Illan MTV3:n keskustelun suurin yllätys oli Tarja Halosen vähän raukkamaiselta tuntunut yritys tehdä Matti Vanhasesta syntipukki, kun Niinistö ihmetteli Suomen vaisuutta EU:n areenoilla.
"Ehkä Matti Vanhanen on ollut pääministerinä laimeampi kuin Paavo Lipponen"...
Voihan sitä noinkin yrittää vapautua omasta vastuustaan presidenttinä, mutta taisivat keskustan kannattajat harmistua aika tavalla pääministerinsä vähättelystä!
Tarviiko sitten ihmetellä, että keskustalaiset näyttävät vyöryvän Niinistön tukijoiksi?
Jälleen kerran Niinistö esiintyi valtiomiesmäisesti ja osasi taitavasti vastata esille otettuihin kysymyksiin.
Tarja Halonen vaikuttaa vähän väliä ikäänkuin poissaolevalta.
Eikö häntä kiinnosta vakuuttaa kuulijoitaan luottamaan hänen pätevyyteensä vai alkaako vaaliväsymys nyt näkyä ajatustoiminnan hetkittäisissä katkoksissa?
Välillä tulee jo mieleen,että kannattaisiko jonkun Halosen avustajan ehdottaa hänelle, että voisiko hän harkita kilpailun keskeyttämistä.
Tarja voisi todeta, että hän lahjoittaa suosiolla presidentin viran Niinistölle sillä perusteella, että hän näkee viisaimmaksi luopua jatkoajan tavoittelusta estääkseen tällä tavalla kansan hajoamista kahteen toisiaan repivään leiriin...
Se olisi Tarjan uran kruunaava epäitsekäs teko.
Mitä mieltä muut lukijat ovat ajatuksestani?

Vastaukset 5
Vanhimmat
että pitäisi Tarjan luopua kisasta??!!! Kyllä se on kuule toisinpäin! Pelleniinistön on helppo arvostella ns sivusta istuvan presidentin toimia!! Niinistöllehän ei voi vastavuoroisesti esittää samaa, koska ei hän ole sitä tehtävää hoitanut!!!
Tuo asetelma on Tarja Halosta ajatellen nöyryyttävä.
Niinistö on niin sanavalmis ja tiedollisesti Halosta huimasti edellä, että vähän käy jo sääliksi tuollaista ikääntynyttä naista moisessa asetelmassa.
Eihän nyrkkeily- tai painiotteluissakaan saa vastakkain laittaa aivan eri luokkaan kuuluvia urheilijoita!
Tarja on kamppaillut itsensä kanssa nämä kuusi vuotta, ja se kuluttaa ketä tahansa.
Niinistö on täynnä miesenergiaa ja höykyttää Tarjaa joka keskustelussa.
Valkoinen pyyhe kehään ja Tarja suihkuun ja sitten eläkepäiviä viettämään!
Se olisi kaikkia ajatellen inhimillisin ja helpoin ratkaisu...
Tarja Halosen poliittiseen uraan ei ole mahtunut yhtäkään epäitsekästä tekoa. Kaikella mitä T.H on tehnyt on ollut laskelmoitu T.H:n oman hyvän edistäminen.
Nähdäänhän tässä Nato keskustelussakin se ettei Halonen onnistu puhumaan tässäkään asiassa totta vaikka tasan tietää Nato valmistelujen asteen.
Halosen poissaolevuuteen kiinnitin itsekin huomiota. Olisiko flunssallakin jotain tekemistä tämän kanssa ?
"Tarja Halosen poliittiseen uraan ei ole mahtunut yhtäkään epäitsekästä tekoa. Kaikella mitä T.H on tehnyt on ollut laskelmoitu T.H:n oman hyvän edistäminen."
Aivan, Suomen kaltaisessa ultraliberaalissa maassa mikään ei todellakaan edistä poliitikon uraa ja omaa hyvää enempää kuin yksinhuoltajuus, kirkosta eroaminen ja SETA:n puheenjohtajuus.
Olet tapojesi mukaan väärässä, sillä Halonen puhui totta, kuten aina. Vanhanen ei todellakaan ole ollut niin näkyvä kuin oli Lipponen, vai väitätkö, että on ollut? Jos väität niin valehtelet. Sinun on myönnettävä siis, että Halonen oli oikeassa. Kyykky!
Niinistö ei saanut keskustelussa mitään näkyvää aikaan. Samaa jaarittelua ja puuttumista asioihin, joissa ei puuttumista edes tarvita. Epätoivoinen maalaisväestön kosiskelu on huvittanut ihmisiä kaikkialla. Lehminen kiusaaminen onkin ollut ainoa, mitä Niinistö on maalla saanut aikaan. Hehe! Varsinainen lehmipoika tämä Sale.
Sääliksi käy maalaisväestökin, jos Saulin puheet otetaan todesta. Sauli petti maalaisväestön jo kerran ja tekee sen toistekin, sillä petturin on tapana pettää yhä uudelleen.
Halonen on presidenttinä tehnyt enenmmän töitä EU:n puitteissa kuin olisi ollut esim. sinun mielestäsi tarpeenkaan. Sinähän vinguit ja vonguit täällä, kun Halonen otti mielestäsi aiheetta osaa Eu:n kokouksiin. Olet juuri niitä korkkiruuveja, jotka haukkuvat asiosta, joissa ei edes haukkumista.