Totuus "humaanista" Halosesta

Tarja Halonen esiintyy mielellään heikkojen ja sorrettujen puolella ympäri maailman. Kannattaisi kuitenkin muistaa mitä niinkin läheisessä menneisyydessä kuin 90-luvulla tapahtui.

Sorrettujen puolustaja Tarja Halonen oli oikeusministerinä 90-luvun alkupuolella. Tuona aikana pyrki Suomeen ja länsimaihin silloisesta vasemmistodiktatuuri Neuvostoliitosta monia kotimaassaan vainon tai syrjinnän kohteeksi joutuneita loikkareita.

Muista Euroopan maista he saivat turvapaikan kuten oikein onkin, mutta Suomesta heidät käännytettiin oikeusministeri Halosen pikapäätöksin systemaattisesti takaisin ja luovutettiin neuvostoviranomaisille.

Palautettuja kohtasivat ankarat tuomiot pakoyrityksestä vuosikymmenien vankeudesta Siperian vankileireillä aina kuolemantuomioon saakka sen lisäksi, että heitä kidutettiin Neuvostoliiton silloisen vakiokäytännön mukaan.

Että näin se Tarja on aina ollut vähäosaisten ja sorrettujen puolella edustaen "humaania" linjaa ja taistellen maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lätinää ja kylmyyttä.. reppanakaapparitkin olisi voitu tuomita Suomessa

Äänestä

tossa on????Minäkin olisin käännyttänyt joka ainoan *yssän ja kaikki muunkin maalaiset.Siitähän saa Halonen vaan -pisteitä.Kyllä Siperia opettaa.Valitaan sitten oikeistolainen Presidentti Suomeen.Sekös se niitä sinun kaipaamiasi pakolaisia täänne haluaa?????Sieg Heil sullekin vaan:=0

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaapelimies kirjoitti:

Tarja Halonen esiintyy mielellään heikkojen ja sorrettujen puolella ympäri maailman. Kannattaisi kuitenkin muistaa mitä niinkin läheisessä menneisyydessä kuin 90-luvulla tapahtui.

Sorrettujen puolustaja Tarja Halonen oli oikeusministerinä 90-luvun alkupuolella. Tuona aikana pyrki Suomeen ja länsimaihin silloisesta vasemmistodiktatuuri Neuvostoliitosta monia kotimaassaan vainon tai syrjinnän kohteeksi joutuneita loikkareita.

Muista Euroopan maista he saivat turvapaikan kuten oikein onkin, mutta Suomesta heidät käännytettiin oikeusministeri Halosen pikapäätöksin systemaattisesti takaisin ja luovutettiin neuvostoviranomaisille.

Palautettuja kohtasivat ankarat tuomiot pakoyrityksestä vuosikymmenien vankeudesta Siperian vankileireillä aina kuolemantuomioon saakka sen lisäksi, että heitä kidutettiin Neuvostoliiton silloisen vakiokäytännön mukaan.

Että näin se Tarja on aina ollut vähäosaisten ja sorrettujen puolella edustaen "humaania" linjaa ja taistellen maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu