Profeetta White sanoo

”Niiden jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteittensa täytyy olla tahrattomat. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistusten kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan ..uskovien synnit jäivät vielä taivaan kirjoihin. Kristuksen työ ihmisen pelastumiseksi päättyy erikoiseen sovitustyöhön, jonka kautta synnit poistetaan taivaan pyhäköstä – White: Suuri taistelu s. 424-425.
"Kristuksen välitystyö ihmisten hyväksi taivaallisessa pyhäkössä on yhtä olennainen osa pelastussuunnitelmasta kuin hänen kuolemansa ristillä. Kuolemallaan hän aloitti sen työn, jota hän kuolleista nousemisensa jälkeen meni saattamaan päätökseen taivaassa" - Suuri taistelu osa II s.481.

"Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Suuren Jumalan läsnä ollessa tarkastellaan meidän elämäämme".
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai kuolemaksi".

"Kaikkien, jotka tahtovat säilyttää nimensä elämän kirjassa, tulisi nyt koetusaikana harvoina jäljellä olevina päivinä vaivata sieluaan Jumalan edessä synnin surulla ja todellisella katumuksella.....Valmistautuminen ikuisuutta varten on henkilökohtaista työtä" -s.482 emt.

"Tutkiva tuomio ja syntien poistaminen saatetaan päätökseen ennen Herran toista tulemista. Koska kuolleet tuomitaan sen mukaan mitä kirjoihin on kirjoitettu, on mahdotonta, että ihmisten synnit poistettaisiin ennen sen oikeudenkäynnin päättymistä, missä heidän asiansa tutkitaan" -s.478 emt.

"Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Niitä syntejä joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."

"Kun Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä: "Se on täytetty". -s. 596 emt.
3190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nuo EGW:n opetukset oa TÄYTTÄ potaskaa ja EIVÄT perustu Raaattuun.

LUKUISAT adventistien johtohenkilöt ovan tunnusaneet, että he eivät lydä Raamatusta perusteita "tutkivale tuomiolle".


Ihmettelen vaan että miksi adventistit eivät lopultakin hylkää noita oppiäitinsä harhaoppeja.

Ovathan jehovatkin kerta toisensa jälkeen julistaneet edelliset johtajansa harhoppisiksi ja liike siitä huolimatta on pysynyt pystyssä.

Äänestä
  • Kyllä nuo opetukset perustuvat täysin Raamattuun.

    Mitä tulee nyt lähinnä tuohon taivaalliseen oikeuskäsittelyyn ennen Jeesuksen tulemusta, siitä kertovat seuraavat raamatunkohdat:

    Daniel 7:9, 10 "Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
    Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. OIKEUS ISTUI TUOMIOLLE, ja kirjat avattiin."

    1. Piet. 1:17 "Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta TUOMITSEE KUNKIN HÄNEN TEKOJENSA MUKAAN, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,"

    Ilm. 22:12 "Katso, minä tulen pian, ja MINUN PALKKANI ON MINUN KANSSANI, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan."

    Tästä viimeisestä kohdasta on kovin helppo päätellä, että kun Jeesuksella on tullessaan toisen kerran jo tuo kunkin tekojen mukainen palkka mukanaan, niin se edellyttää, että noiden "kunkin" tuomio on käsitelty sitä ennen.

    Näin sinun johtopäätöksesi kääntyy takaisin osoittamaan potaskaksi oman arvostelusi.
    Saakoon kuitenkin Herra Jeesus valaista sinunkin sydäntäsi todellisella Raamatun valolla.

    Äänestä

Elämme juuri näitä viimeisiä hetkiä kun Jeesus vielä toimii välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Jumala rakastaa meitä niin paljon että lahetti profeetan kautta meille tarkat tiedot tulevista tapahtumista.

Pilkkaajat jatkavat entiseen malliin. Kun Jeesus poistuu kaikkein pyhimmästä, silloin pyhä pyhittyy edelleen ja syntinen jatkaa entistä pahaa menoaan. Puolta ei silloin enää voi koskaan vaihtaa.

Pedon merkin ottaneet saavat vitsaukset päällensä. Babylonin ylle vuodatetaan Jumalan viha laimentamattomana. Jaakobilla on ahdistus mutta Mikael on tuleva ja hakeva omansa taivaan kotiin surmaten samalla kaikki jumalattomat ja maa jää tuhanneksi vuodeksi autioksi.

Kun ne tuhat vuotta ovat kuluneet tulee toinen ylösnousemus ja Uusi Jerusalem laskeutuu maahan. Jumalattomat yrittävät vielä kerran kapinaa mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Syntiset ja synnin alkuunpanija hävitetään. Maailmankaikkeus on puhdas. Jumala luo uuden maan. Ei tule ahdistus enää toista kertaa. Kaikki on täydellistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suolana kirjoitti:

”Niiden jotka elävät maan päällä, kun Kristuksen välittäjätoimi taivaan pyhäkössä päättyy, täytyy seisoa Jumalan kasvojen edessä ilman välittäjää. Heidän vaatteittensa täytyy olla tahrattomat. Jumalan armon ja omien uutterien ponnistusten kautta heidän on täytynyt päästä voittajiksi taistelussa pahaa vastaan ..uskovien synnit jäivät vielä taivaan kirjoihin. Kristuksen työ ihmisen pelastumiseksi päättyy erikoiseen sovitustyöhön, jonka kautta synnit poistetaan taivaan pyhäköstä – White: Suuri taistelu s. 424-425.
"Kristuksen välitystyö ihmisten hyväksi taivaallisessa pyhäkössä on yhtä olennainen osa pelastussuunnitelmasta kuin hänen kuolemansa ristillä. Kuolemallaan hän aloitti sen työn, jota hän kuolleista nousemisensa jälkeen meni saattamaan päätökseen taivaassa" - Suuri taistelu osa II s.481.

"Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä. Suuren Jumalan läsnä ollessa tarkastellaan meidän elämäämme".
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai kuolemaksi".

"Kaikkien, jotka tahtovat säilyttää nimensä elämän kirjassa, tulisi nyt koetusaikana harvoina jäljellä olevina päivinä vaivata sieluaan Jumalan edessä synnin surulla ja todellisella katumuksella.....Valmistautuminen ikuisuutta varten on henkilökohtaista työtä" -s.482 emt.

"Tutkiva tuomio ja syntien poistaminen saatetaan päätökseen ennen Herran toista tulemista. Koska kuolleet tuomitaan sen mukaan mitä kirjoihin on kirjoitettu, on mahdotonta, että ihmisten synnit poistettaisiin ennen sen oikeudenkäynnin päättymistä, missä heidän asiansa tutkitaan" -s.478 emt.

"Tuomiolle määrättynä aikana - 2300 päivän päättyessä vuonna 1844 - alkoi tutkimus ja syntien poispyyhkiminen. Kaikkien jotka joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä tarkka tutkimus. Niitä syntejä joita ei ole kaduttu eikä hyljätty, ei anneta anteeksi eikä poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan päivänä."

"Kun Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä. Hän kohottaa kätensä ja sanoo suurella äänellä: "Se on täytetty". -s. 596 emt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu