Varmaankin molemmissa ehdokkaissa on hyvät ja huonot puolensa.Valitsin silti Halosen koska uskoisin hänen olevan koko kansan presidentti siinä mielessä, että hän tukee rehellistä yrittäjyyttä ja rikastumista sekä haluaa ottaa vaikeuksissa olevat huomioon.
Mielestäni se on oikein. Itse pitää yrittää, mutta ihminen voi joutua sairauden, onnettomuuden, elämän kriisien ym.itsestä riippumattomien tilanteiden johdosta vaikeuksiin ja tällaisessa tilanteessa hän tarvitsee tukea.Kaikilla ei ole rikasta sukua nostamassa tai akateemisia vanhempia tukemassa ja ohjaamassa.Kaikki eivät ole luonnostaan vahvoja vaan hiljaisia, arkoja, ujoja, kilttejä, joita väärästi vahvojen on helppo käyttää hyväksi ja riistää.
Mielestäni yhteiskunnassa tulee olla riittävä arvostus ja huolenpito myös ei tuottavien huomioimiseen, jotta kaikilla olisi hyvä olla.
Niinistön kannattajista monet edustavat kapitalistista järjestelmää jossa ollaan yritteliäitä, työteliäitä ja hyvin toimeentulevia ja työpaikkojakin syntyy, mutta kapitalismin henki ei kiinnitä huomiota siihen mikä hinta menestymisestä ja voitosta maksetaan ja kuka sen maksaa ja millä moraalitasolla menestyjät toimivat heikkoja kohtaan.
Voimakkaat puolustavat itseään eikä heillä ole hätä, mutta puolustuskyvyttömiä kohdellaan törkeästi nykyään Suomessa ja heidän oikeutensa poljetaan jalkoihinn voiton nimissä ja heidät riistetään henkihieveriin.
Kaikenlaisilla ns. lailla ei toimiteta oikeutta vaan varastetaan ja riistetään ihmisiä.Suomi ei todellakaan ole oikeusvaltio.
Nykyisin huono-osaisia alkavat olla ihmiset jotka yrittävät rehellisesti paiskia töitä ja elää moraalisesti oikein. Niin ei menesty ja rikastu.
Eikö nyt niistä paljon puhutuista optioistakin olisi liiennyt vaikkapa pitkäaikaisosastoille lahjoitettavaksi. Mitä yksi ihminen tekee sellaisilla summilla, kyllä vähemmälläkin tulee hyvin toimeen.Ahneus ja rikastumisen tavoittelu on aivan sairaaloista.
Kapitalismin hinta:
Pahimmillaan työntekijöistä tulee työnantajan työorjia joiden elämän ajan sanelee työaika pakkotahtisena ja orjapalkalla tehtynä.Kyllä siinä yhteiskunnan tukea tarvitsee jos palkka on niin pieni ettei sillä elä ja työtahti niin kova että joutuu sairaslomalle.
Terveydenhoidossa säästetään, jotta rahaa jää tuottavampiin sijoituksiin joissa kenties on yhteydet yksityissektoriin ja tulonsiirrot toimivat rikkaiden hyväksi.Pienituloiset sairaat jäävät ilman asianmukaista hoitoa.
Työntekijät uupuvat epäinhimillisissä pakkotahtisissa työpaikoissa ja eivät jaksa huoltaa perheitään.Kehittyy perheongelmia.
Halonen siis
--------------------------------
9
214
Vastaukset
- entinen demari
Tarja on suurempi porvari kuin Sauli
- niin se on
Tarjalla palkka parempi kuin Niinistöllä ja ei nuoria rahaa kuluttavia lapsia. Jää ylimääräistä.Ei rehellisessä rikastumisessa ole mitään väärää.Sopii kaikkien yrittää pressaksi niin palkka on hyvä.Onko Halonen vaatinut palkankorotusta?
- Sano ei sosialismille
Sosialismin hintaa voit mennä ihastelemaan vaikka Venäjän Karjalaan. Siinä on maailman eräs jyrkimmistä hyvinvointikuiluista. Toinen puoli markkinataloden, toinen entisen sosialismin jäljiltä. Valitse siitä. Siellä Karjalassako pidetään sairaista ja heikoista paremmin huolta kuin Suomessa? Sitäkö haluat Suomeenkin?
SOSIALISMI EI OLE KOSKAAN TOIMINUT MISSÄÄN! MARKKINATALOUS EI OLE TÄYDELLINEN, MUTTA SE TOIMII!
Jopa venäläiset huomasivat sen lopulta...- eri asia
Venäjä, Karjala, sosialismi, demarit ovat eri asioita joita ei saa sotkea.
Entinen Neuvostoliitto oli ateistivaltio ja kymmenen käskyä vieraita sille.Siksi siellä epäonnistuttiin.Demari ja kommunisti ovat eri asioita.Monet demarit ovat hyvin isänmaallisia ja sotineet sen vapauden puolesta. - sosialismista
eri asia kirjoitti:
Venäjä, Karjala, sosialismi, demarit ovat eri asioita joita ei saa sotkea.
Entinen Neuvostoliitto oli ateistivaltio ja kymmenen käskyä vieraita sille.Siksi siellä epäonnistuttiin.Demari ja kommunisti ovat eri asioita.Monet demarit ovat hyvin isänmaallisia ja sotineet sen vapauden puolesta.Missäs se sosialismi on toiminut? Kerro kerro? Eikö demarit ole erään sortin sosialisteja vai mitä?
PS. Pohjois-Korea ei kelpaa vastaukseksi. - eri asia
sosialismista kirjoitti:
Missäs se sosialismi on toiminut? Kerro kerro? Eikö demarit ole erään sortin sosialisteja vai mitä?
PS. Pohjois-Korea ei kelpaa vastaukseksi.Demokratia tarkoittaa lähinnä oikeudenmukaisuutta, ei köyhyyttä, yhteisomistusta,ateismia, kuivaa ylhäältä tulevien sääntöjen noudattamista sopulilaumana.
Demokratiassa ihmiset ovat tasa-arvoisia, samat oikeudet ja velvollisuudet.Jokainen saa tehdä omat valintansa kun ei vain vahingoita muita.
- ritu.k
maaliskuun alusta hoivakodissa, missä 88 -vuotias äitimme on hyvässä hoidossa. Ei hänen eläkkeensä mihinkään nouse, mutta 180 eur/kk maaliskuun alusta on löydyttävä lisää jostain. Onko enää tolkkua ahneudella?
Eläkeläisiä on "rokotettu" enemmän kuin muuta kansanosaa "lamatalkoissa", ja SAULI oli silloin
rahakirstunvartijana!! Muista tämä äänestäessäsi!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594