Sellaiseksihan presidentin virkaa ollaan oltu tekemässä. Ahtisaarikin on nykyään sitä mieltä, vaikka virkakautenaan vastusti ankarasti.
Minun mielestäni presidentillä pitäisi olla enemmän sisäpoliittista valtaa kuin nykyisin. Valitaanhan hänet suoralla kansanäänestyksellä ja paljolti sisäpoliittistenkin mielipiteidensä perusteella, joita tv-, ym. keskusteluissa kysellään.
Eduskunnan toimikausi voisi olla nykyistä pitempi, sillä neljässä vuodessa ei kummoisia muutoksia ehdi tapahtua ja vastaavasti neljä vuotta voi olla liian pitkä aika, jos asiat menevät päin prsettä. Neljä vuotta on liian lyhyt toimikausi sen vuoksi, että jos asiat on juuri saatu rullaamaan, niin "pakka" sekoitetaan ja uusi kokoonpano tulee sekoittamaan rullaamaan saadut asiat.
Presidentti on mielipiteillään saanut enemmistön tuen, joten eduskunnan ja hallituksen tulisi ottaa ne mielipiteet huomioon päätöksenteossa. Nykysysteemi ei oikein täysin toimi demokraattisesti äänestäjien kannalta (ryhmäkuria ym.).
Presidentille pitäisi myös palauttaa hallituksen hajoitusoikeus ilman pääministerin esitystä ja mahdollisuus määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit.
Jaapajaa ja kenestäkä seuraava, toivottavasti siitä jonka numeron piirsin: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000410&posting=22000000013456670
Kumileimasin ja seremoniamestari
0
149
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421670- 1541134
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi349992Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980- 69768
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi8623Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591