Sodan hinta

Tässä teille vähän mietittävää:

http://www.thememoryhole.org/war/wounded/gallery.htm
16835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Haavoittumiset ovat työtapaturmia, jotka valitettavasti kuuluvat sodan kuvioon. Kuvista päätellen huonoja osumia, kun eivät kerralla kuolettavia osumia saaneet.

Äänestä
  • Jos sota on työpaikka, niin sitten on parempi ruveta työttömäksi.

    Äänestä

Jep, mutta puollustaminen on velvollisuus omaa kotimaataan ja perhettään kohtaan. Sivarit kuuluvat tähän Tuntemattoman Sotilaan Riitaoja-hahmoon.

Äänestä
  • Tuossa olet väärässä. Mitään velvollisuuksia ei ole olemassa, ne ovat hölmöjen kuvitelmia ja hullujen haihatteluja joilla koitetaan saada ihminen unohtamaan että hänen elämänsä kuuluu hänelle itselleen, ei kenellekään muulle.

    Tuo ensimmäisessä kirjoituksessa ollut linkki näyttää sen, mitä tapahtuu kun ihminen luovuttaa oman järkensä pois ja antaa "kunnian ja velvollisuuden" hoitaa ajattelun puolestaan.

    En sinänsä moiti noita haavoittuneita, useat heistä kantavat varmasti ylpeänä vammojaan ja saavat tyydytystä siitä että suorittivat "velvollisuutensa" (mikä heille suotakoon, jokainen eläköön kuinka parhaaksi tuntee), mutta noissakin kuvissa on taatusti joku, ellei montakin, jotka kiroavat vammojaan ja niihin johtaneita tyhmiä päätöksiään jokaikinen päivä elämänsä loppuun asti.

    Äänestä

  • Taakka kirjoitti:

    Tuossa olet väärässä. Mitään velvollisuuksia ei ole olemassa, ne ovat hölmöjen kuvitelmia ja hullujen haihatteluja joilla koitetaan saada ihminen unohtamaan että hänen elämänsä kuuluu hänelle itselleen, ei kenellekään muulle.

    Tuo ensimmäisessä kirjoituksessa ollut linkki näyttää sen, mitä tapahtuu kun ihminen luovuttaa oman järkensä pois ja antaa "kunnian ja velvollisuuden" hoitaa ajattelun puolestaan.

    En sinänsä moiti noita haavoittuneita, useat heistä kantavat varmasti ylpeänä vammojaan ja saavat tyydytystä siitä että suorittivat "velvollisuutensa" (mikä heille suotakoon, jokainen eläköön kuinka parhaaksi tuntee), mutta noissakin kuvissa on taatusti joku, ellei montakin, jotka kiroavat vammojaan ja niihin johtaneita tyhmiä päätöksiään jokaikinen päivä elämänsä loppuun asti.

    Sinä maksat tälle yhteiskunnalle keskimäärin 4 miljoonaa markkaa ikävuosina 0-28. Se on tarpeeksi velvoittamaan sinut toimimaan sen hyväksi tarvittaessa. Se velvollisuus on kiitollisuutta yhteiskuntaa kohtaan. Jos sitä ei halua täyttää, et ole osa tätä valtiota.

    Äänestä

  • Kuorma kirjoitti:

    Ihmiselämää ei mitata rahassa. Jos et sitä ymmärrä, et ole osa ihmiskuntaa.

    Äänestä

  • WvW kirjoitti:

    Ihmiselämää ei mitata rahassa. Jos et sitä ymmärrä, et ole osa ihmiskuntaa.

    olet siis ehdottomasti sitä mieltä, että kun käyt siviilipalveluksen/armeijan, kuolet varmasti muutaman vuoden sisään?

    Äänestä

  • Kuorma kirjoitti:

    olet siis ehdottomasti sitä mieltä, että kun käyt siviilipalveluksen/armeijan, kuolet varmasti muutaman vuoden sisään?

    Niin se on aika kumma jos kaikki yhteiskunnan etuudet kelpaa ja kun yhteiskunta pyytää jotain vastineeksi se onkin liian kallista.Isänmaata voi hyödyntää monella tapaa omalla puollustamalla maata, opiskelemalla,tekemällä työtä. Ehkä olen liian naivi jos kuvittelen että yhteistyö ja saman edun ajaminen olisi jotenkin kunniakasta omapersehän se tässä kuitenkin eniten painaa alaspäin.

    Äänestä

  • Ressu-79 kirjoitti:

    Milloin pohjoismaalaisesta ihmisestä tuli itsekäs paska?

    Äänestä

Pahin kuva ensimmäisenä!

Äänestä

No, luulitko että sota olisi mitä sitten?

Suomenkin armeijassa opetetaan miehet tuhoamaan vihollisen elävää voimaa ja materiaalia.

Mikä olisi vaihtoehto? Ole onnellinen että meilläkin on sellainen aseistus ja miehet opetettu käyttämään sitä, että saadaan aikaan tuota samaa, jos Venäjä yrittää tänne tulla. Vai miksi sitten luulet että meillä on armeija ja sillä laitteita ja välineitä ihmisten tappamiseen ja vahingoittamiseen? Kyllä, kaikki eivät esimerkiksi varusmiehinä ymmärrä, että rynnäkkökivääreitä jaettaessa jaetaan itse asiassa ihmisten tappamiseen tarkoitettuja työkaluja ja aletaan harjoitella niiden käyttöä sitten.

Kuitenkin siksi meillä on nuo laitteet, että jos jokin valtio uhkaa meitä vastaavalla sotilaallisella voimankäytöllä, niin voimme vastata siihen.

Jos haluat rauhaa, niin valmistaudu sotaan.

Aseiden puhuessa lait vaikenevat.

Äänestä
  • Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne:
    Olet kotona vaimosi ja lastesi kanssa. Vietätte mukavaa iltaa nauttien perheen tuomasta lämmöstä ja onnellisuuden tunteesta. Takkatulen loimussa ilta tuntuu seesteiseltä eikä kukaan perheestäsi uskoisi minkään muuttuvan. Rikkumattoman rauhan katkaisee kuitenkin kotiisi tunkeutuva mies joukko joka alkaa armottomasti pahoinpidellä sinua ja perhettäsi. Joudut puolustuskyvyttömänä seuraamaan sivusta kun lapsiesi sisälmykset kaivetaan tuvan pöydälle ja vaimoasi raiskataan ja pahoinpidellään tunnista toiseen. Tunkeutujat pitävät sinut juuri ja juuri tajuissasi siten, että pystyt ymmärtämään tapahtuvan kaameuden. Mies joukko lopettaa vaimosi käsittelyn ja lopettavat tämän tuskaisen elämän silmiesi edessä. Osoittaakseen "armoa", miehet jättävät sinut henkiin, vammautuneena. Henkisesti ja fyysisesti. Joudut antamaan heille talosi johon sinulle tehdään oma peti kylmään eteiseen...

    Tästähän on kyse kun puhutaan maanpuolustuksesta, mittakaava vain on toinen. Olisitko sinä, arvon sivari, puolustamatta omaa kotiasi, perhettäsi? Katsoisitko sivusta kun perheesi kidutettaisiin hengiltä ja lapsesi silvotut ruumiit jäisivät ainoaksi muistoksi siitä mitä sinulla oli? En usko...

    Äänestä

  • C.G.E kirjoitti:

    Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne:

    Hyvä jos sulla on aikaa leikkiä täällä netissä jotain ajatusleikkejä. Mites jos kuviteltaisiin seuraavaksi vaikka tilanne, että ufot ovat hyökänneet takapihallesi jne jne...

    Äänestä

  • Qrhon kirjoitti:

    Hyvä jos sulla on aikaa leikkiä täällä netissä jotain ajatusleikkejä. Mites jos kuviteltaisiin seuraavaksi vaikka tilanne, että ufot ovat hyökänneet takapihallesi jne jne...

    Arvon Qrhon!

    Kommentistasi päätellen pidät internettiä työpaikkana jossa ei leikitä eikä vietetä vapaa-aikaa. Olen puolestasi pahoillani mikäli tämän palstan seuraaminen/ tänne kirjoittaminen on muodostunut sinulle työksi.

    Toisaalta kommenttisi paljastaa, että aikaisempi kirjoitukseni herätti myös sinussa ajatuksen valintasi oikeutuksesta. Hyvä näin!

    Kuten yksi aikamme suvaitsevimmista kenraaleista on todennut:
    "Suomi on hyvä maa ja puolustamisen arvoinen"
    -Jalkaväen kenraali Adolf Ehnrooth 1905-2004

    Älä lässytä!

    Äänestä

Juuri näin pitää toimia: pyritään haavoittamaan vastustajaa vakavasti jotta saadaan hänet ja auttamaan tulleet toverinsa hetkeksi pois vihollisen vahvuudesta.

Kaikki kunnioitus näiden Amerikkalaisten viholliselle. Näyttää siltä, että siellä puolella on ollut hommansa osaavat miehet asialla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

BB45 kirjoitti:

Tässä teille vähän mietittävää:

http://www.thememoryhole.org/war/wounded/gallery.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu