HALOSEN AIKANA

Palelee pakkasessa edelleen ja rouva presidentti asustelee valtion varoilla 3 erikohteessa ja omatkin asunnot on melkein aina tyhjillään,siinä meillä kokokansa presidentti ja RIIISTOPORVARI Halonen vain ökyilee kun pakkanen alkaa kohta tappamaan asunnottomia.
Kehtasi vielä jouluna käydä syömässä Hurstin joulupadoista kalastelemassa ääniä eikä osaa edes hävetä.
9356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oli tuossa äskettäin kirjoitus erään pres.ehdokkaan tukijoiden käyttäytmisestä,tai oikeastaan käyttäytymisen puutteesta. Jälleen nimittelyä,ei mitään rakentavaa,joka johtaisi johonkin muutokseen.

Äänestä
  • Aina kaivaneet toisia ehdokkaita mustamaalatakseen,mutta onko nyt niin että sieltä likasangoista ei löydykkään mitään Niinistön mustamaalaamiseen niin pitää esiintyä niinkuin "sivistyneesti" kerrankin Erkon ja ylen sossumediat kärsimysten tiellä kun ei muutakaan löydy ja omasta ehdokkaasta toistenkin edestä.

    Äänestä

  • sossut on kirjoitti:

    Aina kaivaneet toisia ehdokkaita mustamaalatakseen,mutta onko nyt niin että sieltä likasangoista ei löydykkään mitään Niinistön mustamaalaamiseen niin pitää esiintyä niinkuin "sivistyneesti" kerrankin Erkon ja ylen sossumediat kärsimysten tiellä kun ei muutakaan löydy ja omasta ehdokkaasta toistenkin edestä.

    Miksi pitäisi mustamaalata.Jos mustamaalaus tarkoittaa valehtelua,tahi huhujen levitystä,se ei johda mihikään. Asioista voi toki keskustella asiallisesti, myös väitellä, mutta ei surkastua alhaiseen nimittelyyn.

    Äänestä

Me elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa. Eduskunnassa on porvari-enemmistö. Miksi ei enemmistö ole tehnyt riittävästi asunnottomuuden poistamiseksi? Mahdollisuuden puutetta ei varmasti ole ollut! Maamme on tällähetkellä ennen-näkemättömän vauras. Siitäkin huolimatta,että Suomi on pian myyty ulkomaisille keinottelijoille. Ja valuuttapako kiihtyy.

Äänestä
  • Melkein kaikisssa ministeri paikoilla,ei ole tapahtunut mitään on ollut niin kiire omia ja kavereita siirrellä hyväveli verkoistoissa paikoilta toisille ja palkita Fortumin herroja optiomiljoonilla sellanen sosiolistien ajan vie.

    Äänestä

  • Demarit kirjoitti:

    Melkein kaikisssa ministeri paikoilla,ei ole tapahtunut mitään on ollut niin kiire omia ja kavereita siirrellä hyväveli verkoistoissa paikoilta toisille ja palkita Fortumin herroja optiomiljoonilla sellanen sosiolistien ajan vie.

    Tuli selattua internetissä eri valtioyhtiöiden hallintoneuvostoja. Suurten puolueiden kansanedustajat niissä istuvat isoilla kokous
    palkkioilla. Laativat yhdessä johtajien kanssa
    kannustusoptioita. Suomen kansaa kusetetaan
    raskaaman jälkeen.

    Ei pitäisi sekoittaa Valtionouvostoa ja Eduskuntaa.Eduskunta on porvari-enemmistöinen.Eduskunta vahvistaa,tai on vahvistamatta ministeriöiden lakiehdotukset.

    Äänestä

  • john kirjoitti:

    Ei pitäisi sekoittaa Valtionouvostoa ja Eduskuntaa.Eduskunta on porvari-enemmistöinen.Eduskunta vahvistaa,tai on vahvistamatta ministeriöiden lakiehdotukset.

    Kuntoon ja olivat eduskunnon kanssa niitä hyväksymässä.

    Äänestä

  • rahaton raikuli poika kirjoitti:

    Tuli selattua internetissä eri valtioyhtiöiden hallintoneuvostoja. Suurten puolueiden kansanedustajat niissä istuvat isoilla kokous
    palkkioilla. Laativat yhdessä johtajien kanssa
    kannustusoptioita. Suomen kansaa kusetetaan
    raskaaman jälkeen.

    Ne joka ikinen on ottanut jonkinlaisen "viran"valtionyhtiöistä. Suomen hallintovirkamies määrä riittäisi n.50 miljoonan asukkaan maahan. Että siellä sitä vasta olisi YT-neuvotteluihin aihetta. Nuo ketkut ovat niinkauan turvassa,kun kansa on tyytynäinen,antaen kusta itseään silmään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ASUNNOTTOMAT kirjoitti:

Palelee pakkasessa edelleen ja rouva presidentti asustelee valtion varoilla 3 erikohteessa ja omatkin asunnot on melkein aina tyhjillään,siinä meillä kokokansa presidentti ja RIIISTOPORVARI Halonen vain ökyilee kun pakkanen alkaa kohta tappamaan asunnottomia.
Kehtasi vielä jouluna käydä syömässä Hurstin joulupadoista kalastelemassa ääniä eikä osaa edes hävetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu