Lukekaa naiset vanhaa testamenttia.Siellä on Herran sana,joka kertoo naisen paikan,sekä kuinka naisen tulee käyttäytyä.
lukekaa
Matteus
10264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jotkut osaavat tarkoituksen haluisesti tulkita Raamattua omalla tavallaan.
Älähan laputtaa, ennenkuin läsähtää.
"Painu helvettiin täältä"
olet ilmeisesti matkalla sinne.
Alähan laputtaa, ennenkuin läsähtää.
Myös tautofonia on eräs synneistä...
Lue lumppu vanhaa testamenttia,niin tiedät mikä olet.
Niin, tiedustelisin varoivaisesti, että -pierettääkö?
Poistuisit jo tuonne Uskispalstalle, siellä on puutetta väestä.
Israelin kansan ja juutalaisten yhteiskuntamuoto 2000 - 3000 vuotta sitten asettaa myös miehet sellaiseen asemaan, että tuskin sellaista järjestelmää kaipaisit.
Oletko todella saanut päähäsi sellaisen ajatuksen, että about 2500 vuotta on sopiva ero sukupuolten asemassa yhteiskunnassa? Millä ihmeellä olisi päädytty tähän ns. atomiaikaan, jos puolet toinen sukupuoli eläisi suunnilleen pronssikautta?
No,et sitten ole vaivautunut edes kysymään kirjan sisällöstä keneltäkään,saatikka sitten lukemaan edes yhtä kappaletta kirjasta.
Olet tyypillinen femakko...uhoamassa suuna päänä paskaa puhuen ilman faktan hiventäkään.Nyt kyllä nolasit itsesi,osoittamalla totaalisen tietämättömyytesi.Täällä olis aasin hattu ja häntä,tuu hakemaan tollo.
Miksi minun pitäisi kysyä kirjan (Vanhan testamentin) sisällöstä keneltäkään; osaan toki lukea oikein hyvin, eikä Vanha testamenttikaan ole aivan outo.
---
Kukahan tässä puhuu paskaa, mitä?