Kaltaiseni vanhan rockabilly-miehen on hämmentävää lukea lehdistä juttuja siitä kuinka rokkarit vastustavat rasismia, kuinka rokkarit tukevat sivareita tai kuinka rokkarit vaativat kehitysmaiden velkojen anteeksiantamista. Itse nuoruuteni rokkarina olleena kutsuisin henkilöitä jotka edellä mainittua toimintaa harrastavat: hämyiksi, poppareiksi hipeiksi tai punkkareiksi, mutta taatusti en rokkareiksi.
Minulle ja uskon, että myös suurelle osalle muita, rokkari on henkilö joka kuuntele 1950-luku vaikutteista rock and rollia ja rockabillyä, heiluttaa Etelävaltioiden lippua ja on henkisesti punaniska.
Siteeraan Voima lehdessä (9/04) ollutta Julle Tuuliasen kirjotusta ns. diinareista eli rokkareista. Jokainen päätelköön itse olisivatko nämä henkilöt ensimmäisenä osallistumassa esim. ns. rasisminvastaiseen konserttiin.
”
Samaan aikaan, 1970-luvun lopulla, vaikutti pääkaupunkiseudulla omituinen diinariaalto. Monopoliasemassa oleva nuortenlehti innosti kakaroita diggailemaan 1950-luvun jenkkimusaa ja pukeutumaan samalla tavalla kuin rapakon takana oli pukeuduttu pari vuosikymmentä aiemmin. Sana ’diinari’ tuli siitä, että nämä yksilöt yrittivät kovasti muistuttaa James Deania.
Ilmiötä olisi voinut seurata huvittuneena sivusta, mutta liian moni joutui sen hampaisiin. Hyvin pian siihen alkoi liittyä yhä enemmän uusfasistisia piirteitä. Diinareiksi kutsuttujen nuorten mielestä kaikki erilaiset, kuten hipit, punkkarit, erirotuiset, prostituoidut, homot, pultsarit, pilvenpolttajat ja kommarit, piti karkottaa maasta alituisella väkivallan uhalla.
Ja väkivaltaa riitti. Lukemattomia vähemmistöjen edustajia pahoinpideltiin sairaalakuntoon, joitakin otettiin hengiltä. Iltaisin b-luokan kansalaisten piti kulkea kaupungilla sivukatuja pitkin ja välttää tiettyjä paikkoja, kuten julkisia liikennevälineitä.
Homojen kruisailupaikoilla käytiin hakkaamassa ja tekemässä ryöstöjä.
Entä suomalainen yhteiskunta? Ei Suosikki-lehti suinkaan jäänyt ainoaksi agitaattoriksi, vaan pian liittyi mukaan myös koko kansan Yleisradio. Useissa nuorille suunnatuissa radio- ja tv-ohjelmissa oli runsaasti tilaa näiden tervehenkisten nuorten rallatella natseja ihannoivia laulujaan ja selittää, kuinka "kaikki hämyt pitäisi panna kylmiksi".
Totta kai yhteiskunta hyväksyi tällaisen. Nämä nuorethan olivat huumeiden vastaisia, harrastivat liikuntaa (lähinnä taistelulajeja) ja kohdistivat aggressionsa ei-toivottuihin ihmisiin. Ja homma toimi. Muutama saatiin tapettua, mutta moni todella pakkasi kassinsa ja lähti Ruotsiin. Siellä ei tällaista ilmiötä ollut sen enempää kuin missään muuallakaan, ei edes kyseisen pukeutumis- ja musiikkimuodin alkuperämaassa USA:ssa.
Ilmiö eli viitisen vuotta, kunnes se sisällyksettömyydessään alkoi hajota. Äärimmäisimmät leikkasivat loputkin hiuksensa ja ryhtyivät Suomen ensimmäisiksi skineiksi. Lyhyt askel oli helppo ottaa.”
Minulle ja uskon, että myös suurelle osalle muita, rokkari on henkilö joka kuuntele 1950-luku vaikutteista rock and rollia ja rockabillyä, heiluttaa Etelävaltioiden lippua ja on henkisesti punaniska.
Siteeraan Voima lehdessä (9/04) ollutta Julle Tuuliasen kirjotusta ns. diinareista eli rokkareista. Jokainen päätelköön itse olisivatko nämä henkilöt ensimmäisenä osallistumassa esim. ns. rasisminvastaiseen konserttiin.
”
Samaan aikaan, 1970-luvun lopulla, vaikutti pääkaupunkiseudulla omituinen diinariaalto. Monopoliasemassa oleva nuortenlehti innosti kakaroita diggailemaan 1950-luvun jenkkimusaa ja pukeutumaan samalla tavalla kuin rapakon takana oli pukeuduttu pari vuosikymmentä aiemmin. Sana ’diinari’ tuli siitä, että nämä yksilöt yrittivät kovasti muistuttaa James Deania.
Ilmiötä olisi voinut seurata huvittuneena sivusta, mutta liian moni joutui sen hampaisiin. Hyvin pian siihen alkoi liittyä yhä enemmän uusfasistisia piirteitä. Diinareiksi kutsuttujen nuorten mielestä kaikki erilaiset, kuten hipit, punkkarit, erirotuiset, prostituoidut, homot, pultsarit, pilvenpolttajat ja kommarit, piti karkottaa maasta alituisella väkivallan uhalla.
Ja väkivaltaa riitti. Lukemattomia vähemmistöjen edustajia pahoinpideltiin sairaalakuntoon, joitakin otettiin hengiltä. Iltaisin b-luokan kansalaisten piti kulkea kaupungilla sivukatuja pitkin ja välttää tiettyjä paikkoja, kuten julkisia liikennevälineitä.
Homojen kruisailupaikoilla käytiin hakkaamassa ja tekemässä ryöstöjä.
Entä suomalainen yhteiskunta? Ei Suosikki-lehti suinkaan jäänyt ainoaksi agitaattoriksi, vaan pian liittyi mukaan myös koko kansan Yleisradio. Useissa nuorille suunnatuissa radio- ja tv-ohjelmissa oli runsaasti tilaa näiden tervehenkisten nuorten rallatella natseja ihannoivia laulujaan ja selittää, kuinka "kaikki hämyt pitäisi panna kylmiksi".
Totta kai yhteiskunta hyväksyi tällaisen. Nämä nuorethan olivat huumeiden vastaisia, harrastivat liikuntaa (lähinnä taistelulajeja) ja kohdistivat aggressionsa ei-toivottuihin ihmisiin. Ja homma toimi. Muutama saatiin tapettua, mutta moni todella pakkasi kassinsa ja lähti Ruotsiin. Siellä ei tällaista ilmiötä ollut sen enempää kuin missään muuallakaan, ei edes kyseisen pukeutumis- ja musiikkimuodin alkuperämaassa USA:ssa.
Ilmiö eli viitisen vuotta, kunnes se sisällyksettömyydessään alkoi hajota. Äärimmäisimmät leikkasivat loputkin hiuksensa ja ryhtyivät Suomen ensimmäisiksi skineiksi. Lyhyt askel oli helppo ottaa.”
Vastaukset 6
Vanhimmat
Monettako kertaa copy-pastasit tuon kirjoituksesi?
eikö niin
"Vain rokkari on rokkari"
-KL88
Sinäpä sen sanoit! Ja tämä lausuntohan ei varmasti jätä kenellekään epäselväksi sitä, mitä rokkarilla varsinaisesti tarkoitetaan! Ehkäpä siksikin koetaan tarpeelliseksi määritellä lukijalle se, millainen henkilö rokkari on. Tarpeelliseksi koetaan myös määritellä se, millainen henkilö ei voi olla rokkari. Hieman samaan tapaan voisin minäkin määritellä.
Esimerkkini: Vain hevari on hevari.
Minulle - ja uskon, että myös suurelle osalle muita: hevari on henkilö, joka kuuntelee kasariheviä, sonnustautuu pillifarkkuihin ja lenkkareihin, pitää hihatonta, selkälipullista farkkutakkia nahkatakin päällä ja on henkisesti kypsymättömän oloinen. Panosvyö kohottaa statusta hieman tavanomaista hevaria paremmaksi hevariksi.
Hevareiksi en kutsuisi kaikenlaisia nykypäivän ostoskeskushevihevareita, joilla on lökäpöksyt tai kesäisin shortsit. Hevareita eivät yksinkertaisesti voi olla myöskään lievästi goottimeikatut tahi suorastaan pingviinimaskeeratut, yleensä tukkansa mustaksi värjänneet hahmot.
Niin! Minäkin voisin määritellä!
Ja ai että, kun on taas niin hyvin perusteltua! Luulisinkin, ettei yksikään hevari-määritelmäni ulkopuolelle jäänyt hevari voi tästä "ottaa hernettä nenään" - minähän olen oikeassa! Halleluja! Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.
Kuulepas, parahin nimimerkki "KL88", eikö voisi niinkin, että kukin "rokkari" itse määrittelee, onko "rokkari" vaiko ei? Kuitenkin keskeisintä "rokkariudessa" lienee rock-musiikki, jota on kovin montaa sorttia. Täten myös "rokkareita" voinee olla kovin montaa sorttia. Onko joku havaittu arvolliseksi määrittelemään se, ketkä ovat ja ketkä eivät ole "rokkareita"? Sinutko on havaittu arvolliseksi näin tekemään? Enhän minä edes tiedä, kuka sinä olet! Olet vain yksi nimimerkki muiden joukossa jollain saatanan keskustelupalstalla! Tuollaisella "auktoriteetilla" on kovin vaikeaa lähteä vakuuttamaan meikäläistä!
Kuulepas, parahin nimimerkki "KL88", eikö voisi niinkin, että kukin "rokkari" itse määrittelee, onko "rokkari" vaiko ei?
Joo ja jokainen alle 60 v tai ylikin voi itse määrittellä kuuluvansa nuorisoon.
Käsitteiden määrittelyllä alkaa jokainen tieteellinen työ.
"Käsitteiden määrittelyllä alkaa jokainen tieteellinen työ."
-määrittelystä
"Rokkari" ei ole mikään absoluuttinen määritelmä, jota voi soveltaa vain ja ainoastaan tietyn laisiin tapauksiin. "Rokkari" on käsitteenä pikemminkin "venyvä". Ja kyseenalaisena voisin pitää muka-hauskuuteen pyrkivää loppuheittoasi. Onko rock tiedettä? Totisesti. Eihän sille mitään voi. Näin on oltava. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku.
Että muka rallattelivat natsilauluja yleisradiossa.Ei voi pitää paikkaansa sillä punikeilla oli tuohon aikaan mediasta vankka ote.
Muutenkin tuo juttu on aika vahvasti liioittelua.
Sen uskon että jokunen punkkari tai hintti sai päihinsä, mutta että piti välttää julkisia kulkuvälineitä ja kulkea sivukatuja pitkin.
Isänikin joka asui 70-luvulla Hesassa oli sitä mieltä että tuo on vahvasti liioiteltua.