Syöttekö sikaa, vai oletteko sikoja, siinä vasta kysymys.
Teologit jyrää kun rivijäsenet ei tiedä asioista. Pitkään aikaan johtavat teologit adventtikirkossa eivät ole uskoneet E.G.W.n olevan profeetta. Tutkivatuomio on naurun aihe omilla pastoreillanne. Adventismi on huono vitsi, johon itsekin jonkin aikaa uskoin. Ryytykää elleniin, vanhatpiiat ja muut kärsineet yksilöt!!!
Teologit jyrää kun rivijäsenet ei tiedä asioista. Pitkään aikaan johtavat teologit adventtikirkossa eivät ole uskoneet E.G.W.n olevan profeetta. Tutkivatuomio on naurun aihe omilla pastoreillanne. Adventismi on huono vitsi, johon itsekin jonkin aikaa uskoin. Ryytykää elleniin, vanhatpiiat ja muut kärsineet yksilöt!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Todellisuudessa suurin osa teologeistamme uskoo tutkivaan tuomioon ja Ellen Whiten profeetalliseen rooliin. Lähes kaikki johtavat teologimme ovat ATS:n jäseniä (http://www.atsjats.org/) ja sen jäseneksi ei pääse, ellei allekirjoita edellämainittuja asioita. Sanoistasi kuulsi katkeroituneisuus. Mihin olet loukkaantunut ja voinko auttaa?
Timo Flink
ATS:n jäsen
Kun Jeesus tuli maailmaan Ensimmäisen kerran hän ajoi riivaaja henget sikoihin ja ne syöksyivät alas rotkoon ja kuolivat. Jesaja kertoo 66 luvun jakeessaan kuinka Herra tulee tekemään lopun kaikista jotka syövät Sian lihaa Rottia ja muuta heralle kauhistuttavaa. Kuitenkin kun Jeesus tulee toisen kerran omiansa noutamaan silloin hän tulee tuhoamaan Sian syöjät onhan tämä selvä Raamatun ennustus. Jonka voi uskoa jokainen
Raamattuun uskova. Ei sika ollut Jeesukselle
pyhä eläin lainkaan vaan saastainen jätteiden syöjä maan puhtaana pitolaitos Trikiinien kantaja
tautien levittäjä. Käyttikö Jeesus koskaan Sikaa ravintonaan tekikö Jeesus Siasta puhtaan eläimen.
Tutkiva tuomio tulee olemaan itkun aika pilkkaajille. Jotka eivät tunne lainkaan Raamattua. Jos olisit ottanut opiksesi Ellenin ojennukset olisit nyt saavuttanut jonkinlaisen
Kristillisen pohjan uskollesi. Hänhän oli aikanaan todellinen herättäjä. Eikä hänen nevojaan noudattamalla tarvitse vankilaankaan mennä. Hän opetti Jeesus Moraalia, Joka parjaajilta puuttuu.
Advetti kirkon Rivijäsenet tietävät enemmän kuin
Jeesusta vihaavat Kunnon kristityt. Mitä Adventisteihin tulee, niin he uskovat Raamatun opetuksiin ja he ovat jättäneet siat sikojen syöjille Jeesuksen esimerkin mukaan.
Koska jeesus itse antoi esimerkin se Riittää
Adventisti kansalle. Maran ata Heramme tulee
hakemaan omansa
Kysynkin sinulta olisiko A-liikettä ilman sikoja ja paavia?
Loppu tulee niin sikojen syöjistä kuin adsventisteistakin yhtäaikaa.
Sitähän sillä tarkoitetaan.
Silloin loppuvat myös murhamiehet ja synnintekijät.
Näinollen kaikki adventistit ovat sikoja mutta kaikki siat evät ole adventisteja.
Merkillisiä sanontoja!
Muuten syökö adventtiuskovainen sianlihaa
paistettuna tai keitettynä?
Vai hylkääkö sianlihan jos joku tarjoaa
vaikka joulupöydässä?
Viettääkö edventisti lainkaan joulua?
Vai viettääkö hän vain EGW.n syntymä- tai kuolinpäivää?
==>Muuten syökö adventtiuskovainen sianlihaa
paistettuna tai keitettynä?
Vai hylkääkö sianlihan jos joku tarjoaa
vaikka joulupöydässä?
No huokaus, piti lukea "Joulunvietto on jokaisen oma asia. EGW:n syntymä- ja/tai kuolinpäiviä ei vietä kukaan. Miksi pitäisi??"
Ei pitäisi kirjoittaa, kun on väsynyt :)
Timo Flink
Monet merkkihenkilöt muistetaan Suomessa jopa lippuja liehutellen.
Totta on kyllä että nämä liehutettavat merkkimiehet eivät oikein ole uskonmiehiä paitsi ehkä Agricola.
Lutheriakaan ei taideta muistella merkkipäivänä?
Vietämme syksyisin profetian hengen päivää Ellenin kunniaksi.
että yksi syksyn sapateista on profetian hengen teemasapatti (muiden teemasapattien joukossa).
Timo Flink
Mutta possuthan ovat niiiiiiiin ihania.
Siis elävinä!
milloin Jeesus teki Siat ihmisille syömäkelpoisiksi ravinnoksi. Jeesukselle itselleen Sika oli Saastainen. Joten kerroppa jeesuksen oma asetus Sikojen kuulumisesta Jeesuksen Ruokapöytään