Kirjoitin tämän tekstin äsken. Miltä kuulostaa? En kaipaa kommetteja lyriikan hyvyydestä tai huonoudesta vaan asiasisällöstä.
--
* Allah on suuri *
Muslimimaissa
Allah on suuri.
Tämä tarkoittaa sitä,
että muslimimaissa
ihminen ei ole suuri.
Sen mielen mukaan toimitaan,
kumpi on suurempi.
Niin on tehty aina.
Ja koska Allah on ihmistä suurempi,
tehdään Allahin mielen mukaan
eikä ihmisen mielen mukaan.
Sillä toisin kuin ihmiset,
Allah on suuri,
ja ihminen on pieni.
Ihmiset on tehty toteuttamaan
Allahin tahtoa,
Eikä Allahia toteuttamaan
ihmisten tahtoa.
Niin kauan kun ihmiset toteuttavat
Allahin tahtoa,
Allah pysyy
ihmisiä suurempana.
Mutta.
Jos ihmiset eivät toteuta
Allahin tahtoa,
Allahin valta kutistuu,
eikä Allah ei enää olisi suuri.
Jos Allah ei enää olisi suuri,
hän olisi pieni,
Ja ihmisestä tulisi suuri.
Ja koska aina tehdään sen mielen mukaan
joka on suurin,
niin silloin toimittaisiin
ihmisen mielen mukaan.
Mitä tästä seuraisi?
Ihmisiä on useita,
Allaheja yksi.
Kaikilla ihmisillä on oma tahtonsa,
Allahilla on vain yksi tahto.
Ihmiset ovat keskenään erimielisiä,
Allah ei ole koskaan itsensä kanssa erimielinen,
sillä Allahilla on vain yksi tahto.
Allahin tahto on kirjoitettu koraaniin
Muhammedin - ihmisen - toimesta.
Jos ihminen olisi suuri
ja toimittaisiin ihmisten mielen mukaan
ja ihmisiä olisi useita,
seuraisi ristiriitoja.
Ihmisten mieliä
ei ole kirjoitettu koraaniin,
ihmisen mieli
on ihmisen pään sisällä.
Ja mikä on ihmisen pään sisällä,
kuuluu ihmiselle,
ei Allahille.
Ja mikä on toisella ihmisellä,
sen toinen ihminen
yrittää ottaa pois.
Sillä se,
jolla on enemmän,
on suurempi.
Ihminen ei anna valtaa toiselle ihmiselle,
ihminen ottaa vallan itselleen,
jos voi,
sillä se, jolla on valta,
on suurempi.
Ihminen voi ottaa vallan
toiselta ihmiseltä,
muttei Allahilta,
sillä siltä, mitä ei voi nähdä,
ja minkä kanssa ei voi taistella,
ei voi ottaa mitään pois.
Kun kaikki valta on Allahilla
ja toimitaan Allahin mielen mukaan,
ei ristiriitoja ole,
sillä tällöin mielipiteitä,
on vain yksi.
Allah on suuri.
Kun ihmiset toimivat Allahia totellen,
he ovat yhdessä suurempia
kuin keskenään riitelevissä ryhmissä.
Ihmisten keskinäinen riitely
ei tee kenestäkään suurta
ainakaan pitkäksi aikaa,
sillä niin kauan kuin ihminen on suurin,
ihminen yrittää ottaa vallan toiselta ihmiseltä.
Jos ihmiset eivät toimi Allahia totellen,
vaan taistelevat keskenään vallasta,
niinkuin he ovat aina tehneet,
heidän mielensä ei ole yhtä,
heistä ei tulisi suuria,
vaan pieniä.
Sillä koska maailmassa on muitakin kuin muslimeja
ja aina tehdään sen mielen mukaan joka on suurin,
aivan kohta muslimit eivät olisi enää suuria
vaan pieniä,
tai he katoaisivat olemattomiin.
Miten Muhammed,
joka on ihminen,
saattoi nähdä Allahin,
jumaluuden,
jota ei voi nähdä?
Jos Muhammed näki sen,
mitä ei voi nähdä,
ja kuuli sen,
mitä ei voi kuulla,
niin mitä hän näki,
ja mitä hän kuuli?
Se, mitä ei voi nähdä,
ja mitä ei voi kuulla,
on ajatus.
Mikä oli Muhammedin ajatus,
ja mitä hän ymmärsi?
Muhammed ymmärsi,
että ilman ristiriitoja,
yksimielisinä,
yhden mielen alla,
muslimit voivat olla suuria
eivätkä pieniä.
Yksimielisyys sai nimen,
ristiriidattomuus sai nimen,
Mielen nimeksi tuli Allah.
Allah oli ajatus,
avain suuruuteen
ei mitään muuta.
Saman asian ymmärsivät
Siddhartha Gautama,
Äiti Amma,
Zarathustra,
Ron Hubbard,
Mullah Omar,
George Bush
ja Jeesus.
He kaikki kuulivat äänen
jota ei voi kuulla,
ja he puhuivat muille ihmisille
jumalan äänellä.
Sillä toisin kuin ihminen
jumala on suuri
mutta vain,
mikäli ihminen
jumalaan uskoo.
Ilman uskoa
ei ole jumalaa
ei yhteistä mieltä
on vain joukko
ristiriitaisia ihmisiä
jotka voivat hetken olla suuria,
kunnes he kohtaavat
itseään suuremman joukon,
jolloin heistä tulee pieniä
tai kuolleita.
Jumalaan uskovalla joukolla
oli jumala mikä tahansa,
tai kuka tahansa,
on ristiriidaton mieli,
yhteinen mieli.
Jumalaan uskova joukko,
oli jumala mikä tahansa,
tai kuka tahansa,
on suuri,
ja voittaa siksi helposti
ristiriitaiset ihmiset,
pienet ihmiset,
oli näitä kuinka paljon hyvänsä.
Sillä sen mielen mukaan toimitaan,
kumpi on suurempi. Niin on tehty aina.
Allah on muslimien ajatus
suuruudesta,
totta siksi,
koska ajatus toimii.
Jos ajatus ei toimisi,
Allahia ei olisi,
kuten ei myöskään
muitakaan jumalia.
-- lot
--
* Allah on suuri *
Muslimimaissa
Allah on suuri.
Tämä tarkoittaa sitä,
että muslimimaissa
ihminen ei ole suuri.
Sen mielen mukaan toimitaan,
kumpi on suurempi.
Niin on tehty aina.
Ja koska Allah on ihmistä suurempi,
tehdään Allahin mielen mukaan
eikä ihmisen mielen mukaan.
Sillä toisin kuin ihmiset,
Allah on suuri,
ja ihminen on pieni.
Ihmiset on tehty toteuttamaan
Allahin tahtoa,
Eikä Allahia toteuttamaan
ihmisten tahtoa.
Niin kauan kun ihmiset toteuttavat
Allahin tahtoa,
Allah pysyy
ihmisiä suurempana.
Mutta.
Jos ihmiset eivät toteuta
Allahin tahtoa,
Allahin valta kutistuu,
eikä Allah ei enää olisi suuri.
Jos Allah ei enää olisi suuri,
hän olisi pieni,
Ja ihmisestä tulisi suuri.
Ja koska aina tehdään sen mielen mukaan
joka on suurin,
niin silloin toimittaisiin
ihmisen mielen mukaan.
Mitä tästä seuraisi?
Ihmisiä on useita,
Allaheja yksi.
Kaikilla ihmisillä on oma tahtonsa,
Allahilla on vain yksi tahto.
Ihmiset ovat keskenään erimielisiä,
Allah ei ole koskaan itsensä kanssa erimielinen,
sillä Allahilla on vain yksi tahto.
Allahin tahto on kirjoitettu koraaniin
Muhammedin - ihmisen - toimesta.
Jos ihminen olisi suuri
ja toimittaisiin ihmisten mielen mukaan
ja ihmisiä olisi useita,
seuraisi ristiriitoja.
Ihmisten mieliä
ei ole kirjoitettu koraaniin,
ihmisen mieli
on ihmisen pään sisällä.
Ja mikä on ihmisen pään sisällä,
kuuluu ihmiselle,
ei Allahille.
Ja mikä on toisella ihmisellä,
sen toinen ihminen
yrittää ottaa pois.
Sillä se,
jolla on enemmän,
on suurempi.
Ihminen ei anna valtaa toiselle ihmiselle,
ihminen ottaa vallan itselleen,
jos voi,
sillä se, jolla on valta,
on suurempi.
Ihminen voi ottaa vallan
toiselta ihmiseltä,
muttei Allahilta,
sillä siltä, mitä ei voi nähdä,
ja minkä kanssa ei voi taistella,
ei voi ottaa mitään pois.
Kun kaikki valta on Allahilla
ja toimitaan Allahin mielen mukaan,
ei ristiriitoja ole,
sillä tällöin mielipiteitä,
on vain yksi.
Allah on suuri.
Kun ihmiset toimivat Allahia totellen,
he ovat yhdessä suurempia
kuin keskenään riitelevissä ryhmissä.
Ihmisten keskinäinen riitely
ei tee kenestäkään suurta
ainakaan pitkäksi aikaa,
sillä niin kauan kuin ihminen on suurin,
ihminen yrittää ottaa vallan toiselta ihmiseltä.
Jos ihmiset eivät toimi Allahia totellen,
vaan taistelevat keskenään vallasta,
niinkuin he ovat aina tehneet,
heidän mielensä ei ole yhtä,
heistä ei tulisi suuria,
vaan pieniä.
Sillä koska maailmassa on muitakin kuin muslimeja
ja aina tehdään sen mielen mukaan joka on suurin,
aivan kohta muslimit eivät olisi enää suuria
vaan pieniä,
tai he katoaisivat olemattomiin.
Miten Muhammed,
joka on ihminen,
saattoi nähdä Allahin,
jumaluuden,
jota ei voi nähdä?
Jos Muhammed näki sen,
mitä ei voi nähdä,
ja kuuli sen,
mitä ei voi kuulla,
niin mitä hän näki,
ja mitä hän kuuli?
Se, mitä ei voi nähdä,
ja mitä ei voi kuulla,
on ajatus.
Mikä oli Muhammedin ajatus,
ja mitä hän ymmärsi?
Muhammed ymmärsi,
että ilman ristiriitoja,
yksimielisinä,
yhden mielen alla,
muslimit voivat olla suuria
eivätkä pieniä.
Yksimielisyys sai nimen,
ristiriidattomuus sai nimen,
Mielen nimeksi tuli Allah.
Allah oli ajatus,
avain suuruuteen
ei mitään muuta.
Saman asian ymmärsivät
Siddhartha Gautama,
Äiti Amma,
Zarathustra,
Ron Hubbard,
Mullah Omar,
George Bush
ja Jeesus.
He kaikki kuulivat äänen
jota ei voi kuulla,
ja he puhuivat muille ihmisille
jumalan äänellä.
Sillä toisin kuin ihminen
jumala on suuri
mutta vain,
mikäli ihminen
jumalaan uskoo.
Ilman uskoa
ei ole jumalaa
ei yhteistä mieltä
on vain joukko
ristiriitaisia ihmisiä
jotka voivat hetken olla suuria,
kunnes he kohtaavat
itseään suuremman joukon,
jolloin heistä tulee pieniä
tai kuolleita.
Jumalaan uskovalla joukolla
oli jumala mikä tahansa,
tai kuka tahansa,
on ristiriidaton mieli,
yhteinen mieli.
Jumalaan uskova joukko,
oli jumala mikä tahansa,
tai kuka tahansa,
on suuri,
ja voittaa siksi helposti
ristiriitaiset ihmiset,
pienet ihmiset,
oli näitä kuinka paljon hyvänsä.
Sillä sen mielen mukaan toimitaan,
kumpi on suurempi. Niin on tehty aina.
Allah on muslimien ajatus
suuruudesta,
totta siksi,
koska ajatus toimii.
Jos ajatus ei toimisi,
Allahia ei olisi,
kuten ei myöskään
muitakaan jumalia.
-- lot
Vastaukset 8
Vanhimmat
''Ihminen on kuin susi toiselleen'' kuuluu sanonta. Tosin susi ei ikinä hyökkää oman laumajäsenensä kimppuun, jos ei kumppani ole esim. loukkaantunut.
Bushin johtama fundamentalistinen politiikka tulee jäämään historiaan eräänä räikeimmistä ihmisarvoa polkevista toimista. Kristinusko on kokonaisuudessaan hyvin suvaitsematon uskonto. Tosin en halua kehua Islamin uskontoakaan liberaaliksi uskonnoksi.
.. laumaansa hierarkian. Aivan kuten ihmisetkin. Laumalla on aina johtaja. Johtajan paikasta taistellaan.
Ihminen on sutta raaempi. Ihminen voi helposti tappaa oman laumansa jäsenen taistellessaan vallasta. Susien laumakäytös yleensä estää tappamisen. Ellei - kuten kirjoitat - uhri ole haavoittunut.
Ihminen on myös sutta ovelampi. Ihminen keksi, että korottamalla jumaluuden (esim Allahin) lauman johtoon, valtataistelut lauman sisällä käyvät mahdottomaksi. Jos jotain ei näe eikä tunne, ei tätä vastaan voi myöskään tapella.
Kristinuskolla ja islamilla ei ole tässä suhteessa mitään eroa.
-- lot
täysin kirjoittamasi.
Kirjoitat: ''Kristinuskolla ja islamilla ei ole tässä suhteessa mitään eroa.'' Itse en kunnioita kumpaakaan uskontoa. En yksinkertaisesti ja rehellisesti pysty siihen.
Saavathan muslimit olla omissa maissaan miten haluavat, vaikka kävelisivät hurskaina aamusta iltaan käsillään mutta en usko että Koraanissa kehoitetaan ketään terrorismiin, tappamaan viattomia lapsia, naisia, vanhuksia ja miehiä vaikka nämä kuinka kieltäytyisivät uskomasta Allahiinne ja tämän suureen profeettaan Muhamettiin.
Teille teidän Muhamettinne on suuri kirjoittamineen Koraneineen mutta ei meille muille jotka emme halua jatkuvasti olla neula ja lanka kädessä paikkailemassa housun polviamme.
Teillä muslimeilla oli kapula kädessä.
Teillä on öljy ja rahavirta maihinne on ollut mahtava.
Osoittaa tyhmyyttä ja vähäjärkisyyttä kun ette pystyneet käyttämään tilaisuutta hyväksenne ja kohentamaan elinolojanne vaikka teillä oli siihen mitä suurimmat edellytykset.
Ikinä historiassa ei kenelläkään ole ollut niin suuria mahdollisuuksia yhteiskuntansa parantamiseen kuin teillä muslimeilla.
Ikinä ei historiassa ole kukaan pilannut mahdollisuuksiaan niin täysin kuin muslimit.
Missä syy?
Suuressa profeetassanne, hänen kirjoittamassaan Koraanissa ja Allahissako?
Ei!
Syy on Koraania tulkkaavien mustasydämmisten pirujen!
Luulen että harva muslimi päästetään Allahin paratiisin portista sisälle, eikä sinne mennä made in china muoviavaimilla noin vain.
Suuri on oleva itku ja hammasten kiristys paratiisinne porttien ulkopuolella, eikä siinä sitten enään auta edes takanaan oleville uskonveljelleenkään pyllistelyt.
Tähän sitten vain muslimiksi aamen tähän lopuksi.
Molskista sitten vaan muslimit ja lopettakaa se pommienne räjäyttely ihmisiä tappaakseenne ja jos oikein tekee mieli pommien räjäyttelyyn niin heitelkää harmittomia kiinanpommia toistenne niskaan ja iloitkaa siitä niin mielenne kyllyydestä.
kotiin väliitömästi, kun olemme saaneet 'piikin lihasta ulos' (Israel)!
Tekstin pointti meni sinulta ohi. En ole muslimi. Tekstissä pohdin sitä, mikä Allah on. Tekstin alku on hieman puuroa, ydinasia on lopussa.
Kun kirjoitin:
"Allah oli ajatus,
avain suuruuteen
ei mitään muuta."
..niin todella tarkoitin, että Allah on PELKKÄ AJATUS. Allah ei ole konkreettinen asia, ei henkiolento, ei mikään asia. Jumaluus on yhteinen kuvitelma siitä, mitä halutaan olevan. Tapa rakentaa yhteiskunta.
Allah on muslimeiden yhteisesti kehittämä mielikuva. Kuvitelma johtajasta, jonka arvovaltaa ei voi kukaan kiistää. Siksi täydellinen johtaja. Kukaan ei voi panna Allahille hanttiin eikä kyseenalaistaa hänen oppejaan, sillä ei ole ketään, jolle valittaa.
Muhammed oli nero. Hän kehitti ajatusrakennelman, jota ei voi purkaa osiin. Vallanhaluiset ihmiset voivat haastaa omat pomonsa, mutta he eivät voi haastaa Allahia.
Ja kristyttyjen jumalaa, sama asia. Jeesuskin oli nero.
-- lot
Muhammed/islam
Jeesus oli ennustettu noin 300 profetia kautta VT:ssa. Hänen syntymä oli ihmeellinen (myös Koraanin mukaan).
Ei ollut ennustettu profetioissa. Muhammed syntyi niin kuin mikä muu ihminen tahansa.
Muhammed oli syntinen niin kuin muut ihmiset. Hän valehteli, petti ihmisiä, ei pitänyt sanaansa ja eli seksuaalisessa epäpuhtaudessa. Koraanissa ei sanota kertaakaan, että hän olisi ollut synnitön.
Ei tehnyt ihmeitä, mitä hän yrittää mitätöidä Koraanissa. Ainoa ihme oli Koraanin vastaanotto, toisin sanoen hän väitti, että tämä oli yliluonnollinen ilmestys. Tätä ei kuitenkaan muulla tavalla pystytä vahvistamaa.
Muhammed oli tavallinen ihminen.
Muhammed opetti ja saarnasi, mutta ei elänyt opetuksensa mukaan.
Muhammed murhasi ja varasti ihmisiltä. Henkilökohtaiset viholliset tapettiin. Hän ryösti karavaaneja, kävi sotia beduiininheimoja vastaan ja otti sotasaaliita.
Muhammed usein käytti väkivaltaa ihmisten käännyttämiseksi. Koraanikin kehottaa väkivaltaan epäuskoisia vastaan.
Muhammed opetti opetuslapsiaan tappamaan ja varastamaan hänen nimessään.
Muhammedilla oli parisen kymmentä vaimoa ja rakastajatarta, joista nuorin oli 10 vuotta.
Muhammed kuoli niin kuin kuka ihminen tahansa.
Muhammed tappoi muita oman intressinsä takia. Muhammed kuoli odottamatta valmistamatta alaisiaan asiasta.
Muhammed ei noussut kuolleista. Hänen ruumiinsa jäi hautaan. On myyttejä, että hän nousi taivaaseen, mutta ne ovat vasta myöhään syntyneet. Koraanissa eikä muslimien aikaiskertomuksissa ole siitä mainintaa.
Muhammed muuttaa sanomansa koko ajan. Joskus juutalaiset ovat pahinta, mikä löytyy. Joskus ne ovat siunatuimpia kuin muut. Nk. "Saatananjakeissa", (nykyään poistetut, johtivat Salman Rushdien kuolemantuomioon) Muhammed väitti, että pitää myös palvoa Allahin kolmea tytärtä. Hän perui myöhemmin ja muuttui fanaattiseksi kriitikoksi kristittyjen väitteestä, että Jumalalla on Poika.
Koraani on yhden henkilön kirjoittama, hänen elinaikana. Se ei sisällä konkreettisia profetioita. Se väittää vahvistavansa Raamattua, mutta kieltää sen sanomaa monessa tärkeässä kohdassa.
Satoja vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen syntyi erilaisia myyttejä, joilla pyrittiin antamaan Muhammedille korkeampi asema. Näitten legendojen mukaan oli Muhammedin syntymä ennustettu, hän teki ihmeitä ja hän oli synnitön ja hänet temmattiin taivaaseen kuolemansa jälkeen. Jotkut väittävät, että hän nousi taivaaseen Jerusalemista. Tästä ei ole kuitenkaan ole mainintaa Koraanissa tai alkuperäisessä islamperinteessä.
Professori Alfred Guillaume, joka oli islamin asiantuntija kirjoitti kirjassaan The Traditions of Islam: [1]
"Muslimiapologeetit (uskonsa puolustajat) eivät voineet sallia, että heidän apostolinsa oli toiminut niin epäsuotuissa olosuhteissa verrattuna Jeesuksen valtaviin tekoihin. On sekä ihmeellistä että mielenkiintoista nähdä, miten Muhammedin kuva vähitellen muuttuu ja kehittyy ja lähestyy yhä enemmän evankeliumien Jeesuksen kuvaa.
Perimmäinen kysymys Saatanallisista jakeista Koraanissa on tämä: jos Muhammed ei kyennyt erottamaan Saatanan ääntä Jumalan äänestä, voisiko Koraanissa olla muitakin jakeita, jotka Muhammed oletti tulevan Jumalalta, mutta todella tulivatkin Saatanalta? Ehkäpä koko Koraani on Saatanallista alkuperää, huolimatta Muhammedin vakaasta uskosta siihen, että Allah oli se joka ilmoitti Suurat hänelle.
Todella kiinnostavaa, mitä latelet Muhametista. Itseäkin kiinnostaa lukea ihan omakohtaisesti, jos voisit
(tai joku vois) laitta jotain linkkiä tai lähdetietoa (suomen kielistä -1.sijais.)kehiin...