Mikä on syynä siihen, että esikoisuus vähenee aivan silmissä. Ruotsissa ja Norjassa esikoisuuden käyrät näyttävät eksponentiaalisesti alaspäin. Mikä teillä on hätänä? Jällivaarakin on nykyään sotatanner. Lapin vanhimpiakaan ei enää kunnioiteta. Ovatko nämä vain viimeisiä kuolinkouristuksia, ennenkuin esikoisuus häviää maanpäältä pois? Olisi mielenkiintoista kuulla vastauksia siitä, miksi esikoiset luopuvat uskostaan? Missä vika?
esikoisuus kutistuu
kutistaja
7480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ruotsissa esikoislestadiolaisuus on todistettavasti kutistunut viime vuosikymmeninä. Norjassa ei tietääkseni ole, mutta toisaalta ei sitä väkeä kai siellä kukaan ole oikeastaan tarkkaan koskaan laskenutkaan.
Itse läheltä seuranneena voin sanoa Norjan tilanteesta sen verran, että joillain paikkakunnilla väki on vähentynyt enemmän tai vähemmän muuttoliikkeen seurauksena, kun taas toiset paikkakunnat ovat samalla kasvaneet. Olisiko käsitys vähenemisestä syntynyt tästä, jos on seurattu vain yhtä tiettyä muuttotappiopaikkakuntaa?
Suomessa ja Amerikassa esikoislestadiolaisuudessa ei ainakaan tähän päivään asti ole ollut mitään merkkejä pienenemisestä.
Jellivaaran sotatantereena olemisesta en ymmärrä mitään. Ei siellä tietääkseni mitään sen suurempia taisteluja pitäisi olla käynnissä.
Esikoislestadiolaisuus liikkeenä voi hävitä maan päältä ennen ajan loppua, mutta se elävä usko, jota esiintyy esikoislestadiolaisuudessa ei häviä. Kun Jeesus tulee toisen kerran, elävässä uskossa olevia ei välttämättä ole enää paljon jäljellä, mutta niitä kuitenkin on. Mitä tulee uskosta luopumiseen, niin mikä ihme se oikeastaan on tämän pahan maailman keskellä, että ihmiset luopuvat uskostaan sielunvihollisen pettäminä?
Tällaista kutistumista on ennenkin povailtu, kuten vl-pappi Väinö Havas 1930-luvulla kirjoitti, ja monet muut sitä ennen. Mettään on mennyt ennusteet ja valitettavasti ennustelijat itsekin !
Kirahvi kirjoitti: ...se elävä usko, jota esiintyy esikoislestadiolaisuudessa ei häviä... Mitä tulee uskosta luopumiseen, niin mikä ihme se oikeastaan on tämän pahan maailman keskellä, että ihmiset luopuvat uskostaan sielunvihollisen pettäminä?"
Kun väsyin esikoisuuteen, ei väsyminen tapahtunut uskossa väsymiseen, vaan näiden "firman sääntöjä pulputtavien saarnamiesten" kuunteluun.
Tuntuu olevan niin vähissä se evankeliumi, joka kuitenkin on kristillisen seurakunnan patsas ja perustus.
Voitaisiko vähän aikaa keskustella siitä, mistä asioista ja Raamatunkohdista esikoisuudessa saarnataan tavallisena sunnuntaina.
Kun itse taas olin viimeksi kuuntelemassa, niin puhetta tuli internetistä, televisiosta, pornosta, naisten vaatetuksesta, hiuksista ja meikistä... Aivan lopuksi tuki tunnin puheen päätteksi kaksi lausetta Jeesuksen sovitustyöstä.
Tässä voi tällaisen puheen äärellä kysyä pelastavatko teot vai armo. Tämä on tavallinen puhe ja tyypillinen kaikille paikallisille saarnaajille tällä paikalla.
Matkasaarnaajillakin ne evankeliumin eväät ovat käyneet vähiin, kun...
Eikö saarnoissa ollut muuta, kuin sääntöjen kertausta? Tulee mieleen koulu. Oliko saarnaajilla karttakepit? Entä toivatko vieraat omenia saarnaajille? Älkää kukaan ottako tätä liian vakavasti!!!
On tosiasia, että esikoisuus on hiipunut voimakkasti Ruotsissa ja tietyillä seuduilla Norjassa.
Kerrot vl-pappi Väinö Havaksesta. Havas oli aluksi uusherännyt ja varsinkin silloin kun kirjoitti lestadiolaisuuden historiansa. Hän liittyi vasta myöhemmin vanhoillisiin.
PS. Milloin viimeksi veisasit ruksalla "mettään menneen" Havaksen sanoittamia lauluja ja virsiä?
Esikoisaseman ja -valtuuksien ottaminen taisteluaseiksi horjutti kuitenkin niiden yleistä merkitystä. Tapa, jolla esimerkiksi Amerikasta vedottiin esikoisten seurakuntaan, murensi alkuperäistä luottamusta. Vuosisadan vaihteen hajaannuksissa ilmeni, että Jellivaaran lestadiolaisten taholta entistä voimakkaammin markkinoidun esikoisten seurakunnan arvovalta oli merkittävästi kaventunut.
Ruotsin Lapin länsiosan lestadiolaisyhteisöt käsittivät, että "esikoisten seurakunnan" koko herätysliikettä koskeva johtovaltuutus oli Juhani Raattamaan kuoleman jälkeen siirtynyt Ruotsin Lapin saarnaajille Jellivaaraan. Alueen johtava saarnaaja Joonas Purnu (1829-1902) pyrki tämän jälkeen esiintymään "vallansiirron" tuomalla arvovallalla. Tämän käsityksen sekä vanhoillislestadiolaiset että uusheränneet torjuivat jyrkästi. Eroa muihin hajaannuksissa syntyneisiin lestadiolaisryhmiin jyrkensi lisäksi se, että esikoislestadiolaiset korostivat muita ryhmiä ankarammin yksinkertaisuutta pukeutumisessa ja kotien sisustuksessa sekä kielteistä asennetta kulttuuriin.
Paradoksaalista on se, että esikoislestadiolaisuus on viime vuosikymmeninä taantunut liikkeen syntysijoilla Pohjois-Ruotsissa. Vielä vuonna 1984 arvioi Pekka Raittila esikoislestadiolaisten määräksi Ruotsissa 1500 henkeä. Tänä päivänä arviota liikkuvat vajaassa tuhannessa kannattajassa. Liikkeellä on Ruotsissa neljä keskuspaikkaa: Jellivaara, Kiiruna, Luulajan seutu sekä Tukholman (Uppsala) seutu. Jellivaarassa, Kiirunassa ja Tukholman pohjoispuolella on esikoislestadiolaisilla oma rukoushuone. Pohjois-Ruotsin esikoislestadiolaisuudessa tapahtui 1960-luvulla hajaannus. Kiistan aiheena olivat Per Boremanin toimittaman Laestadiuksen postillan käyttö sekä suhtautuminen ympäröivään yhteiskuntaan. Pohjois-Ruotsin esikoisuuden hajaannus heijastui seuraavalla vuosikymmenenllä myös Suomessa . Ryhmittymä nimettiin keskushahmonsa Levi Älvgrenin mukaan leeviläisyydeksi. Myös tämä ryhmä on kärsinyt sisäisistä erimielisyyksistä. Osa on palannut esikoisuuden "pääsuuntauksen" mukaan. Lisäksi leeviläisyydesta erosi pieni ryhmittymä, jota alettiin kutsua johtajansa Sten Johanssonin mukaan steeniläisyydeksi. Tämän jälkeenkin on leeviläisyydestä tapahtunut uusia lohkeamisia.
Tänä päivänä esikoislestadiolaisuudessa käydään vakavaa keskustelua liikkeen tulevasta kehityksestä. Pohdittavana on, mikä rooli liikkeen perinteillä (asketismi, rigorismi, kulttuurivihamielisyys, perinnäistavat) on jatkossa. Myös suhtautuminen muihin uskonnollisiin liikkeisiin on herättänyt keskustelua. Liike on tähän mennessä onnistunut kuitenkin välttämään avoimen hajaannuksen huolimatta syvistäkin tulkintaerimielisyyksistä. Liikkeen eräänlainen "hallitus" on edelleen Ruotsin Lapissa, jonka saarnaajia käytetään liikkeen paikallisten ja sisäisten erimielisyyksien "tuomareina". Yhä uudelleen Suomen, Norjan ja Amerikan esikoislestadiolaiset vakuuttavat "uskollisuuttaan" lähetyskirjeissään "Esikoisten Seurakunnalle" ja "rakkaille vanhimmille" Ruotsin Lapissa.
Jos kiinnostaa, niin kokonaisuudessaan historia löytyy: http://www.makkeri.bravepages.com/esikois/index.htm
Dr. Å:n kommentti on suora lainaus vanhoillislestadiolaisten, Makkerin palstalta. En kuitenkaan väitä, mutta sain sen vaikutelman, että kommentti - kuten "historiakin", on lievästi vl-värittynyt. Ovathan - väitetään mitä väitetään - vl ja es.lest. ns. "kilpailevia firmoja".