presidenttiehdokas, joka oli kieltäytynyt Kristillisen TV7-kanavan haastattelusta, näin kerrottiin ohjelmassa.
Halonen
ainut
4189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
osa äänistä olisi valunut Kalliin haaviin.
Tarjalla kun taitaa olla läheisemmät suhteet Putiniin ja Bushiin, kuin siihen kolmanteen Herraan tuolla pilvien päällä.
Sauli saat ääneni ja toivonkin sinun voittavan.
Kajahtaneet oikeistohihhulit valtaan Suomessa niinkuin Jenkeissäkin. Äänestäkää Niinistöä!!!
kertoo?
Minulla oli aikoinaan naapuri, joka kutsui itseään ateistiksi. Itse olen kristitty uskovainen. Tämä ateistiksi itseään kutsuva naapuri toimi monessa suhteessa enemmän raamatun mukaan kuin monet ystäväni, jotka kutsuivat itseään uskovaisiksi.