Porvarillisen presidenttiyhteistyön olematon historia
Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä ja eduskunnan varapuhemies Ilkka Kanerva ovat aloittaneet tunnustelut porvaripuolueiden yhteisen presidenttiehdokkaan löytämiseksi. Molemmat kuuluivat siihen harvalukuiseen kokoomuspoliitikkojen joukkoon, joka asettui viime presidentinvaaleissa tukemaan toisella kierroksella Esko Ahoa.
Keskustassa ei yhteisehdokkaan kannalle oikein lämmetä. Syyskuussa Keskustan jäsenverkossa vastasi asiaa koskevaan kysymykseen lähes 300 henkilöä. Heistä 75 prosenttia kannatti oman keskustalaisen ehdokkaan asettamista. Kokoomuksen tai muiden porvarillisten puolueiden kanssa yhteisen ehdokkaan halusi 19 prosenttia vastaajista. Tarja Halosen huikeista suosioluvuista huolimatta hänen taakseen Keskustan veisi vain viisi prosenttia vastanneista. Vastaava oli henki myös MTV3:n Keskustan piiritoimikuntien jäsenille tekemässä kyselyssä.
Kokoomuksella on lähetystyötä tehtäväksi erityisesti omissa joukoissaan. Lähihistoriassa nimenomaan kokoomuslaiset ovat ratkaisseet presidentinvaalit sosialidemokraattien ehdokkaan eduksi. Keskustalla ja kokoomuksella on ollut presidentinvaaleissa vain kerran yhteinen ehdokas – Urho Kekkonen vuonna 1978. Tuolloinkaan ei mistään porvarien yhteisrintamasta voi puhua, sillä Kekkosta tukivat myös Sdp, Skdl, Rkp ja liberaalit.
Kokoomus presidentintekijänä
Presidentinvaaleissa vuosina 1988, 1994 ja 2000 kokoomuslaiset ratkaisivat presidentinvaalin lopputuloksen sosialidemokraattien ehdokkaan hyväksi. Vuonna 1994 ratkaisevassa asemassa olivat kokoomusmiehet ja vuonna 2000 kokoomusnaiset. Vuonna 1988 valinnan ratkaisivat kokoomuksen ehdokkaan Harri Holkerin valitsijamiehet.
Viimeksi käydyissä eli vuoden 2000 presidentinvaaleissa äänet keskittyivät voimakkaasti kahdelle pääehdokkaalle jo ensimmäisellä kierroksella, kun vasemmistopuolueiden yhteisehdokas Tarja Halonen keräsi 40 ja Keskustan Esko Aho 34,4 prosenttia äänistä.
Kokoomuslaiset hylkäsivät oman ehdokkaansa jo ensimmäisellä kierroksella, kun Riitta Uosukainen joutui tyytymään 12,4 prosentin äänisaaliiseen. Edellisvaalien kakkoselle Elisabeth Rehnille kävi vielä huonommin. Hän jäi 7,9 prosentin kannatukseen.
Toisella kierroksella Halonen voitti Ahon luvuin 51,6 – 48,4. Uosukaisen ja Rehnin äänet olisivat tuoneet Aholle valintaan riittävän kannatuksen. Kokoomus ei puolueena ottanut kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta, mutta yksittäiset edustajat kylläkin. Nykyinen puheenjohtaja Ville Itälä ja Ilkka Kanerva asettuivat avoimesti Esko Ahon tueksi. Osa kokoomusedustajista, muun muassa Kirsi Piha liputti avoimesti Tarja Halosen puolesta.
Silloinen puheenjohtaja Sauli Niinistö ja suurin osa muista kokoomuksen kansanedustajista meni vaaleihin sammutetuin lyhdyin. Vaalien jälkeen tehdyt kyselytutkimukset osoittivat, että nimenomaan kokoomuksen kannattajat ratkaisivat vaalin Halosen eduksi.
Rehnkään ei kelvannut
Vuoden 1994 presidentinvaalit menivät huonosti sekä Keskustan että kokoomuksen ehdokkailta. Toiselle kierrokselle Sdp:n Martti Ahtisaaren vastaehdokkaaksi pääsikin ainoa ministeriehdokas, Rkp:n Elisabeth Rehn.
Olosuhteet olivat otolliset porvarilliselle yhteistyölle toisella kierroksella, sillä Keskusta, kokoomus ja Rkp istuivat samassa hallituksessa, eikä kummankaan pääpuolueen olisi tarvinnut tukea toisen ehdokasta. Rehnin valintaan olisi riittänyt mainiosti, jos Väyrysen ja Ilaskiven kannattajat olisivat siirtyneet hänen tuekseen toisella kierroksella. Keskusta toipuikin ensimmäisen kierroksen takaiskusta vielä taisteluun ja asettui puolueena Rehnin tueksi. Ahtisaari korjasi kuitenkin potin prosentein 53,9 – 46,1.
Vaalitutkimukset osoittivat, että Väyrysen kannattajat siirtyivät toisella kierroksella lähes yksimielisesti Rehnin taakse, mutta Ilaskiven miesäänestäjät ratkaisivat vaalin miesehdokkaan, Sdp:n Martti Ahtisaaren, eduksi.
Vuoden 1988 presidentinvaalit käytiin suoran kansanvaalin ja valitsijamiesvaalien yhdistelmänä. Kun kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä suorassa vaalissa, lopullisen vaalin toimittivat valitsijamiehet. Ensimmäisellä kierroksella valitsijamiehet äänestivät omia ehdokkaitaan, jolloin istuva presidentti Mauno Koivisto sai 144, oppositiojohtaja Paavo Väyrynen 68, pääministeri Harri Holkeri 63 ja Liike 88:n (Skdl) Kalevi Kivistö 26 ääntä. Koivisto valittiin toisella kierroksella, kun 45 Holkerin valitsijamiestä äänesti häntä. Kivistön valitsijamiehet pysyivät oman ehdokkaansa takana. Vielä vuonna 1982 Koiviston lopullisen valinnan varmistivat SKDL:n valitsijamiehet.
Kauempaa historiastakaan ei porvarillista yhteisesiintymistä löydy. Hyvin tunnetaan vuoden 1962 vaalien Honka-liitto, joka oli kokoomuksen ja Sdp:n yhteishanke Kekkosen kaatamiseksi. Olavi Hongan luovuttua ehdokkuudesta kokoomus jäi vaille omaa ehdokasta ja Kekkosen haastoivat Sdp:n Paasio, Tpsl:n Skog ja Skdl:n Aitio. Vuonna 1956 Kekkonen valittiin niukimmalla mahdollisella marginaalilla 151-149. Kokoomus tuki vastaehdokkaana ollutta Sdp:n Fagerholmia.
Suomella on ollut ns. porvarillinen presidentti vuosina 1919-1982. Kokoomuslaisia presidenteistä ovat olleet Svinhufvud (1931-37) ja Paasikivi (1946-1956), maalaisliittolais-keskustalaisia Relander (1925-31), Kallio (1937-40) ja Kekkonen (1956-81) ja edistyspuoluelaisia Ståhlberg (1919-25) ja Ryti (1940-44) sekä puolueisiin sitoutumaton Mannerheim (1944-46). Vuodesta 1982 presidentti on tullut sosialidemokraattien riveistä.
http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=8738&K eskusta_Session=e77923c33306d54d6d6796d99b0847e1
Eli tilanne on nyt se,että kokoomus odottaa tukea muilta porvareilta ja nimen omaan keskustalta vaikka historia osoittaa selkeästi
juuri kokoomuksen suurimmaksi selkäänpuukottajaksi mitä tulee puolueiden väliseen yhteistyöhön.
Mitähän tästä verisestä historiasta mahtaa miettiä laaja keskustan kenttä väki.
Tämä on tärkeä kysymys,koska heidän äänestyskäyttäytyminen tulee ratkaisemaan vaalit.
Kokoomus pettää aina!
Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä ja eduskunnan varapuhemies Ilkka Kanerva ovat aloittaneet tunnustelut porvaripuolueiden yhteisen presidenttiehdokkaan löytämiseksi. Molemmat kuuluivat siihen harvalukuiseen kokoomuspoliitikkojen joukkoon, joka asettui viime presidentinvaaleissa tukemaan toisella kierroksella Esko Ahoa.
Keskustassa ei yhteisehdokkaan kannalle oikein lämmetä. Syyskuussa Keskustan jäsenverkossa vastasi asiaa koskevaan kysymykseen lähes 300 henkilöä. Heistä 75 prosenttia kannatti oman keskustalaisen ehdokkaan asettamista. Kokoomuksen tai muiden porvarillisten puolueiden kanssa yhteisen ehdokkaan halusi 19 prosenttia vastaajista. Tarja Halosen huikeista suosioluvuista huolimatta hänen taakseen Keskustan veisi vain viisi prosenttia vastanneista. Vastaava oli henki myös MTV3:n Keskustan piiritoimikuntien jäsenille tekemässä kyselyssä.
