Itälä puolustelee

Europarlamentaarikko Ville Itälä puolustaa Sauli Niinistön toimintaa Euroopan investointipankissa.

EIB on Itälän mukaan rahoittanut Niinistön vastuulla Pietarin lounaisen jätevesipuhdistamon rakentamisen sekä tehnyt rahoituspäätökset toisesta puhdistamosta ja tulvapadosta.

Niinpä niin.
Sauli Niinistö ei ollut edes vielä investointipankissa töissä, kun lounaisen puhdistamon rakennustyöt aloitettiin uudelleen EU-rahoituksella NDEP-ohjelman puitteissa, puhumattakaan siitä että olisi ollut pankissa päättämässä puhdistamon tai tulvapadon rahoituksesta.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

muuta on kuin juoksupoika, aivan merkityksetön heppu EKP:n kannalta. Sen takia se joutaa olemaan pari kuukautta osallistumassa vaaleihin. Onkohan muut edes huomanneet Niinistön poissaoloa pankissa?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Grustnij kirjoitti:

Europarlamentaarikko Ville Itälä puolustaa Sauli Niinistön toimintaa Euroopan investointipankissa.

EIB on Itälän mukaan rahoittanut Niinistön vastuulla Pietarin lounaisen jätevesipuhdistamon rakentamisen sekä tehnyt rahoituspäätökset toisesta puhdistamosta ja tulvapadosta.

Niinpä niin.
Sauli Niinistö ei ollut edes vielä investointipankissa töissä, kun lounaisen puhdistamon rakennustyöt aloitettiin uudelleen EU-rahoituksella NDEP-ohjelman puitteissa, puhumattakaan siitä että olisi ollut pankissa päättämässä puhdistamon tai tulvapadon rahoituksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu