Eu saattaa laajentua ja voimistua taloudellisesti yhdessä, mutta on ehdottoman välttämätöntä liittää siihen suuri osa suomalaista paremmuutta joka on
mahdollista uuden presidentin kautta joka tunnetaan
periksiantamattomana taistelijana "summan rintaman" eli suomen hyvinvoinnin puolesta ja koko euroopan hyväksi.
Tee hyvä teko äänestä sinäkin Sauli Niinistöä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
En äänestä missään tapauksessa Saulia, enkä kehoita muitakaan niin tekemään.
Saulilla on hillitömät vihan tunteet työväkeä kohtaan ja itseänsä tituleeraa työväen presidentiksi. Häpeällistä!
En äänestä senkään takia kun Ben Zyskowitsi repisi housunsa nauraessaan paskaista naurua kansalle.
Enkä äänestä senkään takia kun aikoo vuokrata naisilta kohtuja homoille. Ei uskottava. Vihainen katsekin vielä.
hillittömät vihan tunteet työväestöä kohtaan, tota voisit vähän perustella.
koska on Suomelle muuten hyväksi, paitsi eu on syvältä. Niinistö kuitenkin on edustava ja sivistynyt ihminen jolla myöskin talousasiat ja englanninkielitaito hallussa. Siinä se.
Äänestä Saulia !