Mikä minulla on?

Minulla on kauhea tauti ja siinä on oireitakin. Koittakaa arvata, että mikä tauti minulla on ja jos joku sen varmuudella tietää niin kerrothan sen minulle, pliiiis!!!!!
Sen verran kerron oireista, että huuleni ja sukupuolielimeni ovat aivan hirveän turvoksissa, samoin kuin kieleni ja vasemman käden keskisormi.
Myös hampaat ja tukka lähtee, sekä joka paikkaa kivestää.
Autattehan minua, kiitos!!!!!
15398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niin...siis se on sanottu jo sata kertaa,että anaaliseksistä tulee kaikenlaisia oireita.

Eli...älä laita toisen pyllynreikään kieltä,keskisormea,sukupuolielintäsi.Äläkä suukottele anusta(huulet ja hampaat).Tukka lähtee ja joka paikkaa kivestää,koska sinulla on homotauti eli AIDS.
Näin yksinkertaisesta taudista on nyt kyse.

Äänestä
  • Taas yksi kuppatautinen huoran pentu leikkii lääkäriä. Tukka lähtee psokoosilla sekä saarnaajien tuotteilla.
    Jos hampaat lohkeilee pieniksi paloiksi ja tukka lähtee.
    Kyseessä on mielisairaudesta johtuva vitamiinin puutee. Herran enkelit on vuosituhansia sairautta hoitaneet. On mahdollista että ovat hyvästikin onnistuneet. Kirjoitustaidin keksimisen jälkeen asiasta ei mitään tiedetä.

    Äänestä

  • Tooto kirjoitti:

    Taas yksi kuppatautinen huoran pentu leikkii lääkäriä. Tukka lähtee psokoosilla sekä saarnaajien tuotteilla.
    Jos hampaat lohkeilee pieniksi paloiksi ja tukka lähtee.
    Kyseessä on mielisairaudesta johtuva vitamiinin puutee. Herran enkelit on vuosituhansia sairautta hoitaneet. On mahdollista että ovat hyvästikin onnistuneet. Kirjoitustaidin keksimisen jälkeen asiasta ei mitään tiedetä.

    Taas yksi kirjoitustaidoton apinahuoran äpärä yrittää leikkiä....niin..mitä yrität leikkiä.
    Kirjoituksesta ei ota selvää Lipposen Paavokaan,eli olet ilmeisen syyntakeeton piruparka.Tai sitten olet tuon AIDS:iin sairastuneen peppufrendi,eli AIDS on nakertanut sinunkin aivoihisi jo loven.

    Äänestä

Sinulla on selvästikin tenniskyynerpää! Ja se on sitten 30€ kiitos.

Äänestä

Sulla on aivan selkeästi tauti, jota lääketiede ei ole vielä määrittänyt, mutta onneksi oireesi eivät kuulosta vakavilta. Korkeintaan henki lähtee, ei sen kummempaa.
Nyt sun kannattaa ottaa ilo irti elämästäsi ja ostaa kaikkea kivaa luotolla ja osamaksuilla. Kyllä sukulaiset sitten aikanaan ne maksaa... :-D

Äänestä

Selvää syysflunssaa, ei sen kummempaa.

Äänestä

Ei mitään hätää heppuli, se on sitä nykytautia eli ressiä. Vähennä töitä ja jää vapaalle.

Tukka kasvaa hulmuten takaisin ja kyllä se keskisormikin siitä pienellä verryttelyllä " notkistuu" ojentele sitä aina tilaisuuden tullen esim. helvetin enkeleiden kokoontumisajoissa tai muissa vastaavissa kunnon ihmisten pippaloissa.

Äänestä

Olet ilmeisesti puutteessa...? Hoidan yleensä tuollaisia oireita harrastamalla seksiä useiden eri sukupuolta (paremman puutteessa myös samaa sukupuolta olevat käy) olevien kanssa.

Ainiin... eihän minulla noita kaikkia oireita ole, eikä vielä ole yhtään auttanut.

Äänestä
  • ....että kaikki käy kaksijalkaiset.... puluista tikapuihin..kiäk.

    Äänestä

  • sair.hoitaja kirjoitti:

    ....että kaikki käy kaksijalkaiset.... puluista tikapuihin..kiäk.

    Paitsi puluja en vielä ole kokeillut... oikeastaan vois joskus kokeilla yksjalkasiakin.

    Äänestä

  • ac/dc kirjoitti:

    Paitsi puluja en vielä ole kokeillut... oikeastaan vois joskus kokeilla yksjalkasiakin.

    Ei sinänsä ole symnonyymejä mutta hyväksytään ilman muuta.
    Kertoisi pedali vielä miten yksi´jalkaista pöytää voi nussia.

    Äänestä

  • >Tooto kirjoitti:

    Ei sinänsä ole symnonyymejä mutta hyväksytään ilman muuta.
    Kertoisi pedali vielä miten yksi´jalkaista pöytää voi nussia.

    Voihan sitä välillä olla vastaanottajanakin.

    Äänestä

sinulla on harvinainen rajatilainen O.I.L. syndrooma (omnibus iatrogenus lateralis) johon valitettavasti ei ole hoitoa, sillä sen yleisimmät ilmenemismuodot ovat tilan syveneminen hoidon myötä, voit tietysti yrittää vanhaa kainuulaista luontaishoitoa, mutta epäilen sen onnistumista, koska ravintokulttuurimme on tänä päivänä niin erilainen kun sota-aikojen jälkeisellä pulakaudella. hoitoon kuuluu kuitenkin nauttia aamuin illoin litra kirnupiimää ja kerta-annoksena kilo puolukkaa päivittäin, kertovat tämän auttaneen toisinaan puolesta vuodesta puoleentoista vuoden hoitojakson jälkeen. suosittelisin kuitenkin asennoitumaan elämään uudella tavalla ja ottamaan ilon irti syntyneestä tilanteesta, sillä olethan nyt aivan selvästi oikeutettu sairaseläkkeeseen toivottomana tapauksena.

Äänestä

Siperialainen homekuppa ja pahinta laatua.

Äänestä

Valitan...se on menoo nyt.Pure hampaat yhteen ja purista kädet nyrkkiin ja kun lähtö tulee,niin huuda oikeen perkeleesti.Se ainoa mitä voit nyt enään tehdä,sillä noutaja on jo tosi lähellä.

Otan osaa,mutta niin kuin elit,niin nyt kuolet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herppes-Hemuli kirjoitti:

Minulla on kauhea tauti ja siinä on oireitakin. Koittakaa arvata, että mikä tauti minulla on ja jos joku sen varmuudella tietää niin kerrothan sen minulle, pliiiis!!!!!
Sen verran kerron oireista, että huuleni ja sukupuolielimeni ovat aivan hirveän turvoksissa, samoin kuin kieleni ja vasemman käden keskisormi.
Myös hampaat ja tukka lähtee, sekä joka paikkaa kivestää.
Autattehan minua, kiitos!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu