Hei Tytsy!

Sanoit, että naisella on oikeus puolustautua miestä vastaan, joka lyö kerran, seuraavilla tavoilla:

- Luja polvenisku munille
- Kyynelkaasua silmiin
- Veitsenisku olkapäähän tai reiteen
- Kuula kalloon

Oletetaanpa, että kyseessä olisikin tilanne, jossa fyysisesti vahvempi nainen lyö heikompaa, esimerkiksi vammautunutta miestä. Onko tällä miehellä oikeus käyttää vastaavia keinoja (esim. ampumalla kuulan kalloon) tätä naista kohtaan?

Vastaahan rehellisesti!
8255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eihän nyt Tytsyn mielestä tommosta voi edes olettaa, koska naiset on niin hyviä ihmisiä, että ne ei tee mitään pahaa. Lisäksi vaikka tommonen tilanne oikeasti syntyisikin, niin EI. Miehellä EI ole oikeutta toimia naista vastaan millään tavoin, vaikka nainen olisi kuinka kusipää tahansa. Päinvastoin, miestä pitäsi rankaista siitä, jos hän yritti vastustella naisen pahoinpitelyä, koska siitähän olisi voinut koitua naiselle esimerkiksi mustelmia. Ainut ketä nainen ei saa pahoinpidellä on lapsi.

Mies hoitoon ja miesten rangaistukset kovemmiksi!!! Naisille lisää etuoikeuksia ja erikoisvapauksia ja naiskiintiöt vähintään 50% alalle kuin alalle kaikista tosiasioista välittämättä!!! Näin maailmasta tulee tasa-arvoinen.

Ainiin, kaikille naisille vähintään yhtä kova palkka kuin miehille (töistä tietenkin riippumatta) + ilmaiset aseet, loppumattomat ammukset ja asekoulutusta sekä sen lisäksi vielä palkkaa kotitöistä ja lastenhoidosta (mutta miehen pitää silti tehdä vähintään puolet kotitöistä ja lastenhoidosta, ettei naista syrjitä!!!).

Menikö oikein, Tytsy??? Tätähän se sun tasa-arvo on.

Äänestä
  • Sanoit:

    ". Ainut ketä nainen ei saa pahoinpidellä on lapsi."

    Itse asiassa jenkeissä feministit ovat onnistuneet lyömään läpi lain, jossa vastasyntyneen lapsensa tappanut äiti selviää aina ilman vankeustuomiota. Tätä varten on oikein luotu termi "synnytyksen jälkeinen masennus", johon lapsensa tappanut äiti voi aina vedota ja selvitä rangaistuksetta. Luin netistä tapauksista, jossa äiti oli hukuttanut lapsensa tai ajanut lapsensa yli autolla, ja ainoa "rangaistus" minkä kyseinen murhaaja oli saanut oli terapia.

    Mitähän tapahtuisi, jos isä syyllistyisi samaan? Luulempa että vankilan selli odottaisi joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Ylpeä Mies kirjoitti:

    Sanoit:

    Eihan tama mielenhairioihin vetoaminen koske pelkastaan naisia, kyllahan mielisairaille yleensakin annetaan lievempia rangaistuksia kuin niille, joiden katsotaan tehneen tekonsa taysissa jarjen voimissaan.

    Etela-Amerikan machokulttuurissa taas mies saattaa selvita ilman minkaanlaista rangaistusta, jos han murhaa naisen, joka on ollut hanelle uskoton. Oikeus nimittain katsoo, etta miesraukan kunniaa on loukattu niin pahasti, ettei ole ihme jos han on ajautunut murhaan.

    Äänestä

  • Lita kirjoitti:

    Onkohan kyse varmasti Etelä-Amerikasta??? Jossain noin kyllä on, mutta että Etelä-Amerikassa??

    Äänestä

  • No ei tietenkään kukaan saa hakata.Ja vammainenhan on sitäpaitsi heikompi?
    Mutta luulen, että on olemassa hyvin käsivarsiltaan vahvoja ja väkivaltaisiakin pyörätuolimiehiä.
    Olen sen itse nähnyt.

    Aivan oikein.
    Naiskiintiöt 50%iin.
    Mutta sama palkka SAMASTA TYÖSTÄ, näinhän sanoin.

    En ole koskaan sanonut, että lasta saisi pahoinpidellä, ei mies eikä nainen.

    Olen sanonut, että miesten naisia kohtaan tekemät väkivaltateot, pahoinpitelyt, raiskaukset ja murhat on tuomittava kovemmalla kädellä.

    Kotityöläiselle olen vaatinut palkkaa, oikein.
    Muuten ei ole valinnanvapautta olemassa lastenhoidon suhteen ja naiset/kotityöläiset menetävät sekä urassaan että eläkkeessään.
    No jos kotityöläinen tekee 8 tunnin työpäiviä, voi toki työssäkäyvä myöskin jakaa kotitöitä hänen kanssaan.
    Vaikuttaa nykyisin olevan näin, että kun miehet ovat isävapaalla, kaikki kotityöt pakkaavat jäämään vaimolle illaksi, kun tämä tulee kotiin.Se on tietenkin väärin.

    Ilmaisia kyynelkaasuputkiloita olen vaatinut naisille itsepuolustuksen varmistamiseksi yhteiskunnassa, jossa raiskataan liukuhihnalla ja pahoinpidellään joka vuosi 82 naista hengiltä.

    No aika hyvin muistit sen mitä olen sanonut, hieman vain joskus kyseenalaisessa valossa ja et malttanut olla lisäämättä ajatuksiini omia mielipiteitäsi, mutta kuitenkin, aika hyvin sinä olet lukenut minun kirjoituksiani.
    Mukavaa.

    Äänestä

Väkivalta ei ole sallittua.Siihen tulisi suhtautua kriittisesti.
Itsepuolustustarkoituksessa vain se on hyväksytympää.

Äänestä

pakkohan se on. Yleisempää on kuitenkin se naisia vastaan tehty hyökkäys.

Äänestä

Tottakait vammaisellakin on oikeus puolustautua.
Aivan niinkuin naisillakin.
On kylläkin olemassa hyvinkin käsivarsiltaan vahvoja ja väkivaltaisia pyörätuolimiehiäkin.
Olen sen itse nähnyt.
Niin ettei ehkä aina se pyörätuolissakaan istuva mies ole heikompi kuin nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylpeä Miesq kirjoitti:

Sanoit, että naisella on oikeus puolustautua miestä vastaan, joka lyö kerran, seuraavilla tavoilla:

- Luja polvenisku munille
- Kyynelkaasua silmiin
- Veitsenisku olkapäähän tai reiteen
- Kuula kalloon

Oletetaanpa, että kyseessä olisikin tilanne, jossa fyysisesti vahvempi nainen lyö heikompaa, esimerkiksi vammautunutta miestä. Onko tällä miehellä oikeus käyttää vastaavia keinoja (esim. ampumalla kuulan kalloon) tätä naista kohtaan?

Vastaahan rehellisesti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu