Aivoinfarkti

Hän oli tuolloin n. 60-vuotias. Häntä kuntoutettiin hyvin Taysissa ja Pikonlinnassa. Kuitenkin kun hän palasi oman kotikunnan sairaalaan kaikkinainen kuntoutus lakkasi kuin seinään. Isäni oli aiemmin mennyt pyörätuolilla omin nokkinensa mm. tupakalle (tavoistaan ei päässyt!), mutta omassa sairaalassa sängyn reunat nostettiin ylös, eikä hän päässyt mihinkään muutoin kuin omaisten auttamana.
Uskon, että mm. fysioterapeutit ja puheterapeutit tekevät todella hyvää työtä näiden potilaiden hyväksi. Nykyään vaan tuo taloudellinen tilanne hoitolaitoksissa on mitä on.
Yrittäkää saada hänelle kaikki mahdollinen kuntoutus. vie hänelle iloksi esim. valokuvia ym. "omia tavaroita". Ne ilahduttavat varmasti. Toivon sinulle ja läheisillesi jaksamista.
Isäni valitettavasti kuoli 1,5 vuoden kuluttua halvaantumisesta. Hän tukehtui, ilmeisesti nielu halvaantui (lääkärin arvio).

Hei!Luin viestisi ja tunsin syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Äidilleni tuli tiistai iltana aivoverenvuoto ja ennuste on erittäin huono. Hän ymmärsi vielä keskiviikkona puhetta ja pystyi puhumaan mutta torstai iltana hän ei enää reagoinut kosketukseen. Vasen puoli halvaantui heti ja nyt myös oikea puoli on tunnoton. Meillä alkaa toivo hiipua paranemisesta (tosin lääkäri sanoi meille heti ettei sitä oikeastaan edes ole). Nyt vain odotamme soittoa sairaalasta... Toivottavasti sinun mummollesi käy paremmin... Muista sanoa mummollesi ne asiat mitkä ovat jääneet sanomatta....

Teilläkin on varmasti ollut raskasta!
Tässä menee aivan sanattomaksi viestejänne lukiessa. Jokaisella on omat murheensa, onneksi voimme hieman jakaa suruamme läheistemme ja ystäviemme, ja tietenkin tämän keskustelun kautta.
Jaksamista ja voimia elämäänne!
Kuten Hilkka totesi, tärkeintä on sanoa ne asiat, jotka ovat ajatuksina sisällämme. He eivät voi kuulla äänettömiä vietejämme tai lohdutuksen
sanoja ja tunteita, jotka vellovat rinnassamme.
Ja erityisen tärkeää on myös hyvästellä, kun on sen aika.

Kävin tänään katsomassa Mummiani, Ukki oli mukana. Hän vaikutti hieman paremmalta, mutta on toki edelleen samassa tilassa. Vein hänelle hänen oman meikkipussinsa, jossa oli ostamani käsipeili, huulirasvaa, kasvorasvaa ja kampa. Tuntui, että se oli hänelle tärkeää, silä hän on aina ennenkin jaksanut huolehtia ulkonäkönsä kohentamisesta. Luulisi, ettei sillä ole nyt merkitystä, mutta toisaalta ei siitä ainakaan haittaa voi olla.
Eniten minua suretti kyllä hänen raskas mielialansa. Yritimme kyllä parhaan kykymme mukaan piristää häntä ja sanoa muutamia lohduttavia tosiasioitakin, sillä jos ja kun hän voi paremmin kuntoutuksen edetessä, tilanne helpottuu ja hän pääsee vielä kotiin.
Näin toivon tietysti käyvän, mutta ihan varmaa ei mikään ole. On aika vaikeaa tavoittaa lääkäreitä, varsinkin näin viikonloppuna, joten ihan tarkkaa tietoa en ole kuullut kuin muilta omaisilta.
Tilanne ainakin näiden tietojen mukaan on: "Valoa tunnelin päässä.."
Edelleen olisi suuri lohdutus kuulla erilaisista kokemuksista potilaiden omaisilta ja tietysti omasta aivoinfarktista selviytymisestä.

mutta minä sain aivoinfarktin vuosi sitten 34 -vuotiaana. Kuntouttamiseeni on satsattu aika mukavasti ja olen jo vähitellen toipumassa kävelykuntoon. Olen sairauteni aikana nähnyt iäkkäämpiäkin kohtalotovereita ja kuntoutuksella ja tahdolla myös heidän kohdallaan on edistystä tapahtunut. Yli 65-vuotiaat eivät vain enää ole KELA:n lääkinnällisen kuntoutuksen piirissä, muuta kuin harkinnanvaraisesti. Mutta toivottavasti sairaalassa tai terveyskeskuksessa annetaan "peruskuntoutusta" teidän alueella. Kovaa harjoittelua se vaatii. Infarktien jälkeen tapahtuu myös kuntouyumista itsestään ainakin vuoden ajan. Itselläni ei onneksi mennyt puhe ja vasen puoleni halvaantui, jolloin voin käuyttää oikeaa puoltani kuten ennen. Kommunikointiin on saatavissa erilaisia korvaavia keinoja. Kannattaa käydä aivohalvausliiton sivuilla www. stroke.fi kattelemas tietoa.
Jaksamista sinulle ja mummillesi!

sain eräänä aamuna aivan outoja oireita: vasen silmä oli kuin sumussa, vasen käsi kramppasi eikä sitä pysynyt hallitsemaan,vasen jalka ei tod
tuntunut omalta - mies soitti ambulanssin ja eikuin meilahteen - siellä ehdin olla about 12 minsaa niin olin jo liotushoidossa eli minulla oli tulppa aivoissa.
ennenkuin lioitushoito aloitettiin ehdittiin ottaa kallon tt, keuhkoröntgen ja soittaa miehelleni
eli todella nopeaa, ensiluokkaista toimintaa.
siitä, kun kohtaus alkoi ehti kulua noin tunti kun olin jo avun piirissä.
sehän minua pelasti, minulle ei jäänyt mitään puhe tai liikkumisvaikeuksia, syöminen, juominen sujuu normaalisti, olin sairaalassa 6 päivää.
minua kohdeltiin kuin pappilan ruustinnaa ja kuitenkin olen aivan tavallinen puolivanha tantta en rikas enkä kuuluista, ikää 56 vee.
olen todella kiitollinen meilahden sairaalan suurenmoiselle henkilökunnalle.
kun minulle tuli flunssaa sairaalassa, niin voitteko kuvitella, yöhoitaja toi termoskannullilsen kuumaa vettä, teetä ja hunajaa, kurkkupastilleja JA kaulaliinan...
liikutuin syvästi tästä kaikesta aivan ihanasta, empaattisesta hoidosta.
saan nyt jatkaa elämääni, kahden ihan pikkuisen lapsen mummona, vaimona, äitinä, sisarena, kanssaihmisenä,
eli toivoa on aina.
eikä ikä yksin ole mikään ratkaiseva tekijä, tiedän samanlaisesta tapauksesta kuin omani että tulpan saanut oli minua 10 vuotta nuorempi.
sinulle, jonka omainen on saanut tulpan sanoisin että hienointa mitä voit tehdä on olla läsnä.
kyllä omaisesti myös voi kuntoutua, nykyään pystytään niin ihmeeellisiin asioihin ettei aina jaksa edes uskoa.
voimia sinulle ja ihanaa, kun välität mummistasi.

Mieheni sai lievän aivoinfaktin kotona. Hän kaatui kotona, eikä jalat enää pitäneet, hän pystynyt nousemaan ylös, joten soitin ambulanssain. Tästä on aikaa muutama päivä.
Hän on jo ikämies ja on tietysti nyt vielä sairaalassa..
Minulla on hirveä pelko selviääkö hän. Olen kotona ihan hermona.
En tiedä millainen on lievä aivoinfakti.