3.Sektori mitä se on??????

tieto, Muista äänestää Tarja Halosta!

Kolmannesta sektorista tuli pari vuotta sitten amerikkalaisen taloustieteilijän Jeremy Rifkinin Suomen vierailun jälkeen uusi muotitermi. Suomalaiseen tapaan keksittiin uusia asia, joka sitten kelpasi lääkkeeksi ihan kaikkeen. Kolmatta sektoria alettiin kutsua pelastajaksi työttömyyteen ja yleiseen näköalattomuuteen. Kiihkeän lemmen jälkeen seurasi arki ja vastareaktio: kolmannesta sektorista ei ollutkaan mihinkään. Nyt tunnekuohujen tasaannuttua kolmannesta sektorista ja sen paikasta yhteiskunnassa keskustellaan asiallisemmin ja analyyttisemmin.
ym ym

Muista äänestää Tarja Halosta!

Kolmannella sektorilla tarkoitetaan suomalaisessa yhteiskunnassa pääasiassa järjestöjä ja säätiöitä sekä uusosuustoimintaa. Monien mielestä kaikki organisoitunut kansalaistoiminta kuuluu myös osaksi kolmatta sektoria. Kolmas sektori sisältää toimintoina sekä palkkatyötä että vapaaehtoistyötä. Suomalaisen kolmannen sektorin ominaispiirteenä on se, että se sisältää enemmän vapaaehtoistyötä kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa järjestöjen omarahoitusosuus on myös eurooppalaista järjestökenttää korkeampi. Järjestötoiminta meillä ei ole siten yhtä paljon julkisen rahoituksen varassa kuin muualla Euroopassa.

Kolmannen sektorin toiminnat eivät ole uutta, vain käsite on uusi. Kolmas sektori on terminä amerikkalainen ja meillä 90-luvun tuote. Monet järjestöt vierastavatkin käsitettä eivätkä koe kuuluvansa mihinkään erityiseen sektoriin. Myös toinen suosittu 90-luvun käsite "kansalaisyhteiskunta" herättää perinteisissä järjestöissä tutkimuksen mukaan (Helander 1999) ristiriitaisia ajatuksia. Kolmannen sektorin sijasta esim Brittein saarilla puhutaan vapaaehtoissektorista ja Ranskassa käytetään termiä sosiaalitalous. Kansainvälisessä keskustelussa puhutaan usein voittoa tavoittelemattomasta sektorista (nonprofit) sekä ei-julkisista (non-govermental, NGO) organisaatioista.

Riippumatta siitä mitä käsitettä käytetään kysymys on toiminnasta, joka

Muista äänestää Tarja Halosta.

joka on yksityistä (non-govermental) ei voittoa tavoittelevaa, itsehallinnollista ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Yhteistä koko Euroopassa on se, että kolmannen sektorin merkitys ja toimintavolyymi on 90-luvulla kasvanut sekä palkkatyön että vapaaehtoistyön tuottajana sekä yhteiskunnallisena toimijana.

Työtä ja toimintaa

Monissa Euroopan maissa toteutetaan palvelujen tuottamisessa subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta, jossa julkinen järjestelmä on viimesijaisin palvelujen tuottaja. Käytännössä valtio jakaa järjestöille rahaa, jotta nämä tuottaisivat esim. hyvinvointipalveluja kansalaisille. Eurooppalaiset järjestöt ja säätiöt työllistävätkin subsidiariteettiperiaatteen takia suomalaisia järjestöjä huomattavasti enemmän. Suomessa vastuu palvelujen tuottamisessa on kunnilla. Kunta on tärkeä hyvinvointipalvelujen tuottaja ja työllistäjä. Järjestöissä on palkkatyössä 60 000-80 000 henkeä laskutavasta riippuen. Vapaaehtoistyötä tekee lähes 700 000 henkilöä. Kolmannen sektorin yksi vahvuus onkin se, että se pystyy yhdistämään palkkatyötä ja vapaaehtoistyötä tavalla, johon julkinen sektori ei pysty ja joka tuottaa ns. synergiaa yhdistämällä yhteiskunnan eri osaamisalueita. Tulevaisuuden haasteita ikääntyvässä yhteiskunnassa on se pystyvätkö julkinen sektori ja kolmas sektori yhteistyöhön, jossa vuoropuhelussa ja yhteisen toiminnan kautta haetaan ratkaisuja ongelmiin ja haasteisiin.

Yrityskentän ja kolmannen sektorin suhteesta on keskusteltu varsin vähän. Kolmas sektori on Suomessa tuottanut palveluja erityisesti siellä missä perinteinen yritystoiminta ei ole ollut kannattavaa esim erityisosaamista vaativissa vammaispalveluissa. Tulevaisuudenkuvana näyttää tutkimusten mukaan (esim Helander 1999) olevan sekä yritystoiminnan että kolmannen sektorin merkityksen kasvu palvelujen tuottajina. Keskustelu sosiaalisesta pääomasta sekä sosiaalisten yritysten ja hyvinvointiklusterien kehittäminen voivat toimia siltana kolmannen sektorin ja yritysten yhteistyön ja vuoropuhelun välillä.

Osallisuutta ja sosiaalisia oikeuksia

Sosiaali- ja terveys-, liikunta- ja kulttuurijärjestöissä on yli 100 000 jäsentä. Järjestöt organisoivat vapaaehtoistyötä,tarjoavat mielekästä tekemistä ja monenlaisia verkostoja. Järjestöissä toimiminen on Suomessa ollut monelle keskeinen vaikuttamisen väylä ja siten yksi demokratian kulmakivi. Järjestöt ovat myös toimineet huono-osaisten ja vähemmistöjen äänitorvena ja sitä kautta yhteiskunnallisena omatuntona. Aktiivisuus kasaantuu kuitenkin myös kolmannen sektorin toimintakentällä. Viidesosa kansalaisista toimii erittäin aktiivisesti kansalaisjärjestöissä, viideosa on kaiken toiminnan ulkopuolella. Vaikka 90-luvulla on syntynyt monenlaista uutta liikehdintää ja toimintaa, monia järjestöjä vaivaa pysähtyneisyys ja toiminnan väljähtyminen. Uutta verta pitäisi saada, mutta uuden on vaikea löytää tietään vanhojen toimintatapojen sokkeloihin. Nykyihmistä ei myöskään kiinnosta samassa määrin kuin ennen sitoutuminen perinteiseen järjestötyöhön. Ihmiset kaipaavat lisää toiminnan paikkoja ilman pitkäjänteisen sitoutumisen pakkoa, elämyksiä ja yhteisiä kokemuksia. Tämän päivän haaste järjestöille on tuottaa toimintaa, joka tavoittaa ja puhuttelee ihmisiä, jotka muuten syrjäytyisivät työelämästä ja ihmisille niin tärkeistä sosiaalisista suhteista.

Elina Pajula
[email protected]



Lueskeltavaa aiheesta:


Kinnunen Petri & Laitinen Raimo (toim) (1998) Näkymätön kolmas sektori. Helsinki Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Helander Voitto (1998) Kolmas sektori. Saarijärvi. Gaudeamus

Helander Voitto & Laaksonen Harri (1999), Suomalainen kolmas sektori, Rakenteellinen erittely ja kansainvälinen vertailu, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Matthies Aila-Leena & Kotakari Ulla & Nylund Marianne (toim) (1996) Välittävät verkostot. Jyväskylä. Vastapaino

Poteri Riitta (1998), Meissä on ytyä. Selvitys valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnasta. Helsinki:Edita

Rifkin Jeremy (1997). Työn loppu: teknologia, työpaikat. tulevaisuus. Porvoo. WSOY