Kuka vihaa Annelii jäätteenmäkeä?

Anneli Jäätteenmäen tilapäinen poistuminen Keskustan johdosta kevään 2003 tapahtumien seurauksena on käynyt puolueelle kiistatta kalliiksi. Ennen kuulumattomasta kosto-operaatiosta, Lipponen-SDP:n masinoimasta sirkuksesta muodostui demokratiaamme, eduskunnan arvovaltaa ja lopuksi oikeuslaitostamme halveksivan poliittisen sirkuksen surunäytelmä. Jäätteenmäki kesti raivoisan ajojahdin korkealle arvostettavalla tavallaan. Keskustan johdon arvosana jäi surullisessa tapahtumasarjassa matalammalle tasolle.
Jäätteenmäen henkilökohtainen kansansuosio säilyi tuosta Paavo Lipposen tappion syntipukiksi joutumisesta huolimatta. EU-vaalien jättimäinen äänisaalis ei tullut tyhjästä. Se kertoi varmuudella sen että Jäätteenmäki on myös kansansuosikki, jollaista Keskusta olisi välttämättä tarvinnut myös kuntavaalien veturina lokakuussa 2004. Jäätteenmäen hylkääminen kertoi huolestuttavan viestin Keskustan ytimessä olevasta ongelmasta.

Valitettavasti niin Keskustan nykyisen suosion kuin presidenttiehdokas Matti Vanhasenkin menestyksen kannalta tapahtui Anneli Jäätteenmäen paluu julkisuuteen auttamatta myöhässä. Näkemättä jäi, missä määrin olisi Jäätteenmäen kattavampi tuki antanut nostetta Vanhasen vaalikampanjassa ja sen kautta Keskustan suosiosta kertoville luvuille. Helsingissä Keskustan kannatusluvut romahtivat raskaasti 2003 vaalien luvuista. Täällä Keskustan tappio oli raskaampi kuin missään vaalipiirissä.

Anneli Jäätteenmäki on henkilönä ja poliitikkona noussut näytöillään kiistatta huippujen kovimpaan aateliin. Toivottavasti hänen merkityksensä Keskustalle osataan arvostaa oikealle tasolleen erityisesti näinä päivinä, kun puolueessa on pakko katsoa peiliin ja tehdä tarvittaessa koviakin johtopäätöksiä miten puolue vastaa omituiseksi muuttuneeseen tilanteeseensa;
Vaalitappiot seuraavat toistaan, asema hallituksessa syö puolueen kannatusta kuin rotta miestä sisältä käsin. Samaan aikaan kun puheenjohtaja Matti Vanhanen kirjaa itselleen ja hallitukselle huippusuositun pääministerin kannatuslukuja, joudutaan puolueessa niin sen vanhoilla peruskannatuksen vahvoilla alueilla kuin potentiaalisimmin kasvun suurten kaupunkien alueilla kirjaamaan kirveleviä tappiolukuja.

Monen Keskustalle myönteisen ja siltä paljon odottavan henkilön ajatuksissa nousee esiin suuri kysymys:

Milloin Keskustan ytimessä istuvat päättäjät ovat aikoneet ottaa käyttöön puolueen ehkä parhaan sisäisen voiman ja tuen, nykyoloissakin laadukkaimmaksi osoittautuneen voimareservin, Keskustan naisenergia?
5454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olikohan jotain 150 000 ääntä.

Repikää siitä sossut.

Äänestä

ANNELIN PELI ON PELATTU!
HÄN ON PALJASTUNUT PELURIKSI, ensin ollaan niin sodanvastaisia että
ja nyt sitten viedään Saulin kanssa Suomi Natoon.. usalaisten arvojen maailmaan, JOSSA RÖYHKEYS JA AHNEUS OVAT KESKEISESSÄ ASEMASSA
Miten Anneli voi olla tällainen takinkääntäjä?
Samalla koko keskustan uusliberalistisen linjan valinta kertoo omaa kieltään kovista, hyvin kovista arvoista, jotka keskustaa nyt ohjaavat
ne muistuttavat meitä Tatu-isästä ja hänen rotuopeistaan, ikävä kyllä
ei ole kauaksi omena puusta sittenkään pudonnut
pian ehkä keskustakin on kokoomuksen kanssa kiikuttamassa köyhiä , eläkeläisiä, sairaita ja vanhuksia käätopaikalle
minusta nyt Anneli voisi jättää nimestään yhden ä:n pois, olisi JÄTTEENMÄKI
Se siitä Annelin naisenergiasta.

Äänestä
  • onko heti pelit pelattu jos ei asetu demareitten kanssa samalle linjalle???????

    Demaritko määrää kuka on politiikassa mukana kuka Ei?????

    JOS NOIN ON NIIN NIINISTÖ SAA ÄÄNENI !!

    Äänestä

  • höpötystä kirjoitti:

    onko heti pelit pelattu jos ei asetu demareitten kanssa samalle linjalle???????

    Demaritko määrää kuka on politiikassa mukana kuka Ei?????

    JOS NOIN ON NIIN NIINISTÖ SAA ÄÄNENI !!

    SINÄ ÄÄNESTÄT TARJA HALOSTA JA SILLÄ SELVÄ!

    TAI...

    Äänestä

mutta, inhoajia on valtavasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7173133 kirjoitti:

Anneli Jäätteenmäen tilapäinen poistuminen Keskustan johdosta kevään 2003 tapahtumien seurauksena on käynyt puolueelle kiistatta kalliiksi. Ennen kuulumattomasta kosto-operaatiosta, Lipponen-SDP:n masinoimasta sirkuksesta muodostui demokratiaamme, eduskunnan arvovaltaa ja lopuksi oikeuslaitostamme halveksivan poliittisen sirkuksen surunäytelmä. Jäätteenmäki kesti raivoisan ajojahdin korkealle arvostettavalla tavallaan. Keskustan johdon arvosana jäi surullisessa tapahtumasarjassa matalammalle tasolle.
Jäätteenmäen henkilökohtainen kansansuosio säilyi tuosta Paavo Lipposen tappion syntipukiksi joutumisesta huolimatta. EU-vaalien jättimäinen äänisaalis ei tullut tyhjästä. Se kertoi varmuudella sen että Jäätteenmäki on myös kansansuosikki, jollaista Keskusta olisi välttämättä tarvinnut myös kuntavaalien veturina lokakuussa 2004. Jäätteenmäen hylkääminen kertoi huolestuttavan viestin Keskustan ytimessä olevasta ongelmasta.

Valitettavasti niin Keskustan nykyisen suosion kuin presidenttiehdokas Matti Vanhasenkin menestyksen kannalta tapahtui Anneli Jäätteenmäen paluu julkisuuteen auttamatta myöhässä. Näkemättä jäi, missä määrin olisi Jäätteenmäen kattavampi tuki antanut nostetta Vanhasen vaalikampanjassa ja sen kautta Keskustan suosiosta kertoville luvuille. Helsingissä Keskustan kannatusluvut romahtivat raskaasti 2003 vaalien luvuista. Täällä Keskustan tappio oli raskaampi kuin missään vaalipiirissä.

Anneli Jäätteenmäki on henkilönä ja poliitikkona noussut näytöillään kiistatta huippujen kovimpaan aateliin. Toivottavasti hänen merkityksensä Keskustalle osataan arvostaa oikealle tasolleen erityisesti näinä päivinä, kun puolueessa on pakko katsoa peiliin ja tehdä tarvittaessa koviakin johtopäätöksiä miten puolue vastaa omituiseksi muuttuneeseen tilanteeseensa;
Vaalitappiot seuraavat toistaan, asema hallituksessa syö puolueen kannatusta kuin rotta miestä sisältä käsin. Samaan aikaan kun puheenjohtaja Matti Vanhanen kirjaa itselleen ja hallitukselle huippusuositun pääministerin kannatuslukuja, joudutaan puolueessa niin sen vanhoilla peruskannatuksen vahvoilla alueilla kuin potentiaalisimmin kasvun suurten kaupunkien alueilla kirjaamaan kirveleviä tappiolukuja.

Monen Keskustalle myönteisen ja siltä paljon odottavan henkilön ajatuksissa nousee esiin suuri kysymys:

Milloin Keskustan ytimessä istuvat päättäjät ovat aikoneet ottaa käyttöön puolueen ehkä parhaan sisäisen voiman ja tuen, nykyoloissakin laadukkaimmaksi osoittautuneen voimareservin, Keskustan naisenergia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu