Suomen tulee erota EU:a

Suomen tulee erota EU:a koska se hajoaa kuitenkin. EU:n on kuin NL:o. Byrysselistä tuloo rirektiivi jota meidän tuloo nourattaa. Iltala,Kreikka, Espania ja Portukali ei noudata eles EU:n roskaamattomuus rirektiiviä. Käykää kattokas.
15890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

se EU sitten hajoaa, kerro meille?

Äänestä
  • Terroristit jo suunnittelvet iskua Brysseliin.

    Äänestä

  • EUhun on satsattu niin paljon poliittista intohimoa ettei sitä tämän polittikkosukupolven aikana tulla varsinaisesti lopettamaan. Liian moni poliitikko menettäisi arvovaltansa rippeetkin.

    Sen sijaan se todennäköisesti tulee muodostumaan pelkäksi vapaakauppa-alueeksi, eräänlaiseksi ETAksi. Tähän suuntaan on jo viitteitä: mm hankaluudet perustuslain ja pudjetin kanssa sekä suurten valtioiden haluttomuus noudattaa yhteisiä sopimuksia.

    Pikkuhiljaa valtiot alkavat ajaa entistä enemmän omia etujaan ja asioitaan ohi EUn, välittävät entistä vähemmän EUn määräyksistä ja jättävät velvoitteensa Unionia kohtaan yhä vähemmälle huomiolle. Tästäkin on jo viitteitä.

    Unioni yrittää tietysti rimpuilla vastaan yrittämällä säätää direktiivejä yhä vähämerkityksellisemmistä asioista, puuttua yhä pienempiin asioihin jne. Tästäkin on jo viitteitä.

    Rahaliitto tulee jäämään lyhytaikaiseksi. Ensin siitä irtoaa joku iso maa havaittuaan elämänsä sen ulkopuolella helpommaksi. Tälläinen maa voi olla esimerkiksi Italia. Muita maita seuraa perässä. Tämä tapahtuu seuraavan vakavan taloudellisen taantuman tai laman aikana kun valtiot huomaavat ettei yhteinen valuutta ja korkopolitiikka sovi eri tahtiin kehittyville kansantalouksille.

    Koska kuitenkin jollain aikavälillä EU tulee palaamaan ETA-ratkaisun kaltaiseen tilaan, olisi lienee paras siirtyä tuon järjestelyn piiriin heti. Näin vältyttäisiin monelta riidalta ja Brysselin yrityksiltä pitää Imperiumi kasassa. Taitaisi tulla halvemmaksikin...

    Äänestä

  • skenaario kirjoitti:

    EUhun on satsattu niin paljon poliittista intohimoa ettei sitä tämän polittikkosukupolven aikana tulla varsinaisesti lopettamaan. Liian moni poliitikko menettäisi arvovaltansa rippeetkin.

    Sen sijaan se todennäköisesti tulee muodostumaan pelkäksi vapaakauppa-alueeksi, eräänlaiseksi ETAksi. Tähän suuntaan on jo viitteitä: mm hankaluudet perustuslain ja pudjetin kanssa sekä suurten valtioiden haluttomuus noudattaa yhteisiä sopimuksia.

    Pikkuhiljaa valtiot alkavat ajaa entistä enemmän omia etujaan ja asioitaan ohi EUn, välittävät entistä vähemmän EUn määräyksistä ja jättävät velvoitteensa Unionia kohtaan yhä vähemmälle huomiolle. Tästäkin on jo viitteitä.

    Unioni yrittää tietysti rimpuilla vastaan yrittämällä säätää direktiivejä yhä vähämerkityksellisemmistä asioista, puuttua yhä pienempiin asioihin jne. Tästäkin on jo viitteitä.

    Rahaliitto tulee jäämään lyhytaikaiseksi. Ensin siitä irtoaa joku iso maa havaittuaan elämänsä sen ulkopuolella helpommaksi. Tälläinen maa voi olla esimerkiksi Italia. Muita maita seuraa perässä. Tämä tapahtuu seuraavan vakavan taloudellisen taantuman tai laman aikana kun valtiot huomaavat ettei yhteinen valuutta ja korkopolitiikka sovi eri tahtiin kehittyville kansantalouksille.

    Koska kuitenkin jollain aikavälillä EU tulee palaamaan ETA-ratkaisun kaltaiseen tilaan, olisi lienee paras siirtyä tuon järjestelyn piiriin heti. Näin vältyttäisiin monelta riidalta ja Brysselin yrityksiltä pitää Imperiumi kasassa. Taitaisi tulla halvemmaksikin...

    Vaietkaa, te tappiomielialan lietsojat. EU voi hyvin ja tulee AINA vahvistumaan. Jos ei kelpaa, niin tervemenoa Valko-Venäjälle.

    Äänestä

  • siten, että lakkaa olemasta. Neuvostoliiton piti olla ikuinen, Hansa-liiton, III valtakunnan, Rooman imperiumin, Saksalais-roomalaisen keisarikunnan... Hajoamattomia eri maat ja kansat yhdistäviä unioneja historiassa riittää.

    Äänestä

  • Jossarian kirjoitti:

    Vaietkaa, te tappiomielialan lietsojat. EU voi hyvin ja tulee AINA vahvistumaan. Jos ei kelpaa, niin tervemenoa Valko-Venäjälle.

    Suomen presidentiksi EU:ta nähnyt mies, tekijä ja talousosaaja.

    Salonkisosialistien vaikutuksen vähentäminen perkaa pois haihattelevaa federalismia. EU on tulliliitto, Euroopan vapaakauppa-sopimus, josta ei olisi hyvä asia väsätä vasemmistoliittolasta neuvostoliittoa sen valheen pohjalta, että EU olisi jokin vastakohta yhteismarkkinoiden toimimiselle.

    Äänestä

  • MiracleMike kirjoitti:

    vaan ihan tosiasia, että tuo talouden integraatio oli mahdollista toteuttaa myös poliittisen unionin ulkopuolellakin. Myöhäistä - tai ennenaikaista - siihen nyt palata on kuitenkaan.

    Äänestä

Euroopan Unioni tietää kyllä, mitä tekee, eikö niin?

Äänestä
  • Eikö niin Eikö niin Eikö niin Eikö niin.....no voi nunnnuuuu? Ei se tiedä!

    Äänestä

Euroopan unioni...Neuvostojen liitto

Äänestä

Eu oli jo syntyessään täys torso.
Rahanahne instituutti,jolla ei ole mitään annettavaa.Valmis keräämään rahat pois höynäytetyiltä.
Suomi vain enemmän ja enemmän maksajan asemassa.
Markka kunniaan ja itsenäisyys takaisin.
EU Vouhottajat riihen taa ja nappi kalloon.

Äänestä

*Eromme EU:sta on valtiojondon taholta siunattu vasta kun tulee Halosen, Vanhasen, Lipposen, ministereiden ja kansanedustajien jne. henkilökohtainen vuoro huolehtia EU:n kustannuksista.
*Ennen sitä EU unohtaa meidät kyllä jokaisen kohtaamiemme konkurssien myötä. Niin tekee hallitus ja eduskuntammekin.

Äänestä

Taidat olla melkoisen tyhmä jätkä. Pönttö.

Äänestä
  • kommentti.

    Äänestä

Ennenkuin alkaa vaahtoamaan suomalaisuudesta, kielioppi kuntoon ja perussivistys edes kansakoulun tasolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väinö kirjoitti:

Suomen tulee erota EU:a koska se hajoaa kuitenkin. EU:n on kuin NL:o. Byrysselistä tuloo rirektiivi jota meidän tuloo nourattaa. Iltala,Kreikka, Espania ja Portukali ei noudata eles EU:n roskaamattomuus rirektiiviä. Käykää kattokas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu