".....Kolmannen Raamatun ilmoittaman uskon ilmenemismuodon löydämme alkuun lainatun Hebrealaiskirjeen 11 luvun ilmoittamasta luovasta uskosta. Siis siitä uskosta, joka Jeesuksella Kristuksella oli, ja jolla tehdään ihmeet ja tunnusteot, parannetaan sairaat, herätetään kuolleet jne.
Nyt jos tarkastelemme meillä Suomessa ilmenevää kristillisyyttä, niin yleisin uskon ilmenemismuoto on ensimmäisen kohdan ilmoittama usko Jumalaan, ilman siihen liittyvää uskon kuuliaisuutta. Toiseksi meillä ilmenee eri herätysliikkeissä toisen kohdan ilmoittamaa vanhurskauttavaa uskoa Jeesukseen Kristukseen, mutta josta Raamatun päivien apostoliseen uskoon kuuluvat ihmeet ja tunnusteot puuttuvat. Sen sijaan ns. "vuoria siirtävää" uskoa käsitellään yleensä vain Raamatun aikaan liittyvänä ilmiönä menneessä aikamuodossa. Koska kuitenkin sama usko, ja samat uskonteot kuuluvat Raamatun mukaan kaikkina aikoina kaikkien Jumalan lasten osaksi, niin 'tarkastelemme tämänkertaisessa Profeettakoulun osassa tätä uskoa ja sen ilmenemismuotoja.
On kuitenkin heti alkuun sanottava, ettei tämän ""luovan uskon" toimintaa pystytä täällä ajassa täysin tyhjentävästi selittämään. Tämä uskon toiminta on samaa kuin henkisen minuuden ja Pyhän Hengen olemus ja toiminta yleensä. Eli että: Näitä ilmiöitä voidaan tarkastella vain elävässä elämässä tapahtuvien ilmiöiden ja toimintojen valossa...."
Jatkuu osoitteessa http://www.aretalogia.com/profeettakoulu/profet_6.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuolussako sinusta Profeetta.. Mitähän Isämme siitä tuumaa!
Ei ainakaan Jumala Profeetoitaan kouluta tämän ajan koulutustavan mukaan.
Eikä muutenkaan..Luuletko että se tekee sinusta Profeetan kun uskallat oman Nimesi täällä Julkaista.
Uskallan minäkin Markku Säisä.