Kokoomuksella on lähetystyötä tehtäväksi erityisesti omissa joukoissaan. Lähihistoriassa nimenomaan kokoomuslaiset ovat ratkaisseet presidentinvaalit sosialidemokraattien ehdokkaan eduksi. Keskustalla ja kokoomuksella on ollut presidentinvaaleissa vain kerran yhteinen ehdokas – Urho Kekkonen vuonna 1978. Tuolloinkaan ei mistään porvarien yhteisrintamasta voi puhua, sillä Kekkosta tukivat myös Sdp, Skdl, Rkp ja liberaalit.
Kokoomus presidentintekijänä
Presidentinvaaleissa vuosina 1988, 1994 ja 2000 kokoomuslaiset ratkaisivat presidentinvaalin lopputuloksen sosialidemokraattien ehdokkaan hyväksi. Vuonna 1994 ratkaisevassa asemassa olivat kokoomusmiehet ja vuonna 2000 kokoomusnaiset. Vuonna 1988 valinnan ratkaisivat kokoomuksen ehdokkaan Harri Holkerin valitsijamiehet.
Viimeksi käydyissä eli vuoden 2000 presidentinvaaleissa äänet keskittyivät voimakkaasti kahdelle pääehdokkaalle jo ensimmäisellä kierroksella, kun vasemmistopuolueiden yhteisehdokas Tarja Halonen keräsi 40 ja Keskustan Esko Aho 34,4 prosenttia äänistä.
Kokoomuslaiset hylkäsivät oman ehdokkaansa jo ensimmäisellä kierroksella, kun Riitta Uosukainen joutui tyytymään 12,4 prosentin äänisaaliiseen. Edellisvaalien kakkoselle Elisabeth Rehnille kävi vielä huonommin. Hän jäi 7,9 prosentin kannatukseen.
Toisella kierroksella Halonen voitti Ahon luvuin 51,6 – 48,4. Uosukaisen ja Rehnin äänet olisivat tuoneet Aholle valintaan riittävän kannatuksen. Kokoomus ei puolueena ottanut kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta, mutta yksittäiset edustajat kylläkin. Nykyinen puheenjohtaja Ville Itälä ja Ilkka Kanerva asettuivat avoimesti Esko Ahon tueksi. Osa kokoomusedustajista, muun muassa Kirsi Piha liputti avoimesti Tarja Halosen puolesta.
Silloinen puheenjohtaja Sauli Niinistö ja suurin osa muista kokoomuksen kansanedustajista meni vaaleihin sammutetuin lyhdyin. Vaalien jälkeen tehdyt kyselytutkimukset osoittivat, että nimenomaan kokoomuksen kannattajat ratkaisivat vaalin Halosen eduksi.
Rehnkään ei kelvannut
Vuoden 1994 presidentinvaalit menivät huonosti sekä Keskustan että kokoomuksen ehdokkailta. Toiselle kierrokselle Sdp:n Martti Ahtisaaren vastaehdokkaaksi pääsikin ainoa ministeriehdokas, Rkp:n Elisabeth Rehn.
Olosuhteet olivat otolliset porvarilliselle yhteistyölle toisella kierroksella, sillä Keskusta, kokoomus ja Rkp istuivat samassa hallituksessa, eikä kummankaan pääpuolueen olisi tarvinnut tukea toisen ehdokasta. Rehnin valintaan olisi riittänyt mainiosti, jos Väyrysen ja Ilaskiven kannattajat olisivat siirtyneet hänen tuekseen toisella kierroksella. Keskusta toipuikin ensimmäisen kierroksen takaiskusta vielä taisteluun ja asettui puolueena Rehnin tueksi. Ahtisaari korjasi kuitenkin potin prosentein 53,9 – 46,1.
Vaalitutkimukset osoittivat, että Väyrysen kannattajat siirtyivät toisella kierroksella lähes yksimielisesti Rehnin taakse, mutta Ilaskiven miesäänestäjät ratkaisivat vaalin miesehdokkaan, Sdp:n Martti Ahtisaaren, eduksi.
Vuoden 1988 presidentinvaalit käytiin suoran kansanvaalin ja valitsijamiesvaalien yhdistelmänä. Kun kukaan ehdokkaista ei saanut enemmistöä suorassa vaalissa, lopullisen vaalin toimittivat valitsijamiehet. Ensimmäisellä kierroksella valitsijamiehet äänestivät omia ehdokkaitaan, jolloin istuva presidentti Mauno Koivisto sai 144, oppositiojohtaja Paavo Väyrynen 68, pääministeri Harri Holkeri 63 ja Liike 88:n (Skdl) Kalevi Kivistö 26 ääntä. Koivisto valittiin toisella kierroksella, kun 45 Holkerin valitsijamiestä äänesti häntä. Kivistön valitsijamiehet pysyivät oman ehdokkaansa takana. Vielä vuonna 1982 Koiviston lopullisen valinnan varmistivat SKDL:n valitsijamiehet.
Kauempaa historiastakaan ei porvarillista yhteisesiintymistä löydy. Hyvin tunnetaan vuoden 1962 vaalien Honka-liitto, joka oli kokoomuksen ja Sdp:n yhteishanke Kekkosen kaatamiseksi. Olavi Hongan luovuttua ehdokkuudesta kokoomus jäi vaille omaa ehdokasta ja Kekkosen haastoivat Sdp:n Paasio, Tpsl:n Skog ja Skdl:n Aitio. Vuonna 1956 Kekkonen valittiin niukimmalla mahdollisella marginaalilla 151-149. Kokoomus tuki vastaehdokkaana ollutta Sdp:n Fagerholmia.
Suomella on ollut ns. porvarillinen presidentti vuosina 1919-1982. Kokoomuslaisia presidenteistä ovat olleet Svinhufvud (1931-37) ja Paasikivi (1946-1956), maalaisliittolais-keskustalaisia Relander (1925-31), Kallio (1937-40) ja Kekkonen (1956-81) ja edistyspuoluelaisia Ståhlberg (1919-25) ja Ryti (1940-44) sekä puolueisiin sitoutumaton Mannerheim (1944-46). Vuodesta 1982 presidentti on tullut sosialidemokraattien riveistä.
http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=8738&K eskusta_Session=e77923c33306d54d6d6796d99b0847e1
Eli tilanne on nyt se,että kokoomus odottaa tukea muilta porvareilta ja nimen omaan keskustalta vaikka historia osoittaa selkeästi
juuri kokoomuksen suurimmaksi selkäänpuukottajaksi mitä tulee puolueiden väliseen yhteistyöhön.
Mitähän tästä verisestä historiasta mahtaa miettiä laaja keskustan kenttä väki.
Tämä on tärkeä kysymys,koska heidän äänestyskäyttäytyminen tulee ratkaisemaan vaalit.
Kokoomus pettää aina!
Vastaukset 4
Vanhimmat
koko kirjoituksessa.
En usko, että kysymyksessä on katkeroitunut kepu, vaan tämä on demariprovo.
Minusta historian esimerkkien käyttö tulevaisuuden ennustamisessa on hiukan outoa, sillä historia ei ikinä tarkasti toista itseään.
Näitä presidentinvaaleja käydään aivan eri teemoilla kuin vuosina 1994 tai 2000 tai milloinkaan muulloin. On tärkeää, ettei näistä synny "kostovaalit" jonkun epämääräisen aiemman vääryyden vuoksi.
Ihmiset osaavat itse tehdä omat päätöksensä!
Puolueet eivät voi määrätä kannattajiaan, johtohahmot voivat vain kertoa omista kannoistaan ja kannustaa kannattajiaan. On vaikea arvioida tarkasti aiemmista vaaleista, ketkä todellisuudessa äänestivät ketä.
Näitä vaaleja käydään paremman tulevaisuuden puolesta.
Kuka haluaa maalle itseriittoista, kireää ja ylimielistä keski-ikäistä ukkoa presidentiksi? Niinistöstä ei löydy aitoutta eikä kansaomaisuutta tekemälläkään. Halonen tulee tavisten joukosta, kansan parista taustaltaan. Siksi hänen ei tarvitse esittää koko kansan presidenttiä, hän on sitä aidosti.
Tärkein tekijä Halosessa persoonana on hänen inhimillisyytensä ja ymmärryksensä myös heikossa asemassa olevia kohtaan, vähemmistöjä ja erilaisuutta kohtaan. Hän ei muuta ihmisiä numeroiksi ja rahaksi, kuten Niinistö (vrt. valtivarainministerikausi).
Kun katsoin 1. kierroksen jälkeisiä vaalitilaisuuksia nauhoitettuina videoina, en pystynyt mitenkään samastumaan Niinistön kannattajiin, samppanjalasit kädessä kekkaloiviin mm. hienostorouviin Harkimo ja Tiura. Niin pitkälle hekään eivät uskaltaneet mennä, että olisivat tituleeranneet itseään työläisnaisiksi. Se olisi ollut vitsi!
Kahden nuoren yksinhuoltajana, hyvin koulutettuna, pienellä palkalla rankkaa koulutyötä tekevänä en voisi antaa ääntäni edes unissani Sauli Niinistön kaltaiselle pankkiirille.
Äänestän ehdottomasti ja empimättä Tarja Halosta!