eli Saulin salassapidetty arvomailma sisältää monia kansan edun ja yhteisen hyvän vastaisia aineksia.
Perustana on oikeistolaisuus ja se tarkoittaa nykymaailman menossa omistamiseen perustuvaa kilpailuyhteiskuntaa, jossa kaikki toiminnat pyritään kilpailuttamaan; kansalaiset yllytetään kilpailemaan työpaikoista huutolaispoikamentaliteetin mukaan (kuka halvemmalla tulee), kilpailtava on työtovereiden kanssa, kilpailtava on jopa itsensä kanssa! Elämä on eräänlainen kilpaurheilutilaisuus, epäreilu tilasuus, jossa kaikki eivät pääse edes samalle lähtöviivalle.
Omistamisyhteiskunta ( mm. USA:n Bush on monissa sanonut puheissaan maansa olevan omistajayhteiskunta) on kova ja armoton sosiaalisen riskin, sairauden, työttömyyden, vanhuuden kohdatessa kansalaista. Ehkä näistä asioista tietämättömät ja välinpitämättömät tyhmyyksissään ajautuvat ansaan, joka laukeaa aivan varmasti jossain muodossa heidänkin elämänpolullaan!
Näissä vaaleissa on kyse arvoista ja tiedostamisesta ja yhteiskunnallisesta vastuusta, ei niinkään henkilöistä. Molemmat ehdokkaat ovat kuitenkin muodollisesti päteviä ja eteviä; arvot vain eivät ole Saulilla kohdallaan. Hänen valikampanjansa iskulauseet osoittavat halun kätkeä todellinen pyrkimys kansan rivittämiseen ja nyky-yhteiskuntamme turvarakenteiden purkamiseen omistajien ehdoilla!
Saulin arvomaailma,...
8
407
Vastaukset
- juuri noin
se menee ja kyllä kaikki sen tietää, osa porukasta Suomessa on vaan niin masokistista että ihan pakko on päästä itseään kurittamaan!
- Kiinnostunut lukija
Masokismista puheenollen: Voisiko Tarja-rockissa esitetty nakushow ruoskimisineen(Tarjan toivomus?)tulla uusintana vaikka tv-ruudulta nähtynä?
Olisi kiva nähdä, millaisesta kulttuurista "istuva" presidenttimme pitää.
- täysin...
Sauli ei varmasti halua purkaa turvarakenteita,
päinvastoin
Sauli on huolestunut siitä millä turvarakenteiden ylläpito rahoitetaan tulevaisuudessa kun väestö ikääntyy
Halonen on hyvä jakamaan mutta ei ole kiinnostunut siitä miten jaettava tehdään tulevaisuudesa
Saulin mielestä jaettava tehdään tekemällä työtä- kloppis on pop
Turvarakenteitahan voi helposti rahoitaa myömällä omaisuutta, kuten tuottavia yhtiöitä...
Tämä on SDPstyle. - vanha doku
Kyllä Sauli on työtätekevien puolella.Työntekijöitä ollaan jo keräämässä ympäri Aasiaa.Etelärannan herrat ovat ohjeistanneet kriteerit joilla ihmisiä otetaan töihin Suomeen.Ammattitaito on yksi peruste ja ahkeruus toinen.Ammattiliitot lopetetaan koska ne ovat tällä hetkellä pahin jarru Suomen hyvinvoinnin nousulle.
Tehtaiden tilapäinen siirto halpamaihin on osoittautunut hyväksi keinoksi lisätä kilpailukykyä ja sitä tullaan jatkamaan.
Seuraava tehtävä on hyvinvoinnin lisäämisessä on palkkojen leikkaaminen ja työajan pidentäminen.
Nämä toimet yhdessä työvoiman tuonnin kasvattaminen,että saadaan nykyinen työvoimapula loppumaan.Kuten Sauli eilen sanoikin niin nykyiset työttömät ovat laiskoja luusereita joita ei edes koulutuksella saa enää työelämään mukaan.
- Kurgan60
"kansalaiset yllytetään kilpailemaan työpaikoista huutolaispoikamentaliteetin mukaan (kuka halvemmalla tulee), kilpailtava on työtovereiden kanssa, kilpailtava on jopa itsensä kanssa!"
Empä ole aikoihin nauranut näin makeasti.
Kuinkas sujuu kilpailu itsesi kanssa? Kuka johtaa? Ota loppukiri!- loginomi
Kilpailu itsensä kanssa tietenkin tarkoittaa pakon sanelemaa pyrkimystä ylittää omat kykynsä ja voimavaransa, niin henkiset kuin fyysisetkin! Sitä on työuupuminenkin ja muut työperäiset mielenteveysongelmat ja somaattiset sairaudet; ihminen ei kertakaikkiaan kestä jatkuvaa kiristämistä ja irtisanomisuhan alla olemista, pätkä- tai minipalkkaista työtä, työpaikan ihmissuhdeongelmia jne...!
Vieläkö naurattaa? Jos naurattaa, äänestä Kokoomusta ja Saulia! loginomi kirjoitti:
Kilpailu itsensä kanssa tietenkin tarkoittaa pakon sanelemaa pyrkimystä ylittää omat kykynsä ja voimavaransa, niin henkiset kuin fyysisetkin! Sitä on työuupuminenkin ja muut työperäiset mielenteveysongelmat ja somaattiset sairaudet; ihminen ei kertakaikkiaan kestä jatkuvaa kiristämistä ja irtisanomisuhan alla olemista, pätkä- tai minipalkkaista työtä, työpaikan ihmissuhdeongelmia jne...!
Vieläkö naurattaa? Jos naurattaa, äänestä Kokoomusta ja Saulia!Kilpailu sinällään on jossain muodoissa aivan terveellistä ja tarpeellista. Jokaisenhan meistä pitäisi kilpailla itsensä kanssa ainakin siitä miten pystyisi tulemaan ja kasvamaan inhimillisemmäksi ja toiset paremmin huomioonottavatksi ihmiseksi. Siis ihmiseksi ISOLLA IILLÄ.
Mutta mennäkseni siihen presidenttiehdokkaiden arvomaailmaan. Onko sinustakaan oikeaa, että jo muutenkin meillä kansalaisilla maksatettu ilmoittelukampanjointi on saanut Halosen kohdalla vieläpä törkeät mittasuhteet? Itse ainakin pidän pöyristyttävänä tällaista menettelyä 'pienipalkkaisen' ja 'köyhän' juristin tai hänen tukijoukkonsa masinoimia arpajaisia tukemaan köyhää ehdokasta, saadakseen kalliin ja turhan mainoskampanjansa maksettua. Nytkin tämä juristi, joka on saanut 'minimaalisen' palkkansa jo verottamana, ei varmaan niin köyhä ole etteikö olisi varaa hoitaa oma kampanjointinsa itse. Itsehän meidän muidenkin on oma työnhakumme maksettava.
Tämän vuoksi en Halosta äänestäisi vaikka maailmassa ei ketään muuta olisi. Tässä vaan on taas korostunut se ikuinen 'törkeys' joka on kuin sisäänrakennettuna kyseiseen ihmisryhmään. Ja kaiken lisäksi sellaista vielä koulutetaan yliopistotasolla meidän muiden kustantamana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215757- 292100
- 1771932
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101093Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24987- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755