Olettekos jt:t katsoneet elokuvan nimeltä Kylä (the village).
Minusta elokuvan idea sopii hienosti sulkeutuneeseen uskonlahkoon.
Kylän asukkaat olivat eristäytyneet muusta maailmasta keskelle metsää. Kylässä syntyneille lapsille kerrottiin, että ulkopuolella on kauheita hirviöitä ja väistämätön kuolema. Siksi kylän rajoja ei saanut ylittää. Välillä näkyikin hirviöitä jotka kävivät pelottelemassa kyläläisiä.
Sitten kävi niin että eräs nuori sai puukosta ja oli kuoleman kielissä. Vanhemmat kylälkäiset tiesivät, että ulkopuolella on kaupunkeja, joissa olisi lääkettä jolla nuorimies voitaisiin pelastaa. Sinne ei kuitenkaan saanut mennä. Mieluummin olisi omien sääntöjen vuoksi annettu pojan kuolla.
Juoni jatkuisi, mutta minusta tuossa oli olennaiset yhtäläisyydet jt-oppiin. Ulkopuolisia kammoksutaan ja kerrotaan kauhujuttuja miten kauheaa "ulkopuolella" on.
Suosittelen elokuvan katsomista ajatuksella... Jonkun silmät voivat jopa aueta.
Minusta elokuvan idea sopii hienosti sulkeutuneeseen uskonlahkoon.
Kylän asukkaat olivat eristäytyneet muusta maailmasta keskelle metsää. Kylässä syntyneille lapsille kerrottiin, että ulkopuolella on kauheita hirviöitä ja väistämätön kuolema. Siksi kylän rajoja ei saanut ylittää. Välillä näkyikin hirviöitä jotka kävivät pelottelemassa kyläläisiä.
Sitten kävi niin että eräs nuori sai puukosta ja oli kuoleman kielissä. Vanhemmat kylälkäiset tiesivät, että ulkopuolella on kaupunkeja, joissa olisi lääkettä jolla nuorimies voitaisiin pelastaa. Sinne ei kuitenkaan saanut mennä. Mieluummin olisi omien sääntöjen vuoksi annettu pojan kuolla.
Juoni jatkuisi, mutta minusta tuossa oli olennaiset yhtäläisyydet jt-oppiin. Ulkopuolisia kammoksutaan ja kerrotaan kauhujuttuja miten kauheaa "ulkopuolella" on.
Suosittelen elokuvan katsomista ajatuksella... Jonkun silmät voivat jopa aueta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sinä ystäväiseni erota satua elävästä elämästä!
Erotan kyllä.
Sadut ovat usein opettavaisia. Muistat varmaan että Jeesuskin käytti kuvauksia. Jotkut jopa oppivat niistä... Muut ajattelivat, että höpöhöpö, keksitty juttu...
Village on hyvä kuva ja yhteneväisyys jt-touhun kanssa tuli mullakin mieleen.
Mä katsoin leffan muutaman kk sitten ja tykkäsin.. Mun mielestä optus on siinä että kaikenlaista pajunköyttä voidaan syöttää hyväuskoisille.. ja hyväuskoiset ovat ihan vilpittömiä asiansa suhteen. Ihan noin oikeesti vois tehdä hyvää kaikille todistajille katsoa kuva, ainut että siinä vähän viitataan yliluonnollisuuteen, joten "kunnon kristittynä" sitä ei vuokrata makuunista.
Itse leffasta en tykännyt sen lopusta,, miksi siinä olikin ihan peri jenkkityylinen loppu!?
No jopas! Tuohan on aivan kuin suoraan jehovien sairaasta lahkohelvetistä. Lahkon ulkopuoliset demonisoidaan möröiksi vaikka todellisuudessa pahimmat mörkösaatanat ovat lahkon sisällä toimivat egosentriset puusilmävanhimmat. ;-)
-Corrector-
runoilua liittyen uskontoon tai lahkoon?
Tarkoitiko kenties jeppulaulujen uudelleensanoituksia?
"On luopiolla uutinen nyt mukanaan,
kun Internetin palstoilla hän kirjoittaa..."
tahi
"Suunnaton luopiojoukko,
seisoo nyt rinnallain..." ;-)
-Corrector-
"Hämmennys verhosi sydämemme, valhetta kun oli uskontomme..."
Eiköhän ne jotka tutkivat tiedä ihan hyvin elinpiirinsä? Nekin jotka syntyvät Jt perheeseen, ovat täysin kosketuksessa muihin ryhmiin koko elämänsä, ensin toista vuosikymmentä kouluissa ja sitten loppuelämä töissä. Esimerkkisi on melko onneton.
Ei se ole ollenkaan onneton. Kyllä sinäkin varmaan olet sen verran oolut hereillä kokouksissa, että tiedät miten tärkeää on pysyä "erossa maailmasta".
Esimerkki ei ole onneton, vastauksesi kylläkin.
,mutta sisäisen painostuksen vuoksi ovat aivopestyjä ajattelemaan,että ei ole hyvä puhua muuta kuin asiallisesti asiaa eikä vapaa aikaansa kannata heidän kanssaan kuluttaa,koska "JT-korttipakka-talo-uskonto" voi luhistua minä hetkenä hyvänsä kun silmiltä poistuu valheen suomut ja totuus paljastuu.
Tilalle voi tulla laulu"valhetta kun oli JT-uskontomme.
Ei meidän kokonaan tarvitse pysyä erossa maailmasta, vain maailman pahuudesta.
Tuo on huono vastaus, koska heti tulee mieleen jt-pedofilia. Pysytään erossa maailman pahuudesta ja samalla piilotellaan omat synnit. Ei tunnu loogiselta ollenkaan.
Jehovan todistajat eivät kehoita väärintekemiseen, vaan kehoittavat toimimaan päinvastoin eli karttamaan väärintekoa. Jos joku piilottelee omat synnit eivät toiset todistajat voi tehdä asialle mitään.
olemisen sanomaa kun syötetään penskasta saakka erottautumista maailmasta, niin ei voikkaa tuntea kuin elinpiirinsä- hyvin sanoit.
Mitä oikein tarkotat " ovat täysin kosketuksessa muihin ryhmiin koko elämänsä ajan" En ymmärrä en myös sitäkää jos olet rehellinen JT mitä vingut täällä koska sehän sinulta kiellettyä. Missä moraali? Vedätkö myös sätkää, ja känniä? Käytkö vieraissa?
>>Jehovan todistajat eivät kehoita väärintekemiseen,
Eivät varmaan rivijullet.
Vanhimmiston ohjeet ovat sitten kovin eri asia.
>> Jos joku piilottelee omat synnit eivät toiset todistajat voi tehdä asialle mitään.
Kun piilottelija on vanhimmisto, niin on hyvin ymmärrettävää, että rivijulle ei näe syytä asiansa ajamiseen.
löydy kuin sontaa. Maailma on täynnä mukavia ihmisiä, uskonnostaan riippumatta. Me opiskelemme, työskentelemme ja harrastamme heidän kanssaan. Ihmettelen mistä tällainen "törky" löytyy, sillä huomaan ettei teistä monikaan oikeasti tunne meitä Jehovan todistajia. Omaa tyhmyyttänne , suvaitsemuuttanna,ja tietämättömyyttänne täällä vain useimmat teistä toitottaa. _Se miksi itse täällä joskus poikkean, johtuu siitä, että olen kuullut miten tietämättömyyttänne luetaan ja moni (EI JT )naureskelee sille.
Kyllä tunnetaan. Esimerkiksi jehovien karttamissääntö on aivan hanurista. Jehnut demonisoivat kaikki exät soveltamalla väärin raamatunpaikkaa jossa exät leimataan juopoiksi, huoriksi, varkaiksi jne...
Sairasta tuo jehnulaisuus!
itse vielä pipimpi, mutta eihän sille mitään voi, olen vain pahoillani.Jokainen saa karttaa ketä haluaa, ei se pitäisi muille kuulua. Itse he ovat halunneet eroon meistä!
Sitäpaitsi ei kaikki perheenjäsenet karta eronnutta; vain mikäli heistä tulee kaltaisia ilkeiliöitä. Johan se on järkevääkin, ei uskonasioista kannata riidellä.
Tiedän, että lapset ja vanhemmat pysyy aina rakkaina ja tärkeinä, MIKÄLI ovat olleet ennenkin tärkeitä.
Ei heidän tarvitse kääntää selkäänsä perheen jäsenille. Ainoastaan uskostaan he eivät enää keskustele eronneen perheenjäsenen kanssa.Eiko tämä ole jo eronneellekkin helpotus.
Ei heitä leimata miksikään muuksi kuin eronneeksi.Se siitä, joten älä luule vertaiseksesi.
"Tiedän, että lapset ja vanhemmat pysyy aina rakkaina ja tärkeinä, MIKÄLI ovat olleet ennenkin tärkeitä."
Tiedät itsekin puhuvasi paskaa. Kyllä se karttamissääntö on ehdoton. Jotkut hurjat rikkoo sitä omalla vastuullaan, mutta ohjeet ovat ehdottomia.
Minäkin olin 10v puhumatta erotetulle siskolleni. Tuskin tuota karttamisperiaatetta itse keksin. Kyllä sen joku minun päähäni istutti. Samoin toimivat myös vanhempani. Ainut asia mistä tiesin siskoni olevan edes elossa, oli hänen lähettämänsä kortit ja lapsiensa valokuvat.
pipipää, jos oman siskosi hylkäsit, samoin vanhempasi. Minun siskoni ei ole tehnyt niin omalle lapselleen, koska rakastaa häntä!
Tiedän myös ettei seura käske hyljätä omia perheen jäseniään. Johan on raamatussakin sanottu :Joka ei pidä huolta omasta huonekunnastaan, on pahempi kuin sellainen jolla ei uskoa ole. (muistin varaisesti, ei suora lainaus)
Kyllä tuo on aivan totta, että jehnut leimaavat eronneet/erotetut huonoa elämää viettäviksi, Minulle on tuota asiaa perusteltu juuri ko. raamatunpaikalla, eikä kuulossani ole havaittu olevan vikaa.
Jehnut ovat syvältä!
Olin todellinen pipipää, mutta parannuin onneksi ja kapinoin ohjeita vastaan. Nyt ollaan siskon kanssa todella hyviä ystäviä. Oikeastaan hän antoi esimerkin jonka mukaan minäkin jätin kusetuksen.
keskittyä ennemmin apuun tai tai katsoon kuin seuraan.
Huono seura nääs hyvät tavat turmelee.
>>>Jotkut hurjat rikkoo sitä omalla vastuullaan, mutta ohjeet ovat ehdottomia.