Onko sellaisella mitään mahdollisuuksia taivaaseen, joka on tappanut useita ihmisiä elämänsä aikana, elänyt vain oman mielensä mukaan ja ollut muille kuin paholainen, mutta kääntyy lopulta mormoniksi ja aloittaa uuden elämän
Mielestäni ei.
Mielestäni ei.
Vastaukset 29
Vanhimmat
a)itsemurha
b) osallistuminen pyhään sotaan
ettei itteä samalla mitalla tuomittais. Kunpa itsekin tuon aina muistais.
...kirkkokin sanoo, että on anteeksiantamattomia syntejä. Kai Jumala loppuviimein päättää nämä asiat, mutta ei MAP-kirkko tosiaankaan väitä, että tuollainen kaveri pääsisi taivaaseen vaikka tekisi mitä.
tehnyt kuolleiden puolesta -kasteen eräälle saksalaiselle aatu-sedälle. Eiköhän se kerro riittävästi kirkon arvomaailmasta.
Olellinen asia on tässä se että tietääkö henkilö tekevänsä oikein tai väärin.
Mutta senkää nperusteell aemme voi itse ko. asiaa tietää varmasti.
JOs henkilö joka on tappanut/murhannut jonkun toisen haluaa kasteelle, niin tuo tapaus menee ensimmäiselle presidenttikunnalle ja apostoleille käsiteltäväksi.
Niin, voinet perustella että miten niin kertoo kirkon arvomaailmasta?
MAP-kirkon ensimmäinen presidenttikunta ja apostolit päättävät asian. Jumalaa on turha vaivata tuollaisilla pikkukysymyksillä.
...vähän kaksipiippuinen juttu. Mormonit uskovat, että heidän tehtävänsä on kastaa kaikki maailman ihmiset. Ne joita ei voida elämänsä aikana kastaa, kastetaan sijaistoimituksena kuolleelle. Elävän ja kuolleen kasteessa on se ero, että elävä on itse valinnut kasteen ottamisen. Kun kaste tehdään kuolleelle, niin kuolleen henki valitsee ottaako kasteen vastaan. Jos nyt mormonit temppeleissään päättäisivät itse, ketä kastetaan ja ketä ei kasteta, niin päätöksen tekee väärä henkilö. Näin ollen en näe siinä mitään väärää, ettäpä vaikka Aatu olisi temppelitoimitettu. Mielestäni kyseinen tyyppi menee melkoisella todennäköisyydellä kadotukseen, mutta jätetään se Jumalan asiaksi ja tuomittavaksi - ei sitä täällä maan päällä tarpovien mormonien tarvitse päättää => jos toimituksia ei olisi tehty Aatulle, niin silloin väärä taho olisi päättänyt asiasta.
Eeivätkö mormonit kysykään temppeleissä kuolleita, haluavatko nämä kastetta? Minusta se olisi varsin järkevää - silloin ei voisi valittaa, että he pakolla kastavat kuolleita. Kun he jo muutenkin kuulemma siellä vainajiin ovat yhteydessä niin kai samassa voisi kysäistäkin?
Ei siellä temppelissä kukaan ole mihinkään vainajiin yhteydessä. Jotkut mormonit ovat levitelleet omasta mielikuvituksestaan jotain bullshit-juttuja, joita sitten suu ymmyrkäisenä juoruillaan ja levitellään. Koska vainajien kanssa ei olla missään yhteyksissä, niin ei ole mahdollisuutta kysyä haluaako vainaja sijaiskasteen.
Mutta eikö sitten suuremmalla syyllä kannattaisi tuollainen kysymys esittää. Vaikeneminenhan on tunnetusti myöntymisen merkki.
että tuhatvuotisen valtakunnan aikana sijaistoimitukset tehdään vaín niiden puolesta, jotka henkimaailmassa ovat ilmaisseet ne haluavansa. Silloin verho on ohut, mutta nyt tehdään työtä niin paljon kuin ehditään kaikkien tunnistettavien puolesta.
Miten niin?
Aika hölmö oli trolliksi vastauksesi....
Mutta itsehän annoit noin ymmärtää.
"JOs henkilö joka on tappanut/murhannut jonkun toisen haluaa kasteelle, niin tuo tapaus menee ensimmäiselle presidenttikunnalle ja apostoleille käsiteltäväksi."
Ei tarkoita sitä että he sen asian päättävät. Sen päättää edeleenkin Herra.
Vaikka siis mormonijohto kiletäytyisi kastamasta, Jumala voi kuitenkin tehdä erilaisen päätöksen.
No joo, nyt kuulostaa jo paljon inhimillisemmältä. Kiitos!
Siis profetta ja apostolit tietysti työssään kysyvät tarvittaessa Herralta neuvoa...
Että jos joku haluaa ajatella asiaa että silloinhan he kuitenkin sen päättävät, niin ajatelkoot.
No jos heidän "saamansa" vastaus on luotettavuudeltaan samaa tasoa kuin moniavioisuusilmoitus tai mustien pappeuilmoitus, voi, voi...
että viattoman veren vuodatusta, sekä Pyhän Hengen loukkaamista ei voi saada anteeksi ei tässä, eikä tulevassa....
Mistä sinä tai kukaan mukaan ihminen tietää kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei!?
On täysin absurdia alkaa leikkimään tietäväistä Jumalan tuomiotajusta!
No, mormonit näköjään vastaavat hanakasti, joka todellakin kertoo kirkon luonteesta!
Tiettyjä asioita tiedetään, mutta loppupelissä Herra on se joka päättää.
Eli ei tässä nyt kukaan absoluuttisesti ole alkanut leikkiä tietävää ja tuomaria, ovat antaneet vain lyhyitä komentteja.
"No, mormonit näköjään vastaavat hanakasti, joka todellakin kertoo kirkon luonteesta!"
Annotpa juuri hybän esimerkin "pata kattilaa soimaa" tilanteesta... Juuri sait haukuttua jotkut ja sitten ei muuta kun joukkoon vaan mukaan ;-)
Ja vieläkin: ko. toimituksen suortittaminen ei kerro mitään kirkon luonteesta....
Tois oiekastaan kertoo: Kaikilla on mahdollisuus - juuri niinhän Herrakin meille sanoo... Vai voitko tosiaankin sinä leikkiä Jumalaa ja päättää kuka pääsee Taivaaseen ja kuka ei? Varsinkin kun juuri itse totesit että "On täysin absurdia alkaa leikkimään tietäväistä Jumalan tuomiotajusta! "
Paradoksaalinen on viestisi....
Nyt tipuin...
Mihin joukkoon? Juurihan sanoin ettei voi tietää!
"No, mormonit näköjään vastaavat hanakasti, joka todellakin kertoo kirkon luonteesta! "
Aiai ... ensin kerrot että kukaan ei voi asettua Jumalan kenkiin tuomitsemaan,...
Ja sitten heität lauseen joka ei pidä mitenkään paikaansa...
Eli yhtä pimeetä joukkoa ollaan...
sanoo että jos murhaa jonkun sitä on vaikeaa saa-
da anteeksi.Siis ei mahdotonta.Surmauttihan Daa-
vidkin Uurian mutta aneli anteeksiantoa ja ehkä
saikin.
Daavid ei saanut anteeksi Uurian murhaa. Ihan vaan tiedoksi :-)
Jos murhamies on toiminut Jumalan sanaa noudatellen ja saanut käskynsä suoraan Lähteestä, niin eikö hän silloin ole Jumalansoturi? Vähän niinkin enkelitkin.
ei ole montaakaan hallitsijaa, joka olisi kyennyt elämään sotkematta käsiään vereen. Arvelisin, ettei heillä lopultakaan taida oikeuden mukaan olla sijaa taivasten valtakunnassa. Jumala lopulta yksin tietää.
Vai mitä arvelette vaikkapa Keorke W. Bussista? Tapaammeko hänet taivaspolulla?
Minä vaan kysyn. Turust
mutta raiskaus ja lasten hyväksikäyttö on lähinnä viattoman veren vuodatusta ja siinä pätee suunnilleen samat säännöt kuin murhasta. (Lue Zapan vastaus.)
Oliko Smithin ja Youngin kohdalla kysymys lasten hyväksikäytöstä ja ehkä myös raiskauksista (vasten tahtoa)? Silloin he olisivat murhamiehiin verrattavia.