Perheriidat

Otan edelleen keskusteluun aiheen, joka täällä on käsitelty tuhannesti aina uudestaan ja uudestaan. Aihe luisuu yleensä juupas eipäs väittelyksi, mutta nyt toivoisin, että jokainen yrittäisi olla alistumatta tähän jumiutuvaan väittelymuotoon ja tuoda erilaisia kantoja esiin mitätöimättä vastakeskustelijoita. (Yritän tässä ketjussa myös itse tätä.)

Haluan siis kannanottoja ja selventelyä. Mielestäni perheväkivalta on aina toisen osapuolen alistamispyrkimystä. Ja tästä kovasti poikkeaa ns. perheriitatilanne. Perheet, joissa riidellään enemmän tai vähemmän. Näen suuren eron perheväkivallan ja perheriitojen välillä.
Kommentteja.
17831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eikö ole kuitenkin aika rohkeaa olettaa että se on AINA kuten sen...oletat olevan?

Samaa mieltä erotuksesta, olisikin mielestäni järjettömyyttä olla tekemättä sitä.

Äänestä

aiheesta on olemassa luotettavia tilastoja lähivuosilta, yleensä ottaen kriittisimmätkin arviot pitävät parisuhdeväkivaltaa molempia sukupuolia koskevana ilmiönä. stakesin hoitoilmoitusjärjestestelmä hilmon tilastoista tosin voi saada sen käsityksen, että ilmiö on sukupuolittunutta, miesten suuremmasta kumppaninsa väkivallan uhriksi joutumisesta johtuen.

Äänestä
  • Henkirikosten uhreista 2/3 ja tekijöistä 90 % on miehiä. Näistä miehistä 6 % on heidän naispuolisten partnereidensa surmaamia. Yleisin miehen surmaaja on miespuolinen ystävä tai tuttava.

    Naisiin kohdistuvista henkirikoksista suurin osa, yli 60 %, on miespuolisen partnerin, joko nykyisen tai exän, tekemiä.

    Lisämausteena, naisten tekemät henkirikokset ovat kaikista tehdyistä henkirikoksista yleensä raa'immat. Suorituspaineet siis seuraavat naista kaikilla elämänaloilla?

    Äänestä

  • Sanelman kirjoitti:

    Henkirikosten uhreista 2/3 ja tekijöistä 90 % on miehiä. Näistä miehistä 6 % on heidän naispuolisten partnereidensa surmaamia. Yleisin miehen surmaaja on miespuolinen ystävä tai tuttava.

    henkirikos on kuitenkin turhan radikaali riidan lopetuskeino ja aiheuttaa monenlaisia ongelmia heikommille jääneelle osapuolelle, erityisesti terveyshaitat korostuvat näissä tapauksissa. eikä riidan voittajakaan läheskään aina selviä mitalikorokkeelle, vaan voi joutua maksamaan kalliinkin hinnan tästä "pyrhoksen voitostaan" vapaudenmenetyksen muodossa.

    Äänestä

  • Sanelman kirjoitti:

    Henkirikosten uhreista 2/3 ja tekijöistä 90 % on miehiä. Näistä miehistä 6 % on heidän naispuolisten partnereidensa surmaamia. Yleisin miehen surmaaja on miespuolinen ystävä tai tuttava.

    Naisiin kohdistuvista henkirikoksista suurin osa, yli 60 %, on miespuolisen partnerin, joko nykyisen tai exän, tekemiä.

    Lisämausteena, naisten tekemät henkirikokset ovat kaikista tehdyistä henkirikoksista yleensä raa'immat. Suorituspaineet siis seuraavat naista kaikilla elämänaloilla?

    "Suorituspaineet siis seuraavat naista kaikilla elämänaloilla?"

    Tuon voisi lukea niin että vihjailet naisten olevan villieläinten tasolla.

    Äänestä

Sanaharkat ym. perheessä ovat riitoja, eikä riidattomia pareja varmasti ole kuin harvassa.

Väkivaltaa ei koskaan pidä hyväksyä. Yhteiskunnalla on viranomaiset ja toimintamallit väkivaltatapauksia varten.

Lääkäri, poliisi ja sosiaaliviranomaiset ovat avainasemassa.

Aina hoetaan, että väkivaltaan olisi puututtava mahdollisimma varhaisessa vaiheessa. Miksei nainen tee rikosilmoitusta heti kun ensimmäisen kerran saa nyrkistä?

Hyvin harvoin se lyöminen jää yhteen kertaan ja ihan tarpeeksi on esimerkkejä siitä, millaiseen alennustilaan nainen joutuu, kun vuosikausia on hakattavana.

Ihmiset eroavat usein aivan mitättömistä syistä, miksi juuri väkivaltaisesta suhteesta on niin pirun vaikea lähteä?

Äänestä

..että alistaminen on mikään yksinomainen syy, sanotaanhan, että kun pomo haukkuu alaisen, alainen haukkuu alaisensa, tämä kotona muijan, joka viimein potkaisee kissaa..
..voi kai ajatella myös, että väkivalta on yhdenlainen keino yrittää ratkaista epämääräisiä ongelmia, joita ei osata muutoin ratkaista..
..eivätkö sodat ole esimerkki tästä jälkimmäisestä, toki sodille yleensä löytyy selvä syy, mutta ei ratkaisua ongelmaan..

Äänestä
  • Allekirjoitan tuon.

    Äänestä

  • Pomon muija aloittaa ketjun aamulla haukkumalla pomon.

    Äänestä

Olemma rouvan kanssa olleet ja erinäisiä vuosia kimpassa, eikä ihmeempiä riitoja ole ollut.

Joskus ihmetyttää, että onko tosiaan niin, että riidat ja tappelut kuuluvat ikkäänkuin normaaliin perhe-elämään, minusta ei

Meillä ainakin on niin helevetin vähän yhteistä aikaa, ettei niitä vähiä hetkiä viitti tappeluun tuhrata

Äänestä
  • Kyllä se on onnittelun paikka, jos perhe on suhteellisen riidaton. Naiset kertovat minulle erittäin usein riidoista...harvoin perheväkivallasta, jos vertaa tuohon normaaliin riitaan. Ja tulee sitä kotona sanailtua itsekin.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Kyllä se on onnittelun paikka, jos perhe on suhteellisen riidaton. Naiset kertovat minulle erittäin usein riidoista...harvoin perheväkivallasta, jos vertaa tuohon normaaliin riitaan. Ja tulee sitä kotona sanailtua itsekin.

    Mistä ihmeestä sinulle voi tulla"sanailua"? Miten ihmeessä feministinä alistut moiseen? Onneksi ei sentään ole riidan asteelle päässyt nousemaan :)

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    Mistä ihmeestä sinulle voi tulla"sanailua"? Miten ihmeessä feministinä alistut moiseen? Onneksi ei sentään ole riidan asteelle päässyt nousemaan :)

    Se on ihan tavallista perheriitaa, eikä sitä voi välttää, sillä eihän ihmiset millään ole aivan samasta puusta...mekin puolisoni kanssa olemme vierekkäiset puut ja siksi sitä kinaa syntyy välillä...lapsista puhumattakaan. Aika kova äänikin tulee tuosta perhesanailusta. Seinät vaan pullistelee! :D

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Se on ihan tavallista perheriitaa, eikä sitä voi välttää, sillä eihän ihmiset millään ole aivan samasta puusta...mekin puolisoni kanssa olemme vierekkäiset puut ja siksi sitä kinaa syntyy välillä...lapsista puhumattakaan. Aika kova äänikin tulee tuosta perhesanailusta. Seinät vaan pullistelee! :D

    Meillä ei seinät pullistele kuin silloin kun lyödään rouvan kanssa styrkkareista nuit kaakkoon tai vinkkeli pyörimään pelkillä pakosarjoilla...

    Noh, tapansa kullakin. :)

    Äänestä

"100 % suomalaisista naisista kohtaa perheriitää jossakin vaiheessa parisuhdettaan. Miehet on tamän vuoksi ohjattava hoitoon"

STM:n tutkimus: Usko, toivo ja naisiinkohdistuva perheriita 1/06

Äänestä
  • Onko perheriita ja perheväkivalta mielestäsi yksi ja sama asia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jorojukka-kukka kirjoitti:

Otan edelleen keskusteluun aiheen, joka täällä on käsitelty tuhannesti aina uudestaan ja uudestaan. Aihe luisuu yleensä juupas eipäs väittelyksi, mutta nyt toivoisin, että jokainen yrittäisi olla alistumatta tähän jumiutuvaan väittelymuotoon ja tuoda erilaisia kantoja esiin mitätöimättä vastakeskustelijoita. (Yritän tässä ketjussa myös itse tätä.)

Haluan siis kannanottoja ja selventelyä. Mielestäni perheväkivalta on aina toisen osapuolen alistamispyrkimystä. Ja tästä kovasti poikkeaa ns. perheriitatilanne. Perheet, joissa riidellään enemmän tai vähemmän. Näen suuren eron perheväkivallan ja perheriitojen välillä.
Kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu