Mitä sananjulistajilla on Jeesuksesta oppimista?
Kirkkoherra Ärnströmillä on puheenvuoro.
Elokuun 26. päivänä 1891 keskusteltiin Linköpingin pappeinkokouksessa aiheesta: "Mitä papeilla on Jeesuksesta oppimista?". Tällöin muuan tavallista rehellisempi kirkkoherra Ärnström käytti varsin merkillisen puheenvuoron, ja koska se ei välillä olevina vuosina ole paljoakaan menettänyt ajankohtaisuudestaan, niin julkaisemme siitä otteita sellaisina kuin "Westerbottens Kuriren" (N:o 19/1905) sen kertoo:
"Arvoisat isät ja veljet", hän sanoi, "Minun on vakaumuksestani sanottava, että pidän tätä kysymystä arkaluontoisena ja tahdon myöskin näyttää mielipiteeni toteen.
Meillä papeilla ei voi tulla kysymykseen Jeesuksen seuraaminen, koska kirkkolaki meitä sitoo. Kristusta ei milloinkaan määrätty papiksi kirkollisissa eikä maallisissa virastoissa eikä hän saanut eikä hakenut kappalaisen virkaa, ei edes saarnaajaksi temppeliin. Jos hän olisi elänyt meidän päivinämme, niin hän ei määräämättä saisi puhua lähetysseuroissakaan. Hän ei milloinkaan saarnannut suosituksin, eikä hänellä ollut koskaan kirkollista valtakirjaa. Mutta meidän mielestämme jokainen, joka saarnaa ilman ihmisten käskyä ja valtakirjaa, on harhahenki, joka tunkee hänelle kuulumattomaan virkaan.
Kristuksella ei ollut kaapua eikä kaulusta, puhumattakaan messukasukasta, mitkä kaikki ovat pakanallisia tuntomerkkejä, lainatut egyptiläisten, kaldealaisten ja roomalaisten pappien mahtavista pukimista. Jeesus ei milloinkaan puuttunut kirkon seremonioihin, hän ei vihkinyt eikä haudannut kuolleita, niinkuin meidät on määrätty tekemään. Ja sanotaanpa, ettei hän kastanut ketään (Joh. 4:2). Ja kun eräs hänen opetuslapsistaan pyysi päästä hautaamaan isäänsä, hän vastasi tälle: "Seuraa sinä minua ja anna kuolleitten haudata kuolleensa!" (Matt. 8:22) Itse hän ei vaatinut pappia omaan hautaamiseensa, ja samoin oli laita hänen opetuslapsensa. Ja kuitenkin pidetään nyt sitä, joka uskaltaa elää ja joka haudataan niinkuin Kristus, pelkkänä pakanana.
Ajatelkaa, miten nurinkurista: Me papit käytämme pelkkiä pakanallisia tapoja ja luulottelemme kansalle, että se on uskontoa. Menemmepä niinkin pitkälle siinä petollisessa loistossa, että vihimme, voitelemme ja kastamme kirkkoja, kelloja ja hautausmaita, joiden kuitenkin tulisi olla vapaita sellaisesta noituudesta. Kristus kulki kaupungeissa ja kylissä ja saarnasi. Hän saarnasi myös vuorilla, lehdoissa, puutarhoissa ja kalastajaveneissä, paransi sairaita ja ruokki nälkäisiä. Mutta eihän voi vaatia, että me tekisimme samoin. Ei ole tässä maassa yhtään pappia, joka seuraisi tätä Jeesuksen esimerkkiä, koska hän joutuisi muuten mainituksi sanomalehdissä ...
Vapahtajamme lähti niiden luota, jotka eivät tahtoneet kuulla häntä, mutta me emme voi jättää paikkojamme ja virkojamme, jos seurakunnat eivät kysy opetustamme. Kun kansa sanoi: "Mene pois täältä", niin hän lähti (Matt. 8:34). Mutta meidän on istuminen siinä, missä istumme, ja saarnaaminen, vaikka ei kukaan tahtoisi kuunnella. Emme siinäkään suhteessa voi seurata Jeesusta.
Jeesus ei tahtonut mielistellä ihmisiä. Hän sanoi Israelin kirjanoppineita ja lainviisaita kyykäärmeen sikiöksi ja valkeiksi kalkitun haudan kaltaisiksi ja kuningas Herodesta ketuksi. Hän ei olisi sopinut hovisaarnaajaksi eikä häntä olisi voinut kutsua pitämään käräjäsaarnaa eikä valtiopäivien avajaispuhetta. Minä tahdon kysyä: Kuka meidän joukostamme uskaltaa puhua niinkuin Kristus, joka langetti tuomion rikkaista ja huusi turmiota maan hallintomiehille ja herroille? Me emme voi sitä tehdä. Meidän täytyy kunnioittaa kuningasta ja totella ihmisiä enemmän kuin Jumalaa. Vaikka hallitsijahuone, virkamiehet, hallitus ja valtiopäivät olisivat mielestämme kuinka vihattuja, meidän täytyy kumminkin rukoilla niiden edestä ja anoa Jumalan siunausta niiden työlle, miten jumalatonta se olisikin. Ja meidän on lisäksi rukoiltava Jumalan siunausta sotilasammatille, joka on jumalattomin laitos maailmassa ...
Jeesuksella ei ollut paikkaa, mihin hän olisi päänsä kallistanut. Meillä sitä vastoin on mukavat asunnot, ja yhteiskunnallisessa suhteessa me olemme enemmän Kaifaksen ja Pilatuksen kuin köyhän Nasaretilaisen kaltaisia. Hän kielsi kokoamasta maallista tavaraa ja lähetti opetuslapsensa tyhjin käsin maailmalle, me sitävastoin tahdomme isoja virkataloja ja suuria tuloja. Kristuksen ja hänen opetuslastensa toimintaa ylläpidettiin vapaaehtoisin lahjoin, mutta kukaan ei tahtoisi ottaa minkäänlaista virkaa sellaisilla ehdoilla. Me emme ota vastaan vapaaehtoisia lahjoja toimeentullaksemme, mutta laki pakottaa meidän seurakuntamme antamaan osansa papeille, ja siksi me emme voi rukoilla Jumalaa siunaamaan sitä leipää, jonka me riistämme kansalta vastoin Jeesuksen käskyä.
Me opetamme muita olemaan jumalisia ja tyytymään onneensa (1. Tim. 6:6), mutta itse me ikävöimme jotakin tuntuvampaa emmekä tyydy ainoastaan jumalisuuteen. Me sanomme kuulijoille: "Mitä se auttaa ihmistä, vaikka hän voittaisi koko maailman ja saisi sielullensa vahingon" (Matt. 16:26), mutta me emme huomaisi vahinkoa sielullemme tapahtuneen. Jeesus tuli lohduttamaan murheellisia, mutta me jätämme sellaiset poliisien käsiin ja annamme heidän vankiloitten ja mestauskirveitten tuhottaviksi. Sen sijaan, että pelastaisimme heidät kuolemasta, katsomme tehneemme tarpeeksi, kun olemme valmistaneet heidät kuolemaan ja lukeneet heille uskontunnustuksen mestauslavalla.
Me sallimme nimitettävän itseämme Kristuksen palvelijoiksi, mutta se ei ole totta, sillä hän ei ollut teeskentelijä eikä valehtelija, ja minusta näyttää vaaralliselta asettaa Vapahtaja esimerkiksemme, sillä ennemminkin Juudas, kavaltaja, on se ... Jeesus ei näin ollen saata milloinkaan olla meidän esimerkkimme elämässä eikä opissa, ja me joutuisimme vaikeaan asemaan sekä sanomalehdistön että seurakunnan taholta, jos uskaltaisimme yrittää seurata hänen esimerkkiään ... Me papit olemme valalla sitoutuneet palvelemaan tämän maailman jumalaa (joka on Saatana ja Perkele) ja tukahduttamaan omantuntomme äänen"
Näin puhui kirkkoherra Ärnström. Jeesus käski nimenomaan uskomaan ja sen jälkeen ottamaan kasteen (Mark. 16:16) ja olemaan kaikelle esivallalle alamaiset, sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne jotka ovat, ovat Jumalan asettamat (Room. 13). Tästä alamaisuudesta huolimatta olemme velvolliset julistamaan esivallallekin Jumalan tahtoa, niinkuin Johannes Kastaja, Jeesus ja apostolit tekivät.
Kirkkoherra Ärnströmillä on puheenvuoro.
Elokuun 26. päivänä 1891 keskusteltiin Linköpingin pappeinkokouksessa aiheesta: "Mitä papeilla on Jeesuksesta oppimista?". Tällöin muuan tavallista rehellisempi kirkkoherra Ärnström käytti varsin merkillisen puheenvuoron, ja koska se ei välillä olevina vuosina ole paljoakaan menettänyt ajankohtaisuudestaan, niin julkaisemme siitä otteita sellaisina kuin "Westerbottens Kuriren" (N:o 19/1905) sen kertoo:
"Arvoisat isät ja veljet", hän sanoi, "Minun on vakaumuksestani sanottava, että pidän tätä kysymystä arkaluontoisena ja tahdon myöskin näyttää mielipiteeni toteen.
Meillä papeilla ei voi tulla kysymykseen Jeesuksen seuraaminen, koska kirkkolaki meitä sitoo. Kristusta ei milloinkaan määrätty papiksi kirkollisissa eikä maallisissa virastoissa eikä hän saanut eikä hakenut kappalaisen virkaa, ei edes saarnaajaksi temppeliin. Jos hän olisi elänyt meidän päivinämme, niin hän ei määräämättä saisi puhua lähetysseuroissakaan. Hän ei milloinkaan saarnannut suosituksin, eikä hänellä ollut koskaan kirkollista valtakirjaa. Mutta meidän mielestämme jokainen, joka saarnaa ilman ihmisten käskyä ja valtakirjaa, on harhahenki, joka tunkee hänelle kuulumattomaan virkaan.
Kristuksella ei ollut kaapua eikä kaulusta, puhumattakaan messukasukasta, mitkä kaikki ovat pakanallisia tuntomerkkejä, lainatut egyptiläisten, kaldealaisten ja roomalaisten pappien mahtavista pukimista. Jeesus ei milloinkaan puuttunut kirkon seremonioihin, hän ei vihkinyt eikä haudannut kuolleita, niinkuin meidät on määrätty tekemään. Ja sanotaanpa, ettei hän kastanut ketään (Joh. 4:2). Ja kun eräs hänen opetuslapsistaan pyysi päästä hautaamaan isäänsä, hän vastasi tälle: "Seuraa sinä minua ja anna kuolleitten haudata kuolleensa!" (Matt. 8:22) Itse hän ei vaatinut pappia omaan hautaamiseensa, ja samoin oli laita hänen opetuslapsensa. Ja kuitenkin pidetään nyt sitä, joka uskaltaa elää ja joka haudataan niinkuin Kristus, pelkkänä pakanana.
Ajatelkaa, miten nurinkurista: Me papit käytämme pelkkiä pakanallisia tapoja ja luulottelemme kansalle, että se on uskontoa. Menemmepä niinkin pitkälle siinä petollisessa loistossa, että vihimme, voitelemme ja kastamme kirkkoja, kelloja ja hautausmaita, joiden kuitenkin tulisi olla vapaita sellaisesta noituudesta. Kristus kulki kaupungeissa ja kylissä ja saarnasi. Hän saarnasi myös vuorilla, lehdoissa, puutarhoissa ja kalastajaveneissä, paransi sairaita ja ruokki nälkäisiä. Mutta eihän voi vaatia, että me tekisimme samoin. Ei ole tässä maassa yhtään pappia, joka seuraisi tätä Jeesuksen esimerkkiä, koska hän joutuisi muuten mainituksi sanomalehdissä ...
Vapahtajamme lähti niiden luota, jotka eivät tahtoneet kuulla häntä, mutta me emme voi jättää paikkojamme ja virkojamme, jos seurakunnat eivät kysy opetustamme. Kun kansa sanoi: "Mene pois täältä", niin hän lähti (Matt. 8:34). Mutta meidän on istuminen siinä, missä istumme, ja saarnaaminen, vaikka ei kukaan tahtoisi kuunnella. Emme siinäkään suhteessa voi seurata Jeesusta.
Jeesus ei tahtonut mielistellä ihmisiä. Hän sanoi Israelin kirjanoppineita ja lainviisaita kyykäärmeen sikiöksi ja valkeiksi kalkitun haudan kaltaisiksi ja kuningas Herodesta ketuksi. Hän ei olisi sopinut hovisaarnaajaksi eikä häntä olisi voinut kutsua pitämään käräjäsaarnaa eikä valtiopäivien avajaispuhetta. Minä tahdon kysyä: Kuka meidän joukostamme uskaltaa puhua niinkuin Kristus, joka langetti tuomion rikkaista ja huusi turmiota maan hallintomiehille ja herroille? Me emme voi sitä tehdä. Meidän täytyy kunnioittaa kuningasta ja totella ihmisiä enemmän kuin Jumalaa. Vaikka hallitsijahuone, virkamiehet, hallitus ja valtiopäivät olisivat mielestämme kuinka vihattuja, meidän täytyy kumminkin rukoilla niiden edestä ja anoa Jumalan siunausta niiden työlle, miten jumalatonta se olisikin. Ja meidän on lisäksi rukoiltava Jumalan siunausta sotilasammatille, joka on jumalattomin laitos maailmassa ...
Jeesuksella ei ollut paikkaa, mihin hän olisi päänsä kallistanut. Meillä sitä vastoin on mukavat asunnot, ja yhteiskunnallisessa suhteessa me olemme enemmän Kaifaksen ja Pilatuksen kuin köyhän Nasaretilaisen kaltaisia. Hän kielsi kokoamasta maallista tavaraa ja lähetti opetuslapsensa tyhjin käsin maailmalle, me sitävastoin tahdomme isoja virkataloja ja suuria tuloja. Kristuksen ja hänen opetuslastensa toimintaa ylläpidettiin vapaaehtoisin lahjoin, mutta kukaan ei tahtoisi ottaa minkäänlaista virkaa sellaisilla ehdoilla. Me emme ota vastaan vapaaehtoisia lahjoja toimeentullaksemme, mutta laki pakottaa meidän seurakuntamme antamaan osansa papeille, ja siksi me emme voi rukoilla Jumalaa siunaamaan sitä leipää, jonka me riistämme kansalta vastoin Jeesuksen käskyä.
Me opetamme muita olemaan jumalisia ja tyytymään onneensa (1. Tim. 6:6), mutta itse me ikävöimme jotakin tuntuvampaa emmekä tyydy ainoastaan jumalisuuteen. Me sanomme kuulijoille: "Mitä se auttaa ihmistä, vaikka hän voittaisi koko maailman ja saisi sielullensa vahingon" (Matt. 16:26), mutta me emme huomaisi vahinkoa sielullemme tapahtuneen. Jeesus tuli lohduttamaan murheellisia, mutta me jätämme sellaiset poliisien käsiin ja annamme heidän vankiloitten ja mestauskirveitten tuhottaviksi. Sen sijaan, että pelastaisimme heidät kuolemasta, katsomme tehneemme tarpeeksi, kun olemme valmistaneet heidät kuolemaan ja lukeneet heille uskontunnustuksen mestauslavalla.
Me sallimme nimitettävän itseämme Kristuksen palvelijoiksi, mutta se ei ole totta, sillä hän ei ollut teeskentelijä eikä valehtelija, ja minusta näyttää vaaralliselta asettaa Vapahtaja esimerkiksemme, sillä ennemminkin Juudas, kavaltaja, on se ... Jeesus ei näin ollen saata milloinkaan olla meidän esimerkkimme elämässä eikä opissa, ja me joutuisimme vaikeaan asemaan sekä sanomalehdistön että seurakunnan taholta, jos uskaltaisimme yrittää seurata hänen esimerkkiään ... Me papit olemme valalla sitoutuneet palvelemaan tämän maailman jumalaa (joka on Saatana ja Perkele) ja tukahduttamaan omantuntomme äänen"
Näin puhui kirkkoherra Ärnström. Jeesus käski nimenomaan uskomaan ja sen jälkeen ottamaan kasteen (Mark. 16:16) ja olemaan kaikelle esivallalle alamaiset, sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne jotka ovat, ovat Jumalan asettamat (Room. 13). Tästä alamaisuudesta huolimatta olemme velvolliset julistamaan esivallallekin Jumalan tahtoa, niinkuin Johannes Kastaja, Jeesus ja apostolit tekivät.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asia on niin, että kun valtiokirkkolaitoksessa ja Jeesuksessa ja toiminnassa on eroja, on Jeesus ja Uusi Testamentti oikeassa ja valtiokastelukirkko väärässä. Silti monet kysymykset eivät ole pelastuskysymyksiä.
Tottakai luterilainen uskova on vanhurskas sen tähden mitä Jeesus mielle hankki. On niitä jonkin verran ehkä uskovaisiakin pappeja luterilaisessa kirkossa. Esim. niitä on ollut Leo Mellerin ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä"
Uskovaisella papilla voi olla vaikeaa, hän joutuu miellyttämään ihmistä, eli kirkkolakia, eikä Jumalaa monissa kohdin. Leo Meller kertoo, eräässä puheessaan, että Jumala ei halunnut hänestä kirkon pappia, vaikka hän olisi saanut helposti pappisvihkimyksen. Se olisi samalla vihkiminen siihen, että kirkon oppi rajoittaisi voitelua ja toimintaa.