavan tositarinan. Hän lähetti teini-ikäiset tyttärensä kavereidensa kanssa laulamaan naapurissa yksin elävälle papparaiselle.
No tälläkään papalla ei niitä läheisiä omia sukulaisia ole. Ei toisen ihmisen ilahduttamiseen tarvita aina suuria tekoja, pienemmissäkin voi ilmentyä se sydämen hellyys.
Kiireissään monesti olemme kuuroja ja sokeita kaikelle sille, mitä ympärillämme tapahtuu. Uutiset , lehdet , kännyt , tietokoneet täyttävät ajatusmaailmaamme.
Avoimin korvin voi saada kuullakseen ,vaikkapa tälläisiä helmiä, kuin papparaisen myöhästyneen vauvakuumeen.