Bombers moottoripyöräilijät hyvällä asialla 27.09.2002

Viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneet Bombers moottoripyöräilijät ovat käynnistäneet "Keimola takaisin ja heti!" kampanjan.

Bombers ajajia on voimakkaasti kritisoitu tavasta, jolla toteuttavat ajotapaansa yleisillä teillä. Koko ajan aatteen kannattajat ovat kuitenkin toivoneet itselleen paikkaa, jossa voivat harrastustaan toteuttaa. Jenkkiautojen harrastajilla on oma paikkansa vanhalla jäähallilla kerran kuussa ja Euroautoilla taas Helsingin katsastuskonttorilla.

Kuten Bomberssit itse sanovat, kysessä on asennevamma. Olisi kaikille huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa jos heille annettaisiin paikka jossa voivat valvotusti toteuttaa vammaansa. Tällöin he ovat poissa liikenteestä ja kaikkien turvallisuus paranee, myös heidän oma.

Bomberssit järjestävät tämän syksyn viimeisen B -illan, eli kokoontumisen, Keimolan moottoriradalla, tai sen välittömässä läheisyydessä 27.09.2002. Suunnitteilla on myös jonkinlaista ohjelmaa ja todennäköisesti paikalla tulee olemaan myös adressi "Keimola takaisin ja heti!" -teeman mukaan.

Kaikki mukaan! Jos olet hanketta vastaan, tule paikalle ja kerro se, pääasia että osallistujia on runsaasti paikalla ja asiasta saadaan rakentava keskustelu aikaiseksi.
11957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ideana ihan hyvä tuo Keimola takaisin, mutta todellisuudessa sitä ei enään koskaan saada takaisin, samanlaisena kuin se joskus oli. Valitettavasti.

Muutama perustelu:

-alue yksityisomistuksessa ==> muut suunnitelmat kuin moottorirata
-tarkat ympäristömääräykset nykyisille radoille
-kuka maksaa kunnostuksen / uudelleen rakentamisen

Toisaalta en vanhana asfalttisoturina ymmärrä koko Bombersien toimintaa, saahan jokainen mennä radalle (esim. Ahvenistolle) pyörällä kisaamaan, kunhan tiedustelee asiaa ratahenkilöstöltä ja sopii hinnoista tms. Jos joku kuvittelee että tuollainen sopiva paikka tipahtaa taivaalta kuin kinkku keisarin pöytään, turha luulo. Aina joku joutuu maksamaan ja epäilen että mikään kaupunki aloittaa kyseisen toiminnan tukemisen, jonka tarkoituksena on aiheuttaa yleistä harmia liikneteessä. Nimittäin jos bomberssit olisivat iisisti ja pyytäisivät em. seikkaa kaupungilta tms. jutulta, voisi homma hoituakkin, mutta ei tällä tavalla, koskaan.

Terv. Keimolaa rakentamassa ollut äijä.

Äänestä

Myykää suosiolla pyöränne ja ostakaa polkupyörät tilalle! Emme tarvitse tuollaisia kaikkia sääntöjä rikkovia ääliöitä liikenteeseen. Vakuutusmaksut ovat jo muutenkin liian suuret, teidän pellejen onnettomuudet nostavat niitä entisestään. Olemme useita vuosia rakentaneet moottoripyöräilyä turvalliseksi ja arvostetuksi harrastukseksi, nyt tulette te ja pilaatte kaiken yhdessä humauksessa.

Äänestä
  • Pyytäkää kiltisti ja saatte ehkä ratanne ivalosta,ja toinen:Piru kun pilaatte mun maineeni,hohhoh!!
    Vaikka sitä Keimolaa ei takaisin saataisikaan
    niin voi kai asiaa kannattavat mielipiteensä julkituoda,ja nimenomaan tehdäkin asian eteen jotain.
    Hymiskööt nämä kotonaan!

    Äänestä

  • Pieni ääliöjoukko tekee pahaa koko moottoripyöräilylle. Ehkä vasta kun moottoripyörille määrätään 80km/h kattonopeus yleisen mielipiteen seurauksena, alkaa pompannapitkin miettimään kannattiko kapinoida ( tai luultavasti eivät tajua silloinkaan...)

    Äänestä

  • R kirjoitti:

    Pyytäkää kiltisti ja saatte ehkä ratanne ivalosta,ja toinen:Piru kun pilaatte mun maineeni,hohhoh!!
    Vaikka sitä Keimolaa ei takaisin saataisikaan
    niin voi kai asiaa kannattavat mielipiteensä julkituoda,ja nimenomaan tehdäkin asian eteen jotain.
    Hymiskööt nämä kotonaan!

    Kuule munatonta on sääntöjen rikkominen tai noudattamatta jättäminen,siihen pystyy pikkutytötkin.Sääntöjen noudattamiseen ei kaikki sitten enään kykenekkään,se vaatii jo edes vähän sitä munaa.

    Äänestä

  • R kirjoitti:

    Pyytäkää kiltisti ja saatte ehkä ratanne ivalosta,ja toinen:Piru kun pilaatte mun maineeni,hohhoh!!
    Vaikka sitä Keimolaa ei takaisin saataisikaan
    niin voi kai asiaa kannattavat mielipiteensä julkituoda,ja nimenomaan tehdäkin asian eteen jotain.
    Hymiskööt nämä kotonaan!

    Joo. Kun omat munat ei riitä, on kivaa laittaa prätkä jalkoväliin ja tehdä "kikkelitemppuja".

    Äänestä

  • JJ kirjoitti:

    Pieni ääliöjoukko tekee pahaa koko moottoripyöräilylle. Ehkä vasta kun moottoripyörille määrätään 80km/h kattonopeus yleisen mielipiteen seurauksena, alkaa pompannapitkin miettimään kannattiko kapinoida ( tai luultavasti eivät tajua silloinkaan...)

    Ja kukakohan on vastuussa tästä yleisestä mielipiteestä? LEHDISTÖ! Samaa yleistä mielipidettä tekin ruokitte näillä viesteillä.

    Syy - lehdistö - seuraus voisi olla uusi ajattelutapa. Kuten tässäKIN viestiketjussa on tullut esille, ihmisten kokonaiskuva Bomber-aatteesta on varsin pielessä. Jos se Osama terroritekoja puuhaileekin, niin laitatteko koko afganistanin kiellettyjen maiden listalle? Ilmeisesti...

    Tuomitseminen on joidenkin mielestä kivaa, varsinkin kun se tapahtuu väärin perustein. Toivottavasti voitte olla omasta toiminnastanne ylpeitä. Kiitos tälläisen toiminnan ja ajattelun, moni on ottanut asiakseen näkyä bomberina uhmamielellä, huolimatta kauhistelevista mummoista.

    Tuottaa sanomatonta mielihyvää liikkua tuolla asfalttiviidakossa Bomber-tunnuksin, ja nähdä ihmisten paheksuva suhtautuminen. Kypärän sisällä saa naureskella ääneen pirullisesti, kuinka sitä takana ajavaa autoilijaa ärsyttää kun "bomberi" ajaakin pääsääntöisesti rajoitusten mukaan ja pysähtyy suojatien eteen. Kiitos tästä koston mahdollisuudesta...

    Veljet, pankaamme kumit katuun ja sliidit kattoon kuten ennenkin. Jeesustelu loppuu kun yksinkertaiset ihmiset loppuvat - Eli ei koskaan.

    Äänestä

  • B - ajattelija kirjoitti:

    Väitän, että 95% kaikista autoilijoista ja moottoripyöräilijöistä ajaa kohtuullisen turvallisesti.

    Todellinen ja taitava tyhjillä parkkipaikoilla harjoitellut Bomber mies osaa ajaa maltillisesti muita ärsyttämättä ja liikennettä vaarantamatta. Sen olen huomannut, sekä pyörän, että auton kanssa liikkuessani.

    Sitten se 5% (tai mitä nyt lieneekään tarkkaan ottaen)
    Se 5% ajelee välineestä riippumatta hieman miten sattuu ja tuohon 5%:n kuuluu ihmisiä sukupuoleen tai ikään katsomatta ja huom! jokainen kuuluu huonoina hetkinään tuohon viiteen prosenttiin.

    Siis lopetetaan tekopyhyys ja tunnustetaan kukin omat hölmöilymme. Sitten vain yritämme oikeasti ajaa ihmisiksi. Liikenne on kivaa, kun kaikki sen tajuaa. Autoilu, mopoilu, rullaluistelu, polkupyöräily jne. Kaikissa on oma hauskuutensa. Pidetään se hauskana, eikä vaaranneta muiden henkiä järjettömyyksillä.

    Se on varmasti totta, että Keimola on todella vaikea saada takaisin. Siitä huolimatta se pitäisi saada takaisin. Niin paljon historiallista arvoa sillä on Suomen moottoriurheilun kannalta, että on todella ajattelematonta tuomita, kun jotkut yrittävät sitä. Olipa se realistista tai ei.

    Hauskaa alkusyksyä ja onnea yritykselle!

    Äänestä

mottoripyöräilijöitä löytyy 2 lajia, vanhat ja sitten he jotka ovat maanomistajia, tarkemmin sanottuna omistavat 2 m x 1 m suuruisen maatilkun ( vaihtoehtoisesti 30 cm x 30 cm kuoppaamistavasta riippuen )

Bombersit taitavat kuulua siihen ryhmään jotka aspiroivat jälkimmäisten joukkoon julmaan.

Äänestä
  • Ja mihin kategoriaan minä sitten kuulun?

    Olen Bomber henkinen, käyn B -illoissa, omistan pyörän ja 32 hehtaaria maata pääkaupunkiseudella (ja sekalaisen seurakunnan muuta omaisuutta)...

    On tuo 2mx1m maa plänttikin jo varattuna, vaikka tyytyisin ihan suosiolla tuhkan levitykseen merellä.

    Äänestä

  • Bomber myös kirjoitti:

    Ja mihin kategoriaan minä sitten kuulun?

    Olen Bomber henkinen, käyn B -illoissa, omistan pyörän ja 32 hehtaaria maata pääkaupunkiseudella (ja sekalaisen seurakunnan muuta omaisuutta)...

    On tuo 2mx1m maa plänttikin jo varattuna, vaikka tyytyisin ihan suosiolla tuhkan levitykseen merellä.

    Antaa bombereiden bomberoida,ollaan me muut
    väistämättä kun alle tulevat..
    t nimim 2,5 tonnia rautaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bombers kirjoitti:

Viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneet Bombers moottoripyöräilijät ovat käynnistäneet "Keimola takaisin ja heti!" kampanjan.

Bombers ajajia on voimakkaasti kritisoitu tavasta, jolla toteuttavat ajotapaansa yleisillä teillä. Koko ajan aatteen kannattajat ovat kuitenkin toivoneet itselleen paikkaa, jossa voivat harrastustaan toteuttaa. Jenkkiautojen harrastajilla on oma paikkansa vanhalla jäähallilla kerran kuussa ja Euroautoilla taas Helsingin katsastuskonttorilla.

Kuten Bomberssit itse sanovat, kysessä on asennevamma. Olisi kaikille huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa jos heille annettaisiin paikka jossa voivat valvotusti toteuttaa vammaansa. Tällöin he ovat poissa liikenteestä ja kaikkien turvallisuus paranee, myös heidän oma.

Bomberssit järjestävät tämän syksyn viimeisen B -illan, eli kokoontumisen, Keimolan moottoriradalla, tai sen välittömässä läheisyydessä 27.09.2002. Suunnitteilla on myös jonkinlaista ohjelmaa ja todennäköisesti paikalla tulee olemaan myös adressi "Keimola takaisin ja heti!" -teeman mukaan.

Kaikki mukaan! Jos olet hanketta vastaan, tule paikalle ja kerro se, pääasia että osallistujia on runsaasti paikalla ja asiasta saadaan rakentava keskustelu aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu