eksyin tänne

siis tänne palstalle. en olisi ikinä uskonut että tälläistä sokeutta todella on olemassa. kun joku väittää ihan tosissaan että on eheyttänyt koiransa pois homoudesta. toinen todistaa uskonsa puolesta sillä että heitä pilkannut mies sai sydänkohtauksen ja kuoli.

joku väittää että jeesus tuli ja vei hänet mukanaan taivaaseen ja näytti mitä siellä on. yksi kyselee ihan vakavissaan että voiko hänen lapsensa lukea davinci koodin? ja sitten vielä joku esittää että jos hellari valittaisiin pressaksi niin silloin ei linnan kutsuilla enää juotaisi boolia vaan veisattaisiin virsiä jne. jne.

kaikkein hämmästyttävintä on kuitenkin ollut se, että tämä porukka ei tunnu tietävän mitään logiikasta. kun pyytää jotain porustelua johonkin asiaan niin saa vastaukseksi puuta heinää. moisilla vastauksilla ja järjenjuoksulla ei taatusti läpäistäisi edes ala-asteen koetta.

pelottavaa on myös ollut se viha mitä täällä hehkutetaan toisia kohtaan. meikäläinenkin on monta kertaa manattu helvettiin jos en heti ajattele toisin. samoiten on ollut hyvin vastemielistä lukea teidän rasistisia kommentteja muslimeista tai homoista.

ne ovat kaukana siitä ajatuksesta, että rakasta lähimmäistäsi. se on minun mielestäni ison kirjan
kaikkein tärkein anti. kuten olen aikasemminkin jo monta kertaa sanonut en ole täällä pilkkanut jumalaa vaan niitä käsityksiä joita teillä uskovaisilla heinähatuilla on uskonnosta.

mutta nyt tämä homma saa loppu. jääkää te tänne jakamaan saarnoja ja muita tarinoita. omasta puolestani toivon vielä että jos jumala on todella olemassa, niin että hän olisi niin viisas että ei koskaan päästäisi teitä valtaan. se olisi todella pelottavaa.
4268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleistät, koska haluat yleistää.
Ei hellarit poikkea muista ihmisistä kuin siinä, että he uskovat Jumalaan henkilökohtaisella tasolla.
Helluntailaisuus edustaa kristinuskoa siinä kuin mikä tahansa kristillinen kirkko.
Helluntailaisuus on maailman suurin protestanttinen uskontokunta ja maailman toiseksi suurin kristillinen kirkko katollilaisuuden jälkeen.

Näitä "koirien eheyttäjiä" ym. omituisuuksia löytyy hellareista, niin kuin muistakin uskonnoista.
Ei nämä "koirien eheyttyjät edusta helluntailaisuutta, vaan omaa itseään.
Sillä on ero, joka jokaisen ajattelevan ihmisen täytyy ymmärtää.

Äänestä

Palsta on kieltämättä aika värikäs. Minunkin silmiini on osunut monta sellaista juttua, johon en voi sanoa aamenta. Esim. rasismi on paheksuttavaa ja väärin. Samoin helvettin tuomitseminen on ehdottomasti väärin, siihen ei kenelläkään ole oikeutta. Tuomiovalta on vain Jumalalla. Tuomitseva ihminen ei ole sisäistänyt sitä. Jos ihminen on armahdettu ja tiedostaa sen syvästi, niin silloin tuomitsemisinto ei pesiydy puseroon.
Lähimmäisenrakkaus on todellakin sellainen asia, joka pitäisi olla jokaiselle uskovalle itsestäänselvyys, myös käytännössä, eikä vain teoriassa. Totuuden pitäisi aina kulkea yhdessä käskynkkää rakkauden kanssa.Tosin joskus totuus kirpaisee, jos oma elämä ei ole sopusoinnussa todellisen Jumalan Sanan kanssa. Ihmismielipiteet ovat sitten asia erikseen, niistä ei kannata välittää.
Toivotan sinulle kaikesta huolimatta oikein hyvää jatkoa ja Jumalan siunausta. Älä hylkää Jeesusta, vaikka jotkut uskovat tällaisia ovatkin.

Äänestä

ovat sitten taas onnistuneet, kun yksi järkevä keskustelija on häipymässä. Kiittelevät nyt jeesustaan, ritari ja frihet...

Äänestä

Näille palstoille tullessa on vierailijan muistettava että ollaan ihmisten ihmistarhassa.
Laji on samanlainen ja samannäköinen, mutta Jeesus ja Jumala on tehnyt ihmisistä mieleltään erirotuisia ja tarhannut ne eri häkkeihin. Me muut käymme ruokkimassa erilaisilla kommenteilla
ja ihmettelemme ettei ruoka kelpaa. Tämä on oiva tapa päästä tutustumaan ihmismielen pimeimpiin
tunneleihin ja erittäin viihteellistä. Logiikalla
ei ole mitään tekemistä uskonasioiden parissa, lukee jo ihmistarhan varoituskyltissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kuukausi sitten kirjoitti:

siis tänne palstalle. en olisi ikinä uskonut että tälläistä sokeutta todella on olemassa. kun joku väittää ihan tosissaan että on eheyttänyt koiransa pois homoudesta. toinen todistaa uskonsa puolesta sillä että heitä pilkannut mies sai sydänkohtauksen ja kuoli.

joku väittää että jeesus tuli ja vei hänet mukanaan taivaaseen ja näytti mitä siellä on. yksi kyselee ihan vakavissaan että voiko hänen lapsensa lukea davinci koodin? ja sitten vielä joku esittää että jos hellari valittaisiin pressaksi niin silloin ei linnan kutsuilla enää juotaisi boolia vaan veisattaisiin virsiä jne. jne.

kaikkein hämmästyttävintä on kuitenkin ollut se, että tämä porukka ei tunnu tietävän mitään logiikasta. kun pyytää jotain porustelua johonkin asiaan niin saa vastaukseksi puuta heinää. moisilla vastauksilla ja järjenjuoksulla ei taatusti läpäistäisi edes ala-asteen koetta.

pelottavaa on myös ollut se viha mitä täällä hehkutetaan toisia kohtaan. meikäläinenkin on monta kertaa manattu helvettiin jos en heti ajattele toisin. samoiten on ollut hyvin vastemielistä lukea teidän rasistisia kommentteja muslimeista tai homoista.

ne ovat kaukana siitä ajatuksesta, että rakasta lähimmäistäsi. se on minun mielestäni ison kirjan
kaikkein tärkein anti. kuten olen aikasemminkin jo monta kertaa sanonut en ole täällä pilkkanut jumalaa vaan niitä käsityksiä joita teillä uskovaisilla heinähatuilla on uskonnosta.

mutta nyt tämä homma saa loppu. jääkää te tänne jakamaan saarnoja ja muita tarinoita. omasta puolestani toivon vielä että jos jumala on todella olemassa, niin että hän olisi niin viisas että ei koskaan päästäisi teitä valtaan. se olisi todella pelottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu