Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kyllä minä toisakseen Jaanaakin ymmärrän

noista väitteistään,siis otetaanpa uudestaan tämä sama juttu kun tämä ei aiemmin oikein innostanut keskustelemaan ketään,johtuuko siitä että tämä mielipiteeni on käsittääkseni aikapitkälle totta,mutta ottakaapa muutkin kantaa tähän esim.Viisas ja Daddy jotka eivät oikein tykänneet siitä kun käyn aian välissä vieraita pimppeja porkkaamassa.
Juttuhan meni näin,eli kyse on kullin koosta.

Kuten noissa keskusteluissa on useampaan otteeseen oltu sitä mieltä,että kullin täytyy olla mieluimmin iso kuin pieni.
Ja huomaan että siitä on monet miehet vetäneet "herneen nenäänsä",en kyllä ymmärä miksi?
Monet heistä väittävät kivenkovaa että eivät saa 18cm kalua uppoamaan juurtamyöten.
Itse olen erimieltä koska omistan sellaisen 19/5,5cm kalun ja olen sitä elämäniaikana aikamonessa pillussa uittanut ja mieleen on jäänyt 2 tai 3 sellaista pillua,jotka on olleet niin tiukkoja että ei ole meinannut päästä työntymään sisään saatikka juurtamyöten.suurimmaksi osaksi ne on ollut sellaisia aikalöysiä ja on sattunut muutama niinkin horo että on pitänyt kädellä koitella onko kalu sisällä vai ulkona,kyllä silloin on pitänyt hommat heittää nolona kesken ja sanoa että ei tästä taida tulla mitään.kyllä siinä nainenkin on ollut myöskin nolona.
Silloin tulee aina mieleen että mistähän tuomoiselle naiselle löytyis sellainen hevosenkulli joka täyttäisi hänet.
Täällä on annettu kovasti neuvoja myöskin siitä,että pitää käyttää kuulia ja voimistaa lantionpohjalihaksia,niin jopa silloin lyijykynänkin paksuinen kulli tuntuu,mutta luulempa että sekin lihasjumppa vaatii tosi paljon treenia ja pitkän ajan jotta pystyis hallitsemaan alapäänlihaksia niin voimakkaasti,että alkaa puristella lyijykynää.
Niin että ei siihen monenkaan naisen viitseliäisyys riitä.
Luulenpa että ne pillut on vähän samanlaisia kuin miehen kalut, että toisella on isompi kuin toisella,eli pitää hakea se oikeankokoinen mutteri siihen samankokiseen pulttiin.
Ne synnytykset on sitten erijuttu ,siinä saattaa pienikin pillu muuttua oikeaksi revaksi jos lihaksisto repsahtaa pahasti eikä palaudu kunnolla synnytyksen jälkeen.
Luulenpa että se pituus riittää hyvin jos on vähintään 15cm mutta sitä paksuutta ei mahda olla koskaan liikaa luulisin.Tosin pitkän kalun etuja on se että sillä voi naida monista eriasennoista kun ei tarvitse yltää kokonaan sisään.
No niin siinähän sitä tulikin jo kerrottua omamielipide naisten pilluista
71022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kyllä juttu on niin ,että tuollainen vähintään parikytsenttiä pitkä ja paksuutta reilusti about ranteen verran ,niin sillä kyllä lähtee pahin kutku ainakin minulta ja luulenpa että naiselta kuin naiselta. :-))))))))

Äänestä
  • Jaana, jospa kokeilisit nyrkkinaintia! Valitse sellainen isonyrkkinen mies niin eiköhän tuskasi helpotu! Olet jo niii-i-in kauan näillä palstoilla valittanut! Niille jotka eivät nyrkkinainnista tiedä, se on sitttä kun koko käsi kyynärpäätä myöten liu'utetaan pilluun ja välillä käsi nyrkkiin! Väljemmille naisille vielä toinen käsi anaaliin! Eiköhän Jaanallekin riitä! Paas kokeillen, sano poika Huittisista

    Äänestä

  • Tavallinen kirjoitti:

    Jaana, jospa kokeilisit nyrkkinaintia! Valitse sellainen isonyrkkinen mies niin eiköhän tuskasi helpotu! Olet jo niii-i-in kauan näillä palstoilla valittanut! Niille jotka eivät nyrkkinainnista tiedä, se on sitttä kun koko käsi kyynärpäätä myöten liu'utetaan pilluun ja välillä käsi nyrkkiin! Väljemmille naisille vielä toinen käsi anaaliin! Eiköhän Jaanallekin riitä! Paas kokeillen, sano poika Huittisista

    pikkumunasen voivottelua,sullahan menee taas överiksi kokojuttu,jos et satu tietämään ,niin gynet kyllä koittelee aivan tarpeeksi tutkimuksisaan meidän naisten pilluja nyrkillään.
    Menehän poika kulliasi kasvattamaan eläkä neuvo miten minun pitää naida,kyllä minä meinaan vielä käyttää isokokoisia kulleja ja sitten kun ne ei riitä ,niin sitten pitää harkita tuota sinun neuvoasi.
    Lueppa tuon S:n kirjoittama juttu tuosta yläpuolelta niin huomaat että en ole yksin mielipiteeni kanssa.Kyllä muutkin naiset kaipaa kunnon kalua sisäänsä.

    Äänestä

  • Jaana kirjoitti:

    ..ei sen pidempi - paksuutta en ole mitanna mutta just keskisormi ja peukalo kohtaavat, etusormi ei!
    Olen kertonut edellisen sulle aiemminkin jotta turhaa puuta haukuit! Se mitä ihmettelen onkin se miksi sinä et sitä isoa saa! Sulta seksipalstoilla saamieni saamieni tietojen mukaan minunkin ( !!!! ) on iso! Tulee eittämättä mieleen, että Jaana on kuin impotentti mies - mitä suuremmat jutut sitä pienemmät teot!
    Eli kun muuten ei homma hoidu niin netissä voi aina reuhata! Sinäkin päätyöksesi!
    Silti asiaankin; olis mukava kokeilla miten tyytyväinen Jaana-rouvan pillu olisi meikäpojan kokoisesta pelistä!
    Pikkumunanen lakkais voivottaasta ja isopilluinen saattais saada... no, aloite on tehty;-)

    niin ei sinun kannata sitten surra niin kuin pikkukulliset suree kokoajan kun minä sanon tykkääväni reilunkokoisesta munasta,tuo sinun kalusihan on ihan ok jos et sitten valehtele,mitä kylläkin epäilen ,luehan tuosta nuita uudempia juttuja niin kyllä sielläkin tykätään enemmän isosta kuin mitä pienestä.
    Kun nuin rehvastelet kalusi koolla niin paneppa kuvaa sähköpostiini ,niin nähdään sitten puhutko totta hitsari vai valehteletko,se rautputki voisi olla muuten ihan ok ,mutta pelkään että se tuntuu kylmältä :-))))))

    Äänestä

  • Näin on.
    Oma vaimonikin nauttii ihan eri lailla saadessaan
    kunnon kyrpää (vaimoni mitannut 20 cm ja 5,5 cm) vakipanoltaan.
    Kun nain omallani niin menee sordiino päälle ja taas isoa taitavasti saadessaan vaimon suusta alkaa kuulua sellainen nautinnon voihke ja valitus... myös orgasmeissa on ainakin äänenvoimakkuuden perusteella eroja...

    Reissuhommissa kun olen on vaimollekin suotava oikeuksia...

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    niin ei sinun kannata sitten surra niin kuin pikkukulliset suree kokoajan kun minä sanon tykkääväni reilunkokoisesta munasta,tuo sinun kalusihan on ihan ok jos et sitten valehtele,mitä kylläkin epäilen ,luehan tuosta nuita uudempia juttuja niin kyllä sielläkin tykätään enemmän isosta kuin mitä pienestä.
    Kun nuin rehvastelet kalusi koolla niin paneppa kuvaa sähköpostiini ,niin nähdään sitten puhutko totta hitsari vai valehteletko,se rautputki voisi olla muuten ihan ok ,mutta pelkään että se tuntuu kylmältä :-))))))

    Tämmosta tää on - juttu lentää eikä itsekään muisteta mitä sanottiin! En tarkoita nyt vain Jaanaa vaan 98% näille juttupalstoille kirjoittelevia. Minä en ole hitsari, enkä se, joka sulle ehdotti sitä telakan rautaputkea! Enkä minä edes rehvastele - ihan vaan tiedoksi tein kun edellisessä niin kovasti pikkuiseksi minun "jormaani" nimittelit:-( Ihan mieli maatui... mutta mittaanpa uusiksi kun ehdin, olet niin lipsuvapuheinen - Jaana-rouva - että sait minutkin epäilemään mittojani... on niin pitkä aika kun mittasin... oliskohan tuo vaikka lihonut? Itse en pahemmin oo mutta tarkistetaan juttu! EI mulla ole kuvaa (vielä) omastani - kun en oo tarvinnut mutta toisaalta; et antanut postiosoitettakaan! No, jotenkin en ota sinua IHAN tosissani. Herjaa heität ja nautit kun saat provosoiduksi niitä pikkukikkelisiä mutta samalla annat itsestäsi kokeneemmalle miehelle isoreikäisen kuvan!
    kun on niitä eri kokoisia ripsipiiraita osunut vuosien saatossa meikäläisenkin kohdalle! On ollut todella pientä mutta löysää, on ollut todella kookastakin mutta hallittua ja osaavaa! No, Jaana, sulla on sun fantasiasi - kaikilla meillä on omamme - minullakin, mutta haaveita ja fantasioita pitää ihmisellä olla muuten elämä alkaapi maistumaan aika kuivalta! Yhtä vaan ihmettelen - miksi ihmeessä sinä et löydä ja saa sitä isoa? Lähde liikkeelle kun se ei kerran kotiisi tule! Minä ainakin lähtisin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jölli kirjoitti:

noista väitteistään,siis otetaanpa uudestaan tämä sama juttu kun tämä ei aiemmin oikein innostanut keskustelemaan ketään,johtuuko siitä että tämä mielipiteeni on käsittääkseni aikapitkälle totta,mutta ottakaapa muutkin kantaa tähän esim.Viisas ja Daddy jotka eivät oikein tykänneet siitä kun käyn aian välissä vieraita pimppeja porkkaamassa.
Juttuhan meni näin,eli kyse on kullin koosta.

Kuten noissa keskusteluissa on useampaan otteeseen oltu sitä mieltä,että kullin täytyy olla mieluimmin iso kuin pieni.
Ja huomaan että siitä on monet miehet vetäneet "herneen nenäänsä",en kyllä ymmärä miksi?
Monet heistä väittävät kivenkovaa että eivät saa 18cm kalua uppoamaan juurtamyöten.
Itse olen erimieltä koska omistan sellaisen 19/5,5cm kalun ja olen sitä elämäniaikana aikamonessa pillussa uittanut ja mieleen on jäänyt 2 tai 3 sellaista pillua,jotka on olleet niin tiukkoja että ei ole meinannut päästä työntymään sisään saatikka juurtamyöten.suurimmaksi osaksi ne on ollut sellaisia aikalöysiä ja on sattunut muutama niinkin horo että on pitänyt kädellä koitella onko kalu sisällä vai ulkona,kyllä silloin on pitänyt hommat heittää nolona kesken ja sanoa että ei tästä taida tulla mitään.kyllä siinä nainenkin on ollut myöskin nolona.
Silloin tulee aina mieleen että mistähän tuomoiselle naiselle löytyis sellainen hevosenkulli joka täyttäisi hänet.
Täällä on annettu kovasti neuvoja myöskin siitä,että pitää käyttää kuulia ja voimistaa lantionpohjalihaksia,niin jopa silloin lyijykynänkin paksuinen kulli tuntuu,mutta luulempa että sekin lihasjumppa vaatii tosi paljon treenia ja pitkän ajan jotta pystyis hallitsemaan alapäänlihaksia niin voimakkaasti,että alkaa puristella lyijykynää.
Niin että ei siihen monenkaan naisen viitseliäisyys riitä.
Luulenpa että ne pillut on vähän samanlaisia kuin miehen kalut, että toisella on isompi kuin toisella,eli pitää hakea se oikeankokoinen mutteri siihen samankokiseen pulttiin.
Ne synnytykset on sitten erijuttu ,siinä saattaa pienikin pillu muuttua oikeaksi revaksi jos lihaksisto repsahtaa pahasti eikä palaudu kunnolla synnytyksen jälkeen.
Luulenpa että se pituus riittää hyvin jos on vähintään 15cm mutta sitä paksuutta ei mahda olla koskaan liikaa luulisin.Tosin pitkän kalun etuja on se että sillä voi naida monista eriasennoista kun ei tarvitse yltää kokonaan sisään.
No niin siinähän sitä tulikin jo kerrottua omamielipide naisten pilluista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu