…se vihoviimeinen testamentti ja jäähyväispuhe.:)…ihan oikeasti.
Vuosien aikana opin tuntemaan paljon ihmisiä nikkien takana ja toisista tuli erittäin läheisiä ystäviä ja toisten kanssa pidettiin yhteyksiä sähkö- ja chatpostin välityksellä. Monella eri palstalla kirjoittaneena, muutamat nikit ovat kulkeneet mukanani, kuin ystävät konsanaan ja useat ovat jääneet Kaffeelle.
Tälle palstalle, kuten monille muillekin palstoille on syntynyt oma vakkariporukkansa, joiden kanssa pidetään hauskaa, tapellaan, riidellään ja puhutaan välillä vakavia asioita. Vuosien saatossa opimme tuntemaan toisemme palstalla ja yhä helpommin pystyi sanomaan toiselle rohkeastikin melkein mitä vain toisen siitä suuttuessa. Vakkariporukkaan liittyi lisää väkeä, jäivät asumaan kanssamme Kaffeelle. Heistäkin tuli vakkareita.
Mutta…sitten oli heitä, muutamia mainitakseni…Rossu, ihmettelix, Romulus, Simanainen, Sofienne, WaveHunter…he tulivat, toivat esiin oman persoonallisuutensa ja tyylinsä kirjoittaa ja keskustella asioista…monesti hyviä, erilaisia näkökantoja asioihin, provosoiviakin…he antoivat kritiikkiä vakkareiden käyttäytymisestä, nimenomaan siitä ettei heitä huolita vakkareihin…ja siitä syntyi puhe sisäpiiristä.
Tuo sisäpiiri, jollaisia todellakin on olemassa…ja johon häpeillen tunnustan kuuluneeni…ei hyväksynyt heitä porukkaansa, vaan useimmiten kommenteillaan ajoivat heidät palstalta pois. Syntyi riitaa, haukkumisia, pahaa mieltä ja puhetta selän takana, alkoi multinikeillä puskahuutaminen…heidän kommenttinsa puskasta olivat useasti aivan totta, vakkareista, sisäpiiristä ja siitä ettei tiettyjä ihmisiä hyväksytty porukkaan. Molemmin puolin huudeltiin ilkeyksiä…mutta minun oikeudentajullani…kaikki oli aiheesta, totta monikin sana…en vain saanut sitä tarpeeksi usein sanotuksi. Ennen joulua esitin toiveeni…toivoin joululahjaksi mahdollisuutta Simanaiselle, sillä katsoin epäoikeudenmukaiseksi muutamia poistoja jotka kohdistuivat Simanaisen kirjoituksiin. Siitäkin huolimatta vaikka olemme Siman kanssa ottaneet yhteen monta kertaa…en halunnut häntä porukasta poistettavaksi enkä ketään muitakaan.
Kaffeella on pidetty runsaasti erilaisia kilpailuja ja melkein joka kerta niistä syntyy tappelua ja riitaa…mutta…palstan vakkariporukka ovat lojaaleja keskenään…mitään ei sanota toiselle suoraan vaikka huomataan toisen loukkaavan kuinka verisesti. Silmät ummessa ohitetaan sellaiset asiat ja pidetään palstalla kiltin ihmisen mainetta…mutta, totta toinen puoli, mitä se on siellä selän takana…senkin tiedän…siellä sanotaan, se sanoi sitä ja se tätä eikä uskalleta mennä sanomaan toiselle…hei, sinä sanoit tuosta nikistä tosi pahasti, miksi? Itse siihen myöskin syyllistyneenä, suuttuen ensin itselleni ja …raivostuen eilen illalla eräästä kommentista ja haukuin yhden vakkarin tosi pahasti…viesti poistettiin aamulla enkä toista sitä tässä…tämä testamentti kertokoon tunteistani.
En pyydä anteeksi tätä testamenttia enkä mitään sanomisiani palstalla. Siihen ei ole mitään perusteltua syytä...anteeksi ei pyydetty minultakaan.
Irtisanon itseni tästä päivästä alkaen vakkarien ja sisäpiirien touhuista ja tästä palstasta, enkä astu enää koskaan heiluriovista sisään enkä tule etsimään uutta palstaa mihin kotiutuisin…kiertelen missä huvittaa, jos huvittaa…*astuu heiluriovista viimeisen kerran*
Kaffeella 18.1.2006
Milla

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.