Tarja voitoon

46% on mahtava tulos verrattuna mihin tahansa paitsi joihinkin mielipidemittauksiin. Se on edelleenkin selvästi enemmän kuin kahden unionistin äänet yhteensä, itse asiassa se on hilkusti enemmän kuin KOLMEN seuraavaksi eniten ääniä saaneen prosentit yhteensä.

Selittely sikseen, hihat rullalle ja töihin. Suomalaisten pitää muistaa, että ei riitä jos hiljaa mielessään kannattaa. Pitää myös käydä äänestämässä. Vastakkainasettelun aika on nyt: Nato vai hyvinvointivaltio?

Näissä vaaleissa ei ole väliä millään muulla kuin sillä kuka tulee valituksi. Ja sen on oltava T. Halonen.
3156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotta kirjoittelusi ei jäisi pelkäksi jaaritteluksi niin otamme ja syvennämme sitä vähän.

Kerroppa nyt omin sanoin millä tavoin Halonen on edistänyt hyvinvointivaltion säilymistä ja miten tämä edistäminen ja se, että hyvinvointivaltiota on ajettu alas kovimmalla vauhdilla juuri Halosen aikana korreloivat keskenään??

Äänestä

Natoon mennään vain tässä järjestyksessä,eduskunta,hallitus ja viimeisenä presidentti päättää menosta.Hyvinvoinnista huolehditaan hyvin toimivista yrityksistä ja henkilöistä ja siinä jos missä on Sauli Niinistö avainasemassa,siis Saul (3).Sauli Salosta Ei halua halosta!

Äänestä
  • " ja viimeisenä presidentti päättää menosta"...sinäpä sen sanoit. Ja kyllä hyvinvointivaltioon kuuluvat hyvinvoivat yritykset, ei Halonen sitä vastaan ole!!! Sauli on tarpeeton ja turha salolainen, sitäpaitsi eihän edes salolaiset itse halua sitä presidentiksi. Tarja sai salossa 10% enemmän ääniä kuin sale!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Analyse kirjoitti:

46% on mahtava tulos verrattuna mihin tahansa paitsi joihinkin mielipidemittauksiin. Se on edelleenkin selvästi enemmän kuin kahden unionistin äänet yhteensä, itse asiassa se on hilkusti enemmän kuin KOLMEN seuraavaksi eniten ääniä saaneen prosentit yhteensä.

Selittely sikseen, hihat rullalle ja töihin. Suomalaisten pitää muistaa, että ei riitä jos hiljaa mielessään kannattaa. Pitää myös käydä äänestämässä. Vastakkainasettelun aika on nyt: Nato vai hyvinvointivaltio?

Näissä vaaleissa ei ole väliä millään muulla kuin sillä kuka tulee valituksi. Ja sen on oltava T. Halonen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu