Natsien valtaantulo

Jos natsit eivät olisi nousseet vaaleissa valtiopäivien suurimmaksi puolueeksi olisivatko yrittäneet seuraavissa vaaleissa uudelleen vai olisiko tullut Mûnchenin kaappausyrityksen uusinto. En usko, että uusi kaappauskaan olisi välttämättä onnistunut.
11659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vuonna 1921 kun Hitler ryhtyi kannattajineen kapinaan armeija lopetti homman alkuunsa. Hitler otti tästä opikseen ja kehitteli vankeusajastaan lähtien toisenlaista tietä valtaan. Natsien uuden lähestymistavan kulmakivenä oli, että armeijaa vastaan ei asetuta, vaan pikemminkin yritetään saada armeijan tuki. Sotilasvallankaappauskaan ei varmaan olisi muuten ollut poissuljettu mahdollisuus, mutta Hitlerillä ei ollut muodollista asemaa armeijassa.

Äänestä
  • Olihan 1921 Ludendorf keulakuvana mutta sekään ei auttanut. Armeija pysyi silloin kurissaan.

    Äänestä

Jos natsit ei olisi päässeet valtaan 1933, niin tuskin koskaan myöhemminkään sillä aika ja tilanne olisi ollut toinen.

Natsien valtaannousu johtui pääosin huonosta taloudellisesta tilanteesta, joka taas oli suora seuraus lamasta ja maksettavista ensimmäisen maailmansodan aikaisista jättimäisen suurista sotakorvauksista.
Tämä valuuttavirta tuhosi Saksan markan arvon ja aiheutti superinflaation.

Natsit lupasivat järjestää työtä ja lopettaa sotakorvausten maksamisen, molemmat lupaukset ne myös pitivät.

Harva muuten tietää että ensimmäisen maailmansodan jälkeen määrätyt sotakorvaukset olisivat jatkuneet vuoden 1990 loppuun asti, jollei toista maailmansotaa ja natsien valtaannousua olisi tapahtunut.

Äänestä
  • Meinaatko, että Saksan taloudellinen tilanne olisi 1930-luvun aikana muuttunut sotakorvaksista huolimatta suotuisammaksi niin, että natsien sosiaalinen ja poliittinen tilaus olisi mennyt ohi ?

    Äänestä

  • Ikävä kyllä Suomessa 1990-luvun lama ja pankkikriisi moraalia ja oikeutta syövine piirteineen (joista Koiviston konklaavi yksi esimerkki) on johtanut natsiyhteiskuntaa muistuttaviin ilmiöihin yhteisössämme. Aatemaailmaamme on alkanut hallita vahvemman oikeus, heikkojen halveksunta, ulkonäölliset seikat merkitsevät yhä enemmän, monet ihmisryhmät syrjäytetään yhä enemmän paitsioon, eläinsuojelu saa hysteerisiä muotoja, oikeuslaitoksen rappio on yhä selvempi, virkamieskunta saa valehdella ja pakoilla vastuuta vapaasti, sananvapautta rajoitetaan. Hitlerin tapainen karismaattinen hahmo onneksi puuttuu, mutta muistettakoon, ettei hän natsismia suinkaan keksinyt, ideologia oli jo vahvasti olemassa - niin kuin on nytkin.

    Äänestä

  • punikin jälkeläinen kirjoitti:

    Ikävä kyllä Suomessa 1990-luvun lama ja pankkikriisi moraalia ja oikeutta syövine piirteineen (joista Koiviston konklaavi yksi esimerkki) on johtanut natsiyhteiskuntaa muistuttaviin ilmiöihin yhteisössämme. Aatemaailmaamme on alkanut hallita vahvemman oikeus, heikkojen halveksunta, ulkonäölliset seikat merkitsevät yhä enemmän, monet ihmisryhmät syrjäytetään yhä enemmän paitsioon, eläinsuojelu saa hysteerisiä muotoja, oikeuslaitoksen rappio on yhä selvempi, virkamieskunta saa valehdella ja pakoilla vastuuta vapaasti, sananvapautta rajoitetaan. Hitlerin tapainen karismaattinen hahmo onneksi puuttuu, mutta muistettakoon, ettei hän natsismia suinkaan keksinyt, ideologia oli jo vahvasti olemassa - niin kuin on nytkin.

    Niin, ensimmäisen maailmansodan lopettanus rauhansopimus nöyryytti saksan, saksa oli ainut syyllinen 1.maailmansotaan. Saksa menetti huomattavia osan maa-alueistaan, sai mielivaltaiset rahalliset sotakorvausvaateet, saksalta kiellettiin ilmavoimat,merivoimat, käytännössä saksa oli yksi sotilaallinen tyhjiö. Talouskurjimuksessa nousi valtaan ääripuolue, jonka avulla 10 vuodessa sama maa oli 30 vuotta teknologisessa kehityksessä muita edellä. Sen jälkeen 3.valtakunta pommitettiin maantasalle, ei paremmilla sotavoimilla vaan niiden määrällä.

    Äänestä

  • tilanne ? kirjoitti:

    Meinaatko, että Saksan taloudellinen tilanne olisi 1930-luvun aikana muuttunut sotakorvaksista huolimatta suotuisammaksi niin, että natsien sosiaalinen ja poliittinen tilaus olisi mennyt ohi ?

    Kyllä, kyllä, potin olisivat korjanneet kommunistit ...

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    Niin, ensimmäisen maailmansodan lopettanus rauhansopimus nöyryytti saksan, saksa oli ainut syyllinen 1.maailmansotaan. Saksa menetti huomattavia osan maa-alueistaan, sai mielivaltaiset rahalliset sotakorvausvaateet, saksalta kiellettiin ilmavoimat,merivoimat, käytännössä saksa oli yksi sotilaallinen tyhjiö. Talouskurjimuksessa nousi valtaan ääripuolue, jonka avulla 10 vuodessa sama maa oli 30 vuotta teknologisessa kehityksessä muita edellä. Sen jälkeen 3.valtakunta pommitettiin maantasalle, ei paremmilla sotavoimilla vaan niiden määrällä.

    Mikä tämän Saksan talousihmeen oikein loi 30-luvulla? Sotateollisuuteen panostettiin, mutta niinhän Pohjois-Koreakin on tehnyt viime aikoina. Oliko syynä juutalaisten omaisuuden ryöstäminen? Vai perisaksalainen säästäväisyys ja säntillisyys? Tosin 30-luvun alkuvuosien jälkeen saatiin nauttia nousukaudesta muuallakin, Suomessakin vuodet 1938 ja 1939 olivat suorastaan äveriäitä. Taloudellisen nousun tarkemmat syyt ovat jääneet minulta hämärän peittoon. Voisiko joku valistaa?

    Äänestä

  • punikin jälkeläinen kirjoitti:

    Mikä tämän Saksan talousihmeen oikein loi 30-luvulla? Sotateollisuuteen panostettiin, mutta niinhän Pohjois-Koreakin on tehnyt viime aikoina. Oliko syynä juutalaisten omaisuuden ryöstäminen? Vai perisaksalainen säästäväisyys ja säntillisyys? Tosin 30-luvun alkuvuosien jälkeen saatiin nauttia nousukaudesta muuallakin, Suomessakin vuodet 1938 ja 1939 olivat suorastaan äveriäitä. Taloudellisen nousun tarkemmat syyt ovat jääneet minulta hämärän peittoon. Voisiko joku valistaa?

    Homma oli aika yksinkertainen.

    Natsihallinto jätti-inflaation myötä antoi sotakorvausten sulaa, sen jälkeen niiden maksaminen lopetettiin kokonaan.

    Näin saatiin vaihtotase tasapainoon, Saksalaisten ostovoimaa oli leikattu ja vientiä samalla autettu.
    Saksan talouden alkuperäinen ongelma oli ollut juuri tämä liian suurten sotakorvausten aiheuttama pysyvä vaihtotase ongelma.

    Todellinen talouskasvu tuli julkisista töistä, eli tiestö sillat yms. joka rahoitettiin valtion velalla, samoin teki myös Roosevelt USA:ssa kun halusi saada laman jälken pyörät pyörimään.
    Nämä julkiset työt toivat ihmisille töitä, siitä seurasi ostovoiman kasvu joka heijastui suoraan liike-elämään.

    Myöhemmin sitten leirijärjestelmä rahoitti sotatalouden, leireillä työvoima oli melkein ilmaista ja kun valtio antoi raaka-aineet niin se sai myös tarvikkeet nimelliseen hintaan, näin saatiin tuotantoelämä pidettyä pyörimässä.

    Äänestä

mitä syitä tiedöt hitlerin valtaan nousulle

Äänestä
  • Hitler nousi valtaan aivan laillisesti kansan vapaissa vaaleissa antamalla kannatuksella.

    Sitten tulikin toinen ääni kelloon.Hitler kahmi kaiken vallan itselleen ja puolueelleen. Hanttiinpanijat ammuttiin tai lähetettiin keskitysleireille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


spekuloija. kirjoitti:

Jos natsit eivät olisi nousseet vaaleissa valtiopäivien suurimmaksi puolueeksi olisivatko yrittäneet seuraavissa vaaleissa uudelleen vai olisiko tullut Mûnchenin kaappausyrityksen uusinto. En usko, että uusi kaappauskaan olisi välttämättä onnistunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu