Operaatio Bagration vs. Normandian

Meille on kerrottu että Normandian maihinnousu oli viimeinen naula Hitlerin arkkuun, hyökkäys joka ratkaisi sodan. Verrataampa sitä samaan aikaan itä-rintamalla tapahtuneeseen operaatio Bagrationiin.

Normandian maihinnousu alkoi kesäkuun 6. päivä 1944. Ensimmäisessä aallossa oli vajaa kaksisataa tuhatta miestä. Vaikka joukkoja ja kalustoa kuljettettiin jatkuvalla syötöllä maihin oli saksalaisten vastarinta kiivasta ja eteneminen hidasta. Vasta 31.7.1944 kun joukkoja oli 1.5 miljoonaa miestä murtautuivat länsiliittoutuneet sillanpääasemasta ja aloittivat vauhdikkaan etenemisen.

Kesäkuun 22. päivä alkoi valko-Venäjällä operaatin Bagration. Neuvostoliiton ylijohdon tavoitteena oli keskisen armeijaryhmän tuhoaminen. Hyökkäykseen oli varattu 1.7 miljoonaa miestä, 5200 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä, 6000 lentokonetta ja 31000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Toistasataa tuhatta partisaania osallistui saksalaisten liikenneyhteyksien tuhoamiseen. Vajaassa kolmessa viikossa neuvostojoukot etenivät 300 kilometriä ja saksalaiset menettivät 350000 miestä kaatuneina tai vankeina. Kalustotappiot olivat huomattavat, Saksan pääesikunta piti tappiota Stalingradia pahempana.

Kumpi sotatoimi oli objektiivisesti ajatellen ratkaisevampi natsi-Saksan häviämisen kannalta kun otetaan huomioon joukkojen määrät ja saksalaisten kärsimät tappiot? Onko kummankin saama julkisuus suhteessa niiden merkitykseen? Miten Suomen olisi käynyt jos operaation Bagrationiin käytetyistä joukoista esim. neljäsosa olisi käytetty meitä vastaan, olisiko rintama kestänyt?
525461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

molemmat olivat yhtä tärkeitä.

Saksalaisilla oli 4/5 osaa joukoista itärintamalla ja ainoastaa 4 divisioonaa suoraan atlantin vallilla ottamassa maihinnousua vastaan. Itärintamalla keskisessä armeijaryhmässä, jota oli heikennetty eteläisen rintaman tappioiden takia huomattavasti, oli 34 divisioonaa rintamassa.

Jos vertaa pelkästään suorien rintamajoukkojen määrää molemmin puolin, niin operaatio bagtation oli ylivoimaisesti suurempi taistelu.
Mutta overlord oli taas maihinnousuna/maahanlaskuoperaationa huomattavasti vaikeampi toteuttaa ja joukkojen eteen saaminen oli hitaampaa, joten sen täyteen mittaan saaminen kesti tosiaan pitkään. Heinäkuun loppuun mennessä oli noin miljoona miestä saatu ranskaan.

Overlordilla toteutettu toinen rintama murskasi mielestäni lopullisesti saksalaisten mahdollisuudet ww2:ssa vaikka idässä tappioiden alkusyyt olivat jo vuoden 1941 moskovan edeustan tappiossa, 1942/3 stalingradin tappiossa ja 1943 kurskin tappiossa.

Normandian overlord on saanut ainakin 90% enemmän julkisuutta kuin operaatio bagration, johtuen tietenkin länsiliittoutuneiden omasta tehokkaasta tiedonvälityksestä. Bagrationista ei ole erikseen juurikaan mainintoja missään, se sulautetaan aina yhtenä n-liiton offensiivina muitten joukkoon, vaikka se oli mittapuiltaan massiivinen ja saksan keskiselle armeijaryhmälle katastrofaalinen.

Äänestä
  • Mikäli Normandian maihinnousu olisi onnistuttu torjumaan niin Saksa olisi voinut siirtää joukkoja itään ja torjua puna-armeijan vyöryn Berliiniin? Tuskimpa nyt sentään, kyllä peli oli Bagrationin jälkeen pelattu.

    Bagrationista ei mainita puolta sanaakaan ikinä kun Normandian maihinnoususta puhutaan. Urheat britit ja jenkit yksin vapauttivat Euroopan natsien ikeestä, venäläiset tekivät jotain pientä idässä...

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas kirjoitti:

    Mikäli Normandian maihinnousu olisi onnistuttu torjumaan niin Saksa olisi voinut siirtää joukkoja itään ja torjua puna-armeijan vyöryn Berliiniin? Tuskimpa nyt sentään, kyllä peli oli Bagrationin jälkeen pelattu.

    >>Bagrationista ei mainita puolta sanaakaan ikinä kun Normandian maihinnoususta puhutaan. Urheat britit ja jenkit yksin vapauttivat Euroopan natsien ikeestä, venäläiset tekivät jotain pientä idässä...>Mikäli Normandian maihinnousu olisi onnistuttu torjumaan niin Saksa olisi voinut siirtää joukkoja itään ja torjua puna-armeijan vyöryn Berliiniin? Tuskimpa nyt sentään, kyllä peli oli Bagrationin jälkeen pelattu.

    Sitten venäläisten "urhea" rosvojengi eteni Saksaan ja aloitti julmuudet, joissa muun muassa raiskattiin 2 miljoonaa saksalaista naista. Länsiliittoutuneet eivät taineet tehdä samanlaista.

    http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/1939174.stm

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    eli Hitler itse arvioi omat voimansa väärin ja n-liiton voimat myös.
    Saksa ja Hitler itse omalla hyökkäyksellään ja siitä seuranneella tappiollaan veti n-liiton ja kommunismin eurooppaan.

    >>Sitten venäläisten "urhea" rosvojengi eteni Saksaan ja aloitti julmuudet, joissa muun muassa raiskattiin 2 miljoonaa saksalaista naista. Länsiliittoutuneet eivät taineet tehdä samanlaista.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Sitten venäläisten "urhea" rosvojengi eteni Saksaan ja aloitti julmuudet, joissa muun muassa raiskattiin 2 miljoonaa saksalaista naista. Länsiliittoutuneet eivät taineet tehdä samanlaista.

    http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/1939174.stm

    Turha itkeä herrakansan takia, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Natsit pitivät slaaveja ali-ihmisinä. Miljoonia murhasivat kun idässä mellastivat. Siinä on pari miljoona herrakansan naista vähän, saivat pitää henkensä. Jos pitävät kuolemaa parempana vaihtoehtona pääsee hengestään helposti, aseita on runsaasti saatavilla sodan jälkeen.

    Sinun kovasti ihailemasti länsiliittoutuneet pommittivat Saksan kaupungit soraläjiksi. Ainakin puoli miljoonaa naista, lasta ja vanhusta kuoli näissä pommituksissa, miljoonat jäivät kodittomiksi. Joten kyllä angosaksitkin tekivät osuutensa saksalaisten kurmuuttamisessa ja hyvä niin, sitä saa mitä tilaa!

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    >>Bagrationista ei mainita puolta sanaakaan ikinä kun Normandian maihinnoususta puhutaan. Urheat britit ja jenkit yksin vapauttivat Euroopan natsien ikeestä, venäläiset tekivät jotain pientä idässä...>Mikäli Normandian maihinnousu olisi onnistuttu torjumaan niin Saksa olisi voinut siirtää joukkoja itään ja torjua puna-armeijan vyöryn Berliiniin? Tuskimpa nyt sentään, kyllä peli oli Bagrationin jälkeen pelattu.

    Brittien kuudes armeija löi lokakuussa 1942 Rommelin Afrikassa, sitä pidetään yhtenä sodan käännekohdista, Stalingradiin verrattavana strategisena voittona.

    Äänestä

  • Idässä kirjoitti:

    Turha itkeä herrakansan takia, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Natsit pitivät slaaveja ali-ihmisinä. Miljoonia murhasivat kun idässä mellastivat. Siinä on pari miljoona herrakansan naista vähän, saivat pitää henkensä. Jos pitävät kuolemaa parempana vaihtoehtona pääsee hengestään helposti, aseita on runsaasti saatavilla sodan jälkeen.

    Sinun kovasti ihailemasti länsiliittoutuneet pommittivat Saksan kaupungit soraläjiksi. Ainakin puoli miljoonaa naista, lasta ja vanhusta kuoli näissä pommituksissa, miljoonat jäivät kodittomiksi. Joten kyllä angosaksitkin tekivät osuutensa saksalaisten kurmuuttamisessa ja hyvä niin, sitä saa mitä tilaa!

    En ihaile aglossakseja, mutta kilometrien korkeudesta pommittaminen, vaikka onkin tuomittavaa, jää törkeydessä silti neukkujen tekemien joukkoraiskausten taakse. Siinä näkee uhrin kärsimyksen, eikä välitä siitä.

    Oletko kuullut sanonnasta "two wrongs don't make it right"? Eli saksalaisten julmuuksia idässä ei voi käyttää oikeuttamaan saksalaisia vastaan tehtyjä julmuuksia, jos haluaa samalla väittää liittoutuneiden olleen sodan "hyvä" osapuoli. Se on logiikan virhepäätelmä.

    Tämä vastaus on myös Igorille.

    >> Oletko kuullut sanonnasta "two wrongs don't make it right"? Eli saksalaisten julmuuksia idässä ei voi käyttää oikeuttamaan saksalaisia vastaan tehtyjä julmuuksia, jos haluaa samalla väittää liittoutuneiden olleen sodan "hyvä" osapuoli. Se on logiikan virhepäätelmä

    Minähän nimenomaan kirjoitin, ettei yhtä väärää tekoa voi oikeuttaa toisella! En tajua kuinka kirjoittamasi liittyisi siihen mitenkään. Saksalaiset naiset ja lapset eivät olleet tappamassa venäläisiä siviilejä.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    En ihaile aglossakseja, mutta kilometrien korkeudesta pommittaminen, vaikka onkin tuomittavaa, jää törkeydessä silti neukkujen tekemien joukkoraiskausten taakse. Siinä näkee uhrin kärsimyksen, eikä välitä siitä.

    Oletko kuullut sanonnasta "two wrongs don't make it right"? Eli saksalaisten julmuuksia idässä ei voi käyttää oikeuttamaan saksalaisia vastaan tehtyjä julmuuksia, jos haluaa samalla väittää liittoutuneiden olleen sodan "hyvä" osapuoli. Se on logiikan virhepäätelmä.

    Tämä vastaus on myös Igorille.

    Sinulla on outo moraalikäsitys. Raiskaukset ovat hirvittäviä mutta oli ihan OK pommittaa esim. Dresden sodan lopulla. Pelkästään tässä pommituksessa kuoli 100 000 ihmistä, suurin osa naisia, lapsia ja vanhuksia. Varmaan parinsadan metrin päästä kiväärillä tehty henkirikos on vähemmän tuomittava kuin muutaman metrin päästä pistoolilla tehty?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Minähän nimenomaan kirjoitin, ettei yhtä väärää tekoa voi oikeuttaa toisella! En tajua kuinka kirjoittamasi liittyisi siihen mitenkään. Saksalaiset naiset ja lapset eivät olleet tappamassa venäläisiä siviilejä.

    Ja tuomittu jossakin erikoistuomioistuimessa sodan jälkeen. Vasraavanlaisista julmuuksista, joihin venäläiset syyllistyivät, ei saksalaisia edes syytetty.

    Tuomioita tuli vankien teloittamisesta, jne., mutta esim. saksalaisten suorittamia ilmapommituksia (Varsova, Rotterdam, Belgrad, Coventry, ...?) ei otettu käsittelyyn, koska se olisi ollut liian kornia jopa silloisessa mielipide-ilmastossa.

    Vallatun alueen siviilien jättäminen sotilaiden mielivallan alle olisi tuonut saksalaisen komentajan hirsipuun juurelle vuorenvarmasti? Miksei edes syytetty? Todistajista ei pitäisi olla pulaa.

    Yleensä, mainittaessa saksalaisiin kohdistuneet julmuudet, viitataan "saksalaisten samanlaisiin tekoihin". Oliko niitä??

    Jos kerran liittoutuneet saivat täälläkin länkyttävien kirjoittajien mielestä kohdistaa raakuuksia saksalaisiin siviileihin, mm. alle vuoden ikäisiin lapsiin, miksi sitten ollenkaan Nürnbergin oikeudenkäyntiä?

    Jos valittiin oikeudenkäynnit, silloin ei ole summittaisia kostoja. Nyt valittiin molemmat....

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Minähän nimenomaan kirjoitin, ettei yhtä väärää tekoa voi oikeuttaa toisella! En tajua kuinka kirjoittamasi liittyisi siihen mitenkään. Saksalaiset naiset ja lapset eivät olleet tappamassa venäläisiä siviilejä.

    Sinä et näköjään ymmärrä mitä saksalaiset tekivät venäjällä ?
    Ja miten se vaikutti venäläisten käyttäytymiseen saksassa.

    >Minähän nimenomaan kirjoitin, ettei yhtä väärää tekoa voi oikeuttaa toisella!

    Äänestä

  • Aavikkorotta kirjoitti:

    Brittien kuudes armeija löi lokakuussa 1942 Rommelin Afrikassa, sitä pidetään yhtenä sodan käännekohdista, Stalingradiin verrattavana strategisena voittona.

    Vaikka materiaalisesti ja miesmääräisesti pienempi taistelu, silti strategisesti erittäin tärkeä, sillä se tuhosi saksalaisten haaveet lähi-idän öljystä.

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    Sinä et näköjään ymmärrä mitä saksalaiset tekivät venäjällä ?
    Ja miten se vaikutti venäläisten käyttäytymiseen saksassa.

    >Minähän nimenomaan kirjoitin, ettei yhtä väärää tekoa voi oikeuttaa toisella!

    Minä sanon, että sillä, mitä saksalaiset tekivät Venäjällä EI OLE VÄLIÄ TÄSSÄ YHTEYDESSÄ, koska sillä ei tule oikeuttaa samankaltaisia tekoja Saksassa ja samaan aikaan väittää, että liittoutuneet olivat sodan hyvä osapuoli. Ei ole mitään, joka voisi oikeuttaa viattomien naisten ja lasten raiskaamisen ja murhaamisen. Olet kaiketi eri mieltä...

    "Tutustu itärintaman sotaan vähän paremmin ja heitä sitten noita oikeutuksiasi.."

    Minä olen sanonut jo: ei ole mitään, mitä saksalaiset ovat voineet tehdä idässä, joka olisi oikeuttanut miljoonien saksalaisten naisten ja lasten raiskaamisen ja murhaamisen. Olen joutunut sanomaan tämän jo useaan kertaan, oletko hieman vajaa vai etkö vain lue viestejäni?

    lyhyesti, että kosto ei ole oikeutettua, varsinkin kun sen kohdistaa viattomiin ihmisiin alhaisella tavalla ja yhtä väärää tekoa ei voi käyttää samanlaisen teon oikeuttamiseen.

    Onko se niin vaikeaa ymmärtää...?

    Äänestä

  • Kerralla enemmän kirjoitti:

    Sinulla on outo moraalikäsitys. Raiskaukset ovat hirvittäviä mutta oli ihan OK pommittaa esim. Dresden sodan lopulla. Pelkästään tässä pommituksessa kuoli 100 000 ihmistä, suurin osa naisia, lapsia ja vanhuksia. Varmaan parinsadan metrin päästä kiväärillä tehty henkirikos on vähemmän tuomittava kuin muutaman metrin päästä pistoolilla tehty?

    Lue vaikka tämä avaukseni, jos haluat mielipiteeni länsiliittoutuneiden terroripommituksista: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000012758642

    Eli, sekä pommitus että raiskaus sodassa ovat vääriä tekoja, mutta pommittaessa tekijät eivät näe uhrien kärsimystä, joten he voivat kuvitella sen olevan steriilejä, vaikka olisivatkin vähän naiiveja. Jos he näkisivät uhrien kärsimyksen samanaikaisesti, he eivät ehkä suostuisi pudottamaan pommeja. Mutta raiskaaja näkee uhrinsa kauhun ja kärsimyksen läheltä silti tehden sen.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Minä sanon, että sillä, mitä saksalaiset tekivät Venäjällä EI OLE VÄLIÄ TÄSSÄ YHTEYDESSÄ, koska sillä ei tule oikeuttaa samankaltaisia tekoja Saksassa ja samaan aikaan väittää, että liittoutuneet olivat sodan hyvä osapuoli. Ei ole mitään, joka voisi oikeuttaa viattomien naisten ja lasten raiskaamisen ja murhaamisen. Olet kaiketi eri mieltä...

    "Tutustu itärintaman sotaan vähän paremmin ja heitä sitten noita oikeutuksiasi.."

    Minä olen sanonut jo: ei ole mitään, mitä saksalaiset ovat voineet tehdä idässä, joka olisi oikeuttanut miljoonien saksalaisten naisten ja lasten raiskaamisen ja murhaamisen. Olen joutunut sanomaan tämän jo useaan kertaan, oletko hieman vajaa vai etkö vain lue viestejäni?

    >>Minä sanon, että sillä, mitä saksalaiset tekivät Venäjällä EI OLE VÄLIÄ TÄSSÄ YHTEYDESSÄ, koska sillä ei tule oikeuttaa samankaltaisia tekoja Saksassa ja samaan aikaan väittää, että liittoutuneet olivat sodan hyvä osapuoli. Ei ole mitään, joka voisi oikeuttaa viattomien naisten ja lasten raiskaamisen ja murhaamisen. Olet kaiketi eri mieltä...>Minä olen sanonut jo: ei ole mitään, mitä saksalaiset ovat voineet tehdä idässä, joka olisi oikeuttanut miljoonien saksalaisten naisten ja lasten raiskaamisen ja murhaamisen.

    Mikä sinä olet asiaan tutustumatta sanomaan, että toinen osapuoli ei kostaisi omalle siviiliväestölleen tehtyjä raakuuksia ??
    Saksalaiset käyttivät raakaa poltetun maan taktiikkaa vetäytyessään venäjältä, tuhosivat niin paljon kuin ehtivät, polttivat kyliä asukkaineen ym. Pääosan näistä teoista teki ss-joukot. En ihmettele miksi ss-miehet ammuttiin heti, jos jäivät vangiksi. Yleensähän ss-miehet eivät kyllä antautuneet.

    >>Olen joutunut sanomaan tämän jo useaan kertaan, oletko hieman vajaa vai etkö vain lue viestejäni?

    Kun et ymmärrä ihmisen käyttäytymisestä yhtikäs mitään. Kun puna-armeijan sotilaat olivat nähneet mitä natsit olivat tehneet heidän maassaan olisi ollut mahdotonta estää kostotoimia, niin se vain on. Olivat vuosia sotineet ankarissa taisteluissa julmaa vihollista vastaan. Monet aseveljet olivat kaatuneet ja ovat kulkeneet hävitetyn maansa läpi jossa siviilejä on murhattu aivan estoitta. Viimein he pääsevät vihollismaahan ja voittavat heidät ja odotat heidän käyttäytyvän kuin täydelliset herrasmiehet!

    Sinä varmaan tunnet itsesi niin hyvin että tiedät ettet missään olosuhteissa voisi ikinä tehdä kenellekään mitään pahaa?

    Tietenkin saksalaiset syylistyivät julmuuksiin Venäjällä, missä minä olen sen muka kieltänyt, ääliö?!!

    Pointti oli se, että ei ole oikein murhata viatonta siviiliä vain koska toinen viaton siviili on murhattu.

    "Mikä sinä olet asiaan tutustumatta sanomaan, että toinen osapuoli ei kostaisi omalle siviiliväestölleen tehtyjä raakuuksia ??"

    Ensinnäkin, miksi luulet, etten ole tutustunut asiaan? Itärintaman sotaan olen tutustunut. Toiseksi, missä olen väittänyt noin?! Tässä ei ole kyse siitä mitä olisi tehty, vaan siitä mitä olisi PITÄNYT tehdä tai jättää tekemättä!

    "Luetko sinä typerys minun perustelujani ollenkaan, vai luuletko omaavasi jonkun "absoluuttisen totuuden" tässä asiassa"

    Minä olen esittänyt mielipiteeni ja koettanut selittää sen sinulle, typerys. Sinun viestisi olen lukenut ja ne taas eivät ole suoraan edes liittyneeet minun argumenttiini!

    Äänestä

  • Ihmettelevä kirjoitti:

    Tässä on kyse siitä, oliko käyttäytyminen moraalisesti oikeutettua, ei siitä oliko se estämätöntä.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Tietenkin saksalaiset syylistyivät julmuuksiin Venäjällä, missä minä olen sen muka kieltänyt, ääliö?!!

    Pointti oli se, että ei ole oikein murhata viatonta siviiliä vain koska toinen viaton siviili on murhattu.

    "Mikä sinä olet asiaan tutustumatta sanomaan, että toinen osapuoli ei kostaisi omalle siviiliväestölleen tehtyjä raakuuksia ??"

    Ensinnäkin, miksi luulet, etten ole tutustunut asiaan? Itärintaman sotaan olen tutustunut. Toiseksi, missä olen väittänyt noin?! Tässä ei ole kyse siitä mitä olisi tehty, vaan siitä mitä olisi PITÄNYT tehdä tai jättää tekemättä!

    "Luetko sinä typerys minun perustelujani ollenkaan, vai luuletko omaavasi jonkun "absoluuttisen totuuden" tässä asiassa"

    Minä olen esittänyt mielipiteeni ja koettanut selittää sen sinulle, typerys. Sinun viestisi olen lukenut ja ne taas eivät ole suoraan edes liittyneeet minun argumenttiini!

    tuota intomielistä tyhmyytä..

    >>Tietenkin saksalaiset syylistyivät julmuuksiin Venäjällä, missä minä olen sen muka kieltänyt, ääliö?!!>Pointti oli se, että ei ole oikein murhata viatonta siviiliä vain koska toinen viaton siviili on murhattu.>Minä olen esittänyt mielipiteeni ja koettanut selittää sen sinulle, typerys. Sinun viestisi olen lukenut ja ne taas eivät ole suoraan edes liittyneeet minun argumenttiini!

    alempaan viestiini: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000013472616

    Kaksi sanaa: Humen giljotiini.

    Siitä, miten on, ei voi päätellä miten pitäisi olla. "No ought from is". Tosiasioista ei voi johtaa moraalisia arvoja tai toimintatapoja.

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    tuota intomielistä tyhmyytä..

    >>Tietenkin saksalaiset syylistyivät julmuuksiin Venäjällä, missä minä olen sen muka kieltänyt, ääliö?!!>Pointti oli se, että ei ole oikein murhata viatonta siviiliä vain koska toinen viaton siviili on murhattu.>Minä olen esittänyt mielipiteeni ja koettanut selittää sen sinulle, typerys. Sinun viestisi olen lukenut ja ne taas eivät ole suoraan edes liittyneeet minun argumenttiini!

    Jos tosiasioista johdettaisiin oikeutus, myös holokausti pitäisi hyväksyä, koska se oli tosiasioiden, juutalaisvihan ja Hitlerin valtaanpääsyn, lopputulos... Joten eipäs johdeta...

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Jos tosiasioista johdettaisiin oikeutus, myös holokausti pitäisi hyväksyä, koska se oli tosiasioiden, juutalaisvihan ja Hitlerin valtaanpääsyn, lopputulos... Joten eipäs johdeta...

    Minähän sanoin että näen syy-yhteyden..
    Ei se oikeuta niihin tekoihin jotka tapahtuivat saksassa.
    Älä ole yksinkertainen..

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    Minähän sanoin että näen syy-yhteyden..
    Ei se oikeuta niihin tekoihin jotka tapahtuivat saksassa.
    Älä ole yksinkertainen..

    Minulle on koko ajan ollut selvää, että venäläisten sikamaisuus Saksassa oli kosto saksalaisten toiminnasta idässä. Minä olen vain argumentoinut tällaisen kostamisen oikeutusta ja hyväksymistä vastaan.

    En siis ole väitellyt tapahtuneesta itsestään enkä sen takaisista motivaatioista, vaan sen oikeutuksesta. Motivaatio ei ole sama asia kuin oikeutus, koska motivaatio saattaa olla moraalisesti väärä. Minä olen esittänyt argumenttini koko ajan mielipiteenä tapahtuneesta, mielipiteen voi kiistää, mutta ei argumenteilla, jotka eivät liity mielipiteeseen, vaan itse tapahtumaan, jota ei ole edes kiistetty...

    Niin vältyt väärinymmärryksiltä..

    >>Minulle on koko ajan ollut selvää, että venäläisten sikamaisuus Saksassa oli kosto saksalaisten toiminnasta idässä. Minä olen vain argumentoinut tällaisen kostamisen oikeutusta ja hyväksymistä vastaan.

    kun tarkastellaan oikeutusta, koska minusta kahden miljoonan raiskaaminen ei ole oikeutettua, olivat taustat mitä tahansa.

    On eri asia ymmärtää tapahtunut kuin hyväksyä se. Rasismin kasvun syyn maahanmuuttajien määrän kasvaessa voi ymmärtää, ei se tarkoita, että olisi itse rasisti.

    miljoonan siviilin tappaminen sen paremmin.
    Minä en eroita noita toisistaan. Sinä voit tehdä niin. Kokonaisuus ratkaisee.
    WW2:sesta voidaan irroittaa vaikka kuinka monta vastaavaa tapahtumaa, joiden oikeutusta voidaan puida..

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Lue vaikka tämä avaukseni, jos haluat mielipiteeni länsiliittoutuneiden terroripommituksista: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000012758642

    Eli, sekä pommitus että raiskaus sodassa ovat vääriä tekoja, mutta pommittaessa tekijät eivät näe uhrien kärsimystä, joten he voivat kuvitella sen olevan steriilejä, vaikka olisivatkin vähän naiiveja. Jos he näkisivät uhrien kärsimyksen samanaikaisesti, he eivät ehkä suostuisi pudottamaan pommeja. Mutta raiskaaja näkee uhrinsa kauhun ja kärsimyksen läheltä silti tehden sen.

    Se on pointtisi mutta entä mitä mieltä olet siitä onko 300 metrin päästä kiikarikiväärillä tehty henkirikos vähemmän tuomittava kuin pistoolilla lähietäisyydellä tehty?

    Kumma kun raiskausta pidät aivan hirvittävänä julmuutena mutta naisten ja pienten lasten massivista murhaamista pienempänä pahana jos se suoritetaan siististi yläilmoista.

    Kyllä tulokset ratkaisevat ei siihen käytetty tekniikka. Jos toisessa vaakakupissa on parimiljoonaa raiskattua ja tuhansia sen yhteydessä kuolleita naisia verrattuna puoleenmiljoonan kuolleeseen naiseen, lapseen ja vanhukseen ja miljoonien kotien tuhoutumiseen lienee suurimmalle osalle ihmisistä selvää kumpi on objektiivisesti katsoen aiheuttanut enemmän kärsimystä uhreilleen.

    Äänestä

  • inhimillisempää? kirjoitti:

    Tai sitten olet idiootti.

    Kiikarikiväärillä murhaaminen on oikeastaan samassa kategoriassa raiskauksen kanssa, koska siinä näkee kärsimyksen konkreettisesti.

    En missään ole väittänyt, että pommittaminen olisi inhimillisempää. Sillä tapaa se on kuitenkin ymmärrettävää kuin mm. raiskaus, että siinä ei näe kärsimystä itse ja kuten sanoin, jos pommittajat näkisisivät sen, he eivät ehkä sitä tekisi. Joudun taas toistamaan itseäni, jos vielä toistat samat asiat, viittaan yksinkertaisesti aiempaan viestiini...

    Kyse ei siis ollut etäisyydestä, vaan siitä kuinka itse kokee teon. Pommittaja näkee etäisen räjähdyksen, hän ei näe silpoutuneita ruumiita ja siksi ei välttämättä ymmärrä mitä on aiheuttanut. Raiskaaja näkee uhrinsa reaktion ja tekee sen silti. Se osoittaa paatuneisuutta. Jos pommittaja näkisi kaiken samalla tavalla kuin raiskaaja, hän olisi tietysti samanlainen. Käskyjen noudattaminen on tosin laskettava pois.

    Kärsimyksen mittaaminen määrässä on kylmää. Yhden ihmisen murha voi aiheuttaa samanlaisen kärsimyksen kuin sadan.

    Kyllä minun mielestäni tekniikallakin on väliä: kumpi on inhimillisempää, päähän ampuminen vai ensin raiskaaminen ja sitten vatsaan ampuminen...?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Sitten venäläisten "urhea" rosvojengi eteni Saksaan ja aloitti julmuudet, joissa muun muassa raiskattiin 2 miljoonaa saksalaista naista. Länsiliittoutuneet eivät taineet tehdä samanlaista.

    http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/1939174.stm

    ETkö sinä tymhä tajau, että on itsestäänselvää, että siviilien tappaminen ja raiskaaminen on väärin, teki sitä sitten venäläiset tai saksalaiset?

    Tämän jo me kaikki tiedämme, siis kaikki muut paitsi sinä.

    Sillä on ihan turha filofosoida tai piilopuolustella saksalaisten natsismia.

    Koko aihe on totaalisen tyhmä ja lapsellinen, koska siinä ei ole mitään filosofoimista. Totta kai se on väärin.

    Pystyn silti ymmärtämään sekä saksalaiset että venäläisten käyttäytymisen taustalla olleet syyt. Vaikken itse toimintaa hyväksykään.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Tai sitten olet idiootti.

    Kiikarikiväärillä murhaaminen on oikeastaan samassa kategoriassa raiskauksen kanssa, koska siinä näkee kärsimyksen konkreettisesti.

    En missään ole väittänyt, että pommittaminen olisi inhimillisempää. Sillä tapaa se on kuitenkin ymmärrettävää kuin mm. raiskaus, että siinä ei näe kärsimystä itse ja kuten sanoin, jos pommittajat näkisisivät sen, he eivät ehkä sitä tekisi. Joudun taas toistamaan itseäni, jos vielä toistat samat asiat, viittaan yksinkertaisesti aiempaan viestiini...

    Kyse ei siis ollut etäisyydestä, vaan siitä kuinka itse kokee teon. Pommittaja näkee etäisen räjähdyksen, hän ei näe silpoutuneita ruumiita ja siksi ei välttämättä ymmärrä mitä on aiheuttanut. Raiskaaja näkee uhrinsa reaktion ja tekee sen silti. Se osoittaa paatuneisuutta. Jos pommittaja näkisi kaiken samalla tavalla kuin raiskaaja, hän olisi tietysti samanlainen. Käskyjen noudattaminen on tosin laskettava pois.

    Kärsimyksen mittaaminen määrässä on kylmää. Yhden ihmisen murha voi aiheuttaa samanlaisen kärsimyksen kuin sadan.

    Kyllä minun mielestäni tekniikallakin on väliä: kumpi on inhimillisempää, päähän ampuminen vai ensin raiskaaminen ja sitten vatsaan ampuminen...?

    Jos myrkytän jonkun tuskallisesti tappavalla myrkyllä ja lähden pois ennen kuin myrkky vaikuttaa, niin se on OK, mutta jos hakkaan jonkun kuoliaaksi metalliputkella , se on raakaa?

    Äänestä

  • meikämie kirjoitti:

    Jos myrkytän jonkun tuskallisesti tappavalla myrkyllä ja lähden pois ennen kuin myrkky vaikuttaa, niin se on OK, mutta jos hakkaan jonkun kuoliaaksi metalliputkella , se on raakaa?

    tiedätkö mitä tapahtuu käytännössä... Ja minähän sanoin, että molemmat ovat väärin.

    Mutta sinulta en ole koskaan paljoa odottanutkaan. Kun on lusikalla annettu...

    Äänestä

näkökulmasta eli Saksan liittolaisen ja aseveljen sellaisesta kumpikin oli katastrofi. Punaisen uhkan voitto jäi onneksi näkemättä kannaksella vaikka torjuntavoitto onkin melkoista selittelyä.

Äänestä
  • Puna-armeijan eteneminen Suomeen pysäytettiin kesän 1944 torjuntataisteluissa. Se ei ole mitään selittelyä.

    Puna-armeijan tavoite oli miehittää Suomi, Suomen tavoite oli estää tämä. Kumpi onnistui paremmin?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Puna-armeijan eteneminen Suomeen pysäytettiin kesän 1944 torjuntataisteluissa. Se ei ole mitään selittelyä.

    Miksi sitten jouduttiin luovuttamaan laajat maa-alueet ja maksamaan suuret sotakorvaukset? Vuosikymmeniä rauhan jälkeen oltiin itään päin kuin kusi sukassa vaikka sota voitettiin...

    Oikeinko tosissaan yrittävät Suomen miehittää, parhaat joukot, kalusto ja valtava määrä miehiä oli vastapuolella. Ei sillä ollut jotain muitakin operaatioita kesällä 1944 menossa johon olisi ukkoja tarvinnut?

    En minä ainakaan!

    Suomi hävisi jatkosodan, mutta pystyi säilyttämään itsenäisyytensä ja estämään neuvostomiehityksen.

    "Oikeinko tosissaan yrittävät Suomen miehittää, parhaat joukot, kalusto ja valtava määrä miehiä oli vastapuolella. Ei sillä ollut jotain muitakin operaatioita kesällä 1944 menossa johon olisi ukkoja tarvinnut?"

    Tietenkin NL yritti tosissaan miehittää Suomen, luuletko, että Stalin tapatti suurhyökkäyksessä kymmeniätuhansia sotilaitaan ihan vain huvin vuoksi?! Eikö heitä olisi kannattanut säästää muualle?

    Luuletko muka, että NL olisi voinut laittaa kaikki miehensä Saksaa vastaan ja jättää pohjoisen sivustansa täysin avoimeksi vihollismaa Suomelle?! Näkee, ettet ymmärrä mitään strategiasta... Itämaa.

    Neuvostoliitto keskitti Suomea vastaan 450 000 miestä joista 260 000 oli Karjalan kannaksella. Varmaan yrittivät Suomen vallata mutta ei tuollaisella määrällä se olisi onnistunut, Suomen armeijan vahvuus oli 500 000 miestä ja saksalaisia oli Lapissa 200 000 joten oli käytännössä mahdotonta vallata Suomi niillä joukoilla jotka Suomea vastaan keskitettiin. Realistinen tavoite oli pakottaa Suomi irtautumaan sodasta. On hyvä muistaa että talvisodan lopulla venäläisillä oli miljoona miestä Suomea vastassa. Suomen armeija oli silloin huomattavasti heikompi kuin kesällä 1944. Saadakseen Suomen vallattua olisi venäläisten pitänyt keskittää huomattavasti suuremmat joukot Suomea vastaan. Tämä taasen olisi myöhästyttänyt kesän päähyökkäystä, operaatio Bagrationia. Stalinilla oli kiire Berliiniin, ei Helsinkiin. Kai ymmärrät että itä-Eurooppa ja puolet Saksasta on houkuttelevampi sotasaalis kuin periferiassa oleva Suomi?!

    Äänestä

  • Ihmettelevä kirjoitti:

    Miksi sitten jouduttiin luovuttamaan laajat maa-alueet ja maksamaan suuret sotakorvaukset? Vuosikymmeniä rauhan jälkeen oltiin itään päin kuin kusi sukassa vaikka sota voitettiin...

    Oikeinko tosissaan yrittävät Suomen miehittää, parhaat joukot, kalusto ja valtava määrä miehiä oli vastapuolella. Ei sillä ollut jotain muitakin operaatioita kesällä 1944 menossa johon olisi ukkoja tarvinnut?

    Suomi sai torjuntavoiton, koska torpedoi venäläisten suushyökkäyksen Talin Ihantalan pelloilla.

    Venäläiset eivät koskaan lyöneet Suomen armeijaa taisteluissa.

    Voitto on siinä että säilytimme ITSENÄISYYDEN jota veli venäläinen himoitsi.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    Neuvostoliitto keskitti Suomea vastaan 450 000 miestä joista 260 000 oli Karjalan kannaksella. Varmaan yrittivät Suomen vallata mutta ei tuollaisella määrällä se olisi onnistunut, Suomen armeijan vahvuus oli 500 000 miestä ja saksalaisia oli Lapissa 200 000 joten oli käytännössä mahdotonta vallata Suomi niillä joukoilla jotka Suomea vastaan keskitettiin. Realistinen tavoite oli pakottaa Suomi irtautumaan sodasta. On hyvä muistaa että talvisodan lopulla venäläisillä oli miljoona miestä Suomea vastassa. Suomen armeija oli silloin huomattavasti heikompi kuin kesällä 1944. Saadakseen Suomen vallattua olisi venäläisten pitänyt keskittää huomattavasti suuremmat joukot Suomea vastaan. Tämä taasen olisi myöhästyttänyt kesän päähyökkäystä, operaatio Bagrationia. Stalinilla oli kiire Berliiniin, ei Helsinkiin. Kai ymmärrät että itä-Eurooppa ja puolet Saksasta on houkuttelevampi sotasaalis kuin periferiassa oleva Suomi?!

    Ei tuossa mitään strategian tietoa tarvita kun tietää kuinka vahva ja sisukas suomen pieni armeija silloin oli. Ainut heikkous oli siinä ettei suomella olisi pitkään riittänyt reservejä etulinjaan toisin kuin aron pojilla, he tapattivat vähemmistö kansallisuuksia meidän murhaavaan tuleen, kuten Ukrainalaisia, kirgiisejä.

    Äänestä

  • Itsenäisyys säilyi kirjoitti:

    Suomi sai torjuntavoiton, koska torpedoi venäläisten suushyökkäyksen Talin Ihantalan pelloilla.

    Venäläiset eivät koskaan lyöneet Suomen armeijaa taisteluissa.

    Voitto on siinä että säilytimme ITSENÄISYYDEN jota veli venäläinen himoitsi.

    Jaksetaan hehkuttaa "torjuntavoitosta" vaikka turpaan tuli. Menetettiin suuret maa-alueet ja toiseksi suurin kaupunki (Viipuri), sadattuhannet menettivät kotiseutunsa ikiajoiksi. Maksettiin valtavat sotakorvaukset ja oltiin vuosikymmeniä rähmällään itään päin. Todellakin suuri voitto!

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Puna-armeijan eteneminen Suomeen pysäytettiin kesän 1944 torjuntataisteluissa. Se ei ole mitään selittelyä.

    Puna-armeijan tavoite oli miehittää Suomi, Suomen tavoite oli estää tämä. Kumpi onnistui paremmin?

    lauluna toimii kuten käsiteleikki "torjuntavoitto", psykologiaa.

    Napoleon soitti Marseljeesia ja voitti pelkällä showlla tiensä Pariisiin Elbasta.

    Suomi oli palanen isossa pelissä, jossa jäi häviävälle puolelle ja käänsi takkinsa (kuin kepuli?).

    Mieti jos Hitler olisi käyttänyt voimiaan aina yhdessä suunnassa ja hyvin?

    Mieti jos Stalin olisi vyöryttänyt pääsuuntana helsinki?

    Äänestä

Englanti julisti sodan Suomelle, joka oli liitossa natsi-saksan kanssa?

Mikseivät kaikki liittoutuneet?

Äänestä
  • Suomi ei ollut liitossa Natsi-Saksan kanssa... Britannia julisti sodan Stalinin painostuksesta. Joku on myös arvellut, että talvisodan vuoksi tunnettu sympatia esti mm. USA:ta julistamasta sotaa.

  • Suomi sitten oli sotatilassa mm. Venezuelan kanssa?

    Äänestä

Puna-armeija ratkaisi toisen maailmansodan, sen ansiosta natsit tuhottiin!

Äänestä
  • Yhdysvallat ratkaisi sodan ei puna-armeija.
    Tosin Japani antoi potkun Yhdysvaltojen persuuksille sotaan liittymiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Yhdysvallat ratkaisi sodan ei puna-armeija.
    Tosin Japani antoi potkun Yhdysvaltojen persuuksille sotaan liittymiseksi.

    No, Japanihan todellisuudessa ratkaisi sodan tolla perspotkulla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

maihinnousu kirjoitti:

Meille on kerrottu että Normandian maihinnousu oli viimeinen naula Hitlerin arkkuun, hyökkäys joka ratkaisi sodan. Verrataampa sitä samaan aikaan itä-rintamalla tapahtuneeseen operaatio Bagrationiin.

Normandian maihinnousu alkoi kesäkuun 6. päivä 1944. Ensimmäisessä aallossa oli vajaa kaksisataa tuhatta miestä. Vaikka joukkoja ja kalustoa kuljettettiin jatkuvalla syötöllä maihin oli saksalaisten vastarinta kiivasta ja eteneminen hidasta. Vasta 31.7.1944 kun joukkoja oli 1.5 miljoonaa miestä murtautuivat länsiliittoutuneet sillanpääasemasta ja aloittivat vauhdikkaan etenemisen.

Kesäkuun 22. päivä alkoi valko-Venäjällä operaatin Bagration. Neuvostoliiton ylijohdon tavoitteena oli keskisen armeijaryhmän tuhoaminen. Hyökkäykseen oli varattu 1.7 miljoonaa miestä, 5200 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä, 6000 lentokonetta ja 31000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Toistasataa tuhatta partisaania osallistui saksalaisten liikenneyhteyksien tuhoamiseen. Vajaassa kolmessa viikossa neuvostojoukot etenivät 300 kilometriä ja saksalaiset menettivät 350000 miestä kaatuneina tai vankeina. Kalustotappiot olivat huomattavat, Saksan pääesikunta piti tappiota Stalingradia pahempana.

Kumpi sotatoimi oli objektiivisesti ajatellen ratkaisevampi natsi-Saksan häviämisen kannalta kun otetaan huomioon joukkojen määrät ja saksalaisten kärsimät tappiot? Onko kummankin saama julkisuus suhteessa niiden merkitykseen? Miten Suomen olisi käynyt jos operaation Bagrationiin käytetyistä joukoista esim. neljäsosa olisi käytetty meitä vastaan, olisiko rintama kestänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu